Tässä olen ehdottomasti samaa mieltä. Työskentely ja opiskelu samanaikaisesti eivät tue toisiaan millään tavalla, poislukien harjoittelujaksot jolloin koulussa ei luonnollisesti tarvitse suorittaa mitään. Täyspäiväinen opiskelu on täyspäiväistä ja 40 tuntia viikossa ympäri vuoden vastaa yliopistotasolla yleensä noin 5-6 vuoden valmistusmisaikaa. Tuohon kun iskee kymmeniä tunteja työtä päälle joka viikko niin voi vaan ihmetellä jos joku sankari onnistuu valmistumaan määräajassa ja hyvin, tai edes kelvollisin arvosanoin. Toki löytyy sitten näitä ihmisiä joiden mielestä opiskelijalla ei ole oikeutta elämiseen, vaan tämä 5-6 vuoden jakso elämästä tulisi vain kestää, "kun kerran opiskelemaan on ryhdytty vaikka töitäkin voisi tehdä", joskin tämän näkökulman voi jättää täysin omaan arvoonsa jos yhtään ymmärtää muunkin kuin nykyarvoisen rahan tai yhteiskunnallisen verokertymän päälle.
Riippunee tuo 40 h/vko-->5-6v vähän alasta. Itse olen opiskellut yhteiskuntatieteitä yliopistolla ja olen nyt valmistumaisillani kelvollisin arvosanoin, aikaa on kulunut 5,5 vuotta. Olen tehnyt opiskelujeni läpi koko ajan vähintään 20 h viikossa töitä (parhaimmillaan kahta työtä ja gradua yhtä aikaa n. 6kk ajan olosuhteiden pakosta) ja arvioisin, että panokseni opiskeluun on ollut saman verran tai vähemmän. Silti opintoviikkoja on tullut tasaiseen tahtiin, ei se tällä alalla ole niin vaikeaa. Siksipä, jos itse olisin rekryämässä työntekijää, jolla on samanlainen koulutustausta, niin kyllä se vähän haiskahtaisi, jos tyyppi on ainoastaan vääntänyt 6 vuotta tutkintoa ja tehnyt pelkän harjoittelun eikä muita töitä. Niinku että mitä se on sitten tehnyt sen koko 6 vuotta, kun ei opintoihin millään saa uppoamaan 40 h/vko koko ajan (graduvaiheessa ehkä, samoin kuin satunnaisesti tenttikaudella)? Onko tehokkuudessa ja työskentelytavoissa jotain häikkää, ja miten mahtaa onnistua siirtyminen työelämään, jos ei ole yhtään työyhteisössä tottunut toimimaan?
Ja olen kyllä myös sitä mieltä, että niillä ns. paskahommilla, mitä opintojen aikana tekee (itselläni myyjän töitä erikoisliikkeissä ja tavaratalossa, sihteeri/assarihommia ja jopa pikaruokaravintolaa) on väliä. Jos on monia tasavertaisia tarjokkaita töihin (kuten Suomessa yleensä on), niin sinnikkyyttä ja ahkeruutta osoittava katkeamaton, monipuolinen työhistoria kyllä merkitsee, vaikkei kaikki työt omalta alalta olisikaan. Olen kuullut sekä itseni että muiden kohdalta, että etenkin vähän pidempiä työsuhteita paskahommiin kuten pikaruokamestoihin arvostetaan - jos pysyy semmoisessa työssä vuoden tai pari vuotta niin paineensietokyky ja ihmissuhdetaidot on aivan eri luokkaa kuin opiskelijajärjestöjeesuksena 6 v hengailleella, vain 3kk pakollisessa julkishallintoharjoittelussa viihtyneellä tyypillä.
Ei pidä myöskään ylenkatsoa esimerkiksi oman laitoksen tarjoamia tutkimusassistentuuri-pätkiä. Itse olin puoli vuotta assarina sattuman oikusta ja nyt siitä ponnahtaneena ainakin 3 vuotta varmasti tutkintoa vastaavissa töissä, assarin sijasta tutkijana vaikkei ole vielä edes perustutkinto valmis. Eräänä kesänä taas olin suomalaisen IT-alan yrityksen puhelinvaihde/aulahenkilönä henkilöstöpalvelun kautta ja olen kuullut, että kaksikin sen aikaista työtoveria on rekrytty sieltä tiskin takaa paremmille paikoille. Ei mikään firma rupea työlääseen, kalliiseen ja aikaa vievään rekryprosessiin joka voi silti tuottaa huonon lopputuloksen, kuten täälläkin on kirjoitettu, jos sopiva tyyppi löytyy henkilökohtaisten verkostojen kautta.
