Vähän ehkä aiheesta sivuun, mutta näin kerran dokumentin Maurice Greenestä. Hän on siis 100m juoksun entisen ME-tuloksen haltija ja Olympiavoittaja. Dokumentti oltiin kuvattu, kun hän oli jo lopettanut uransa. Siinä hän itse mietti syitä, että miksi hän oli ollut niin hyvä ja teettikin jossakin yliopistossa testit omasta lihaskoostumuksestaan ja sitä kautta geeneistä. Greenellä todettiin (yllätys yllätys) olevan nopeita ja erittäin nopeita lihassoluja todella paljon tavallista enemmän. Uutisen kuultuaan hän oli todella iloinen asiasta ja oli asenteella suurinpiirtein: hitsi miten hienoa, että omasin näin sopivat geenit rakastamaani lajiin, onneksi aloitin juoksemisen, kun laji oltiin selvästi tarkoitettu minulle. Yleisestikin maailmalla tuntuu, että urheilijat tiedostavat ja puhuvat (positiiviseen sävyyn) geenienkin osuudesta menestykseen. Suomessa taas tämä on edelleen pikkaisen tabu aihe monien urheilijoiden keskuudessa, mikä on omasta mielestäni hivenen hassua ja täysin turhaa vaivaantuneisuutta.
Enkä halua ottaa mitään pois sinulta supermassa. Vaikka sinulla olisi kuinka hyvät geenit, niin tuloksiisi päästäkseen tarvitaan mielettömästi myös omistautumista ja äärettömän kovaa treeniä. Kukaan ei voi kiistää ettetkö olisi panostanut täysillä ja ansainnut kovalla työllä jokaisen gramman lihaksistasi. Hyvien geenien omistaminen ei millään tavalla heikennä tuloksien arvoa.