Aha. Totta kai jos niin sanot, mutta aika moni ns. asiantuntija on sanonut, ettei kyse ole treenin, vaan palautumisen määrästä. Kyllähän joka ukko voi vetää lihat monta kertaa viikkoon jollain intesiteetillä, mutta kuka vetää ne naturaalina huolella kahteen kertaan, ja ehtii palautua siitä? Siinä sinulle kysymys, johon et löydä vastausta broscience- areenalta, koska kyse on ennen muuta henkilökohtaisista ominaisuuksista. Täällä paukutetaan päätä kovin innoissaan siitä kuinka paljon voi treenata, kun oikeesti kyse on koko ajan siitä että treenataan mahdollisimman vähän ja palaudutaan mahdollisimman hyvin. Se treeni ei tee muuta kuin haittaa jos siitä ei ehdi palautua, ja se palautumisnopeus on niin monesta tekijästä kiinni, että harva sitä kokonaisuutta käsittää. Siksi esim. Marko teki kuten teki, lyhyet treenit ja loput leväten. Kannattaisiko jossain kohtaa käsittää ettei tässä kilpailla siitä kuka treenaa eniten tai kovimmilla painoilla, vaan siitä kuka kehittyy eniten per aikayksikkö? Jo aikojen alusta on tiedetty että lihas vastaa lyhyeen rankkaan rasitukseen kasvamalla suuremmaksi ja vahvemmaksi, vrt. sprintteri vs maratoonari. Vasta nykyisellä PT- kulttuurin aikakaudella on iskostettu ihmismieliin ajatus, että isot määrät treeniä kumoavat kaiken entisaikojen tiedon. Ettei vaan olisi kyse enemmänkin siitä, että mitä enemmän kontakteja PT saa per vuorokausi, sen enemmän hän ansaitsee..