Näetkö.. vuohipukki ja pässi edustavat eri kansakuntia/maailman valtoja.. ja sarvet kuninkuuksia.. näetkö myös miten Aleksanteri suurelle 8 jakeesa käy.. kovasti sai aikaan kunnes murtui.. ja hänen neljä sotapäällikköään jakoivat valtakunnan.. aivan kuten maailmanhistoria asian tuntee.. nämä profetiat ovat tarkkoja ja toteuneet myös kuten Daniel kirjasi. Mitä muuta viellä haluat tietää?
Ensin ajattelin olla menemättä tähän pitkään litaniaan, mutta jostain kumman syystä mieleni muuttui. Eli jos jotain haluan tietää, niin kerrotko mikä tässä yhteenvedossani on vialla ja nimenomaan millä perusteella. En siis esitä, että tämä yhteenveto on kiveen hakattu ja virheetön totuus, jossa ei olisi korjattavaa:
Muiden fundisliikkeiden tyyliin Vartiotorniseura on olemassaolonsa aikana julkaissut käsittämättömän paljon käsittämätöntä selittelyä Danielinkirjasta. Viimeisimmät irtiotot todellisuudesta ovat olleet “Suuri Babylon on kukistunut! Jumalan valtakunta hallitsee!” sekä ”Kiinnitä huomiota Danielin profetiaan!”. Ei siis mikään ihme, että suuri osa jehovantodistajista mieltää Danielinkirjan profeetalliset ja/tai apokalyptiset osat luotaantyöntäviksi mysteereiksi, joita kykenee ymmärtämään ainoastaan Jehovan väitetyssä ohjauksessa toimiva hallintoelin.
Danielinkirjaa ei ole vaikea käsittää, kirja on hyvin yksinkertainen ja suoraviivainen kun ja jos siihen ei vaan liitetä Jeesusta. Ihan totta, Jeesuksella ei ole osaa eikä arpaa Danielinkirjassa. Danielinkirja kuvailee kirjoitusaikakautensa lopun aikaa, joka on siis aivan eri kuin Jeesuksen myöhemmin käynnistämä lopun aika tai Russelin vielä myöhemmin käynnistämä 1799-1914 lopun aika tai 1920-luvulla käynnistetty nykyään elettävä lopun aika.
Danielinkirjan kahdet kasvot
Danielinkirja jakaantuu kahteen osaan, ensimmäiset kuusi lukua kolmannessa persoonassa olevaa tarinointia päähenkilön ja tämän ystävien kokemuksista. Loput kuusi lukua ovat minä-muodossa olevaa lopun ajan kerrontaa tapahtumista, joka esitetään vastaanotetun näkyinä.
Näyissä on toistuva teema, joissa ennustuksenomaisesti kerrotaan viheliäisestä henkilöstä, pahasta hallitsijasta, joka vainoaa ja kiduttaa pyhiä henkilöitä. Tämä pahis jatkaa moitittavaa käytöstään aina siihen asti kunnes Jahve puuttuu peliin ja jonka jälkeen alkaa tuhatvuotinen valtakunta näiden aiemmin vainon kohteena olleiden pyhien hallitessa.
Kunkku ja pahis
Danielinkirjan lopun ajan kuvaelman keskushenkilöä kuvaillaan yhtäpitävästi kautta koko Danielinkirjan. Häntä kuvaillaan erittäin röyhkeäksi, jopa kerrotaan hänen korottavan itsensä jumalaksi (7:20; 7:25; 8:11; 8:25; 11:36 ja 11:37). Hän käy sotaa pyhiä vastaan (7:21; 7:25; 8:24 ja 9:26). Hän häpäisee temppelin ja autioittaa Jerusalemin (8:11; 9:26; 11:24 ja 11:31). Lisäksi hän lakkauttaa sekä päivittäisen uhrin että juutalaisen lain (7:25; 8:11; 8:12; 8:13; 9:27 ja 11:31).
Antiokhos IV Epifanes oli Syyrian seleukidien hallitsijasuvun kuningas (175-164 eaa.) Ja Antiokhoksen hallintouraa seuraamalla voidaan päätellä, että Danielinkirjoittaja käsitti lopun ajan kohtaavan noin 164/163 eaa. Samalla voimme päätellä, että ajankohta on myös Danielinkirjan kirjoitusajankohta.
Vaikka Antiokhos ei ollut vallanperimysjärjestyksestä, niin juonimalla hän sai vallan veljensä Seleukos IV Filopatorin jälkeen. Samoihin aikoihin Jerusalemissa pani Jason viralta veljensä Onias III:n, joka oli temppelin viimeinen saadokilainen ylipappi. Oniaksen veli Jason oli hellenismin kannattaja ja aloitti uudistuskampanjan ja toi juutalaisten keskuuteen kreikkalaista kulttuuria. Kampanjan eräs osa oli Jerusalemiin rakennettu kreikkalainen voimistelusali, hanke jota vanhan lain juutalaiset vastustivat voimakkaasti.
Eri osapuolet yrittivät saada haltuunsa ylimmäisen papin viran ja vuonna 170 eaa. Onias III murhattiin ja näin monien juutalaisten ainoana oikeana pitämä saadokilainen pappissuku päättyi.
Samoihin aikoihin Antiokhos aloitti ensimmäisen kampanjansa Ptolemaiosta, Egyptin kreikkalaista kuningasta vastaan. Paluumatkallaan Antiokhos ryösti Jerusalemin temppelin vuonna 169 eaa. Seuraavana vuonna Antiokhos käynnisti toisen kampanjan Egyptiä vastaan, mutta Rooman armeija torjui tuon kampanjan. Tämän jälkeen Antiokhos komensi kenraalinsa Apolloniuksen ryöstää Jerusalemin jälleen kerran.
Taisteluissa surmattiin joukoittain juutalaisia ja kreikkalaisten äärimmäisin solvaus oli Zeuksen alttarin pystyttäminen temppelin kaikkeinpyhimpään, häväisten näin temppelin ja saattaen sen juutalaisen kannalta käyttökelvottomaksi. Samaan aikaan Antiokhos asetti juutalaisen uskonnon tunnusmerkit käyttökieltoon. Päivittäinen uhraaminen päättyi ja ympärilleikkaus kiellettiin sekä Tooran lukeminen oli kuolemanrangaistuksen uhalla kielletty. Tämä tapahtui kolme vuotta Onias III:n surmaamisen jälkeen vuonna 167 eaa.
Antiokhoksen toimenpiteet saivat aikaan kapinointia Jerusalemissa. Juudas Makkabealaisen sekä hänen perheensä johdolla sissijoukot häiritsivät kreikkalaisia siinä määrin, että lopulta voittivat temppelin takaisin ja uudelleenpyhittivät sen 164/163 eaa. (Juutalaiset juhlistavat tapahtumaa edelleen Hanukka-juhlan aikana.) Antiokhos kuoli samana vuonna sotaretkellään Persiaa vastaan.
Pässi ja vuohi
Muista näyistä poiketen Danielinkirjan 8:nnen luvun näky nimeää voimat, joten ei ole pientäkään vaikeutta tunnistaa näyn voimat. Näky nk. ennustaa Antiokhoksen nousun ja lopun ajan osuvan kuninkaan elinaikaan.
Näyssä on pässi ja vuohi, pässillä on kaksi sarvea, joista suurempi tulee esille myöhemmin. Vuohella on yksi suuri sarvi ja voitettuaan pässin suuri sarvi hajoaa neljäksi pienemmäksi. Pienin näistä neljästä sarvesta kasvoi ja se osoittautuu jo aiemmin käsitellyksi kuninkaaksi, Antiokhokseksi.
Enkeli kertoi, että pässin kaksi sarvea edustivat Meediaa sekä Persiaa, jälkimmäisen noustua myöhemmin (8:20). Vuohen suuri sarvi kuvasi Kreikan ensimmäistä kuningasta (8:21), ilmeisesti Aleksanteri Suuri. Hänen kuolemansa jälkeen valtakunta jaettiin neljän kenraalin kesken (8:22). Enkeli jatkaa ja kertoo, että yksi näistä kenraaleista (Seleukos) nousee neljän kuninkaan hallinnon lopussa väkeväksi kuninkaaksi, joka aiheuttaa paljon tuhoa (8:23). Tämä kuningas murskataan ihmiskäden koskematta (8:25).
Kannattaa panna merkille, että pienen sarven kerrotaan korottavan itsensä ylintä pappiakin vastaan, aiheuttaen päivittäisen uhrin lakkauttamisen ja pyhäkön häpäisemisen (8:11). kaikki tämä sopii oikein hyvin Antiokhokseen. Samalla on hyvä huomata, että kuningassarjaa seuraamalla on helppo tulla päätelmään, että pienen sarven on kuvattava Kreikan kuningasta. Jälleen Antiokhos sopii kuvaan oikein hyvin.
Enkeli ilmoittaa näyn koskevan lopun aikaa (8:17), josta seuraa, että kirjoittajan ajatus on lopun saapuvan Antiokhoksen kuoleman yhteydessä. Tätä päätelmää tukee muukin päättely.
Pieni sarvi ja neljä petoa
Seitsemännen luvun näky noudattaa samaa kaavaa kuin muutkin näyt, vaikka näyn aikajanaa onkin pidennetty. Daniel näkee petosarjan nousevan merestä. Neljäs peto kuvaillaan muita pahemmaksi ja sillä on kymmenen sarvea. Sen jälkeen puhkesi pieni sarvi, joka poisti kolme edellistä sarvea. Tämä pieni sarvi oli pöyhkeä, herjaava sekä soti pyhiä vastaan ja sen sanottiin muuttavan ajat ja lain (7:25).
Jälleen kerran enkeli selventää, että neljä petoa kuvaavat neljää valtakuntaa ja neljäs on suurin niistä kaikista, mutta se tullaan tuomitsemaan ja sen alue annetaan korkeimman pyhille (7:26-27).
Ilmeisimmin tämä näky liittyy toisessa luvussa olevaan Nebukadnessarin näkyyn. Näyn tulkinnan tapaan seitsemännessäkin luvussa on kyse neljästä valtakunnasta. Ensimmäinen näistä on mainittu toisessa luvussa, eli Babylon.
Danielinkirjan kirjoittajan mukaan Babylonin valloitti Dareios Meedialainen (5:31) ja siitä voi päätellä, että toinen valtakunta on Meedia. Tämä ei historiallisesti pidä paikkaansa, Danielinkjirjaa ei ole kirjoitettu Babylonian olemassaolon aikana, vaan paljon myöhemmin. Ajatusta tukee sekin, että toisen valtakunnan ilmoitetaan olevan pieniarvoisempi (2:39) Babyloniaan verrattuna. Persian valtakunta oli kooltaan miltei kolme kertaa niin suuri kuin Babylonia ja kesti miltei vuosisadan verran kauemmin. Persia ei näin voi olla Babyloniaa pieniarvoisempi, eikä myöskään toinen valtakunta.
Kahdeksannen luvun näystä saa vihjeen, että kirjoittaja esittää Persian seuraavan Meediaa (pässin suurempi sarvi tulee esiin myöhemmin) ja siitä voi päätellä Persian olevan kolmas valtakunta.
Kahdeksas luku esittää Kreikan seuraavan järjestyksessä Persiaa, jolloin Kreikka on neljäs peto ja toisen luvun uninäyssä oleva valtakunta on rautaa. Seitsemännen luvun pedolla on vastaavasti rautahampaat.
Jälleen kerran pienen sarven ilmoitetaan polveutuvan Kreikasta ja sarven sanotaan yrittävän muuttaa aikoja (joka on viittaus päivittäisiin uhreihin ja vuotuisiin juhliin) ja juutalaista lakia. Tämä pieni sarvi on ilmeisesti aivan sama kuin kahdeksannen luvun pieni sarvi, eli Antiokhos.
Aikajana
Danielinkirjan yhdeksännessä luvussa oleva näky on kaikkein monimutkaisin. Siinä on seitsemänkymmenen viikon jakso, jonka katsotaan viittaavan vuosiviikkoihin (eli jokainen kestoltaan seitsemän vuotta). Seitsemänkymmentä viikkoa jakaantuu kolmeen erilliseen jaksoon (9:25-27); seitsemän viikkoa (49 vuotta), kuusikymmentäkaksi viikkoa (434 vuotta) ja yksi viikko (7 vuotta). Kaksi ensimmäistä jaksoa päättää voideltu (hebreaksi mashiach).
Seitsemänkymmenen vuosiviikon esitetään alkavan siitä sanasta, jolla Jerusalemin temppeli uudelleenrakennetaan ja ennallistetaan (9:25). Tämä on Jeremialle tullut sana (9:2). Sen jälkeen kun Jeremia oli ennustanut Babylonin 70:nnen vuoden orjuutusta (Jer. 25:11-12), hän jatkaa ennustaen paluun Jerusalemiin sekä temppelin ennallistamisen (Jer. 29:10; 30:17-18 ja 31:38). Jeremian tekstisisällöstä voi päätellä, että tämä ennustus ajoittuu eksiilin alkuun, eli noin 586 eaa.
Ensimmäiset seitsemän viikkoa, eli 49 vuotta päättyvät noin 536 eaa. Tuolloin ensimmäinen voideltu ilmaantuu, tällaiseksi on tarjottu Kyyrosta, joka vapautti juutalaiset Babylonin orjuudesta (Jes. 45:1) taikka Danielinkirjan mielikuvitushenkilöä Dareios Meedialaista. Tämä johtaja on vanhastaan tulkittu Joosuaksi (tai Jeesuaksi) Joosadakin pojaksi (Esra 3:2, 8; Haggai 1:1), eli “öljyllä voidelluksi” (Sakarja 3:1-9; 4:14), pakkosiirtolaisuuden jälkeisen ajan ensimmäiseksi ylimmäiseksi papiksi. Varhainen kirkkoisä ja teologi Hippolytos (n. 170–235) kirjoittaa asiasta seuraavasti:
”Eli mitä muuta voideltua hän voi tarkoittaa kuin Jeesua Joosadakin poikaa, joka palasi tuolloin kansan kanssa 70. vuonna temppelin uudelleenrakennuksen jälkeen ja uhrasi uhreja lain mukaan? Kutsutaanhan kaikkia kuninkaita ja pappeja voidelluiksi.” (Danielista 2.13-14)
Danielinkirjan kirjoittajan tarkoitus oli päättää kuusikymmentäkaksi viikkoa vuoteen 171 eaa. Valitettavasti kirjoittajan laskelma on hieman virheellinen, mikä ei sinänsä yllätä, koska tuolloin ei ollut yhtenäistä tapaa laskea ajanjaksoja, vaan ajoitus tehtiin hallitsijoiden hallinta-aikojen ja historiallisten tapahtumien perusteella.
Tämä vuosi 171 voidaan päätellä sitä, että saapuva hallitsija (9:26) on mitä ilmeisimmin Antiokhos. Huomaa, että hallitsijan mainitaan taas tuhoavan kaupungin ja pyhäkön. (Tuhoksi käännetty sana merkitsee myös saastuttamista ja turmelemista katso esimerkiksi 5. Moos. 31:29.) Jälleen tuodaan esille, että uhraaminen estyy ja temppeli turmellaan (9:27). Kuten aiemmin on jo havaittu, niin tämä tapahtui Antiochoksen toimesta vuonna 167 eaa.
Tuo ajankohta on merkityksellinen, koska hallitsijan ilmoitetaan aloittavan tuon vainon ajanjakson viimeisen viikon puolivälissä (9:27). Eli 3,5 vuotta ennen kuin seitsemänkymmenes viikko päättyy. Kuka siis on toinen voideltu, joka otetaan pois kuudennenkymmenenkahden viikon lopulla (9:26)? Vuodesta 167 takaisinpäin 3,5 vuotta tuo vuoteen 170, jolloin viimeinen saadokilainen ylimmäinen pappi, Onias III, murhattiin.
Danielinkirjassa esitetään myös, että hallitsija tekee liiton juutalaisten kanssa ja rikkoo sen viimeisen viikon puolivälissä. Josefus mainitsee asian seuraavalla tavalla:
”Ja tapahtui niin, että kahden vuoden kuluttua, vuonna sataneljäkymmentä ja viisi [167 eaa.], kuun kahdentenakymmenentenä viidentenä, jota kutsumme Chasleuksi..että kuningas tuli Jerusalemiin ja rauhaa teeskennellen sai haltuunsa petoksella...ja kalleudet ryöstääkseen rikkoi tekemänsä liiton...”(Antiquities, Book XII, 5:4)
Koska Danielinkirjoittaja ilmoittaa koko profetian täyttyvän seitsemänkymmenen viikon kuluessa, niin siitä seuraa, että kirjoittaja ajoittaa lopun ajan 3,5 vuotta vuodesta 167, eli jonnekin 164/163 tienoille eaa. Viimeisen näyn käsittelyn yhteydessä selviää myös Danielinkirjan kirjoitusajankohta.
Pohjoinen ja etelä
Danielinkirjan neljäs näky on pisin näyistä ja myös monimutkaisin, näky kattaa Danielinkirjan luvut 10, 11 ja 12, kaikkein yksityiskohtaisin kuvaus on luvussa 11. Näky pohjoisen- ja etelän kuninkaista noudattaa tuttua kaavaa, alkaen Persian valtakunnasta (11:2), Aleksanteri Suureen ja hänen neljään kenraaliinsa (11:2-4) ja keskittyy kahteen näistä kenraaleista. Kenraaleita edustavat Etelän kuningas ja Pohjoisen kuningas (11:5-6), joista edellinen kuvasi Syyriaa hallinnutta Seleukosta ja jälkimmäinen kuvasi Egyptiä hallinnutta Ptolemaiosta.
Seleukit ja ptolemaiokset taistelivat vuosisatoja välissään olleen Palestiinan hallinnosta, näky kertoo näistä lyhyesti ja lopuksi kiinnittää huomion yhteen seleukkikuninkaaseen (11:21). Hänet kuvataan halveksittavaksi, kuninkaaksi joka ei ole tullut valtaan perimysjärjestyksessä, vaan on saanut vallan juonimalla (11:21). Tämän kuninkaan kuvaus saa tutun käänteen, hänen kerrotaan vuodattaneen verta pyhässä maassa (11:24). Hän häpäisee temppelin ja lopettaa päivittäisen uhrin sekä asettaa autioittavan iljetyksen (11:31). Jälleen kyseessä on mitä ilmeisimmin Antiokhos.
Tähän mennessä Danielinkirjan näky on yllättävän tarkka, mutta tässä vaiheessa se alkaa mennä pieleen. Näky esittää Etelän kuninkaan ja Antiokhoksen yhteenoton päättyvän seleukkien voittoon, jotka näin saisivat haltuunsa koko pyhän maan (11:40-43) Välimeren ja Jerusalemin välissä. Kuninkaan onni jää kuitenkin lyhyeksi ja hän kuolee, eikä hänen apunaan ole ketään (11:45).
Todellisuudessa jakeen 40 ja sen jälkeisten jakeiden kuvailema ei koskaan tapahtunut, vaan Antiokhos kuoli taistelussa Persiassa hieman ennen kuin makkabealaiskapinalliset saivat Jerusalemin takaisin hallintaansa. Tästä eteenpäin on siis kyseessä todellinen yritys ennustaa, aikaisempi on ennustuksen muotoon kirjattua tapahtumakerrontaa.
Tämä selvä jako todennettavien historiallisten tapahtuminen ja pieleen menneeseen ennustuluun auttaa päättelemään Danielinkirjan kirjoitusajankohdan. Ilmeinen kirjoitusajankohta on siis hieman ennen Antiokhoksen kuolemaa, eli 164/163 eaa.
Jälleen kerran muistutetaan, että näky liittyy lopun aikaan (10:14 ja 11:40). Ja jälleen kerran kirjan kirjoittaja liittää Antiokhoksen nousun ja tuhon lopun aikaan, jota seuraa suuri ahdistus ja lopulta jumalan voitto (12:1-3).
Sinetöinti
Useamman kerran Danielia kehotetaan sinetöimään profetia sitä silmälläpitäen, että se on tarkoitettu lopun ajalle (vertaa 8:26 ja 12:4, 9). Tämä on selvä osoitus siitä, että Danielinkirjan kirjoittaja odotti lopun ajan kohtaavan hänen omana elinaikanaan. Onhan ilmeistä, että sinetti on avattu, koska Danielinkirja on pitkään jo ollut tunnettu. Varhaisin tunnettu Danielinkirjan käsikirjoitus Kuolleenmeren kääröistä on ajoitettu vuoteen 100 eaa. Varhaisin viittaus Danielinkirjaan on 1. Makkabealaiskirjassa, jonka ajoitus osuu noin vuoteen 120 eaa. Tätä ennen yksikään juutalainen teos ei mainitse Danielinkirjaa. Jopa kolmannen vuosisadan Wisdom of Sirach, joka antaa paljon palstatilaa juutalaisten sankarien ylistykseen, vaikenee Daniel-aiheesta.
On helppo päätellä, että sinetti on avattu jolloinkin toisen vuosisadan lopulla, joka sattuu olemaan myös kirjoituksen ajankohta. Danielinkirjan kirjoittajalla oli ongelma. Hänen oli kirjoittanut sarjan ilmestyksiä, jotka oli oletettavasti laitettu jonkin eksiilinaikaisen juutalaissankarin nimiin. Kirjoittaja halusi julkistaa työnsä, mutta arvasi ensimmäisten esiinnousevien kysymysten koskevan ajoitusta. Mistä hiljaisuus jos jumala olisi antanut näyt Danielille jo nelisen vuosisataa aiemmin, niin miksi näyt eivät olleet tulleet esille jo aiemmin?
Kirjoittaja ratkaisi ongelman asentamalla tekstiin juonenkäänteen, että enkelin mukaan kirja on sinetöitävä lopun aikaan asti. Jokaiselle tuonaikaiselle lukijalle oli selvää, että lopun aika oli tuolloin käsillä ja näin vuosisatojen hiljaisuus oli kuitattu tuolla juonenkäänteellä.
Lopuksi
Danielinkirja on pohjana monille apokalyptisille olettamuksille ja fundamentalistikristittyjen selittelyille. Kaikki tuo selittely on sikäli ironista, että Danielinkirjan lopun aika sijoittui toiselle vuosisadalle ennen ajanlaskumme alkua, eikä Danielin profetia pitänyt paikkaansa yhtään sen enempää kuin myöhemmätkään profetiat. Näin ollen on selvää, että Danielinkirjalle perustuvat profetiat ovat tuhoon tuomittuja, koska niiden perusta osoittautui katteettomaksi.
Antikristuksen ja vastaavien esikuva
”Älköön kukaan vietelkö teitä millään tavalla, sillä se ei tule, ellei luopumus tule ensin ja laittomuuden ihminen ilmesty, tuhon poika. Hän on asettunut vastustamaan ja korottaa itsensä jokaisen yläpuolelle, jota kutsutaan ”jumalaksi” tai jumalisen kunnioituksen kohteeksi, niin että hän istuu Jumalan temppeliin ja osoittaa julkisesti olevansa jumala. Ettekö muista, että ollessani vielä teidän kanssanne minulla oli tapana kertoa tästä teille?” ( 2.Tess. 2:3-5 UMK)
