Kysymyksiä Jto:lle

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Raven
  • Aloitettu Aloitettu
Osaisitko noin äkkiseltään sanoa, mistä yleensä ottaen johtuu, kun toisen jalan lihakset ovat huomattavasti kireämpiä enkä tätä ennen ole mitään hirveitä eroja huomannut.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Palataas taas tähän useaan treeniin päivässä teemaan. Elikkäs maksimipiikkaukset ollaan aloittamassa, ja mites se nyt kannattaa toteuttaa? Tämä viikko ollaan viellä lomalla että on aikaa useaan treeniin päivässä, mutta ensi viikosta lähtien on vain viikon loppuna tähän aikaa, treenata voi toki vaikka joka päivä yhden treenin.

Tällä viikolla ajattelin, ja olen osittain jo tehnytkin, että teen 2-4 sarjoja noin 2-5 sarjaa. Alla on täysi viikon tauko penkistä + viimeinen viikko 4-6 toistoalueella treenejä.

Eli varmaan aletaan nyt rauhoittamaan yhteen treenin per päivä ja vähän tiukempana sarjat (painot kun huitelee kummiskin yli vanhan maksimin). Ja joku kolme/neljä kertaa viikossa sopiva määrä?
 
Ajattelin kysyä täältä nyt.


1. Kysymys: Mavessa en saa tarpeeksi persusta alas, jos menee "kunnolla" alas niin kaikki paino on varpailla, mikä ei ilmeisesti ole paras tasapainon kannalta? Onko mitään apuliikettä, millä saan tuota tekniikkaa parempaan kuntoon?


2. Kysymys: Takakyykyn tekniikka ei myöskään ole huippukunnossa, tarvitsisi hioa sitä vähän, koska pää menee hirveästi eteenpäin ja selkä menee paljon vaakatasoon ja lantio ei tunnu liikkuvan kovin hyvin. Onnistuuko tämän korjaus niin, että teen kyykkytreenissä (etukyykky) ennen etukyykkyä kyykyn missä istun penkille (en ole varma nimestä), kun istun penkille niin lantio joutuu enemmän töihin ja selkä pysyy enemmän pystysuorassa. Ja jos noin voi tehdä niin teenkö tuota penkille istumista kuinka kauan ennen kuin siirryn normaalikyykkyn? Olen alkanut pitää paljon etukyykystä, joten teen sitä ainakin talven yli kunnolla, koska takareisissä on enemmän voimaa/lihaa kuin etureisissä. Ja minkälaiset sarjat/toistot?
 
Jos tekee samassa treenissä sekä takakyykyn että rinnallevedon (mikä ei varmastikaan ole paras mahdollinen vaihtoehto) niin rive kannattaa kaiketi tehdä ennen kyykkyä? onko kuitenkaan kardinaalimunaus jos tekeekin takakyykyn ennen riveä? Se kun tuntuisi itselleni paljon luontevammalta, eli että raskaimmalla alottaisi.
 
daddaraa: veikkaisin lantion virheasentoa.

metallica: mitä tiukempiin sarjoihin meet, sitä enemmän lepoo. ei noita kyl voi ohjeistella täällä tarkasti. laji 1-3 krt/vko yli 90%:lla mennessä.

trnaja: kuis alas se nyt pitäs saada? lantiossa pitäs olla pienempi kulma kuin polvissa alkuasennossa. takakyykkyongelmaan suosittelen boksikyykkyä. opettele istuun taakse ja alas muutenkin, äläkä päästä painetta päkiälle. 3-6*3-6 on ok bokseissa. asento voi olla hieman leveempikin kuin normikyykyssä.

ricardo: rive on teknisempi, joten se tietenkin ekana, varsinkin jos siihen hakee räjähtävyyttä. jos taas rive on sivulaji, sen voi hyvin tehdä kyykyn jälkeen.
 
Siis selkä on melkein vaakatasos kun oikeen miettii et saa painon kunnolla tasapainon mut kuinka sen sais vähän "suorempaan" kun oon uskonut, että ihan tollain ei olis hyvä tehdä?
 
Ensi vuoden 2011 maaliskuussa olisi minulla tiedossa lukkopainin sm-kisat ja viikko sen jälkeen poliisi voimanoston sm-kisat. Kysymys kuuluukin osaisitko JTO tehdä hyvää 6kk yhdistelmä ohjelmaa silmällä pitäen molempia kisoja. Ajatuksia tästä? Onko lukkopaini kuinka tuttu laji? Tarkoituksena olisi lajivoiman lisääminen? :thumbs:
 
Jos treenailee vain omalla kropalla, niin muodostuuko alaselän treenamattomuus esteeksi pätevään voimaan myös sitten tavaroiden kanniskelussa? Meinaan, tässä kesällä olen tykästynyt kaikenlaiseen rimpuiluun eikä oikein tee nyt mieli koskea punttiin, niin muu kroppahan tulee hyvinkin treenattua näissä ninjailuissa mutta alaselkä mietityttää. Kannattaako kerran viikossa vetää mavet jos haluaa että ei ole pelkä' tarzan vaan myös tarpeen vaatiessa se flyygeli nousee? Vai tuleeko se alaselkä ihan tarpeeksi kaikissa oman kropan jutuissa/tarvitseeko sitä niin treenata?
 
trnaja: paino jalkaterän keski-takaosalle, hartioita hieman tai paljon leveempi asento, jalkaterät hieman ulospäin, polvia painetaan ulospäin, ei eteen. selkä saattaa välityksistä riippuen olla jopa pystysuorassa ko. tekniikalla. vänennä romua ja keskity tekniikan ehdoilla treenaamiseen hetki.

tt85: on, muttei tässä ja ilmaseksi. urakka on melkonen, kuten oletat.

vurki: käy naapurissa painimassa sen flyygelin kanssa sillon tällön, jos sellanen mietityttää. tai sitten meet mettään heitteleen tai nosteleen tukkeja tai kiviä.
 
Jos treenailee vain omalla kropalla, niin muodostuuko alaselän treenamattomuus esteeksi pätevään voimaan myös sitten tavaroiden kanniskelussa? Meinaan, tässä kesällä olen tykästynyt kaikenlaiseen rimpuiluun eikä oikein tee nyt mieli koskea punttiin, niin muu kroppahan tulee hyvinkin treenattua näissä ninjailuissa mutta alaselkä mietityttää. Kannattaako kerran viikossa vetää mavet jos haluaa että ei ole pelkä' tarzan vaan myös tarpeen vaatiessa se flyygeli nousee? Vai tuleeko se alaselkä ihan tarpeeksi kaikissa oman kropan jutuissa/tarvitseeko sitä niin treenata?

Superman on kova. Loydat varmaan Googlella jos et tiia liiketta. Mulla on noin 200 kg maastaveto, mutta taa liike hakkaa mut ihan taysin, heikko alaselka, tiian sen. Siksi teenkin. ;)

Sori kun vahan taalta sivusta vastailin, ei ollut tarkoitus tunkeilla. :)
 
pendlay on ihan normaali leveempi kulmasoutu, jossa lavanväli saa kyytiä hieman paremmin kuin kapeemmassa. hyvä liike. ihan sama mikä factor.

superman-liikettä pitäs tehdä kunnon lisäpainoilla, että rasittas juurikaan alaselkää. pahassa kunnossa on, ellei 200 kilon maastavetäjä saa tehtyä. toihan on pääasiassa mummo-jumpissa käytetty liike. nilkkapainoilla vois saada jotain aikaan toki. suosittelen kyl enempi erilaisten esineitten nostelua ja siirtelyä.
 
MOi Jto parahin ja kiitos kaikista edellisistä neuvoista ja vaivautumisestasi. Kysyisin nyt semmosta et ku ny juuri loppu penkki piikkaus ja 165 sieltä tuli ja sen jälkeen olen alannut yrittämään jalostamaan maksimivoimaa nopeusvoimaksi ja nimenomaan aika lailla räjähtäväksi. Teen boksi kyykkyjä ja lattia sekä muita penkkejä räjähtävästi sekä kuulan heittoa pään yli taakse ja muita variaatioita niin kuinka usein voi treenata näitä jos tekee vain nopeutta. Lisäksi kysyisin et kuinka kauan menee kun alkaa huomaamaan et nopeus kasvaa. Olen heittänyt nyt vain 16m 4kg kuulaa pään yli taa ja heikommat mutta räjähtävämmät kaverit yli 18m. Se harmittaa.
 
aerobinen kunto ja voima

Moi jto!

Haluaisin kysyä lisää mielipiteistäsi aerobisen juoksukunnon ja yleisvoiman samanaikaisesta kehittämisestä. Tavoitteenani on kehitys pitkällä tähtäimellä sekä juoksussa että voimatasoissa, ehkä painotus kuitenkin voimassa.

Olen 18-vuotias mies, 80kg ja 181 cm. Olen nyt reilun vuoden verran punttaillut ja olen havainnut hyväksi suosittelemasi kaavan, eli ensin 3kk perusbodailua 8-12 sarjoilla, sitten perusvoimaa 3kk 4-6 toistoilla ja sen jälkeen maksimivoimailua. Joka jaksossa olen yrittänyt lisätä volyymia runsaasti eli esim. alussa 3x8 ja lopussa 5x12 hieman suuremmalla kuormalla.

Olen treenannut yksijakoisella 3 kertaa viikossa painottaen isoja perusliikkeitä ja keskivartaloa sekä jättäen aina hieman varaa sarjoihin. Liikkeitä olen vuorotellut joka treenikerta, esim. ma kyykky ke etukyykky pe kyykky ma etukyykky… Välipäivinä olen treenaillut grippiä ja kiertäjäkalvosimia pienillä painoilla. Kevyet viikot olen pitänyt joka neljäs viikko. Onko OK?

Kesän aikana kuntosalini on ollut kiinni ja olenkin innostunut myös juoksusta ja tarkoitus olisi yhdistää nämä. Tällä hetkellä ajatukseni on aloittaa taas perusbodailu yksijakoisella 3 kertaa viikossa ja tuoda siihen kolme tunnin lenkkiä mukaan ensin kävelylenkkeinä ja hitaasti vauhtia lisäten. Kyykky/etukyykky kuuluisi jokaiseen punttitreeniin... Viikkoon tulisi 6 treenipäivää. Voisiko tällainen olla mielestäsi toimiva ratkaisu? Kevyet viikot pitäisin joka neljäs viikko. Onko se mielestäsi riittävä? Entä pitäisinkö juoksun ja puntin kevyet viikot samaan aikaan vai vuorotellen?

Toisaalta olen saanut käsityksen, että pitkällä tähtäimellä treenien jaksottaminen olisi välttämätöntä.
Aikaisemmin tässä ketjussa suosittelit jaksottamista, että esim. kuukausi voimaa 4krt/vk ja pari lenkkiä viikossa ja toinen kuukausi paljon lenkkiä ja vain pari punttia. Olisiko jaksottelu siis parempi kuin molempien ominaisuuksien samanaikainen kehitys? Toimisikohan tämä yksijakoisen ohjelman kanssa, johon olen tykästynyt? Siinä nimittäin juuri tuo 3 treeniä viikossa tuntuu sopivalta itselleni. Kuinka kevyttä tuo punttailu sitten olisi, kun painotetaan juoksua, ja toisinpäin?

Entä onko jaksottaminen juuri kuukauden mittaisiin jaksoihin sopiva? Kuukauden mittainen jakso tuntuu nimittäin lyhyeltä kunnollisen kehityksen aikaansaamiseen.

Tulipas vuodatettua paljon ja kysyttyä vähän liikaakin. :rolleyes: Boldasin tärkeimmät kysymykset, olisin kiitollinen jos antaisit edes jotain mielipiteitä! Ja kiitos panostuksestasi tämän foorumin suhteen, monta hyvää vinkkiä täältä on jo löytynyt! :)
 
Terve! olisiko sinulla jotain neuvoa kyykkyyn. Kyykyssä pohjalta lähtö tuntuu heikolta jotenkin siltä että koko paketti meinaa hajota. Laskeutumis vaiheessa tuntuu aina että muutama 5-10cm matkasta menevät todella hatarasti alas ja nousee ylös. Olen aloittamassa bjj olisiko sinulla tähän jotain voimatreeni vinkkejä?
 
otin tänään treenissä 3maxin (110kg), nihkeen ykkösen 115kg ja loppuun 12x92,5kg.
vanha maksimi oli 125kg.

ton perusteella vaikuttais että pohja on kunnossa, mutta jostain syystä isommat raudat ei kulje yhtään. 1,5vk sitten tuli (täyteen) 2 viikon treenitauko.
minkähän tyylisellä treenillä pitäis jatkaa? runttaanko vaan sen maksimin esiin joka 5x5 ohjelmassa nyt tulis vai kannattaisko keventää selvästi ja tehdä vaikka kuukausi lisää pohjaa?

sitten vielä toinen kysymys: mitä hyötyä on jakaa harjoittelu peruskauteen ja maksimikauteen?
kiitos :D
 
mrseoinage: taitojuttuja myös noi heittelyt. jos niissä haluut hyväksi, panosta tekniikkaan ja ajoitukseen siis. 2-3 kovempaa treeniä viikossa on ok. hyvät paussit ja treeni loppuu, kun tulokset laskee, eli älä uuvuta vaan stimuloi.

asderoidi: pitkä posti. kysy jatkossa lyhyempiä juttuja niin viitsii/ehtii lukea. kuten olen sanonut ja mitä lainasit: tee kuukausi voimapainotuksella ja juoksut/lenkit pk:lla 2-3 krt/vko. sit toinen kuukausi voimaa vaan 1-2 treeniä vkossa ylläpidolla ja juoksussa enempi pk- treenejä ja 1-2 vk:takin mukaan. toillai vuorottelemalla se etenee hyvin. yks kuukausi ei kehitä valtavasti ei, mutta kun niitä tulee kuitenkin 6+6 vuoteen, ollaan oikeilla teillä jo. paljon sitten kunkin jakson sisältö riippuu siitä, mihin haluut panostaa.

rastor: tee stoppikyykkyjä, eli pohja-asennossa 1-2 sekan stoppi ennen nousua. bjj:ssä pätee samat kuin muissakin tollasissa, eli perusvoimatreeniä yleisesti ja monipuolisesti ja lajitreenejä niin pirusti hyvillä kausijaksotuksilla ja -painotuksilla.

ilola: millä treenitaustalla noi tulokset tuli eli mitä oot tehny viimeset 3kk? peruskaudella lisätään lihaksen kokoa ja ns. perusvoimakkuutta määrän ja tehon kautta submax-tasolla. maksimikaudella sitten pyritään kehittään hermostoa ja noita ansaittuja uusia lihaksia toimimaan paremmin yhdessä. noin niinkuion simppelistä sanoen. jos tollasta joutuu kysymään, asiaan kyllä kannattaa tutustua hieman paremmin. kyseessä on kuitenkin harjoittelun basic basic- osasto.
 
edelliset treenit: 3* 3 ensimmäistä viikkoa ns. venäläisestä penkkiohjelmasta
1* 3 viimeistä viikkoa (tämän loppuun max 125kg)
5 ensimmäistä viikkoa ns. sinun 5x5-ohjelmasta.
nyt ihan edelliset kolme treeniä oli kolmos maksimi 112,5; 5x100 ja nousten vitosia 107,5 mikä meni ihan perseelleen.

kyllä minä jollain tavalla harjoittelun perusteet tunnen, mietin vaan että kun treeniohjelmat joita ei ole jaettu peruskunto- ja maksimikausiin toimivat ihan hyvin.

e. onko väliä tekeekö penkin ja kyykyn/maven maksimi ja peruskaudet yhtä aikaa vai eri aikaan?
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom