- Liittynyt
- 1.2.2014
- Viestejä
- 564
Kyllä Suomella oli suuria vaihtotaseen ylijäämiä ja vahva vientisektori ennen finanssikriisiä. En laisinkaan usko siihen, että Suomen vienti loppui nyt täysin Nokian ja metsäteollisuuden romahduksen seurauksena eikä mitään tule tilalle. Pääomia, yrittäjiä ja innovaatioita saadaan, kun talous kasvaa ja investoidaan koulutukseen. Sitä paitsi Suomellahan on nyt vaihtotaseessa ylijäämä, ei se vienti nyt niin kauhean huonosti vedä. Toki tuonnin heikentyminen vaikuttaa myös, mutta vaihtotase on loppupeleissä se millä on merkitystä. Työn ei tarvitse olla kilpailukykyistä halvan työvoiman maiden kanssa, vaan tuotteiden.
Vientisektori ei syntyisi vain valuuttaa vaihtamalla, vaan oma valuutta mahdollistaisi politiikkatoimet joilla ylipäätään pidetään talouden pyörät pyörimässä.
Minusta valtakunnan tason päätöksenteon ongelma on juuri tämä valtavan suuri tilannekuvien ero. Toiset näkevät, että kyseessä on suhdannevaihteluun kuuluva ohimenevä taantuma, jonka yli mentäisiin, että heilashtaa, kunhan vaan uskallettaisiin ottaa vielä enemmän lainaa ja harrastettaisiin oikeasti elvyttävää politiikkaa. Uskotaan siihen, että Suomen teollisuudessa on kyllä kapasiteettia vastata kysyntään, kunhan USAssa talous alkaa porskuttamaan, Venäjä nousee jaloilleen ja Eurooppa toipuu omasta kriisistään.
Toinen ryhmä katsoo, että globalisaatio on lopulta saavuttanut Suomenkin, jonka seurauksena iso osa teollisesta tuotannosta on siirtynyt pysyvästi pois Suomesta. Nokian ja koko elektroniikkateollisuusklusterin häviäminen todetaan tosiasiana, paperin kysynnän vähenemisen katsotaan olevan pysyvä asian tila ja konepajateollisuuden ongelmien katsotaan johtuvan hintakilpailukyvyn puutteesta, minkä puolestaan katsotaan johtuvan työväestön hyvinä aikoina itselleen ulosmittaamista eduista.
Tavallisesta yksinkertaisesta pienyrittäjästä nöiden tilannekuvien suuri poikkeaminen toisistaan tuntuu omituiselta. Miten joku voi väittää, että maailmassa ei olisi suhdanekuoppa? Aivan varmasti USAn ja Europan kriisit ja Kiinan talouskasvun hyytyminen on aiheuttanut kysyntälaman. Ei kai kukaan täysjärkinen ihminen voi muuta väittää.
Ihan samoin hämmästyttää se, miten joku täysjärkinen akateemisen koulutuksen saanut ihminen, jolla on pääsy valtavaan määrään tietoa ja kyky sitä prosessoida, voi kieltää Suomen teollisuuden romahduksen ja sen seuraukset. Miten joku voi väittää, että Nokian ja paperiteollisuuden pysyvän häipymisen vaikutuksen elintasoon voi korvata jollain valtion velkapaperilla? Kun kysyntä maailmaa elpyy, täytyy olla jotain myytävää, jolla kysyntään vastataan. Nyt ei ole. Se on tosiasia. Elektroniikkateollisuus ei Suomeen palaa eikä nouseva kysyntä maailmalla tule kohdistumaan paperiin ja sahatavaraan.
Miksi kaikki ongelmat tässä maassa ovat nykyään joko tai? Miten se voi olla niin vaikeaa sisäistää, että vaikka maailmassa kieltämättä on ollut taantuma, joka on aiheuttanut tietenkin kysyntäongelman, niin ihan samaan aikaan Suomessa on aivan oma teollisuuden ja talouden rakenteiden murros, joka ei poistu odottelemalla ja lisälainanotolla? Ne rakenteet on vaan muutettava ja toivottava, että ehditään muuttaa tuotannon rakennetta niin, että Suomessakin saadaan tuotettua kaupaksi menevää tavaraa ja palvelua, ennen kuin suhdanne maailmalla taas muuttuu. Itse luulen, että ei keretä, eikä muuteta tarpeeksi.
Käy tämän kriisin ratkaisussa miten hyvässä, yksi asia on aivan varma: hyvin palkattu teollisuustyö vähenee ja pienipalkkainen työ palveluissa lisääntyy. Veronmaksukyky vähenee ja ostovoima pienenee. Nykyisen kokoista julkista julkista sektoria ei voida ylläpitää vaikka työllisyysastetta voitaisiinkin tukea työn yksikkökustannuksia pienentämällä. Miksi tämän tosiasian tunnustaminen on niin vaikeaa?
Viimeksi muokattu: