- Liittynyt
- 29.8.2015
- Viestejä
- 5
Itse olen ollut "aina" hyvin hoikka ja siro, ja syönyt paljon herkkuja eikä ne näkyneet ikinä missään. Varmaan johtuen myös siitä että en syönyt oikeaa ruokaa vain tarpeeksi. Jossain vaiheessa kuitenkin muutaman vuoden sisällä rasvaa alkoikin kertymään hiljalleen juurikin mahaan, jenkkakahvoihin ja yläselkään. Havahduin siihen sentään ajoissa ja aloin kiinnostumaan terveydestä ja puhtaasta ruuasta. Dieettasin fiksusti muutaman kuukauden ja sainkin ylimääräiset rasvat pois melko vähällä tuskalla eikä lihaskaan vaikuttanut kadonneen.
Ajattelin jos joku painii vaikka samassa tilanteessa, että on normaalipainossa mutta rasvaa kropassa liikaa ja turvotusta löytyy.
Dieettasin niin että hiilarit olivat melko alhaalla (130-140g), rasvaa n. 1g per painokilo sekä proteiinia vähän yli 2g per painokilo. Ensimmäisen kuukauden pidin ruokavalion tiukkana, sitten pidin herkkupäivän ja sen jälkeen vielä pidin 2-3 viikon välein herkkupäivän.
Dieetin ansiosta vierottauduin sokerista sekä vältän gluteenia. Ennen pystyin helposti syömään sen karkkipussillisen, suklaalevyn sekä jäätelöä samalta istumalta mutta nyt 100g karkkipussi on jo liikaa ja siitä tulee järkyttävän kipeäksi maha ja tulee paha olo joten karkkia ei enää tule syötyä, saatika tekisi edes mieli.
Itse olen juuri sellainen ihminen että kaikki ylimääräinen näkyy heti vatsassa ja viljojen ja sokerin pois jättäminen auttoi minulle ja olo on parempi kuin koskaan!