Koulukiusaus

[Deat]

No saahan täällä tupakistakin 50e sakkoo...

Siis wtf, koulu perii 50€ jos jää kiinni tupakoinnista? Mistä lähtien niillä sellanen oikeus on ollu?

Juu, itsekin vähän kummassakin asemassa on oltu, ja todella, pitäisi tehdä kunnon rangaistukset koulukiusaajille, olisiko se todella liian barbaarimaista ottaa ruumiillenen kuritus takasin käyttöön? Nuo kiusaustapaukset on välillä hieman hankalia toisaalta, esim mistä teitää että vittuilu on henkistä kiusausta, eikä kaveripiirin sisäistä kuittailua? Tai jos näkee jonku pieksevän toista oppilasta, niin mistä tietää onko se kiusaaja vai puolustautuva kiusattu? Muistan vielä kun kerran ala-asteella liikunnantunnilla eräs molopää soitti mulle varmaan 20 minuuttia putkeen suutaan, ja mä en tehn vittu soikoon tasan MITÄÄN sille. Noh, opettaja tuli väliin ja tuomio oli: MOLEMMAT on syyllisiä, pyytäkää toisiltanne anteeks. Se opettaja oli muutenki harvinaisen kuspo, täytyy myöntää että ei tullu tippa linssiin kun kerran sai pesäpallomailan kalloonsa liikuntatunnilla (ei tosin multa, eikä tarkotuksella). Samanen äijä oli mun vihollinen about kolmannesta luokasta viidenteen luokkaan, sitte kaikki käänty toisin päin, musta tuli kiusaaja sille. Pari kertaa rökitin sen ilman syytä, kerran tehtiin niinki, että kaverit kaato sen selälleen maahan ja mä lasautin lumipallon sen naamaan lähietäisyydeltä (näkö siinä olis voinu mennä). Sen äijän koulussakäynnistä tuli melkosta helvettiä, pahin oli ehkä silloin, kun about 5 poikaa pies sen joukolla tyyliin: Rinki ympärille, nyrkkejä naamariin ja mahaan, äijä kaatuu maahan, kengänkärkiä päähän. Siinä sitten sen jälkeen naureskelivat kun äijä lojui maassa ja itki lievästi sanottuna hysteerisesti. En kuullu, että tekijät olis saaneet mitään merkittävää rangaistusta. Äijä oli muutenki todella heikko, itku oli todella herkässä. Ja huono kun mikä koulussa, nelosia veteli ala-asteella komeaan tahtiin, vaikka yritti tosissaan (luulen niin).

Ylä-asteella oli kanssa kestämistä, siellä opettajia ei kiinnostanu paljon pätkääkään mitä oppilaat teki toisilleen. Toiselle mustan silmän mottaamisesta pääs ilman rangaistusta, tupakoinnista kärähtämisestä tuli 2h jälki-istuntoa. Sosiaalinen koulu oli...

Täällä lukiossa ei oikeastaan ole kiusausta, ehkä me ollaan tultu vanhemmiksi ja viisaammiksi. 2.- ja 3.-vuoden opiskelijoilla oli inhottava tapa etuilla ekaluokkalaisia ruokalan jonossa. Se siinä harmitti, että suoraan mun eteen kukaan niistä ei missään vaiheessa marssinut, vaan lähinnä muijien eteen tultiin. Ei siinä mitään poliisia viitsinyt ruveta esittämään...

Joo, että sellast.

 

[Raven]

Vastuu on mielestäni opettajilla. Ala-asteikäiset lapset eivät todellakaan tiedä mitä tekevät.

Onhan opettajillakin vastuunsa, mutta se suurin vastuu on vanhemmilla. Ne opettajatkaan eivät voi yhtään mitään, mikäli kotona ei ole mitään kuria, ei välitetä mistään tai pahimmassa tapauksessa vain kannustetaan kiusaamaan.

 

[Haukifile]

Onhan opettajillakin vastuunsa, mutta se suurin vastuu on vanhemmilla. Ne opettajatkaan eivät voi yhtään mitään, mikäli kotona ei ole mitään kuria, ei välitetä mistään tai pahimmassa tapauksessa vain kannustetaan kiusaamaan.

Niinhän se on, peruskasvatus lähtee aina kotoa, ei lapsia voi lähettää kouluun oppimaan elämän perussääntöjä, vaikka niitäkin koulussa opetetaan, ja pitääkin opettaa. Kuitenkin kiusaamiseen on paljon helpompi puuttua opettajien toimesta, koska heidän valvontansa alaisuudessa kiusaaminen kuitenkin tapahtuu. Paljon puhuttu koulun ja kodin yhteistyö on tässäkin asiassa tärkeässä roolissa, avoimuutta kaivataan molemminpuolin, olen itse törmännyt koulumaailmassa työskennellessäni tapauksiin, joissa erityisen tuen tarpeessa olevan lapsen kehitys pilattiin lapsen äidin toimesta, kun tiedonvälitys ei toiminut-> tilanne vain paheni koko ajan.

Ja tuohon varsinaiseen threadin aloituskysymykseen liittyen,
itse olin kiusattuna lähes koko ala-aste ajan, parinkin eri tahon toimesta, ei auttanut itkut opettajille eikä vanhemmille, tilanne kuitenkin helpotti kun tajusin joskus 5.-luokalla alkaa pistämään vastaan. Olin kuitenkin yläasteella ihan perkeleenmoinen hissukka, elin vähän omissa maailmoissani, ja varmasti tähän oli vaikutusta juurikin tuolla kiusaamisella. Aivan älytön avartuminen tapahtui sitten omalla riparillani(en löytänyt jeesusta sydämestäni tai mitään), kun huomasin että minäkin saatoin olla suosittu ja pidetty henkilö, ja sen yhden viikon leirin aikana muutuin aivan jumalattomasti. Mut ilman tota kokemusta ei kyllä tiedä millanen tyyppi sitä ois nykyään. Ton jälkeen sitä sit tulikin vuoden aikana pyörittyä vähän kaikenlaisissa porukoissa, ja koulussa tuli sit itekin oltua siinä kiusaajan roolissa, ihan semmosta vittuilua vaan tosin, kun huomasi että jotkut oli siinä samassa asemassa missä ite oli ollut aiemmin. Eli huomasi että on mahdollisuus alistaa toista ihmistä samalla lailla kuin itse oli ollut alisteisessa asemassa. Ja näin jälkeenpäin ajateltuna oli aivan saatanan tyhmää, kun ei osannut ajatella sitä miltä itsestään tuntui silloin kun oli samassa asemassa.

 

[Taskuamatsoni]

Onhan minua kiusattu ja olen ollut kiusaajanakin. Minuun kohdistuva kiusaaminen oli henkistä, ja lähinnä kai yrittivät nämä yläasteen "suositut" nujertaa minua (kohtalaisen vahva luonne ja persoonallisuus jne.), mutta yleensä vaan nauroin paskaisesti tai en välittänyt koko jutusta. Sitten vielä joskus 9 luokalla kaikki (tyttö)kaverini hävisivät ympäriltäni eivätkä puhuneet mulla ikinäkoskaan yhtään mitään. :( Nyt olemme tämän tempauksen alulle panijan kanssa ystäviä mutta emme ole kännisistä yrityksistä huolimatta saaneet selvyyttä seikan motiiveista. Onko nämä asiat sitten vaikuttaneet minuun ja miten. On kyllä, olen kyyninen ja kohtalaisen (piilo)vittumainen. En luota kovinkaan moneen ihmiseen, vaikka ystävällinen olenkin. Pelkään sanojani, koska luulen että joku noheva keksii niistä jotain vitun huvittavaa niinkuin ne paskat yläasteella (ja osittain myös ala-asteella ja lukiossa), joten olen useimmiten hiljaa...
Toisia kiusasin lähinnä sillä tutulla tyttömäisellä tavalla, haukuin lehmäksi sun muuta mukavaa. Syyt oli osittain itse kokemassani kiusaamisessa (riittämättömyys). Tunsin ettei sanoillani ollut vaikutusta ja voin sanoa siis ihan mitä vaan. Tietenkään tämä ei ole totta. Pari kertaa baarissa on tullut joku "uhrini" kyselemään, että miksi olin niin ilkeä.

 

[Hippa]

Itse olen ollut kiusaaja yläasteella ja muiden tavoin kadun sitä. Ainoa tekosyy itselläkin vain se ettei sitä tajunnut oikeasti jotain loukkaavansa. Silti en pysty täysillä samaistumaan kiusattuihin, koska he ovat yleensä äärimmäisen heikkoja ihmisiä, ja on vaikea sääliä jotakuta joka ei edes yritä auttaa itseään. Itseäni koetettiin moneen otteeseen koulussa kiusata ylipainon, pitkätukkaisuuden tai muiden asioiden takia. Aina osoitin olevani vahvempi osapuoli, joko verbaalisesti, fyysisesti tai sitten henkisesti jättämällä vittuiluyritykset omaan arvoonsa.

Mun mielestä sun viestistä paistaa sellainen kiusaajan ja alistajan asenne. Sanot katuvasi, mutta ei kuulosta kovinkaan aidolta katumukselta, kun heti perään sanot kiusattujen olevan äärimmäisen heikkoja eikä yritä auttaa itseään.

Todellakin, olet hyvin kaukana kiusatusta ihmisestä eikä sulla ole pienintäkään käsitystä siitä, mitä se on olla kiusattu.

Kun toista pahoinpidellään fyysisesti tai psyykkisesti niin se murentaa ihmistä aivan takuuvarmasti. Pelko ja alistuminen ei ole heikkoutta. Se tapahtuu kaikille, joita vaan tarpeeksi järjestelmällisesti pahoinpitelee psyykkisesti tai fyysisesti.

 

[kahlaajalintu]

Onhan opettajillakin vastuunsa, mutta se suurin vastuu on vanhemmilla. Ne opettajatkaan eivät voi yhtään mitään, mikäli kotona ei ole mitään kuria, ei välitetä mistään tai pahimmassa tapauksessa vain kannustetaan kiusaamaan.

Vastuu on myös kotona, mutta kun 6-13v lapset ovat 30 hengen ryhmisä koulussa on vastuu silloin opettajalla.
Jokaisella pitäsi olla siellä rauha keskittyä oppimiseen.

 

[Hippa]

Muistan elävästi kun opettaja tyrkkäsi mulle nokkahuilun kouraan ja sanoi että soita.... ja kun en osannut säveltäkään niin se haukkui minut ja luokka nauroi.

Tollaiset opettajat pitäisi irtisanoa työstään. Todella epäammattimaista touhua! Inhottaa tietää, että tuollaisia kiusaajaopettajia löytyy aivan liikaa.

Onhan opettajillakin vastuunsa, mutta se suurin vastuu on vanhemmilla. Ne opettajatkaan eivät voi yhtään mitään, mikäli kotona ei ole mitään kuria, ei välitetä mistään tai pahimmassa tapauksessa vain kannustetaan kiusaamaan.

Opettajalla on suuri vastuu kiusaamiseen puuttumisessa. Se on opettajan tehtävä. Se on myös laissa kirjoitettu, että jokaisella oppilaalla on oikeus käydä rauhassa koulua. Koulun henkilökunnan on pidettävä siitä huolta. Mikäli eivät pidä, vastuu on viime kädessä kunnalla. Takavuosina on kunta hävinnyt oikeustaistelun ja joutunut maksamaan kiusatulle isoja korvauksia.

Opettajat voi tehdä todella paljon oppilaiden suhteen, vaikka periaatteessa kasvatusvastuu on vanhemmilla. Lapset viettävät enemmän aikaa koulussa ja kavereiden kanssa kuin kotona vanhempien kanssa. Opettajilla kuitenkin pitäisi olla koulutusta ja ammattitaitoa kiusaamiseen puuttumisessa ja näitä resursseja ei vanhemmilla useinkaan ole.

 

[Tupla-J]

Vastuu on mielestäni opettajilla. Ala-asteikäiset lapset eivät todellakaan tiedä mitä tekevät.

Mä olen kovasti samaa mieltä. Keskenkasvusen kakaran ei pitäs joutua yksin selviytymään tilanteesta, jossa aikuisetkaan ei osaa puolustaa oikeuksiaan. Ja valitettavan usein just niin siinä käy.

 

[Jantunen]

Mä en tajuu mitä voi tehdä tilanteessa, jossa joutuu asumaan (opiskelija-asunto) samassa asunnossa mulkun kanssa, jolta saa joka viikko kuulla vittuilua. Sitä pelkää joka vitun päivä että milloin se ei enää tyydy verbaaliseen vittuiluun vaan käy suoraan käsiksi niinkuin myös uhkailee. Hermostuu ihan ihme asioista, ei selittele reaktioitaan vaikka siltä kysyy suoraan. Huutelee, haistattelee. Naamalta näkyy pelkkää inhoa ja vihaa.

Kyseessä oli juurikin vielä henkilö joka nostaa yli sata kiloa penkistä ja haisee muutenkin testosteronille. Mitä ihmettä siinä voi pieni mies tehdä?

Jouduin sitten muuttamaan pois.

Kyllä mä oon sitte heikko ja ansaitsin ihan ton kaiken. :piis:

Anteeksi pyytelemiset ei paljoa lämmitä muuten näin jälkeenpäin, ihan tiedoksi ihmisille jotka sitä harrastavat.

 

[Haukifile]

Opettajilla kuitenkin pitäisi olla koulutusta ja ammattitaitoa kiusaamiseen puuttumisessa ja näitä resursseja ei vanhemmilla useinkaan ole.

Tässä pitää korostaa sanaa PITÄISI olla, koska näin ei välttämättä ole, ainakin kun itse olin töissä kouluavustajana ala-asteen EHA-luokassa, huomasin kuinka suurin osa opettajista oli oikeastaan aseettomia hankalissa tilanteissa, tai sitten vain aivan uskomattoman sinisilmäisiä. En toki mene yleistämään, mutta näytti että osa opettajista oli jotenkin vain kädettömiä kiusaamistapausten ym. edessä, jos he sattuivat edes tunnistamaan kiusaamista joissain tapauksissa. Eli erityiskoulutusta tarvittaisiin enemmän myös opettajille.

 

[sivarinlötkö]

Itse olen ollut hieman samanlaisessa tilanteessa kuin kahlaajalintu. Toisella luokalla tappelin erään luokkakaverini kanssa lähes joka toinen päivä. Puolet ajasta oltiinkin sitten kavereita. Minusta tehtiin syyllinen tähän koska olin parempi oppilas.

Kolmannesta luokasta eteenpäin minua kiusattiin porukalla ja edelleen opettaja oli sitä mieltä että "älä välitä siitä, niin ne lopettavat". Mitä helvettiä? Älä välitä siitä että sinua haukutaan, tönitään ja syrjitään? Taas kun suutuin, niin minä olin syypäänä omiin ongelmiini. Minut olisi varmasti laitettu tarkkailuluokalle, jos en olisi ollut niin hyvä kouluaineissa.

Juttelin tästä pari vuotta takaperin lukion psykologianopettajan kanssa. Hän totesi, että 90- luvun alussa on todellakin ollut "älä välitä"-asennetta paljon liikkeellä koulumaailmassa. Onneksi hän valoi myös lisää uskoa siitä, että nykyään asiat eivät ole enää niin huonosti.

 

[TheYoungOne]

olen nyt 14 eli siirryn kasiluokalle kesän päätyttyä ja olen ollut kiusattu ja nykyään yritän olla kiusattujen puolustaja parhaani mukaan. se kyllä täytyy myöntää että joskus tulee haukuttu yms. mutta sekin aiheutuu tavallisesti siitä että menen väliin kun jotain ystävääni tai kaveriani yritetään alistaa. muuten minulle tulee harvoin ongelmia kenekään kanssa..olen rauhallinen persoona yleisillä paikoilla...ja siihen saattaa ehkä myös vaikuttaa se että olen "lievästi" ylivoimainen fyysisesti muihin ikäisiini verrattuina jotka ovat vain koko ikänsä istuneet telkan ääressä...kaikista "suurista" kiusaajista on tullut tähän päivään asti vihamiehiäni vaikka eivät minulle olisi mitää sanoneet. se että ovat ystävilleni jotka ovat vähemmän suosittuja jotain tehneet riittää. kiusaamista sain kestää niin henkistä kuin fyysistä noin kaksi ensimmäistä luokkaa kunnes jengit huomas että kun oikeesti vittuunnuin niin sain hetkessä laitettua kenttiin kaikki luokkaani alemman luokan,ylemmän luokan sekä oman luokkani pojat.kiusaamisen syy oli silloin tukevuus.

 

[reinhardt]

Minä olin kiusattu. Muutimme toiselle paikkakunnalle kun menin viidennelle. Touhua jatkui sitten yläasteen loppuun saakka -lukiossa olin jo niin vetäytynyt kuoreeni, ettei minulla kyllä silloinkaan ollut juuri asiaa joukkoon. Muutamat kaverini olivat myös kiusattuja, joten saimme kaikki mukavasti sellaisen "alempaa kastia" -leiman.

Kiusaaminen oli enimmäkseen sanallista, joskus myös "hevosenleikkiä" ja paljolti myös täydellistä ignoroimista. Minulle puhuttiin vain, jos jonkun täytyi mennä selvittämään asiaa opettajalle jne. Kukaan ei yksinkertaisesti halunnut "leikkiä" kanssani.

Kovin pahaksi kiusaaminen ei mennyt, koska osasin sanoa pahasti takaisin ja tarvittaessa tapella -ja minä olin joukosta ainoa, joka koskaan joutui puhutteluun. Kyllä opettajat on sokeita.

 

[Kuki]

Itse olen lukuisten muuttojen vuoksi opiskellut jo pelkästään peruskouluaikana kuudessa eri koulussa. Vaikkakin olin aina luokallani se uusi oppilas, en koskaan ole joutunut kiusatuksi vaan pikemminkin ollut se, joka puuttui toisten kiusaamiseen. Eihän siitä tykätty, vaan nämä kovimmat kiusaajat yrittivät siiten muutamaan otteseen kiusata minuakin, mutta kai sitä osasi sanoa niin rumasti takaisin, että etsivät jonkun toisen uhrikseen. Olen ollut lapsena sellainen Tiina-kirjojen poikatyttö, muutamaan otteeseen tuli tapeltua pojankin kanssa, kun ei ymmärtänyt lopettaa luokkakavereiden potkimista...

Tyttöjen kesken tuo kiusaaminen oli lähinnä ulkonäön morkkaamista tai kylmästi jätettiin yksi pois seurasta. Eräs tyttö, joka tätä harrasti vielä lukioaikana, tuli sitten muutama vuosi takaperin kotiseudulla käydessäni juttelemaan ja pyyteli kovasti anteeksi, kun oli käyttäytynyt hölmösti. Ihan ok juttu, että tajusi itsekin käytöksensä, mutta ehkäpä pyyteli anteeksi väärältä henkilöltä, kun en koskaan hänen juttujaan ollut mitenkään noteerannut. Kuulemma oli aina ollut mulle kade, enpä kyllävaan älyä, että mistä.

Nyt kun vanhin lapsi menee viidennelle ja pienemmät kouluun hieman myöhemmin, olen monesti miettinyt, mitä tehdä, jos heistä tulee kiusaajia/kiusattuja. Meillä on miehen kanssa kyllä selvä linja: kiusaamaan ei meidän pojat ala, se kyllä kitketään tarpeen tullen tiukastikin pois käytöksestä.
Jos taas silmätikuiksi joutuvat, niin kyllä minä ensimmäisenä marssin lasten vanhempien ja opettajan/rehtorin puheille ja asia selvitetään juurta jaksain. On se nyt prkl kumma, että joku keskenkasvuinen nilviäinen saa pahimmassa tapauksessa tuhottua toisen lapsen/nuoren elämän jopa vuosiksi eteenpäin!!

 

[reinhardt]

Jos taas silmätikuiksi joutuvat, niin kyllä minä ensimmäisenä marssin lasten vanhempien ja opettajan/rehtorin puheille ja asia selvitetään juurta jaksain.

Et sinä välttämättä saa tietää, että lapsia kiusataan. Ainakin minun vanhemmilleni tuli täytenä yllätyksenä, kun joskus 20+ otin asian esiin. (tietysti niillä olisi voineet jotkut kellot soida, että miksiköhän tuolla likalla ei ole kavereita? Kaiketi ne ajatteli, että vika on minussa.)

Tietysti nykyään puhutaan kiusaamisesta niin paljon, että lapsetkin saattavat ymmärtää, että sille voi oikeasti tehdä jotain. En minä silloin aikanaan tajunnut nimetä tilannetta "koulukiusaamiseksi", ajattelin vaan että elämä on tällaista ja minun täytyy selvitä siitä yksin.

Luultavasti tuo täysin ulkopuolelle jääminen on vaikuttanut moneenkin asiaan elämässäni. Tunnen itseni ulkopuoliseksi hyvin herkästi, olen suhteellisen epäsosiaalinen ja minun on vaikea luottaa ihmisiin. Lisäksi minun on vaikea uskoa, että "kelpaan". Well, life is pain. Better get used to it.

 

[rahkanaama]

Muutettuani toiselta paikkakunnalta, olin ensin kiusattu, mutta myöhemmin kiusaaja. Näin jälkeenpäin mietittynä on helppo huomata, että ainakin minulla se kiusaaminen oli vain ns. puolustusmekanismi kiusaamista vastaan. Ainakaan meidän luokalla ei sellaista välimuotoa ollutkaan, että olisin voinut olla rauhassa kiusaamatta ketään tai vastaavasti minua ei olisi kiusattu.

 

[Dreamer]

Minä olin kiusattu ala-asteella, ylä-asteella ja vielä lukiossakin, eipä jäänyt kovin hyviä muistoja. Mikä lienee ollut syynä? Kaipa se, että olin luokan pienikokoisin, hiljaisin ja pukeuduin vanhoihin vaatteisiin, usein oli jotkut rikkinäiset verkkarit jalassa. Kaipa olin hyvä kohde kiusaajille, kun en ikinä antanut takaisin vaan odottelin kunnes tämänpäiväinen piina loppuisi. Tosin 6. luokka oli hetken helpotus kun sain vaihdettua luokkaa ja pahin kiusaaja ei ollut enää koko ajan maisemissa. Vaikea uskoa, mutta vielä lukiossakin oli kiusaamista. Enimmäkseen sanallista ja sitten fyysistäkin, selkään tökkimistä terävällä kynällä yms. Ja mitäs minä olisin voinut tehdä, painoa siellä lukiossakin 53.5kg (oikein kyniksen perikuva) eikä opettajistakaan ollut mitään apua. Siinä sitten aloin hiukan miettiä, että ei tämmöinen peli vetele. Jos kerran lukiossakin on tuollaista menoa, niin sitten seuraavaksi minua tönittäisiin baareissa ja missä lie. Kusipäitä riittää iästä riippumatta. No, sitten vaan isän 4kg käsipainot vaatekaapista ja nostelemaan. Myöhemmin menin myös itsepuolustuslajien pariin. No, nykyään ei kukaan ainakaan päin naamaa uskalla tulla vittuilemaan. Selän takana pahaa puhuvia kyllä riittää. Juu, harmittaa vaan, että miksi en herännyt vahvistamaan ja puolustamaan itseäni 10 vuotta aikaisemmin...no parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

 

[Kuki]

Reinhardt, olet ihan oikeassa sinnä, etteivät kaikki lapset kerro kotona joutuneensa silmätikuksi koulussa. Tähän me olemme yrittäneet jo ennalta vaikuttaa siten, että lapsille kerrotaan ja teroitetaan, että mitään niin pahaa ei voi sattua, etteikö siitä voi kotona puhua. Myöskin olemme yrittäneet saada vanhimmalle pojalle jotenkin selitettyä, että mokata saa, mutta tällöin pitää itse olla niin reilu, että hyvittää tekonsa. Ja myöskin olen sitä asiaa painottanut, ettemme voi miehen kanssa auttaa jos meille ei kerrota, mikä on hätänä.
Itse oli lapsena juuri sellainen, että kerroin kaikki vähäismmätkin asiat kotona, sillä jotenkin vain se helpotti. Tiesin, että paapatusta ja arestia voi tulla mm. rehtorin puhutteluun joutumisesta, mutta siltikin oli asia pakko kertoa kotona, jotta sai jotenkin vain itselleen "rauhan."

 

[Hippa]

Mua kiusattiin myös.. Mä olin se, jota haukuttiin jakorasiaks, huoraks jne.. Ihan ilman mitään syytä. Kävipä joskus pojat joukolla kimppuun ja rupesivat repimään vaatteita pois päältä. Onneksi joku keskeyttine, ties mitä hirveää siitä olisi seurannut.

Kiusattiin silmälaseista, raudoista, temperamenttisuudesta, ulkomaalaisesta syntyperästä, nimestä.. Mitä kaikkea vielä.

Tyttöjen puolelta oli sitten sellaista ignooraamista, ilkeitä keksittyjä juoruja, ulkopuolelle jättämistä, juonittelua..

Jäljelle jäi arka, epävarma ja itsetunnoton Hippa, jonka on vaikea solmia ystävyyssuhteita ja tuntee olonsa aina ulkopuoliseksi seurassa kuin seurassa.

 

[reinhardt]

Tähän me olemme yrittäneet jo ennalta vaikuttaa siten, että lapsille kerrotaan ja teroitetaan, että mitään niin pahaa ei voi sattua, etteikö siitä voi kotona puhua.

Ei ne silti välttämättä puhu...Meillä oli ihan normaali perhe, mutta ei minun mieleenikään ole tullut, että omista vaikeista asioista voisi kertoa (jos tein jotain pahaa, sen aina kerroin kyllä. Sitten sai synninpäästön.) Muistan, kun olin 11 kun muutimme kokonaan toiseen kaupunkiin. Muutto pelotti minua ja itkeskelin kaiket illat, mutta ei tullut mieleenikään, että voisin asiasta puhua. Toisaalta siskollani on silloin pirunmoinen kapinointivaihe päällä, kai minä yritin kompensoida sitä olemalla kiltti ja helppo. Lisäksi minun murheilleni lähinnä hymyiltiin juuri siksi, että isosiskoni kanssa oli niin vaikeaa -nykyäänkin vielä pelkään, että jos kerron, että nyt on vaikeaa tai paha olla, minulle nauretaan tms. Että tällainen siipirikko. Mutta

jatkuu: eikö ole jännää, miten suhteellisen normaaleissakin oloissa (ruokaa ja vaatetta on, vanhemmat ei juopottele tai hakkaa) saattaa tulla lapselle ties millaisia traumoja? Tiedä, uskaltaako tässä ikinä äidiksi ruveta.