Kysymyksiä Jto:lle

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Raven
  • Aloitettu Aloitettu
Terve! Mulla on ongelma, joka liittyy jalkavoimiin. Teen tällä hetkellä 2-jakoista treeniä, jossa joka toisella treenikerralla teen jalat/selän/hauiksen ja toisena yläselän työntävät lihakset/vatsan. Joka toisena jalkapäivänä pääliikkeenä vaihtelen maastavetoa ja jalkakyykkyä. Ongelmana on, että varsinkaan jalkakyykyssä ei oikein tapahdu kunnolla kehitystä, jolloin myöskään jalkavoimani eivät oikein kehity. En harrasta varsinaisesti voimanostoa, vaan pyrin lähinnä saamaan tasaisesti voimaa kehoon. Mietin, että onko syynä ongelmaani juuri se, että vaihtelen joka toisella treenikerralla tuota pääliikettä? Olisiko järkevämpää esimerkiksi siirtyä tekemään pelkästään jalkakyykkyä? Tällöin tosin selkään kohdistuva treeni vähenee oleellisesti, jolloin sitä kannattanee treenata muilla liikkeillä?
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
nyt on takana 5x5 peruskausi penkissä. prosentit laskin edellisestä maksimista. kausi meni läpi ihan ok. nyt, kun alotin piikkauksen niin tuntuu, että voimataso on vaan laskenut. max3:ssa ekalla viikolla jäin kauaksi esim siitä painosta millä tein nelosen ennen 5x5 peruskautta. piikkaanko loppuun ja katon herääkö hermosto vielä mitä nyt kannattas tehä. ahistaa, kun luulis että piikkauskin kulkee, kun peruskausi meni ihan hyvin.
 
JTO, teetkö voimailuun treeniohjelmia/suunnitelmia maksua vastaan, tarkemmasta tilauksesta?

On nimittäin selässä ilmeisesti jotain rakenteellista vikaa (huomenna röntgeniin) ja alkaa oma viisaus loppuun treenien suhteen, kun voimaa on tarkoitus hankkia, mutta moniakaan perusliikkeitä ei voi tehdä isoilla painoilla kun selkä/toinen jalka kipeytyy.:(
 
marchi: pakarat aktivoituu aina, kun vedät tai kyykkäät. noi pumppauskyykyt voi heittää mäkeen. tee boksikyykkyjä korostetulla taakseviennillä, jullea, sjmv jne.

totsku: enempi se on kiinni treenien toteuttamisesta. kyllä kyykkyä kerran kuukaudessa -vauhdillakin voi kehittyä jne.

samo: miten peruskausi eteni eli mitkä oli parhaat sarjat? mitkä ne oli ennen tota jaksoa eli mikä oli 5max?

animal: maili on profiilissa.
 
Tein viime viikolla sitä piikkausta 3*1*135kg, ja ku meni hyvin, innostuin tekemään 1*140kg ja 1*145kg. Molemmat nostot menivät hyvin, ettei tullut sellaisia ähkimis nostoja. Tällä viikolla olisi ollut sitten kevyt, mutta kun kotosalla on flunssaa liikenteessä, ajattelin tänää tehdä maksimit, jos sattuukin tulemaan kipeäksi.
Lämmittelin 8*40kg, 8*60kg, 3*90kg, 1*120kg, 1*130kg. Varsinkin tuo 130kg tuntui raskaalta. Ensimmäisessä 150kg yrityksessä tuntui, että vasen nousi penkistä ja asento ei pysynyt. Ei se sitten noussut. Yritin toisenkin kerran, ja ylös ei tullut. Tein loppuun sitten todella kevyet sarjat jokaisessa.

Pitäskö pitää tämän vko toinen treeni kevyenä/huilia, ja ensi vkolla tekisi 3*1*140kg? Ajattelin, että 150kg menisi, ku 145kg tuli tuollaisten painojen jälkeen hyvin, vai eikö vain ole voimaa vielä nostaa tuota? Sekin saattaa vaikutta, että edellinen viikko meni aika niukilla kaloreilla.
 
jto

tein siis ennen peruskautta suunnilleen 2kk ajan dogcrap homman mukaisesti restpause sarjoja penkissä. niissä paras sarja oli 120kg painolla 11 toistoa (4+4+3) sarjojen välissä taukoa 20 hengenvetoa. oisko se vanha max5 siinä 120kg päällä. ykkönen oli tuon kauden jälkeen 130kg josta laskin prosentit 5x5 kaudelle. paras sarja 5x5 kaudella oli se 5x90% eli 115kg, jossa tosin ei tullu, kun 3 toistoa mutta heti perään tuli 5x88% eli 110kg. oisin varmaan jaksanu tuon 5x90%:kin mutta yksin salilla ollessa en ottanu kaikkea irti.
 
thepala: penkki on aika usein riippuvainen omasta painosta, mutta onhan tohon paljon vaikuttimia. yks voi olla se, että ahnehdit sen ekan ja meni sisu jo siihen.

samo: eli peruskausi ei tuonut parannusta sarjoihin kuitenkaan. ei se sillon siihen maksimiinkaan kehitystä tuo.
 
Parahin jto,

Onko kevyen viikon päätarkoitus antaa palautumisaikaa lihaksille vai keskushermostolle?

Miten tekisit kevennyksen wsb-templaatissa? Treenaan kolmipäiväisellä jaolla (Ylävartalo ME, Alavartalo ME, Ylävartalo RE). Riittääkö kevennykseksi esim. alavartalopäivän tai ylävartalo RE-päivän poisjättö?
Treeniviikon kokonaisvolyymi tippuisi tällöin 30-40%.
 
schump: kummallekin. hermosto ja lihakset tekee kimpassa duunia. laskisin kevyellä viikolla myös treenipainoja. wsb:n ongelmaksi saattaa muodostua jatkuva kovien rautojen liikuttelu, vaikka liikeradat hieman muuttuisivatkin. joku 2*3*70-75, 3*2*75-80% varsinaista lajinostoa voi tehdä ihan hyvää tekniikalle.
 
kysynpäs tälläista: jos sinulle maksaisi jonkinlaisen summan tietylle ajalle että valmentaisit, niin mitä valmennukseen niinkuin sisältyisi? pitäsikö sulle ilmoittaa aina joka treenistä että kuinka se esim onnistui, ja miten perinpohjaisesti ohjelman tekisit? :)
 
samo: eli peruskausi ei tuonut parannusta sarjoihin kuitenkaan. ei se sillon siihen maksimiinkaan kehitystä tuo.

eli piikkaaminen on nyt turhaa? himmaanko nyt hetken ja nykäsen uuden peruskauden jollain toisella tavalla.
 
greeed: mailiosote on profiilissa.

samo: melkein sanosin noin, eli eväitä uuteen maksimienkkaan on aika vähän. kyllähän sitä sen 1-2 ykköstreeniä aina kannattaa ottaa vaihtelun vuoksi ja sun tapauksessa perään 2-3*6-8 perussarjat myös.
 
ok. kiitoksia taas. otan pari ykkös treeniä ja päälle nuo 2x3x6-8 suunnilleen 80-85%?
 
Vähän sama tilanne kun Samolla, eli peruskausi takana ja nyt piti alottaa piikkaus kolmosilla.
Ennen peruskautta tuli 4x95kg. Peruskauden (5 viikkoa 5x5) jälkeen 5x5x95kg, eli kehitystä tuli ainakin jonkinverran. Sitten kevyt viikko rinnalle (apuliikkeet tein normaalisti) ja tänään oli tarkotuksena ottaa 3x3x100kg. Eihän sieltä tullu edes ekaa kolmosta..lopputreenin otin kevyesti.
Miten jatkaisit? Eikös tolla 5x5 sarjalla pitäs tulla enemmän kun 1x2x100kg..? Oli varmaan virhe ottaa apuliikkeet kovaa kevyellä viikolla. Viikko totaalilepoa ja uus yritys vai miten? :)
 
samo: semmosia nippanappa toiston verran varaa -tyylisiä. toistoväli voi olla 4-8, mut painottaen hieman pidempää.

tnk: aika kummaa. tolla menolla ois pitäny tulla 100:llakin femma. kuinka monta kovaa viikkoo oli ennen kevyttä viikkoa? kevyellä vkolla tekisin pääliikkeen varsinkin piikkailun lähetessä jollain 2*3*70, 3*2*75% -tyylisellä treenillä eli aika terävää. apuliikkeet vois olla kohtuullisia enää. ota ens kerralla ykkösillä ylöspäin ja tee sama kuin samo eli pari tiukempaa sarjaa siellä 4-8 välillä.
 
Semmosta kyselisin että onko järkevää käyttää negatiivisia toistoja voiman hankinnassa, jos on, niin kuinka voisi rakentaa ohjelman tämän pohjalta ? Tarkoitus olisi saaha jotain uutta penkki reenaukseen.
 
tnk: aika kummaa. tolla menolla ois pitäny tulla 100:llakin femma. kuinka monta kovaa viikkoo oli ennen kevyttä viikkoa? kevyellä vkolla tekisin pääliikkeen varsinkin piikkailun lähetessä jollain 2*3*70, 3*2*75% -tyylisellä treenillä eli aika terävää. apuliikkeet vois olla kohtuullisia enää. ota ens kerralla ykkösillä ylöspäin ja tee sama kuin samo eli pari tiukempaa sarjaa siellä 4-8 välillä.

Prossat vitosmaksimista..
5*5*90%
5*5*92%
5*5*95%
kevyt
5*5*98%
5*5*100%
kevyt
3*3...

Eli kaks aika kovaa viikkoa oli ennen kevyttä.
Otanko nyt kevyesti tän loppuviikon eli vaikka perjantaina seuraava treeni, penkki noilla 70-75% ja apuliikkeet kevyesti ja sitten maanantaina uus yritys 3*3 vai ykkösiä? Kiitokset :worship:
 
x-treme: en suosittele jatkuvana. negavaihetta voi korostaa joka nostossa melkein tai käyttää stoppeja. ylisuurila painoilla pääsee helpolla ylikuntoon, ellei tiedä mitä tekee.

tnk: mee ykkösillä ylös semmoseen kohtuutiukkaan rautaan ja sitten päälle ne 2-3 perusvoimasarjaa.
 
Moikka jto,

kirjoittelin viimeksi penkkitulosten laskun takia (dieetti). Nyt, vaikka dieetti on jatkunut, on tulokset kuitenkin noususuunnassa. Olen nyt penkannut harvemmin ja palautumisaika on siis ilmeisesti ollut sopiva. Viimeksi ne tulokset laski HST:n aikana ja nyt olen aikeissa aloittaa HST:n uudelleen. Mietinkin tässä, että mitä kysymyksiä mun pitäis kysyä itseltäni saadakseni selville, oliko viime kerralla vika liiassa treenifrekvenssissä penkin suhteen, väärin lasketuissa painoissa, vai vain ojentajien tai rintalihasten liiasta treenistä (eli jos jonkun muun liikkeen kanssa esim ojentajia tulee tehtyä liikaa). Tavoite siis olisi saada HST toimimaan myös penkissä, koska tämän syksyn tulosten perusteella vika ei ole välttämättä siinä, että dieettaan. Mut siis pystyykö sitä jotenkin erottelemaan mikä noista olisi se todennäköisin vika? Treenipainot ja muut on kaikki tallessa, pystyn niitä analysoimaan näin jälkikäteenkin.
 
vai oisko vika hst:ssä itessään...
tossa on niin iso homma analysoida mitään, ettei siihen kukaan puuropalkalla lähde.
joskus voipi johtua vaan siitä, että kroppa tottuu dieettiin ja tulokset nousee taas. tää on kuitenkin spekulaatiota ja suurelta osin uskosin syyn löytyvän liiasta tai liian vähästä treenistä. yleensä ekasta.
 
Back
Ylös Bottom