Kysymyksiä Jto:lle

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Raven
  • Aloitettu Aloitettu
omput on hyviä ja päästäisillä on ihan hyvät lihakset, mutta ehkä niitä kantsis itekin hieman treenailla :)

suosittelenkunnon panostusta mahatreeniin ja kyykky alkaa kakkosella aika pian. vyötä kannattaa ehdottomasti käyttää about siellä 80%:n paikkeilla jo, että opit käyttään vatsaa oikein, eli et vedä sisään vaan painat hieman ulos. tukee selkääkin paremmin. ei vyö koskaan mikään synti ole.

ylätakareisien liikkuvuutta kun lisäät, ei se alaselkäkään köyristy niin helpolla. eli enimmät takareisivenyttelyt polvi koukussa.

kantapäiden kanssa kantsii miettiä myös, pääsetkö hilkun leveemmällä asennolla paremmin istuun sinne väliin ja osottaako varpaat ulospäin vai eteen? (oikee vastaus: ulospäin).
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Pieni masokisti heräsi sisälläni tuolla paikallisella uimahallilla, kun näin, että siellä oli tuollainen pieni kylmäallas. Piti käydä siellä yrittämässä pulikoida, mut se oli aika jäätävän kylmää hammasten kiristelyä.

Joten kysymys onkin, että kuinka paljon tuota kylmähoitoa pitäisi nauttia, että siitä olisi iloa? Se oli niin inhottavaa puuhaa, että piti kolme kertaa käydä kun se fiilis jälkeenpäin oli hiton hyvä. Yhden kerran kesto mulla oli laskettavissa sekunneissa.

Allas taisi olla 8-10 asteinen, joten onko sekään riittävän kylmä, että siitä on varsinaista apua? Vai pitäisikö valaa itsensä jäämuottiin?
 
no tollasten kylmäaltaiden kylmyys on oikeestaan aika turhaa sillai fysikaalisessa hoitomielessä, mutta semmosta keskittymistä ja kivunsietoo sillä voi vähän treenailla. ajanmyötä siihenkin tottuu toki ja kaipais kylmempää :) pikkusen se mielihyvähormonejakin nostelee, joten vaikutukset hieman samat kuin avannolla eli kuten sanoit, tulee hyvä fiilis. mitäpä siitä sen enempiä ees hakiskaan.
 
no ne on tosi kylmiä ja niissä ollaan paljon kauemmin kuin se pari sekkaa. lähinnä ideana tossa on se tulehduspuolenkin hallinta. kylmä supistaa suonia, joten idea ei ole sama kuin esim. hieronnalla tai vaihtokylvyillä. mä suosittelen aika varauksetta laittaan nivelet aina treenin jälkeen jäihin, vaikkei mitään ongelmaa niin oiskaan. ennaltaehkäsyä siis.
 
no ne on tosi kylmiä ja niissä ollaan paljon kauemmin kuin se pari sekkaa. lähinnä ideana tossa on se tulehduspuolenkin hallinta. kylmä supistaa suonia, joten idea ei ole sama kuin esim. hieronnalla tai vaihtokylvyillä. mä suosittelen aika varauksetta laittaan nivelet aina treenin jälkeen jäihin, vaikkei mitään ongelmaa niin oiskaan. ennaltaehkäsyä siis.
Onko noi nyt oikeasti paikallaan. Muistan lukeneeni tutkimuksia kylmän nostavan kortisolia joka taas hidastaa palautumista.
 
no niinpä. iso kylmä = iso stressi. iso stressi = kortisolit nousee. nivelien jäähdyttely on ihan eri asia. se kyllä kannattaa. treeni nostaa tulehdustasoja nivelissäkin, joten mieluummin nivelet jäihin ku saunomaan. neopreenilämpätkin ottasin pois heti jalkatreenin jälkeen jne.
 
Luinpa tossa juuri täältä foorumilta viestin jossa sanottiin näin: Maastavedossa yksi selkävaivojen aiheuttajista on risti ote, jota käyttämällä voi kuormittaa selkälihaksia epätasaisesti ---> puolet selästä kasvaa ja voimistuu en emmän --> vahvempi puoli vetää selkärankaa vinoon ja myöhemmin hermot jäävät puristukseen aiheuttaen kiputiloja selkään ja alaraajoihin.

Oon aina treenannu mavea samalla risti otteella ikinä vaihtamatta ja tossa puolisen vuotta sitten huomasin vasemman alaselkälihasten olevan selvästi oikee puolta kookkaammat. Ja samoihin aikoihin iski hermoperäinen kipu vasempaan alaselkään, joka ei ole kuukausien aikana hellittänyt yhtään.


Onko treenaus nopein tapa päästä eroon tästä ongelmasta?
En oo nyt maastavetoa tehnyt aikoihin mutta mahtaisko olla paras alottaa se ja tehdä päinvastasella otteella ku ennen tein, että se oikea selkälihas kehittyisi samoihin mittoihin vasemman kanssa? Olis kiva päästä nopeasti eroon tästä vaivasta/lihas epätasapainosta, kun välillä iskee inhottavaa kihelmöintiä joka vaikeuttaa esim koulussa istumista :curs: Fysioterapeuteilla oon käyny - tuloksetta ja röntgen kuvan mukaan nikamat vaikuttais täysin normaaleilta.

Kiitos etukäteen vastauksesta!
 
mitä mieltä jto oot tämmösestä penkki ohjelmasta vko1.5x5x80% vko2.6x5x80% vko3.7x5x80% vko4 kevyt vko5.5x5x85% vko6.6x5x85% vko7.7x5x85% vko8.kevyt vko9.5x5x90% vko10.6x5x90% vko11.7x5x90% kevyt vko12.5x5x95% vko13.6x5x95% vko14.7x5x95% vko.15 kevyt vko16.max
 
mitä mieltä jto oot tämmösestä penkki ohjelmasta vko1.5x5x80% vko2.6x5x80% vko3.7x5x80% vko4 kevyt vko5.5x5x85% vko6.6x5x85% vko7.7x5x85% vko8.kevyt vko9.5x5x90% vko10.6x5x90% vko11.7x5x90% kevyt vko12.5x5x95% vko13.6x5x95% vko14.7x5x95% vko.15 kevyt vko16.max

reilussa kolmessa kuukaudessa 7*5*95% ? aika vaatimatonta, itsellä tuo tarkottaisi että toistoennätys 95% olisi ainakin 8 mikä tuskin on realistista huomioiden että se nyt on parhaillaan 2.

En kuitenkaan tiedä missä vaiheessa treeniuraasi olet ja millaista treeniä sulla on takana, ehkä toi voi onnistua, kuka tietää...

:offtopic: sori että vastasin vaikken jto olekkaan, oli vaan pakko tarttua tohon :piis:
 
roopawaht: toi on totta ja tullut vastaan monella kaverilla, mm. omalla veljellä. ristiotetta tulee tietenkin vuorotella. hartikaisen janne (3 x maailman vahvin alle 105kg) teki vuoden verran yhden käden ja jalan vetoja ja muutakin toista puolta painottavaa. toista ylläpidettiin tai tehtiin vaan vähemmän. nyt kaikki taas ok. suosittelen samaa. lisäksi aivan ehdottomasti liikkuvuuden symmetria tulee olla kohteena.

ferrari: liian monotoninen, kuten kaikki yhtä ja samaa sarja- ja toistosettiä painottavat jutut. lisäksi vahvasti epäilen, että noin lyhyessä ajassa pystyis eteneen 5*5*80%:sta 7*5*95%:iin. varsinkin kyykyssä aika kova perusvoiman volyymitaso on jo esim. toi 7*5*85%. hyvä jos yhenkin femman sais aikaan 95%:llä. en siis pidä tota kovin realistisena.

mikki: kaikissa ohjelmissa, systeemeissä jne, mitä suosittelen tai ehdotan, tulee keventää treeniä ohjelmoidusti tai tietyin periaattein. tää on tae pidempään jatkuvalle progressiolle. peruskauden rytmiksi sopii hyvin 3:1 tai 4:1.
 
Nopeustreeni

Mitä mieltä JTO olet nopeusharjoittelun ohjelmoinnista?

Olen lueskellut netistä ja kirjoista ja löytänyt kahta eri linjaa. Toisessa jätetää nopeusharjoittelu taka-alalle, kun ollaan kaukana kilpailukaudesta, ja ajatellaan, että selkeiden peruskunto ym. kausien pohjalta sitten myöhemmin nopeusharjoittelulla saadaan esiin uusi - parempi - nopeustaso. Toisella linjalla taas ollaan nopeuden ympärivuotisen harjoittelun kannalla, ja pyritään nostamaan nopeustasoa jatkuvasti.
 
Week 1, 2 treenipäivää TO ja SU, 6x10x68%(80kg)
Week 2, 2 treenipäivää TO ja SU, 6x10x68-70% (82,5kg)
Week 3, 2 treenipäivää, 6x10x68-72% (85kg)
Week 4, Kevyt viikko, 2 treenipäivää, 6x6x50%(60kg) räjähtäviä toistoja

Week 5, 2 treenipäivää, 3x5x86%(100kg) ja 3x4x86%(100kg)
Week 6, 2 treenipäivää, 3x5x87%(102,5kg) ja 3x4x87%(102,5kg)
Week 7, 2 treenipäivää, 3x5x90%(105kg) ja 3x4x90%(105kg)
Week 8, Kevyt viikko, 2 treenipäivää, 6x6x50%(60kg) räjähtäviä toistoja

Week 9, 2 treenipäivää, 3x3x90%(105kg) ja 3x2x94%(110kg)
Week 10, 2 treenipäivää, 3x3x90%(105kg) ja 3x2x94%(110kg)
Week 11, 2 treenipäivää, 1x110kg 1x115kg 1x117,5kg 1x120kg 1x122,5kg ykkösmaksimin yritystä
Week 12, Kevyt viikko, 2 treenipäivää, 6x6x50% räjähtäviä toistoja.

--------------------------------------------------------------------------------------
Toinen viikko nyt takana ja lähtihän se kehitys etenemään kuukausien junnaksen jälkeen eli eka viikolla kummassakaan treenissä ei ihan kaikki kympit tullut 80kgllä ylös, ja nyt eilen 82,5kg meni kaikki puhtaasti ilman suurempia vaikeuksia. Eli todellakin kannattaa mun tätä jatkaa...
 
jatkuva nopeustason nostaminen ei onnistu. sen näkee esim. yleisurheilussa. pitää tehdä pohjaa myös. nopeusvoiman kehittämiseksi pitää saada maksimit korkeelle ja siihen taas vaaditaan kohonneet perusvoimatasot. nopeus on hermosto-ominaisuus, eikä se siis niinkään varastoidu. toki on ihan hyvä tehdä punttihommat ns. nopeusperiaatteella, eli pyrkimys suht räväkkään nostoon on aina hyväksi, kunhan tekniikka pysyy.

mutta... yleisurheilusta poiketen pelkän nopeusvoiman kehittäminen ei oo puntin idea, vaan sillä pyritään tukemaan maksimivoimaa. eli nopeusvoima, räjähtävyys on sekundääri noin periaatteessa. sen takia sitä kannattaa kyllä ylläpitää tai ainakin tehdä kausittain myös perusvoimaa tehdessä. sitten kun yritetään saada maksimit kunnolla irti ja samaan aikaan alotettas kova nopeusvoimatreeni, saattaa se olla liika kova ärsykemuutos ja kehitystä ei tule.

zl1: kroppa vaatii aikansa tottua. yleensä uudenlainen treeni tarttuu, joten en näkis syytä miksei myös sulla. varsinaiset tulokset sä näet vasta lopussa, mutta niin se aina menee. toki sulla tulee aika dramaattinen volyymidroppi vkosta 5 alkaen ja se kolmen viikon ja kuuden treenin "pohja" ei välttämättä kanna. toisaalta se volyymin lasku jo tossa vaiheessa voi vaan tehdä hyvää, kun kroppa saa hieman lepoa, vaikka raudat nouseekin.
 
Joo tota vähän kanssa mietin että 3 viikkoa eli 6 treeniä vaan on tuo peruspohja.

Tosin viikosta 5 alkaen teen 3x5x86%(100kg) ja 3x4x86%(100kg) yhdistelmän kaksi kertaa viikossa (tai siis niin ajattelin tehdä) eli 27 toistoa per treeni versus se 60 toistoa ekoilla 3 viikolla per treeni. No onhan tuo 27 toisaalta paljon enemmän volyymiä kuin yli puoli vuotta taaksepäin harrastamani 2x6 eli vaan 12 toistoa per treeni :)
 
Parahin jto,

Pieni testimoniaali: Tein vedolle ohjeistamasi tyyppisen parin kuukauden peruskauden (5x5/3x4->6x6 bastardisaatio) ja päälle kolmen viikon piikkailut. Maksimi nousi 180->200. Tätä ennen mave oli pyörinyt paikoillaan samaiset kolme kuukautta.

Kiitoksia tästä! :worship:
 
Back
Ylös Bottom