Mikä ilahdutti tänään salilla?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Jerkku
  • Aloitettu Aloitettu
Pituutta 176cm ja paino 95kg eli vähän ylipainonen :D Aiempaa salitreeniä on vuodelta 2015 jolloin kävin peräti 4 kertaa sen vuoden aikana salilla. Silloin nousi muistaakseni 92kg penkistä. Kohtalaisen raskasta työtä on kyllä tullu tehtyä 6vuotta.
 
Viimeksi muokattu:
Kevät on ollut järjettömän raskas kaikkine arjen huolineen ja sairasteluineen. Pari kuukautta energiatasot on ollut aivan finaalissa ja kaikki ylimääräinen liike on tuntunut pakotetulta. Tänään menin salille ja kyykkäsin, ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen. Sarjapainot on tippunu reilusti, mutta sekään ei haitannu, kyykkäsin silti. Kyykkäsin vielä useamman sarjan.
 
Vitargo eka kertaa testissä treenin aikana ja tuli dieetillä sumomavessa uusi ennätys: 1x5x127.5 kg ja 2x5x125 kg.
 
Eilen taisin vihdoinkin keksiä kuinka olkapäävammainen voi kyykätä jos ei ole käytössä kuin normitanko.
 
Rakennelma on sama kuin videossa, mutta kyykäten ja tanko on pikkuisen rintalihasten alapuolella.

 
Höhö, kokeilin tehdä tänään ihan normipenaa ekaa kertaa varmaan pariin vuoteen ja eipä toi nyt niin paskasti menny. Oli muutenkin semmonen kiva tissijumppa. Tuli hyvä mieli.
 
Itellä hyvänolon tunnetta treeniin on tuonut se, että oon vihdoin tajunnut kuunnella kroppaa milloin treenata kevyemmin ja milloin raskaammin. Tai fiiliksen mukaan jättää kokonaan menemättä salille! Mun tavoite ei ole tulla isoksi kaapiksi, vaan saada sellainen suht urheilullinen kroppa. Ja nyt tämän vuoden aikana viimein on sellainen stressi kadonnut siitä salitreenistä ja tilalle on tullut hakea vaan sellaista treenin jälkeistä hyvänolon tunnetta. Nyt kulkee kaikki urheilu ja liikunta paljon paljon paremmalla fiiliksellä.
 

3 kpl M-Nutrition Anabolic Overdrive 6 kg

Orange - Sweet berry - Rasberry kiwi

-25%
Se että 1.5 viikkoa sitten paukkui enkat myötäote leuanvedossa tiukka 4x8 ja tänään paukku uudestaan sitäkin paremmin 2x9, 2x10. Ens kerralla tehdään se 4x10 niin voi harkita lisäpainolla tekemistä sen jälkeen :)
 
Ennakoi niin kevyttä viikkoa kun salilla kulkee! Polvistavetoa 2x8x140 kg ja 12x130 kg. Ennen en oo saanu tota 140 kg ees ylös. :D Ja ilahdutti kun olin varannut erään selkälaitteen ja joku nuori mies tulee kysymään onko vielä paljon jäljellä, kysyin sitten tekeekö samoilla painoilla, että voidaan vuorotella niin se vastasikin, että tekee pienemmillä ja lähti pois. :D
 
Viimeksi muokattu:
Ei tänään ilahduttanut, mutta eilen ilahdutti. Muutama päivä mettässä marssimista palautti hiton hyvin, ja mave meni kuin märkä uni.. Eli heräät kurat housussa! (suomeksi: kulki todella hyvin, mutta pitkä matka on vielä että pääsis uusia tuloksia hakemaan. saamarin tauot)
 
En tiedä kuuluuko enemmän tähän vai potutusketjuun, mutta ensimmäistä kertaa ikinä penkissä nousi oma paino! Puntari näytti aamulla 69,9 kg ja tangossa 70 kg, wuhuu :oujee:

Paitsi että varmistajan oli ihan pakko hivelöidä vähän sitä tankoa ylöstulomatkalla, vaikka yritin huudella sille vielä noston aikana, että kyllä se tulee :confused:
Möhöö, nyt ei saa yhtään lihoa ja uus yritys ens viikolla :cool:
 
Vika treeniviikko ennen etelän reissua. Kun ei kehtaa ottaa tarpeellista kevennysviikkoa ennen reissua, tein treenin, jossa on yksi sarja/liike: 30 toistoa niin, että hyytyessä 10 sekunnin tauko ja jatketaan niin kauan, että 30 toistoa on täynnä. Painot noin 75 % normi kympin sarjasta ja liikkeinä kyykky, penkki, t-soutu, vipari, hauis ja ojentaja taljassa. Päälle vähän vatsaa ja pohkeita tuli ihan älyttömän hyvä fiilis.
 
En tiedä kuuluuko enemmän tähän vai potutusketjuun, mutta ensimmäistä kertaa ikinä penkissä nousi oma paino! Puntari näytti aamulla 69,9 kg ja tangossa 70 kg, wuhuu :oujee:

Paitsi että varmistajan oli ihan pakko hivelöidä vähän sitä tankoa ylöstulomatkalla, vaikka yritin huudella sille vielä noston aikana, että kyllä se tulee :confused:
Möhöö, nyt ei saa yhtään lihoa ja uus yritys ens viikolla :cool:
Yli-innokkaat spottaajat pistää aina vituttamaan.. kynnys itellä aika iso pyytämään ketään varmisteleen just ton takia,vituttaa ku sälli alkaa hipelöimää sitä keppiä kesken tiukimman nostelun :D .. Toinen skenaario on, että sen kädet on ihan siinä holleilla ja ite pitää alkaa huutelee just, et tulee kyl ylös, ni paineethan siinä menee..

Jos oon joskus ketään tuntematonta siihen pyytänyt, niin olen sanonut kyllä, että ota vast sit ku oikeesti alkaa tanko menee alaspäi, tai jos sanon jotain, mut seki tuntuu semmoselt opettamiselta ja ne kaverit näyttää just siltä, että "jooojoooo, kyl mä ny vittu tiiän".. Ei tossa voi ku hävitä :D
 
En tiedä kuuluuko enemmän tähän vai potutusketjuun, mutta ensimmäistä kertaa ikinä penkissä nousi oma paino! Puntari näytti aamulla 69,9 kg ja tangossa 70 kg, wuhuu :oujee:

Paitsi että varmistajan oli ihan pakko hivelöidä vähän sitä tankoa ylöstulomatkalla, vaikka yritin huudella sille vielä noston aikana, että kyllä se tulee :confused:
Möhöö, nyt ei saa yhtään lihoa ja uus yritys ens viikolla :cool:
Ton takia mä aina kysyn jos oon spottaamassa et otanko pois ku huutaa vai ottaako pakkoja vaiko miten sen halutaan. Ei tuu turhia väärinkäsityksiä sitten mitä ollaan tekemässä
 
Jos oon joskus ketään tuntematonta siihen pyytänyt, niin olen sanonut kyllä, että ota vast sit ku oikeesti alkaa tanko menee alaspäi, tai jos sanon jotain, mut seki tuntuu semmoselt opettamiselta ja ne kaverit näyttää just siltä, että "jooojoooo, kyl mä ny vittu tiiän".. Ei tossa voi ku hävitä :D

Juu, ens kerralla täytyy kyllä ohjeistaa homma kunnolla läpi heti alkuunsa, vähän jäi harmittamaan :) Sanoin mä ennen nostoa, että auta vaan, jos tarvii, mutta ilmeisesti tanko ei liikkunut tarpeeks vikkelään ylöspäin... Ois se 99 % varmuudella tullut ilman apukäsiä loppumetreillä, kokeilen kyllä jokatapauksessa uudestaan parin päivän päästä :)
 
Jo toinen pitäiskö nauraa vai itkeä hetki salilla tällä viikolla. Kyykky on tuntunut jumittavan samassa useamman kuukauden, maksimiin ei saa millään kiloakaan lisää vaikka progressio oli nopsaa aikaisemmin. Noh, tänään vaihdoin 3 kk tauon jälkeen takaisin entiselle salille, missä kyykkyalustana on kova vaneri versus kumimatto, millä kyykkäsin tän 3 kk. Ja heti tuli entinen ykkösmaksimi 110 kg tuplana monen raskaan sarjan jälkeen :D Että joo alustalla on väliä, olisinpa tiennyt tän jo vähän aikaisemmin... Mutta palautui taas mielekkyys kyykkäämiseen.
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom