Kamppailulaji?
Ihan turha ruveta venkoilemaan noiden filosofioiden kanssa. Perimmäinen tarkoitus on aina ollut hakata/potkia/kuristaa vastustaja paskaksi. Ei filosofia tee taistelijasta parempaa taistelijaa, vaan harjoittelu ja tekniikka. Ihan sama tappeleeko kuun jumalattaren, Taon tai jing-jangin riveissä, kun ne vaikuttavat tasan yhtä paljon lopputulokseen kuin joulupukki lahjojen ilmestymiseen kuusen alle.
Kerro minulle ymmärtämättömälle, millä lailla itämaisen ihmisen kulttuurikokemus, tai uskonnollinen "tietämys" vaikuttaa hänen tekniikoittensa toimivuuteen? Eikö sama tekniikka toimi yhtä hyvin sekä länsimaiselle ateistille kuin shaolin munkillekin?
mutta asiaa kuitenkin sivuten:
Missä mielessä länsimaiset ihmiset ovat "henkisesti tyhjiä"? Onhan meilläkin ollut uskonto, kristinusko, jo 2000 vuotta. Onko se vähemmän arvokasta kuin konfutsen opetukset (jotka itseasiassa eivät ole lainkaan niin kaukana kristinuskosta kuin luullaan)? Ateistiseen elämänkatsomukseen olennaisesti kuuluvalla tieteellä on taas perusta vieläkin kauempana menneisyydessä...
Yhteenvetona sanon vielä, että ne, jotka uskovat lujasti jonkun itämaisen kamppailulajin paremmuuteen sen ns. filosofisen pohjan takia, kärsivät vähän samasta ongelmasta kuin ne, joiden mielestä japanilainen katana on ylivoimainen ase eurooppalaiseen miekkaan verrattuna: Ei tajuta, ettei sen muotoon liity mitään mystiikkaa. Ei siihen liity mitään filosofiaa. Ainoat perusteet ovat rationaalisia.
Kuten katanakin Japanissa kehittyi sellaiseksi, miksi se kehittyi, vain koska Japanissa rauta oli huonolaatuista ja harvinaista, niin kamppailulajitkin kehittyivät palvelemaan vain niitä tarkoituksia, joihin niitä sodankäynnissä tarvittiin. Mutta kuten tyypillistä, ihmisten unohtaessa aikojen kuluessa asioiden alkuperäisen syntyhistorian, olemassaolevia traditioita pyritään turvaamaan muuttamalla ne itseisarvoiksi, ja tämä tapahtuu yleensä mytologisoimalla ja pyhittämällä. Näin kaikki uskonnot ovat päässeet syntymään, ja kaikesta päätellen ne jatkavat olemassaoloaan aina siihen asti, kunnes ihminen lakkaa kärsimästä huonosta muistista ja muista järjen häiriöistä.