- Liittynyt
- 2.9.2004
- Viestejä
- 211
Lukiossa pidettiin pienimuotoinen niin sanottu "mopokaste". Siellä meidät puettiiin kaiken maailman pukuihin ja maalailtiin naamoihin. Sitten meidät marssitettiin yleisön eteen (lukiolaisten) ja kysyttiin jokaiselta jotain tyhmää. Tämän jälkeen meidät laitettiin yleisön joukkoon istumaan. Sinänsä tämä oli ihan hauska kokemus ja ei vielä mitään, kun alkoi tapahtua.
Alku esittely session jälkeen yleisön eteen kutsuttiin meitä "uhreja" ja he kysyivät joko kysymyksiä tai laittoivat tekemään jotain. Suurin osa näistä oli aika hauskoja yhtä lukuun ottamatta. En voi vieläkään uskoa, että lukion vanhimmat pitivät hauskana sitä, kun eräs tyttö oppilas oli eronnut poikaystävästään (mies oli siis pitkälti yli 20 vuotias), niin häneltä kysyttiin kaikenlaisia noloja kysymyksiä yleisön edessä. Esim siitä, että ikäero oli niin suuri ja jotain muuta tyhmää siihen liittyen. Tämä kyseinen henkilö oli varmasti itkun partaalla ja sen näkikin kasvoista, ne kasvot olivat todella surullisen näköiset.
Oppilas on kokenut eron ja siitä vielä pilaillaan YLEISÖN edessä!! Tämä ihmismieli ei voi tajuta tätä asiaa. Jos muita nauratti "haastattelun" aikana, niin minua ei kyllä sitten yhtään. Kyllähän se mopokaste saa olla rajulla kädelläkin otettu, mutta liiallisuuksiin ei saa mennä. Aika ihme jos kasteen pitäjät eivät tajunneet asiaa myöhemmin...
Ja mitä itse threadiin tulee, niin itse olen kiusannut ala- ja yläasteella, joka oli lähinnä verbaalista (ei kuitenkaan mitään tramaattista, ja harvoin). Sitä sitten yläasteen lopussa jotenkin päässä pimahti ja alkoikin tuntua, että kiusaaminen on väärin. Siitä lähtien oon kyllä aika vakavasti kiusaamista vastaan. Olis aika loistelias juttu, jos tuo "pimahtaminen" tapahtuisi mahdollisimman nopeasti. Ja ihme on, jos valaistumista ei tapahdu vähintäänkin 18 ikävuoden jälkeen... Sitä ei ala- ja yläaste ikäisenä vain tajunnut, että miltä kiusatusta voi tuntua. Joskus heittää kavereiden kesken vaan läppää ja sitä itsekin saan, sitä ei pidä ottaa tosissaan, en ainakaan itse ota. Mutta ei kyllä todellakaan tule huudeltua vieraisiin pöytiin mitään hävytöntä.
Ja se mikä kiusaajaan tulee, niin opettajien pitäisi vähintäänkin pyytää kiusatun ja kiusaajan vanhemmat pieneen keskusteluun kasvoikkain, että asia saataisiin mahdollisimman hyvin puitua ja miettittyä mahdollisista toimenpiteistä. Se vaan ei yksinkertaisesti riitä, jos opettaja pitää puhuttelun kiusaajalle. Mutta se on vaan, kun monet opettajat tahtovat olla puusilmiä...
Alku esittely session jälkeen yleisön eteen kutsuttiin meitä "uhreja" ja he kysyivät joko kysymyksiä tai laittoivat tekemään jotain. Suurin osa näistä oli aika hauskoja yhtä lukuun ottamatta. En voi vieläkään uskoa, että lukion vanhimmat pitivät hauskana sitä, kun eräs tyttö oppilas oli eronnut poikaystävästään (mies oli siis pitkälti yli 20 vuotias), niin häneltä kysyttiin kaikenlaisia noloja kysymyksiä yleisön edessä. Esim siitä, että ikäero oli niin suuri ja jotain muuta tyhmää siihen liittyen. Tämä kyseinen henkilö oli varmasti itkun partaalla ja sen näkikin kasvoista, ne kasvot olivat todella surullisen näköiset.
Oppilas on kokenut eron ja siitä vielä pilaillaan YLEISÖN edessä!! Tämä ihmismieli ei voi tajuta tätä asiaa. Jos muita nauratti "haastattelun" aikana, niin minua ei kyllä sitten yhtään. Kyllähän se mopokaste saa olla rajulla kädelläkin otettu, mutta liiallisuuksiin ei saa mennä. Aika ihme jos kasteen pitäjät eivät tajunneet asiaa myöhemmin...
Ja mitä itse threadiin tulee, niin itse olen kiusannut ala- ja yläasteella, joka oli lähinnä verbaalista (ei kuitenkaan mitään tramaattista, ja harvoin). Sitä sitten yläasteen lopussa jotenkin päässä pimahti ja alkoikin tuntua, että kiusaaminen on väärin. Siitä lähtien oon kyllä aika vakavasti kiusaamista vastaan. Olis aika loistelias juttu, jos tuo "pimahtaminen" tapahtuisi mahdollisimman nopeasti. Ja ihme on, jos valaistumista ei tapahdu vähintäänkin 18 ikävuoden jälkeen... Sitä ei ala- ja yläaste ikäisenä vain tajunnut, että miltä kiusatusta voi tuntua. Joskus heittää kavereiden kesken vaan läppää ja sitä itsekin saan, sitä ei pidä ottaa tosissaan, en ainakaan itse ota. Mutta ei kyllä todellakaan tule huudeltua vieraisiin pöytiin mitään hävytöntä.
Ja se mikä kiusaajaan tulee, niin opettajien pitäisi vähintäänkin pyytää kiusatun ja kiusaajan vanhemmat pieneen keskusteluun kasvoikkain, että asia saataisiin mahdollisimman hyvin puitua ja miettittyä mahdollisista toimenpiteistä. Se vaan ei yksinkertaisesti riitä, jos opettaja pitää puhuttelun kiusaajalle. Mutta se on vaan, kun monet opettajat tahtovat olla puusilmiä...
. Kyllähän mä sain kokea hyljeksyntää vanhemmilta pojilta, mutta en koskaan luokkakavereiltani. Ei nyt hekään suorastaan hinkuneet mun seuraan, mutta silti. Kukaan ei uskaltanut tulla sanomaan päin naamaa, mutta kyllä ne puheet kuuli mitä selän takana puhuttiin. Mä olin vissiin jo silloin hieman äijämäien :D. Mä en kyllä välittänyt pätkääkään muitten mielipiteistä silloin. Täytynee todeta, että ala-asteella mulla oli asenne ja itsetunto kohdillaan. Olisipa vieläkin... 
Yksi tyttö joskus sanoi mulle, ettei se voi olla mun kaveri, koska olen niin itsevarma. Se tainnut tuntea mua yhtään.
Mussa on hassu kontrasti sosiaalisuutta, avoimmuutta ja epävärmuutta ja arkuutta. Mun valtaisa sosiaalinen ympäristö (yksi ystävä ja yksi kaveri) kertoo aika paljon siitä kuinka sosiaalinen loppujen lopuksi olen.
