Kysymyksiä Jto:lle

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Raven
  • Aloitettu Aloitettu
ehdottomasti kannattaa pääasiassa pumppailla isoilla yleisliikkeillä. se on ihan eka juttu. mutta noin pääsääntösesti vastaus on kyllä noihin sun aatoksiin. toistot voi mennä ihan ykkösiinkin, muttei oo pakko hakee sitä absoluuttista ykköstä aina.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Mitä mieltä olet, riittääkö leukojen vetely pitkin päivää -tyyppisesti selkätreeniksi? Tähän mennessä selkätreeni on perustunut pitkälti leuanvetoon ja hyvin on tulosta tullutkin viimeisen 5kk aikana jolloin leuanveto on ollut ihan ainoa selkäliike, olen vedellyt kolmesti viikossa. Kasvaako selkä ja voimat samaan tapaan pitkin päivää vetelyllä? Ajattelin sellaista, että esim. 1-10 sarjaa per päivä, sarjoja ei ikinä loppuun asti ja päivä päivältä raskaammin. Esim. aloittaisin huomenna, vetäisin silloin 1 leuan ja aina seuraavana päivänä 2 enemmän ku edellisenä?
 
kyllähän leuoilla saadaan selkä kuntoon hyvin monipuolisesti sekä voimien että koon osalta. toisaalta sitten, miksei tekisi muutakin? tai ainakin leukoja voi tehdä monilla tavoin ja esim. strenum-leuat on pirun hyvä kulmasoudun tilalla.
 
Olisiko jto:lla antaa mitään vinkkiä miten kannattaisi lähteä harjoittelemaan strict curl-hauis kääntöä (takaraivo ja perse seinää vasten)? Otettin kaverin kans semmonen pikkukisa että kumpi saa käännettyä enempi ku kesälomat alkaa :)
 
no kyllähän se tietenkin taas riippuu siitä treenitaustasta... mutta ihan samoin kuin mitä tahansa liikettä. peruskausi maalis-huhtikuu ja maksimipuolen juttuja toukokuu. tekniikka- ja ajoitusjuttuja kannattaa funtsia.
 
Olisiko jto:lla antaa mitään vinkkiä miten kannattaisi lähteä harjoittelemaan strict curl-hauis kääntöä (takaraivo ja perse seinää vasten)? Otettin kaverin kans semmonen pikkukisa että kumpi saa käännettyä enempi ku kesälomat alkaa :)

Millaiset käännöt menee nyt? Itselläni menee tollein joku toisto 60kg:lla, ja joskus tuli voimaa 5x5:llä kun aloitettiin. Mutta itse en ole sen jälkeen voimatreeniä hanskoille tehnyt...
 
Olen tässä funtsinut että kun teen vedossa 4x5 ja joka viikko 2,5kg rautaa lisää, niin mitäs sitten kun alkaa mennä sarjapaino yli 80% maksimista, niin onko järkeä ottaa vyötä käyttöön vai luottaa vaan keskivartalon voiman kehitykseen ja vetää ilman vyötä? Viimeksi vedin viimeisen sarjan vyön kanssa, kun tuntu vähän siltä että vetoa ennen tehdyt 4x6 leuat ja edelliset kolme sarjaa olivat jo rasittaneet syviä vatsalihaksia aikalailla.
 
ma 10*1*85-90
ti 6*4*75
ke 3*3*85, 3*2*90, 3*1*95 / 2*4*70, 2*3*75, 2*2*80, 2*4*70
to 3*4*70, 3*3*75
pe -
la 6*3*85 / --> 1max
su 3*20*40

keskiviikon ja lauantain treeni vuoroviikoin. eli sun esimerkistä poiketen yli 90%:n treenejä 2/vko ja muut sitten hyvillä nopeusvoima-alueilla totaalisen räjähtävästi. kova:kevyt -viikkorytmitys 2:1.
Olen pidempään jo tiheästi treenaillut, mutta olisiko tuohon yllä olevaan jotain apuja vielä hyvä ottaa lisäksi ja jos niin minkälaisia ? (Punnerrusliikkeitä ja leukoja olen tuolla systeemillä nyt tehnyt siis vuorosarjoin) Tuntuu ettei noi kevyemmä prosentit ehkä lähde niin räjähtävästi kuin pitäisi, vaikka kyllä niissä ihan hyvä vauhti on. Pitäsikö sotkea nopeuspenkkiä ja kapeaa penkkiä tuonne sekaan, ehkä vähän lankkuakin ? Huoltavia liikkeitä kuten kiertäjiä olen luonnollisesti myös tehnyt ja ylimääräistä venyttelyä näille enemmän runtua ottaville lihaksille.
 
powerlift: jos nimes mukaan voimanosto on lajisi, tee veto ekana. ja unohda noin tiukka sarja- ja toistoprotokolla. sekä prosentit. se entinen 80% ei päde enää, jos kehitystä kerran on tullut. vyötä kannattaa käyttää, kun alkaa oleen asnenon kans epävarmuutta.

skuge: nopeuspenkkiä sekaan? toihan on käytännössä PELKKÄÄ nopeusvoimatreeniä. eri oteleveyksiä kannattaa kyllä käyttää, mutta nopeustreeneistäkin suurin osa tulee tehdä testileveydellä.
 
osaisitko jto sanoa tähän mitään, kun nytkin tässä keväällä olen huomanut että rauta nousee paljon paremmin ja enkat alkavat tulla todella helposti, mutta varsinkin syksyn ja talven aikaan saa nipinnapin pidettyä enkat tallella tai yleensä saattaakin ihan hyvin voimatasot laskea? ja olen nyt todennut sen että se on näin melkeinpä joka 3 vuoden aikana mitä olen treenannut tapahtunut. niin mistä se johtuu? satunko aina keväisin treenaamaan jotenkin oikein?

esim. penkki laski noin 15kiloa ton talven aikana ja nyt tuossa viimeviikolla huvikseni kapeassa penkissä testasin ykkösiä siihen asti että mikä nousee vielä kevyesti, niin viimenein paino oli 90% minun suurimmasta raudasta minkä olen punnertanut penkistä normi otteella ja huom. se tuli nopeaa ylös ja vielä kapeella penkillä. ja kun tässä on vielä peruskautta rutkasti jäljellä niin saa nähä mihin tuo penkki enkkakin nousee.

ja anteeksi epäselvästä tekstistä, mutta kiinnostaa vain että mistäköhän tuo johtuu, nimittäin on aika tylsää junnata samoilla painoilla monta kuukautta varsinkin jos ne vielä putoaa :)
 
aika yksilöllistähän tollanen on jälleen kerran...
ei tulosten LASKEE kyllä pitäs, jos vaan treenit tehdään kunnolla.
jaatsä treenejä kausiin? tää ratkasee aika paljon. onko peruskaudet menneet nousujohteisesti vuodenajasta riippumatta?
yleisellä tasolla: vaihteleeko sun hormonitasot runsaasti vuodenajan mukaan?
 
peruskaudet yritän pitää parhaani mukaan nousujohteisina mutta mitään ei vaan tapahdu eikä siihen ilmeisesti perään kannatakkaan yrittää mitää maksimikautta pistää ku ei sarjapainot ole kiloakaan nousseet. ja varsinkin jos ne väkisin tulee alas, teki mitä vain asialle. en nyt aivan täysin tuota kausi kysymystä ymmärtänyt, mutta ihan peruskaudella lähden aina liikkeelle. hormoni tasoista en oikeastaan tiedä sen kummemmin mutta luulisin että niissä on vaihteluja kun ainakin marraskuun muistan kun esim. halut laskivat kirjaimellisesti nollaan. jos sitä noista pystyy seuraan ja olen melko varma että minulla on muutenkin aika matalat hormooni taso koska en mikään maailman vilkkain noissa touhuissa olekaan ja ikää on vasta 20. niin aika erikoista kyllä on. nyt olen melko virkeä ollut mutta viimekuussa oli sellainen väsymys vaikka nukkuin kunnolla niin väsytti ihan sairaasti ja heräili yöllä yms.

ja noihin kunnon syömis/lihaskasvatus hommiinkaan en enää lähde, kun siitäkin on kokemuksia sen verran että kun on nostanut painoa ja tuloksia siinä kivasti, niin koittaa se aika jolloin ruoka ei enää niinkään maistukkaan ja tulokset tulee sitä tahtia alaskin mitä ne nousi. nyt paino onkin pysynyt ihan hyvin tän hetkisessä painossa joka on aika vähän meikän mittaisellem mutta tuloksetkin on 10% prosentteja suuremmat mitä ne oli pulleampana. tosin oli siinä se väli kun paino putosi ja tuloksetkin mutta olen onnistunut saamaan ne takasin ja jopa ohittamaan. syön ihan terveellisesti. kyllä sitä kieltämättä on musclea jäänyt ainakin niistä painavemmista ajoista.

En kyllä tiedä miten tuo jälkimmäinen liittyi aiheeseen ollenkaan mutta tulipahan tuokin sanottua :D
 
skuge: nopeuspenkkiä sekaan? toihan on käytännössä PELKKÄÄ nopeusvoimatreeniä. eri oteleveyksiä kannattaa kyllä käyttää, mutta nopeustreeneistäkin suurin osa tulee tehdä testileveydellä.
Täytynee kokeilla tuohon tiistaille vaikka aloittaa hieman pienemmillä pronteilla. Kannattaako tohon tehdä lisäksi enää mitään, tuntuu hieman kevyeltä kun aikaisemmin tein useammin ja pidempää sarjaa. Jotenkin tuntuu et sillä olisi ykkönenkin noussut paremmin, vaikka "bodailu" tausta onkin...
 
Käyppäs GreeeD katsomassa ravintopuolelta tuo D-vitamiini ketju. Tuli ekana mieleen D-vitskun puutos kun kerta syksyllä/talvella menee huonommin.

mutta eikös se ole yleinen aika myös näille hormonitasojen heittelyille? hieman skeptinen olen kyllä noita vitamiineja ja sinkkejä kohtaan kun ei ainakaan sinkistäkään yhtään apua ole ollut. mikäs se olisi sitten sellainen hyvä d-vitamiini merkki joka kanntais ostaa? kun tuolta theadistakaan siihen vastausta saanut ku monta sivua väittelyä ja jossain rivin välissä vähän jotain asiasta ja näin.

ja anteeksi ketjun sotkemisesta.
 
MOi!

Mitä mieltä Jto tälläisestä jääkiekkoilijan kesätreeni ohjelmasta? Olen 23v. 75/175 ja tarkoitus olisi treenata omatoimisesti koko kesä. Aikaa on toukokuun puolivälistä elokuun loppuun. aerobinen- ja lihaskunto on tällä hetkellä kauttaaltaan hyvällä mallilla. Tarkoitus olisi kesän maximoida nopeus ominaisuuksia ja yleiskuntoa. Ja syömällä varmaan saa tota massaa se 5kg lisää;)

KESÄOHJELMA
Jokaiseen salitreeniin kuuluu kunnon alku- ja loppu verryttelyt ja venyttelyt sekä vatsa-, selkä- ja kylkiliikkeet.

Maanantai
NOPEUS: spurtit, portaat

PERUSVOIMA: ( jalat ) sarjat 3x10-12 LIIKKEET: rinnalleveto, etukyykky, askelkyykky, sjmv, hack-kyykky, (etu)reiden ojennus, lähentäjät , penkille nousu


Tiistai
PERUSVOIMA: ( ylävartalo ) sarjat 3x10-12 LIIKKEET: penkki, hauis kp, kulmasoutu, vinopenkki kp, leuanveto (max), viparit sivulle, dippi, alatalja, ranteet, olankohautus, ojentajat

NOPEUSKESTÄVYYS: 100m-200m-400m-800m-800m-400m-200m-100m nämä vedot ois tarkotus juosta n.90 % teholla. Palautus kävellen sama matka takaisin.

Keskiviikko
AEROBIA: juoksu/rullaluistelu 60min, syke 70-80% + lihashuolto (venyttelyä/hierontaa)
LAJIA: laukauksia levyltä, kikkailua puukuulalla

Torstai
NOPEUS: spurtit, tikapuut, (Ladder Drills, Agility and Plyometrics), mäkivetoja

PERUSVOIMA ( jalat ) sarjat 3x10-12 LIIKKEET: takakyykky, luistelukyykky, (taka)reiden koukistus, prässi, pohkeet, pakaralaite(takapotku), loitontajat


Perjantai
KIMMOISUUS: loikkatreeni

NOPEUSKESTÄVYYS: 50m-100m-200m-400m-400m-200m-100m-50m nämä vedot ois tarkotus juosta n.90 % teholla. Palautus kävellen sama matka takaisin.



Lauantai
AEROBIA: juoksu/rullaluistelu 60min, syke 70-80%
LIHASKUNTO & TASAPAINO: kuntopiiri erilaisilla tasapaino liikkeillä ja kuntopallolla.



Sunnuntai
LEPO/LAJIA: laukauksia levyltä, kikkailua puukuulalla



Harjoittelu jaksotetaan osiin: kesäharjoittelun alku, kesäharjoittelun loppu, Kesäharjoittelun alussa panostetaan aerobiseen harjoitteluun ja kuntosalilla tehdäänkin pitkiä harjoitteita. viikossa pitäisi tulla noin 5 tuntia aerobista lähinnä verryttelyinä ja palauttavina harjoituksina. Ennen kautta tapahtuvassa kesäharjoittelussa panostetaan nopeuteen ja voimaan, joten sarjat ovat räjähtävämpiä ja lyhyempiä.
 
Onko leuat vastaotteella melkein yhtä tehokas kuin leuat myötäotteella latsien kasvatukseen? En tykkää tehdä myötäotteella yhtään joten varmaan riittää pelkkä vastaotteella teko. Varmaan parempi olkapäillekki? Ja parempi ku ylätalja kuitenki....
 
Osaatko jto sanoo mistä vois johtua se, että viimesen kuukauden ajan penkissä jokaisessa kovemmassa sarjassa vasemmalla puolella voimat kyllä riittäisivät tehdä 1-2 toistoa lisää mutta oikealta loppuu voima ja tankokin tulee aina vasenpuoli edellä ylös eikä tasaisesti? Ikinä ennen ei näin oo ollu mutta voiko muka olla, että vasen puoli oliskin nyt muka yhtäkkiä noin paljon vahvempi vai onko kyseessä joku tekniikka virhe ym.
 
Pikainen kyssäri..työntövedoissa lähtöasennossa perse on hyvin alhaalla ja muutenkin koko noston ajan asento pysyy rinnallevetomaisesti. Eikö tuollain sen pitäisi ottaa enemmän takareisiin/pakaroihin, mutta silti mulla väsyy ehdottomasti selkä ensin? Olenko ymmärtänyt väärin tuon mihin tuo nostotyyli pitäisi ottaa eniten vai onko selkä vain suhteessa heikompi..?
 
Back
Ylös Bottom