Rinkullakin on jääny lapsuudesta hyviä muistoja, joita sitten voi sitten kiikkustuolissa huopa polvilla muistella hassispiippu suupielessä.
Eläinten tappamisella sitä tuli ilmeisesti tyydytettyä, jotain ...öööö... metsästysviettiä.
- Sain tapettua ilmakolla kerran hömötiaisen. Nimi on muuten kuvaava. Ammuin hömöä varmaan kolme kertaa ja kerran lensi vaan hoyhenet tintin kyljestä, kun kuti liippas niin läheltä, mut hömö vaan vihelteli pata kakkosta. Viimein sihti osui kohdalle (p*ska ase) ja ristiinnaulitsin hömön sitten lautaan tropheeksi. Tässä toteutui varmasti luonnonvalinta, oli se niin hömö. Naapurikirjailija halusi nähdä performanssitaidettani lähempää, eikä torunut.
- Hakkasin oksalla variksenpoikasen kuoliaaksi, jonka emo raakkui hädissään puussa. Jälkikäteen jäi vähän paha mieli.
- Heitin puussa istuvaa lintua ja se osui suoraan päähän. Pikkulintu kellui rantavedessä veripäissään. Näkymä vähän kouraisi. Mut hieno heitto!
- Metsästäjäserkku olikin sitten eri tekijä näissä hommissa. Vuosikausien ampuminen tehokkailla ilmakivääreillä sai aikaan sen, että siinä pihassa ei kuunneltu linnunlaulua. Ainakaan kauaa. Raakkuvat harakat hiljennettiin haulikolla. Ei näkyny sitten harakoitakaan. Eikä juuri muitakaan eläimiä, kuin pakastimessa, jossa oli aina lohta ja riistaa.
- Jätkät pisti rapakkoon bensaa, sit se tuleen ja siitä pyörällä läpi. Pimeellä se oli vinkeennäköistä, kun polkupyörän renkaat paloivat.
Ja jos eläintentappamisesta tulee paha mieli, niin pientä se murhaaminen oli siihen holocaustiin, jotka meidän kissat sai aikaiseksi. Oravapoikue kun on rappusilla aamulla siististi rivissä nitistettynä ja ylpeä kissa odottelee siinä kiitosta, niin siinä yks hömö ei tunnu missään. Toinen kissa taas toi hiiripoikueen rappusille ja lukemattomia päästäisiä sun muita. Yleensä päästäisillä kissat leikki niin, että laskivat sen karkuun, sit kiinni, karkuun, niin pitkään kunnes päästäiseltä lähti nirri. Kyllä mummoja hirvitti. Mut mä katoin sitä suu ammollaan ja sit menin kattoo Nils Holgersonia. Se kotka oli paras!