Mikä ilahdutti tänään salilla?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Jerkku
  • Aloitettu Aloitettu
3xomapaino on mavessa mielestäni erittäin kova tulos, johon kaikki eivät pääse millän harjoittelulla. Oma maksimivoimakausi on lyhykäisyydessään edennyt kohtuullisesti, mikä on ilahduttanut. Ehkäpä en ole kuluneena vuotena tullut heikommaksi vaan aavistuksen vahvemmaksi. Tällä iällä ja kahdella viikottaisella punttitreenillä ihan hyvä tulema.
 
Johan tässä on kohta pari vuotta harjoiteltu, niin vihdoin kroppa alkaa ymmärtää mitä tarkoitetaan penkissä sillä, että "työnnä itseäsi poispäin tangosta" ja lavatkin melkein pysyvät jo koko suorituksen ajan tiukkana. Vähän vielä toinen lapa karkaa. Ehkä se tekniikka vielä sieltä löytyy. Eipähän olkapäät ainakaan olleet ensisijaisesti hellänä tällä kertaa. Interwebsissä neuvottiin myös että tanko pitää irrottaa latseilla, niin sekin oli ensimmäistä kertaa tehdessä ns. mind blown elämys.

Ranteissa alkaa myös olla sellaisia oloja ajoittain, että otettakin olisi syytä harjoitella eri liikkeissä. Enpä olisi silloin uskonut, kun harrastukseen lähdin, miten vaikeaa tämä voi olla :D
 
Jos painat joku alle 70 kg niin eikai toi niin hävyttömän huono oo jos et hirveesti oo tehny. Meiänki salilla on aika paljo maveporukkaa/bodareita bw 90-100kg jotka ottaa sen 200kg mavesta, 130kg penkistä ja kyykystä vähempi ku penkistä ja sarjapainona sit joku 90-110 kg jos tehään kaseja tai kymppei. Oothan sä kuitenki pirun vahva ja kovassa kondiksessa mitä sun videoita kattonu, tai ainaki ite oon ihan olemattoman kuntonen/vahvinen päälle päin vaikka ihan pirusti enempi kyykyssä nouseeki. Mut toistoiki on muutama kymmentä tuhatta pohjalla...
 
Onnistunut kova jalkatreeni. Kyykyssä kolmosia 170 kg (seuraavalla kerralla 180 kg kolmosia). 10 sekunnin pitoja 230 kg, 250 kg, 270 kg ja 280 kg. Jalkaprässisarjat 6x200 kg, 6x280 kg, 6x360 kg ja 6x360 kg.
 
ihana aamutreeni! bansku napaan ja salille kurittaa jalkoja, alkulämpässä jo tuns hyvän tuntuman ja ei ois meinannu malttaa lopettaa treeniä :) tämmösistä lähtee kyl viikko hyvin käyntiin.
 
Ensimmäistä kertaa ikinä osasin vetää nätisti maasta! Aivan eri luokkaa mitä aiemmin. Miinuksena, että versat oli käsissä ensimmäistä kertaa ikinä...Mutta näköjään mahdollista minunkin ruholle mavettaa suht nätisti, joten toivo ei ole vielä menetetty. Jospa se joku päivä loksahtais kohdillee myös ilman versoja.
6*6/137,5 saldona
 
Kevyt viikko lusittu, olkapäät käyty treenaamassa ja uusia enkkoja toistomäärissä tuli. Oikein makeen pumpinki sai aikaiseksi!
 
Throwback monday eli tapahtumia eiliseltä: tein ekaa kertaa kyykkyä low barina (tuntui hyvältä, muttei kuitenkaan jutun ydin). Noin puolisen tuntia kyykkäilyn jälkeen muita liikkeitä puuhaillessa eräs neiti tulee kysymään, että kyykkäilinkö äsken toisella puolella salia? Syyllisen oloisena ja hieman epäröivästi vastasin, että "joo", johon hän vastasi, että "Oli perkeleen hyvännäköistä kyykkäämistä!"

Kyllähän kehujakin on silloin tällöin tullut kuultua, mutta yleensä ohimennen siinä samalla reeniä tehdessä. Se, että joku varta vasten tulee myöhemmin kehumaan, tuntui kyllä erityisen palkitsevalta. Muistakaa kehua!
 

3 kpl M-Nutrition Anabolic Overdrive 6 kg

Orange - Sweet berry - Rasberry kiwi

-25%
Jos Zerro on mies, tuo oli ilman muuta yritys lähentyä.

Eilen ilahdutti lepopäivän ylimääräinen nakki - melkein 11 vuotiaan painitreenit oli peruttu, joten juostiin sen sijaan vähän vetoja. Paskana olevalla polvella ei ole melkein vuoteen juostu yhtään, mutta tuossa vauhdissa 200 metrin vedot menivät ilman katastrofia.
 
Leuat alkaneet kehittyä yhtäkkiä ihan hirveällä tahdilla. Alkuvuodesta pistettiin kaverin kanssa tavoitteeksi 100/viikko jossain vaiheessa kevättä, tänään meni ihan heittämällä treenikohtaiset enkat 81 leukaa (edellinen enkka 50/treeni) ja viikon saldo kahdesta treenistä yhteensä 125. Tyylipisteitä ei ehkä jaella, mutta suorilta käsiltä ja leuka tangon yli tai ainakin tankoon kolauttaen :D
 
Se, että lievä huono olo mikä oli salille tultaessa niin lähti kovilla kyykky ja hack sarjoilla. Enkatkin paukkui vielä hackissa. Kyykkäyksen puutetta ilmeisesti. :D Kyykyn sarjapainotkin alkaa pikkuhiljaa lähennellä sitä mitä ne oli ennen kun polvi alkoi kiukuttelemaan kesällä. Toivotaan että paikat pysyy ehjänä kunhan muistaa vain lihashuoltoa tehdä ahkerasti :)
 
Tämä on ns.maksimivoimakauden viimeinen viikko ja kokeillaan mihin on päästy (max. kolmossarja eli mummoversio maksimivoimasta), Tänään meni sotilaspenkissä 122,5 kg kolmonen ja se on 2,5 kiloa enemmän kuin edellinen sotilaspenkkimaksimi. Tosin viime vuonna meni jalat maassa 125 kg, mutta silti tätä voi pitää risan treenivuoden jälkeen hyvänä tuloksena vanhukselle. Omapaino 88,1 kg.
 
Ben & Jerry's meni näköjään suoraan lihakseen. Ihan tajuton pumppi tänään :hyper:

#benandjerrysgains :D Itsellä toimii myöskin! Pakko oli käydä eilen alennuksista hakemassa 3 purkkia 10e. Melkei sain paskahalvauksen kun ei cookie doughia ollut hyllyssä mutta onneksi kaveri ketä oli töissä sillähetkellä niin toi varastosta lisää. Päivä pelastettu :D
 
#benandjerrysgains :D Itsellä toimii myöskin! Pakko oli käydä eilen alennuksista hakemassa 3 purkkia 10e. Melkei sain paskahalvauksen kun ei cookie doughia ollut hyllyssä mutta onneksi kaveri ketä oli töissä sillähetkellä niin toi varastosta lisää. Päivä pelastettu :D
Cookie doughin vuoksi olisin valmis jo vaihtamaan kauppaa. :nolo:
 
Pari kertaa nyt alkanut myötäoteleukoja tekemään selkäreenin alkuun. Aluksi tuntui aivan toivottamalta kun ei ollut mitään kontrollia mutta tänään meni huomattavasti paremmin :)
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom