Sairastelut potuttaa eniten. Olin just viikon kipeänä, ei ollu edes kuumetta, mutta kaikki muut oireet yskästä,nuhaan kävin läpi. Viikossa laski sarjapainot jotain 10kg joka liikkeessä. Olin just saanut hyvän vaihteen päälle, ja pieni kehitysloikka tapahtunut voimissa. Siinä sitten itseä aika paljon pienempi virus söi kaiken kehityksen viikossa. Nouseehan ne takaisin, mutta näillä geeneillä, tässä treenivaiheessa, ei tulokset nouse enää kovin nopeaan.
Kyllähän tämä harrastus muutenkin taas vituttaa. Jotta saa vähänkin voimaa lisää, pitää hilata rasvaprosentti sinne 30. EIpä siinä mitään, mutta ei huvita näyttää mursulta, joten on taas kituutettava itseä dieetillä monta kuukautta. Läskit lähtee, mutta niin lähtee lihakset, ja voimatkin. Siihen sitten kesällä pari keppanaa, niin ollaan lähtötilanteessa. Sillä erotuksella, että ei ole voimaa, eikä lihaksia. Pelkkää läskiä. Sitten toistetaan tätä vuodesta toiseen. Jes mitä elämää.
Sitten nämä vammat. Työnsin tossa kesäkuussa kuulaa yhtenä päivänä ihan huvikseen muutaman kymmenen kertaa. Olkapää on edelleen kipeä, vaikka eihän tässä ole vasta kulunut kun kohta puoli vuotta. Tenniskyynärpää vaivaa vähän väliä. Tässä iässä ei kivut enään parane, vaan pelkästään lisääntyy.