- Liittynyt
- 23.8.2008
- Viestejä
- 27
Täällä painoa pudonnut elokuun lopusta yhteensä 16,6 kiloa! Vielä on arviolta kuukausi matkaa tavoitteeseen ja kuukauden päästä pukkaa sitten before/after-kuvaa myös pakkikselle! :P Kova on ollut matka tähän asti ja vielä kun jaksaa kuukauden diettailla kurinalaisesti niin tavoite pitäis olla sitten siinä. Sitten aletaan miettimään miten sitä lihasmassaa sais kasvatettua siten että rasvaa kertyis mahdollisimman vähän!
Yläasteella tuli vielä muutto ja mites muutenkaan suurta ketutusta purkaa kuin alata läträämään kuningaa alkoholilla ja siihen vielä tietokone ja roskaruoka kylkeen niin homma olikin siinä. Yläasteella tuli n. 1,5v käytyä aika ahkeraakin salilla mutta sekin syystä tai toisesta jäi. Havahduin ensimmäisen kerran 2008 kun olin lääkärillä ja 6vuoden tauon jälkeen kävin puntarilla joka näytti 143kg. Noin 5 sekuntia päässäni pyöri että jotain täytyy tehdä mutta jäi ajatuksen tasolle. Sittemmin tuli vahingossa laihduttua reilu 30kg fyysisesti raskaan työn vuoksi mikä ollut vain ja ainoastaan hyvä. Viimeiset 2v perheellisenä on antanut tekosyyn jälleen mössähtää sohvalle. Kuin taikaiskusta eksyin viime lokakuussa nyyssölän mikan blogiin ja se oli siinä. Siitä asti 3-5 kertaa viikossa salilla, aerobiset päälle (hölkkäys ja pyörälenkit) ja myös katsonut mitä sinne suuhun pistää . Sarjapainot on noussu aika hurjaakin vauhtia ja "lihakset" alkavat jopa näkyä ja mies kiinteytyä! Nyt ensi ma olisi tarkoitus aloittaa ainakin 2kk kestävä tarkka dietti ja salirupeama. Ajattelin että aikaisin tänne kirjoittamaan tuloksia ja jos kamera sallii niin ehkä jopa kuvia. Alkupainoa en vielä tiedä mutta lokakuussa oli kun aloitin niin 114kg saa nähdä mitä maanantaina vaaka näyttää! En tiedä kiinnostaako ihmisiä mutta ajattelin että tänne pakko jotain kirjoittaa kun kuitenkin lukenut paljon muiden onnistumisia yms! Tsemppiä kaikille!