Sepsis sanoi:
Hauskaa vääntöä asiasta, josta ei koskaan päästä yhteisymmärrykseen. Lähinnä siitä syystä, että "perinteisten" lajien kannattajat puollustelevat omaa lajiaan viimeiseen asti.
Näiden taistelulajien harrastajien kannattaisi oikeasti lähteä joskus ottamaan kevyttä sparria nyrkkeilijöiden, potkunyrkkeilijöiden, painijoiden yms. kanssa, niin saattaisi se maailmankuva hieman avartua.
Yksilölliset erot ovat toki todella merkittäviä, mutta kontaktiiin tottuminen, "silmän" kehitäminen ja henkisen kantin kestäminen vaatii kyllä kokemusta täyskontaktimatseista.
Onko esimerkiksi Willie, joka taitaa olla näitä "perinteisten" lajien harrastajia, niin käynyt kokeilemassa taitojaan muualla kun omien treenikavereidensa kanssa.
Suomessa ja jopa maailmalla MMA on historialtaan vielä lastenkengissä ja taso tulee tulevaisuudessa kovenemaan entisestään. Siinä vaiheessa kun MMA:lla alkaa olla samat perinteet kun krekolla ja nyrkkeilyllä, niin taso alkaa olemaan äärettömän kova.
Niin, siis oma maailmankuvani on hyvinkin avara ja tutustun jokaiseen kamppailulajiin johon törmään, sekä perinteiseen että moderniin, ainakin käymällä näytöksissä ja keskustelemassa niissä harrastajien/opettajien kanssa. Suuri osa seuroista ottaa myös lajin ulkopuolisia harjoittelijoita mukaan leireillensä, ja niillä onkin tullut aikoinaan vierailtua aikoinaan ahkerasti, nykyään hieman harvemmin. Tästä keskustelussa saattaa saada hieman väärän kuvan suhtautumisestani, sillä modernien lajien puolustajilla on tarpeeksi edustajia ja yritän saada keskustelua hieman monipuolisemmaksi.
Juuri tuota avoimuutta yritän itsekin peräänkuuluttaa, sillä näen että opittavaa olisi puolin ja toisin.
Harjoittelun osalta kiinnostukseni ei suuntaudu yhteenkään lajiin sen paremmin sen perinteisyyden tai modenriudenkaan vuoksi, vaan kiinnostus on suuntautunut taistelulajeihin kamppailu-urheilun ja itsepuolustuksen sijasta. Krav magaa esimerkiksi voidaan pitää hyvinkin modernina lajina, enkä voi siitäkään sanoa muuta, kuin että se on kehittynyt hyvin täydelliseksi omiin tarkoituksiinsa.
Yhtäkään kilpailuun en ole osallistunut, kilpaileminen ei sinänsä kiinnosta, mutta eri lajien edustajien kanssa olen sparrannut jonkin verran vaihtelevalla menestyksellä. Yleensä kyseessä ovat olleet omat kaverit, joskaan ei treenikaverit. Selväksi on tullut, että jokainen heistä voittaa mikäli ottelu käydään heille tutuilla säännöillä. Kuitenkin suurelta osalta näiden lajien harrastajista löytyy myös puutteita.
Suurin osa näistä puutteista on melko itsestäänselviä, kuten esimerkiksi nyrkkeilijöiden ja kilpa-taekwondoa harrastavien kokemattomuus matalien potkujen suhteen. Nyrkkeilijät eivät oikein pärjäävät mattopainissakaan, mutta painiin päästäkseen jouduin ainakin itse käymään muutaman kerran matossa yksin opettelemassa hengittämistä.
Mattoonvienti kuitenkin onnistui enimmäkseen. Thaimaassa vietin 3 päivää paikallisten Muay Thai harrastajien leirillä. Selväksi tuli, etten pystyssä pärjää hyvää thainyrkkeilijää vastaan edes tämän otellessa vain "puolella teholla". Toisaalta kun kyseiset henkilöt suostuivat naureskellen mattopainiin päivän päätteksi, voitin heidät puhtaasti jo uskomattomalla 80 kilon massallani. :D Painijat ja judokat ovat puolestaan olleet vaikeimpia vastustajia, sillä vaikka he eivät pystyottelusta mitään oikein tunnu ymmärtävänkään, osaavat he tulla lähelle ja suojauksen sisälle minuun nähden ylivertaisesti, minkä jälkeen he vahvemman matto-osaamisensa voimin vievätkin meikäläistä mennen tullen.
Vapaaottelijat ovat olleet monipuolisimpia vastustajia ja vieneet meikäläistä melko hyvin omilla säännöillään, taitavat enemmän ja taitamattomat vähemmän, mutta selviä puutteita on myös havaittavissa omasta näkökulmastani. Sparraukset on käyty suojien kanssa säännöillä, jotka vastasivat lähinnä C-luokkaa. Sparrausten tavoitteena ei ollut tyrmääminen, kiellettyä se ei toki ollut, vaan harjoittelu. Kyynärpäitä sai myös käyttää kypärien ollessa käytössä. Merkittävimpänä puutteena on sukuelinten huono suojaus niin pystyottelussa kuin matossakin. Mitä mattopainiin tulee, niin vastustajan kädet osattaan kyllä hyvin pitää kurissa lyöntien varalta etäisyyttä hallitsemalla, mutta mahdollista sukuelimiin tarttumista ja niiden repimistä ei osata oikein ottaa huomioon. Matossa ei myöskään osata ottaa huomioon puremista, ja siihen tarjoutuisi usein tilaisuus. Kyse ei ole pelkästään siitä, että he jättäisivät itse käyttämättä näitä tekniikoita, vaan myös siitä, että heidän ei ole tarvinut harjoittelussa ottaa tätä näkökantaa huomioon.
Siitä olen aivan samaa mieltä, että tottuakseen kontaktiin tulee myös harjoitella kontaktin kanssa. Lajin perinteisyys ei kuitenkaan millään tapaa tätä estä, ja mielestäni kovan sparrauksen tulee kuulua lajiin kuin lajiin. Otteleminen outoa vastustajaa vastaan täydellä kontaktilla kisoissa antaa varmasti henkistä valmiutta kontaktin sietämiseen, mutta tällöin kyse ei mielestäni ole lajin teknisestä ylivertaisuudesta, vaan yksilön saamasta kokemuksesta.
