Mää en pelkää kuolemaa mutta se ajatus ahdistaisi kuinka lapset ja mies pärjäisi jos nyt kuolisin. Kuolema ja kuoleminen on kuitenkin luonnollinen asia, se tulee sitten kun tulee. Elämän pituus on kaikille arvoitus toisilla se on pidenpi ja toisilla lyhempi.
Oon jo sen verran vanha että ystäviä on jo kuollut, isovanhemmat on kuolleet ja omat vanhemmat on iäkkäitä ja näen ihan selvästi että he ovat ns. elämän viimeisessä vaiheessa. Olen huomannut myös että kuolin ilmotuksissa on yhä useammin samalla vuosikymmellä syntyneitä. Jonakin päivä on minun vuoro, se on oikeastaan ainoa elämässä varma asia. Isäni sanoo usein että mikään muu ei ole elämässä pakko kuin kuolema ja sekin vain kerran.
Itse en usko mihinkään kuoleman jälkeiseen elämään, vaan että täältä poistutaan samaan paikkaan mistä ollaan tultukin eli tyhjyyteen. Ei se nyt niin paha juttu ole.
Oon jo kertonut lähipiirille kaiken varalta miten haluan ruumiini ns. poistuvan, eli että polttuhautaus ja tuhkat syntymä kodin lähellä olevalle metsä polulle kesäisenä päivänä Popedan pitkäkuuma kesä biisin tahdissa. Lähi-omaiseni ovat luvanneet hoitaa jollain keinolla sen asian tuhkan sijoittamis-laista huolimatta.
En koe olevani kristin uskoinen, joten ei kirkko hautajaisi, ei seppeleitä eikä suruvärssyjä joita omaiset joutuisivat lukemaan. Kukahan senkin tavan on keksinyt... olen aina omasta lähipiiristä se joka joutuu kirkossa eteen lukemaan niitä, siinä sitä sitten seisoo poraten ja yrittään itkun seasta saada jonkinlaista järjellistä ääntä suustaan räkä nenästä valuen. Ei kovin kaunis näky...
