Mikä ilahdutti tänään salilla?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Jerkku
  • Aloitettu Aloitettu
Suhdehan on oikea, koska olen näköjään 7 vuotta sinua vanhempi. Pysyvästi ilahduttaa juuri se, että ohjaamisen kautta saa olla mukana rakastamassaan lajissa paljon jälkeen sen iän, kun varsinainen treenaaminen alkaa käydä ylivoimaiseksi.
 
Peruskurssin ensimmäisen treenin vetäminen ilahdutti, koska innokasta ja hyvin tekevää väkeä oli paljon. On myös hauska katsoa, kun ihminen tekee ensimmäistä kertaa elämässään nyrkkeilyharjoitusta. Siinä on usein sellainen löytämisen ilo läsnä.
 
Vedin tänään vuoden toisen sparritreenin harrastajille ja homma toimi yllättävän hyvin. Aina se jaksaa yli 30 vuoden ohjaamisen jälkeenkin ilahduttaa, kun ohjattavat etenee.

Viikonloppu onkin melkein ammattiliikuntaa - huomenna puoliltapäivin puntile ja siitä suoraan vetämään peruskuŕssin ekaa treeniä. Sekin ilahduttaa, että voi tehdä niin.

Oli tarkoitus kysyä että mitä lajia, mutta vastaus löytyikin alempaa. Omalla kuntosalilla olisi Tuomo Eronen ohjaamassa, mutta voi olla, että TOS estää sen hauskuuden, pitäisi oikeastaan käydä kokeilemassa. Särkylääkkeitä joudun muutenkin syömään niin mitäs väliä oikeastaan... Muutamia vuosia sitten kävin Mika Tossavaisen kuntonyrkkeilytreeneissä ja siellä oli valtavan hauskaa.

Oikeastaan tulin kirjoittamaan, kuinka minua ilahdutti tänään salilla oma muhkea takapuoleni! Oli nimittäin uudet piukemmat pöksyt jalassa ensimmäistä kertaa. Kaikkea muuta minun kropasta voi sanoa, mutta lattaperse minä en ainakaan ole. :)
 
Todella rankat jalkatreenit ennen kevyttä viikkoa. Salilla tuli joku muikkeli kehumaan mun hipthrust-liikkeen painoja. :D Hyvä mieli.
 
Sain taas tänään vinguttaa reenikaveria. Voimaperiodin jälkeen muutettiin treenejä ihan uuteen uskoon. Jännä homma miten verrattain pienelläkin muutoksilla saa uutta intoa reeneihin.
 
tuplatreeniviikko jonka jälkeen pidän kevyen,tai siis lepoviikon salilta ja keskityn hiihtelemään :D ajatuksena treenata viitenä päivänä ja tänään oli takareidet aamulla ja iltapäivällä pakara, energiat tapissa ja jestas mitkä fiilikset! :oujee:
 
Parin viikon sairastelun jälkeen salille. Yhdessä vaiheessa harkitsin rituaali-itsemurhan tekemistä farmarikävelyllä, oli myös maven jälkeen käytävä tarkistamassa housujen puhtaus.

Mutta takaisin polulla kuitenkin.
 
Kotikylän gymillä käy yksi "salimarkku". Kerran pari ollaan satuttu samalle telineelle ja tänään taas.
Ja hienosti sopii sille tehdä vuorotellen. Fiksu kaveri.
Mukava, että jossain on näitä fiksuja "treenikavereita"
 
Itse asiassa tämä ilahduttaa kokonaisuudessaan. Ennen kun siirryin salille näin pitkän tauon jälkeen, olin punnerrellut lisäpainoilla kotosalla ja tehnyt muutakin koko kropan treeniä. Mielessä pyöri vain ne painomäärät, joilla olin treenaillut viimeksi. Penkissä nousi muistaakseni 60-65 ja vetoa tein 80 kutosia.

Tulipahan siinä sitten penkit ja vedot tehtyä ekoilla kerroilla niin jumalauta: 75 nousi penkistä hyvin, eikä 80 ollut kaukana. Vetoa lähdin tekemään kevyesti, ja lopulta sain vedettyä kaksi kolmosen sarjaa satasella, ja mitä vieressä treenaavalta jantterilta kyselin, niin paketti pysyi hyvin kasassa ja seuraavana päivänä hyvä kun paskalla pääsin istumaan, koska takareidet olivat arkoina.

Ottaen huomioon sen tilanteen, jossa olin reilut 3 vuotta sitten, niin parempaan suuntaan mennään. Raitistuin lähes 1,5 vuodeksi, jonka jälkeen tuli retkahdus. Tällä hetkellä olen pysynyt hyvin kuivilla, vaikka välillä tiukkaa tekeekin. Jottei menisi täysin offiksi, niin itseäni ilahdutti se, etteivät voiman tasot olleet tippuneet hirveän alas, päin vastoin.

Eiköhän tää tästä, joskus. Kunhan vaan saisi motivaation pidettyä yllä, eikä heti antaisi periksi.
 
todella piesty olo kun aamulla heräsin :D kokeilin tällä viikolla tuplatreenejä ja ennen oon tehny niitä mut eri lihaksille,nyt tein samalle lihasryhmälle kaksi treeniä päivässä eli kropan kerran läpi. ja aika shokkki tais olla lihaksille, ei moista tuntemusta oo ollu aiemmin. nyt vaan malttia pitää kevyt viikko ja kokeilla jotain uutta :D
 

3 kpl M-Nutrition Anabolic Overdrive 6 kg

Orange - Sweet berry - Rasberry kiwi

-25%
Kevyen viikon kruunuksi oikea nopeusvoimatreeni, tosin vähän liian lyhyillä palautuksilla. Kiva treeni, kun sen jälkeen on aivan loistava olo ja tuntuu, että pystyisi mihin vaan. Sen päälle olin sitten ohjaamassa peruskurssin treeniä.
 
Se, että pääsin salille. Syyskuussa päässyt viimeksi reenaamaan kunnolla. Lokakuussa tuli selkään joku pahempi kramppi ja oli ihan prkleen kipeä, lokakuu meni sitä parannellessa. Marraskuussa sain vedettyä muutaman reenin ja sit paukku välilevy töissä. Nyt eka treeni tehty ihan höpöhöpö painoilla, mutta selkä tuntuu kestävän :)
 
2-jakonen ohjelma toista kuukautta jo käytössä ja joka ikisessä treenissä saa tehtyä enemmän toistoja taikka tungettua enemmän romua liikkeelle :)
 
Pitkän tauon jälkeen polvistavetoa 3x5x120 kg. :)
 
Eilen oli kevennysviikon jälkeen hyvä treeni, vaikka yleensä eka treeni kevennyksen jälkeen ei ole. Ensi viikolla taitaa kyykyssä olla vuorossa tämän elämän kyppisarjan ennätypaino.
 
Keskellä kestovoimakautta, maksimivoiman ylläpito treenissä sai lisätä rautaa lähes jokaiseen sarjaan.
Vaikuttaa kentis, että rytmi on eri kuin normaalisti, kun eilen oli perusvoiman ylläpito jumppa.
Mutta tässä vaiheessa "koulutusta" kaikki "enarit" lasketaan :)
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom