Nostalgiaa!!!

[Eugen]

Lapselle kuoleman konseptin empiirinen sisäistäminen on luonnollista. Tästähän myös Bill puhuu Bridelle kakkosessa. Ja onhan se hyvä suorittaa varhaisiässä tarpeelliset moraaliset opetukset, että sitten tietää miltä se vanhempana tuntuu, kun vetää vasikkaa autolla ketjun perässä.

Toivekappaleena esitämme Edith Piafin kappaleen Je Ne Regrette Rien.

 

[Belmondo]

Reflections of / the way life used to be
reflections of / the love you took from me...
Kina Biitsin soundtrack oli mun eka kasetti. Olin esi-ihastunut siihen tummaan päähenkilönaiseen. Eipä tuo nykyään niin erikoinen ole.

Toisaalta olin myös ihastunut ekaluokan opeen, joka muistaakseni oli lapionaamainen ja rokonarpinen. Eli naismaku on an acquired taste sekin.

Meksikon MM-kisat -86 on vieläkin se, mihin kaikkia urheilutapahtumia verrataan. Ja kaikki häviää. Kirjoitin maalikuningas Linekerille fanikirjeenkin. Aloin sen faniksi, koska se näytti niin mageelta purkkakorteissa.
Siis tää kaveri:

Nyt kun joku vielä kertoo että ensimmäisen eroottisen syöksyni aiheuttanut uimapatjalla pinkinharmaissa uikkareissaan köllötellyt 14-v pikkuserkkuni (mahallaan, huomatkaa) näytti rumalta niin kaikki illuusiot on tuhottu.

 

[Sniffari]

Belmondo, :samis:

Futiksen MM-kisat Meksikossa 86 oli se juttu, mistä itse sain sytykkeen lajia kohtaan. Maradona, Lineker... Ääriään myöten täynnä oleva Azteca-stadion. Ensi kesänä taas uudet skabat. Se on taas kuukausi jatkuvaa nirvanaa.

 

[biggo]

Belmondo, :samis:

Futiksen MM-kisat Meksikossa 86 oli se juttu, mistä itse sain sytykkeen lajia kohtaan. Maradona, Lineker... Ääriään myöten täynnä oleva Azteca-stadion. Ensi kesänä taas uudet skabat. Se on taas kuukausi jatkuvaa nirvanaa.

Muistan kun telkkari meni rikki ennen finaalia, ja kuunneltiin finaalia radiosta.

Hienoin maali oli mielestäni Josimarin banaani jostain sadasta metristä.

 

[ironchef]

Gynot?

 

[blacklbl]

80-luvun puolivälissä löytyi enon luota kasa Conan-sarjiksia. Olivat kyllä mahtavaa luettavaa ja jättivät lähtemättömän vaikutuksen. Nykyään niitä jopa keräilen, voi sitä ihanaa painomusteen tuoksua, kun avaa vanhan Conanin.
Muutenkin sarjakuvat oli kova juttu. Mummolasta löytyi myös vanha Karzan sarjis. Se oli aika veikeetä luettavaa. :lol2:
Kavereitten kanssa nukuttiin monesti kesällä teltassa ja yöllä käytiin milloin missäkin hiippailemassa.
Päivät taisi mennä pelaillessa jalkapalloa tai jääkiekkoa, tai sitten minisukset jalassa jossain metikössä. Kuusnelostakin kuritettiin.

 

[biggo]

Gynot?

Heh, maybe. Tai sitten meni Garyn nippelit ketun-nokalle Brasilian kansallishymnistä.

 

[jaki_]

Jos jollain sattuu varastossa olemaan jotain tarzan tjms. sarjakuvia 80-luvulta, nin voisi pastea sieltä takaa niitä myynti-ja ostoilmoituksia.

" Myydään ACDC- Back in black kasetti 84mk, Dingo- Autiotalo 44mk, Michael Jackson Thriller 144mk ja Tarzanin vuosikerrat 84, 85, 87 60mk/kpl(kaikki 210mk). Ostan myös HeMan sarjakuvia 5-6p/kpl(jopa7-8p)."

:D

 

[ironchef]

Ai ihan olin unohtanut että mähän luin koko lapsuuteni Tex Willereitä. Mefisto oli niin häijy. Muistaakseni omistan kaikki 80-90 ilmestyneet...

 

[Eiche]

Jyväshyvän liigasuklaat on niin nuori juttu että ei vielä käy nostalgiaksi. Vielä nääs vituttaa niihin pistetyt rahat ja sen suklaakeksin jauhoinen maku hampaissa. Palaillaan 10 vuoden päästä.

 

[Bricktop]

Nuo jalkapallon mm-kisat on kyllä loistavia muistoja täynnä. Polven korkuisena jo osasi kuumimpien pelaajien nimet ja niitä huudellen pihalla tehtiin maaleja naapuritalon poikien selän taakse.

Hmm, Lineker näyttää tossa kuvassa ihan siltä Karate Kid pojalta..

 

[Fletch]

Viime viikonloppuna bongasin hyllystä vihkon (ihan se virallinen), johon keräsin noita Jyväshyvän suklaiden kylkiäisinä tulleita tarroja. Jos muistan, niin pitääpäs katsoa tänä viikonloppuna, että kuinka monta tarraa jäi kokoelmasta uupumaan, vai onko peräti kaikki tarrat vihkossa (ja kuinka monta suklaata niitä tarroja varten syötiinkään...).

 

[D.W.A.M]

Lapselle kuoleman konseptin empiirinen sisäistäminen on luonnollista. Tästähän myös Bill puhuu Bridelle kakkosessa. Ja onhan se hyvä suorittaa varhaisiässä tarpeelliset moraaliset opetukset, että sitten tietää miltä se vanhempana tuntuu, kun vetää vasikkaa autolla ketjun perässä.

Toivekappaleena esitämme Edith Piafin kappaleen Je Ne Regrette Rien.

Nå joo. Maalaisympäristössä kasvaneena näin vallan läheltä ja useita kertoja teuraita roikkumassa ja teurasjätteitä ennen hävitystä. Se oli sangen luonnollista kuoleman kokemista elävässä olennossa, koska eläimet (lampaat) syötiin. Yksi olennainen ero tässä on. Eläimet tapettiin siististi laakista ja ilman kärsimystä. Empiirinen kokemus oli, että jos jokin täytyy tappaa tai lopettaa, sen ei pidä aiheuttaa tuskia.

Aivan eri asia on tappaa jotakin huvikseen, olkoonpa ikä mikä hyvänsä. Kaiketi jokainen on nyppinyt kärpäseltä siipiä tms., ja jossain määrin ymmärränkin lapsilta tällaisen käytöksen. Kun siirrytään hyönteisten maailmasta suuremman kaliiperin eläimiin, selkärangallisiin, lintuihin saatika nisäkkäisiin, asia on eri. Muistan vieläkin inholla luokkakaverini halun pelata pesistä sammakolla ala-asteella, enkä ole ikinä ymmärtänyt mitään kissantappojuttuja myöhemminkään.

Jos provosoituminen on tyhmyyttä, niin eipä tuo paljon tunnu. Tietynlaista herkkyyttä en ikinä aio menettää, vaikka iso olenkin.

Aivan paska postaus, Eugen, eikä sitä Edith Piaf paranna ollenkaan.

 

[Eugen]

Aivan paska postaus, Eugen, eikä sitä Edith Piaf paranna ollenkaan.

Olet niin oikeassa. Muistinkin tässä, että kun tuttavamme ottivat kissan, niin menin 9-vuotiaana kysymään heidän isältään, että sitten kun heidän kissa tulee vanhaksi, niin saanko ampua sen? Olen ollut häiriintynyt lapsi, myönnän sen kirkkain silmin, mutta niinhän se monesti käy moniongelmaisessa perheessä. Onneksi en enää syytä siitä itseäni. Paskoja asioita ei saa tekemättömäksi (rautalanka: kaduttaa), mutta siitä voi yrittää repiä huumoria ja huumorihan on tunnetusti vaikea laji.

Vaihtaisin oman lapsuuteni mieluusti tuollaiseen onnelliseen maalaislapsuuteen. Lapset ovat viattomia ja lapsuus vietetään vain kerran. Se on elämän vittumainen fakta, josta on nostalgiat kaukana.

Rakastakaa ja huolehtikaa lapsistanne.

biisitoive-edit: Ismo - värityskirja

 

[Fat Rat]

Nå joo. Maalaisympäristössä kasvaneena näin vallan läheltä ja useita kertoja teuraita roikkumassa ja teurasjätteitä ennen hävitystä. Se oli sangen luonnollista kuoleman kokemista elävässä olennossa, koska eläimet (lampaat) syötiin. Yksi olennainen ero tässä on. Eläimet tapettiin siististi laakista ja ilman kärsimystä. Empiirinen kokemus oli, että jos jokin täytyy tappaa tai lopettaa, sen ei pidä aiheuttaa tuskia.

Aivan eri asia on tappaa jotakin huvikseen, olkoonpa ikä mikä hyvänsä. Kaiketi jokainen on nyppinyt kärpäseltä siipiä tms., ja jossain määrin ymmärränkin lapsilta tällaisen käytöksen. Kun siirrytään hyönteisten maailmasta suuremman kaliiperin eläimiin, selkärangallisiin, lintuihin saatika nisäkkäisiin, asia on eri. Muistan vieläkin inholla luokkakaverini halun pelata pesistä sammakolla ala-asteella, enkä ole ikinä ymmärtänyt mitään kissantappojuttuja myöhemminkään.

Kyllähän se nyt on niin, että lintujen ampuminen ym. kuuluu ihmisen kehitykseen, ainakin siellä mistä minä tulen. Tässä nyt on vain kyse siitä, että sinulla ei riitä asialle ymmärrystä.

 

[lej]

D.W.A.M sekoittaa nyt vähän sitäkin, että saako siitä elukoiden tappamisesta nautintoa vai ei. Tai kai se jollain tasolla "palkitsee", jos sitä tekee, vähän sama kuin paskominen. Kun ihminen kasvaa ja kehittyy henkisesti niin paskomisen nautinto pysyy, mutta eläinten rääkkäämisestä saatava ei, koska se "tarve" tyydyttyy kerrasta ja siihen kehittyy esto, koska pohjimmiltaan se kuitenkin kaduttaa ja tuntuu myöhemmin pahalta. Nämä nyt on vain jotain kotipsykologin jorinoita, mutta näin mä sen päättelen.

Se rääkkääminen kuitenkin perustuu ainutlaatuiseen kokemukseen ja sen empiiriseen selvittämiseen, että mitä elävälle eläimelle käy, kun sitä sattuu tai se kuolee. Väitämpä, että kun sen tuotakin kautta kokee, niin myös empatiakykykin kehittyy. Ei se varmasti välttämätöntä ole, mutta vaikuttaa silti.

 

[tokkopaisto]

Empiirinen kokemus oli, että jos jokin täytyy tappaa tai lopettaa, sen ei pidä aiheuttaa tuskia.

Eikä varsinkaan kertoilla juttuja "nostalgisina" tapahtumina

Tekee mieli laittaa ne kiduttajat itse johonkin katiskaan hiukan vesirajan alapuolelle sätkimään

sadistista ja sairasta touhua joka kertoo ihmisestä aika paljon oli ikä mikä tahansa

Aidot ja vilpittömät pahoitteluni omalta osaltani niille jotka kokivat mielipahaa off-topikiksi riistäytyneeseen eläinrääkkäys sivurönsyyn. Pahoittelen myös nopeita ja huolimattomia postauksiani joissa perimmäinen tarkoitus ei ollut haikean nostalginen muistelu niinkään, kuin muistelot siitä kuinka sitä natiaisena onkin kaikkea idioottimaista tullut tehtyä josta ei tänään ole erityisen ylpeä. Olisin itsekin suonut olleeni tässä suhteessa sanavalinnoissani hiukan tarkempi ja tarkoituksissani selvempi.

Tyhmyys ja provokaatio asuivat natiaisena tokkopaistonkin pienessä päässä. Lisäksi voidaan todeta että pienen tokkopaiston lieka oli muutenkin aivan liian pitkä. Sama koskee suurin linjoin myöskin pienen tokkopaiston kavereita jotka eivät myöskään olleet täysin vapaita tyhmyydestä eivätkä provokaatiosta eikä talutushihna ollut heilläkään muistaakseni tarvittavan lyhyt. Nyt jo varttuneempana ja jo jonkin verran enemmän ymmärrystä omaavana on helppo todeta että olisi ollut minullekin paikallaan jos olisi ollut esim. D.W.A.M. opettamassa oikeanlaista suhtautumista ja ymmärrystä kyseiseen asiaan. Olen aidosti sitä mieltä että on valitettavaa ettei näin ollut.

Jälkimmäisen kahden kommentin esittäjälle toivon vilpittömästi että ette kuitenkaan olisi vielä viemässä ymmärtämätöntä koltiaista saunan taakse niin kuin ajan henki niin usein ratkaisuksi tarjoaa. Lohduttaudun omassa surkeudessani ja katumuksessani ajattelemalla kuinka kirkkoisä Augustinus oli omien muistojensa mukaan myöskin pentuikäisenä – syväksi harmikseen – kovin ymmärtämättömänä ja vaikutuksille alttiina aivan liian usein kunnostautumassa kolttosissa ja suoranaisessa pahanteossa. Myöhemmällä iällä ehti hänellekin onneksi kertyä ymmärtämystä ja syvästi vakaumuksellista kristillistä katumusta mm. laajalti arvostetun kristilliseen filosofiaan keskittyvän kirjallisuuden (mm. Tunnustuksia) tuottajan muodossa.

Muuten olen omasta puolestani sitä mieltä että tämän ikävän nostalgiaan liittymättömän sivujuonteen voinee haudata tämän tredin osalta ja tarvittaessa jatkaa sitä jossain toisessa tredissä.



eedit:

Aivan paska postaus, Eugen, eikä sitä Edith Piaf paranna ollenkaan.

Pakollisena lisäsaivarteluna, ymmärsit mielestäni suotta Eugenia väärin. Pääpointti tuli kai kuitenkin tässä >

Rivien välistä osasit varmasti lukea, että kylhän noi hölmöilyt kaduttaa. Jos et: runkkasin makeasti vasurilla Rinkun postausta lukiessa ja laukesin SIINÄ kohdassa.

 

[Belmondo]

Kun kirkkoisä Augustinusta aletaan pakata geimeihin mukaan niin ei voi kuin tokaista TE ABSOLVO, FILIUS MEUS.

Ehkä aihetta sivuten (ja palaten takaisin eläinrääkkäyksestä poies) muistan jostain single digits -vuosilta kohtauksen järven laiturilla. Taisi olla joku makkarangrillausilta menossa kun tämä nokkela poika, kesätuttavuuksia, alkoi esittää ketterää ja hyppiä ympäriinsä siinä laiturin reunalla ja totesi että "lauantaipussista vetoo ettet saa mua työnnettyä".

*Molskis*

Huutoa. Kaksi vihaista äitiä. Pojan vaatteista vuosi sata litraa vettä sen paetessa itkien paikalta.
Meinasin kysyä että mites sen pussin kanssa, mutta jokin minussa kertoi, ettei se taidakaan enää päteä. Olin täysin ymmälläni siitä miksi äiti nykiii minua niskavilloista nukkumaan, koska minun silmissäni kysessä oli vain veto, jonka voitin.

Kauhea on pojan kohtalo joutua äidin kasvattamaksi.

 

[D.W.A.M]

Kiitos kommenteistanne. Tarkoitus ei ollut ketään syytellä (kyse oli Eugenin yksittäisestä postauksesta, josta pillastuin: Je ne regrette rien - Mitään en kadu oli asiayhteyteen huono DJ:n valinta, vaikka kuinka mustien huumorilasien läpi katselisi). Syy alkuperäiseen hermostumiseen oli siinä, että kyse oli nostalgiaketjusta, enkä kyennyt näkemään eläin-giallo-kohtauksia millään tavalla nostalgisina. Pahoitteluni. Ja Eugenille erityinen pahoittelu siitä, jos lähtökohtasi ovat oikeasti olleet hankalammat kuin joillakuilla muilla. Olin lähes koko viime lukuvuoden erityislasten ohjaajana ja taatusti ehdin nähdä miten kasvuympäristö oli heihin vaikuttanut.

Keskustelin vastikään erään perhekotityötä avustavan henkilön kanssa. Tässä nimenomaisessa perhekodissa oli yksi erityinen piirre: siellä oli joitakin kotieläimiä koirien ja kissojen lisäksi. Perheessä asuvista lapsista ja nuorista ne, joilla ei ollut allergiaa, vastuutettiin huolehtimaan eläimistä. Hän kertoi, että lapsilla ja nuorilla jotka osallistuivat eläinten hoitoon, oli paljon parempi ennuste kuin niillä, jotka eivät osallistuneet. Tästä on muitakin esimerkkejä mm. erityisluokkien kokeilujen tuloksena.

Jos joku oikeasti haluaa perustaa "Kertokaa penikkana tappamistanne eläimistä" -threadin, olkoon minun puolestani aivan vapaa, silloin hyvän maun vartijoina toimivat moderaattorit emmekä me herkkänahkaiset :whip: ja niin :curs: lukemiselta voisi välttyä.



Tarjoan rauhanpiippua.

 

[lIhaa]

Kuusnelostakin kuritettiin.

Antaumuksella. Meillä oli Saksasta ostettu kannettava Commodore 64. Painoa laitteella oli noin 20 kiloa, johon oli mahdutettu massiivinen neljän tuuman näyttö ja lerppuasema. Vain akku puuttui.

Kaikki pelit olivat tietysti waretettuja. Urheilupelit kasvattivat ainakin käsilihaksia. Winter ja Summer Gamesissa joystickia piti vatkata puolelta toiselle apinan raivolla, jotta kaverit sai piestyä. Joystickit kestivät tätä rääkkäystä maksimissaan puolisen vuotta. International Karate I ja II olivat Karate Kidien jälkeen ahkerassa käytössä.

Kuusnelosen kasettiasemat olivat aivan uskomattomia laitteita. Pelin lataaminen niiltä saattoi kestää puolikin tuntia. Hermot olivat pinnassa, jos lataus epäonnistui loppuvaiheilla. Eräs kaverini vapautti patoutumansa paiskomalla kasetteja ympäri seiniä.