Off-topic 24h

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Bisley
  • Aloitettu Aloitettu
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Eipä ole ikinä tullut oltua kello, eikä aerobisen liikkumisen ihminen. Nyt lähti kokeiluun edullinen älykello, kellonaikaa ei tule vieläkään seurattua mutta kyllä tuo jotenkin motivoi ruhoa rääkkäämään kun on jotain kivaa nippelitietoa seurattavana. Oudolta toki tuntuu vielä kun mötkäle ranteessa, vaikka painoa onkin 35g. Unenseuranta kanssa äkkiseltään antanut positiivisia vaikutuksia yritykseen unenlaadun parantamisessa. Tänään testauksessa mikä on sykealue koko päivän grillatessa.

Kohta myös Diablo II latautunut, alkaa hellepäivät kulumaan mukavammin. Vajaa pari viikkoa vielä lomaa ja saunaremppakin näillä näkymin juhannukseksi valmis, pitäisi jaksaa enää muutamalle pistorasialle vedellä sähköt ja pukuhuoneen lattia hioa. Mukavata.
 
katsoin jo internetistä, että vaihdossa mennyt #tuote oli myynnissä rapian 18 000 hintaan
 
Tohtorikin voisi katsoa PT:n uuden vidion



sielä on käyty ostelemassa


PT Vattanen, lihavien oma raineri.
En oikein, tai mitenkään pysty artikuloimaan, tahi kirjoittamaan kuinka vähän minua kiinnostaa katsoa video "Kruunu tikittää ranteessa" (kyllä etsin, kyllä incognito ja kyllä ilman cookieta ettei normi youtube feediin tulisi lisää, ei en klikannut edes auki)..Ei siis yhtään, tippaakaan tai senkään vertaa.

Pitäskö taas alkaa ideoimaan omia videoita "Kruunut molemmissa ranteissa!" (ns Maradona) "2 in 1!" (a.k.a Fidel Castro). "Kruunut ranteissa ja yks vielä hepissä!1!" (toistaiseksi nimeämätön)
 
t-shirt.jpg
 
Back
Ylös Bottom