Tehdäänpä jääkiekkovertaus.
On olemassa kauhea lauma elämänsä kiekolle omistaneita pelaajia jotka syystä tahi toisesta on jämähtäneet mestisseuran kolmosketjuun. (Ja mestis ei nyt ole mikään höntsäliiga mihin kuka tahansa kelpaa )
Samalla saaden hieman päivärahoja.
Sitten paikalle leijailee alexander barkov mersulla ja vittuilee että kyllä minä ainakin olen nähnyt niin pitkäjänteisesti vaivaa että miksi te olette noin köyhiä. Juuri sain 34 miljoonan jatkopahvin Floridasta.
Winner takes it all talous on sinänsä ihan nykyajan trendi mutta kuinka oikeudenmukainen se on..
Ei ne newsflash suomalaiset 2000 euron roskaduunarit suinkaan jokainen ole sitä siksi että ne omaa laiskuuttaan ansaitsee sen.
Moni erittäin paljon huonommin menestyvä on voinut käyttää samanlaisia määriä aikaa ja vaivaa kuin se barkov mutta syystä tai toisesta pienetkin lahjakkuuserot voi saada todella suuren eron rahallisessa lopputulemassa.
Moni mestisjanari on käyttänyt ihan vertailukelpoisia määriä vaivannäköä osaamisen parantamiseen vaan toiset on NHL:ssä toiset ei.
Suurin osa ihmisistä voi käyttää vaikka 20h viikossa töiden ohella osaamisensa kehittämiseen 20 vuotta havaitakseen että ei ole noussut pykälän vertaa eteenpäin elämässä.
Siinä missä joku on erittäin korkealla puolet pienemmällä vaivalla. Nääs pienetkin asiat vaikuttaa siihen että winner takes it all ja muille jää luu kouraan.
E: newsflash. Iso osa toki on menestymättömiä laiskuuden tai muun vastaavan vuoksi. Mutta alatasollakin on paljon porukkaa jotka tekee erittäin paljon uransa eteen saamatta siitä mitään palkintoa, menestyminen on poikkeus ei sääntö, ja erittäin moni menestymätön tekee oman markkina-arvon kehittämiseksi enemmän töitä kuin menestyneempi, vain että vaivannäkö valuu lattiakaivoon.
Menestys ei ole pelkkää omaa ansiota.
Menestymättömyys helvetin usein on omaa syytä
Vaan on maailma täynnä perkeleen pätevää porukkaa jotka näkee perkeleesti vaivaa eikä silti ikinä pääse minnekään.
Tämä vertaus kummunnee herran omista epäonnistumista. Tämä juuri on pohjimmainen sosialismiin ajava voima yhteiskunnassa - jos ei itse pysty nousemaan menestyjien joukkoon, on parempi, että kukaan muukaan ei nouse vaan kaikki ovat harmaata massaa ja saavat suurinpiirtein saman korvauksen työstään. Näin myös laiskottelusta ei rangaista tulojen menetyksellä.
Suomessa ei käytännössä ole tuollaisia palkkaeroja juuri missään, että edes firman korkeapalkkaisin työntekijä tienaisi kovin moninkertaisesti vasta-alkajan palkan. Kymmenen vuoden kovalla työllä ahkera kaveri nousee sieltä kolmen tonnin alkupalkasta manager-tasolle ja on ihan varmasti todella paljon arvokkaampi työntekijä firmalle, kuin se juuri koulun penkiltä tullut, joka ei käytännössä osaa juuri mitään ja alkaa jollain tasolla hyödyttää firmaa vasta 1-2 päästä. Silti tuo manageri tienaa vain tuplat verrattuna aloittelijaan ja verojen jälkeen ero on vielä pienempi. Tämä vähentää työntekijöiden motivaatiota tehdä kovaa hommia ja opetella tekemään työnsä paremmin ja tehokkaammin. Turhahan se on hikoilla, kun ihan mukavasti pärjäilee vähemmälläkin.
On hyvin vaikea uskoa, että joku todella lahjakas ihminen olisi jumittunut 20 vuodeksi johonkin 2000 euron kuukausipalkan työhön. Tietysti joku voi olla vaikka erittäin ammattitaitoinen sairaanhoitaja, mutta palkka ei silti nouse minnekään. Mutta tämä henkilö olisi voinut lukea itsensä lääkäriksi, jos olisi halunnut. Jopa työn ohella se varmasti onnistuisi, jos olisi valmis panostamaan tuon 20h viikossa tarpeeksi monta vuotta. Ongelma näillä matalapalkkaisilla ihmisillä on, että hyvin harva heistä on enempää tekemään töitä yli 37,5h viikossa (paitsi esim. rakennustyöntekijät yms. jotka saavat roimat lisät) tai varsinkaan panostamaan ammattitaitonsa kehittämiseen enää vapaa-ajallaan. Ei varastotyöntekijän, kaupankassan tai edes kirjanpitäjän vapaa-aika kulu ammattikirjallisuutta lukiessa, yliopiston tentteihin lukiessa, monipuolista liikuntaa harjoittaessa ja erilaisissa kulttuuritapahtumissa, vaan sohvalla telkkarin ääressä, lasten kanssa, tai lähipubissa.
Tietysti poikkeuksia on, mutta kyllä nämä ahkerat ja fiksut ihmiset aina löytävät reitin päästä vähintään nyt keskipalkkaiseksi, todennäköisesti korkeammallekin, vaikka alku olisikin haasteita täynnä. Jos järkevä ihminen on huono jääkiekossa, ei hän elättele loputtomasti toiveita Barkovin palkkapussista, vaan hän siirtyy pelaamaan vaikka koripalloa, vaikka siinä ei yhtä isoja palkkoja olisikaan eikä tähtistatusta suomalaisessa mediassa. Maailma, eikä varsinkaan urheilumaailma ei toimi niin, että jos Barkov on käyttänyt juniorina vaikkapa 30h viikossa harjoitteluun, kuka tahansa pääsisi 20 tunnin viikkoharjoittelulla 2/3 Barkovin vuosiansioista, ei edes vaikka molemmat olisivat yhtä lahjakkaita. Ja eiväthän se ole, toisen pelaajan vahvuus voisi olla vaikka matematiikassa, vaikka on tietysti ikävää, ettei matemaatikoille makseta yhtä hyvin, kuin maailman 100 parhaan jääkiekkoilijan joukolle. Barkov tietysti sai uralleen valtavan edun myös siitä, että hänen isänsä oli aikanaan huippupelaaja. Toisen juniorin isä oli ehkä lähibaarin kaljanjuontiennätyksen haltija ja myöhemmin linnakundi, mutta valitettavasti yhteiskunta ei ole tässä suhteessa reilu, eikä ratkaisu ole tehdä siitä sellaista keinotekoisesti kaikkien menestymistä rajoittamalla (kommunismi).
