Ketoosidieetti

Itsellä ketolla ainoa miinus ollut kova nälän tunne. Yleensä jengillähän on päinvastoin, mutta mulla maha kurni turhan paljon. Onko muilla ollut samaa?
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Itsellä ketolla ainoa miinus ollut kova nälän tunne. Yleensä jengillähän on päinvastoin, mutta mulla maha kurni turhan paljon. Onko muilla ollut samaa?
Ketoa kun oon tehnyt, niin yleensä samaan aikaan sitten myös vetänyt pätkäpaastoa/OMADia ja välillä jonkun 18-19h paaston jälkeen on saattanut iskeä semmoinen nälän kouraisu mahassa. Joten olen alkanut kokkailemaan ruokaa siinä sitten ja kun se on valmis, niin se nälän kouraisu onkin mennyt jo ohi.
Yleisellä tasolla en kuitenkaan kärsi tuosta nälän tunteesta kuin satunnaisesti.
 
Itsellä ketolla ainoa miinus ollut kova nälän tunne. Yleensä jengillähän on päinvastoin, mutta mulla maha kurni turhan paljon. Onko muilla ollut samaa?
Ketodieetin pointtihan on juuri näläntunteen vähyys vaikka ollaan miinuksilla, joten ilmeisesti keto ei ole sinulle paras vaihtoehto kilojen pudotteluun. Miksi ketoilet, jos se ei tunnu sinulle sopivan? Eikö vähärasvainen, kohtuullisesti hiilareita sisältävä olisi parempi vaihtoehto?
 
Kuinka pitkään olet ollut ketolla? Monesti tuntuu että itsellä myös alkuun kun aloitan keton niin menee jonkin aikaa ennen kuin helpottaa. Eihän se näläntunne monella häviä kokonaan niin kuin moni täällä kehuu, itselläni ainakin maha tuntuu tyhjältä ja olo vähän flegmaattinen jos en syö hyvin kun ketoilen.
 
Tällä hetkellä kaksi kertaa päivässä niin paljon 10-20 % jauhelihaa, eguja, pekonia ja juustoa luuliemijuomalla höystettynä kuin menee. Ei ole ollut mitään ongelmia ja kunto pysyy siistinä/kiristyy pikkuhiljaa. Suorituskyky erittäin kovalla tasolla oli laji mikä tahansa. Nälkä saattaa välillä hetken olla, mutta ei häiritsevästi.
 
Ihan testausmielessä olen ketoillut. Olo on kaikin puolin muuten ketolla todella hyvä ja vatsa ei oireile lainkaan, mutta tuo nälän tunne vähän vaivasi, mikä tosiaan vähän erikoista. Normaalisti syön kyllä hiilihydraatteja. Ehkä rasvaa olisi pitänyt syödä enemmän.

Lisäksi tykkään syödä paljon mieluummin esimerkiksi lihaa, avokadoa ja munia, kuin kanaa, riisiä ja parsaa.
 
Kuinka pitkään olet ollut ketolla? Monesti tuntuu että itsellä myös alkuun kun aloitan keton niin menee jonkin aikaa ennen kuin helpottaa. Eihän se näläntunne monella häviä kokonaan niin kuin moni täällä kehuu, itselläni ainakin maha tuntuu tyhjältä ja olo vähän flegmaattinen jos en syö hyvin kun ketoilen.
Parin kuukauden pätkä taitaa olla pisin ajanjakso. Ehkä juuri tuo mainitsemasi tyhjän tuntu mahassa oli se mikä vaivasi. Ehkä olisi vaan vaatinut pidemmän ajan tai enemmän vaan kaloreita koneeseen?
 
Tällä hetkellä kaksi kertaa päivässä niin paljon 10-20 % jauhelihaa, eguja, pekonia ja juustoa luuliemijuomalla höystettynä kuin menee. Ei ole ollut mitään ongelmia ja kunto pysyy siistinä/kiristyy pikkuhiljaa. Suorituskyky erittäin kovalla tasolla oli laji mikä tahansa. Nälkä saattaa välillä hetken olla, mutta ei häiritsevästi.
Egu?
 
Varmaankin vain kalorivaje, syö sen 4krt päivässä kunnolla mahan täyteen niin ei siinä helposti enää nälkä kerkeä tulemaan.
 
Tällä hetkellä kaksi kertaa päivässä niin paljon 10-20 % jauhelihaa, eguja, pekonia ja juustoa luuliemijuomalla höystettynä kuin menee. Ei ole ollut mitään ongelmia ja kunto pysyy siistinä/kiristyy pikkuhiljaa. Suorituskyky erittäin kovalla tasolla oli laji mikä tahansa. Nälkä saattaa välillä hetken olla, mutta ei häiritsevästi.
Mites kulkee esim 10km juoksu tai puolikas, jos ei hiilarit kierrossa?
 
Vastaan sivusta: kuntourheilijan paras ruokavalio. Saa ruokailun kautta rasva-aineenvaihdunnan kehityksen, jota paljon hh syövät koittaa kehittää pitkillä lenkeillä. Mä olen viimeisen 10 vuoden aikana mennyt lukemattomia 3h juoksuija ja 6-8h hiihtoja minimaalisilla hiilareilla ja suorituksen aikaisella tankkauksella. Ja hyvin kulkee.

Kilpaurheilijat on sitten oma lukunsa…
 
Kuulostaa höpöhöpöltä, matala tehoisessa puuhastelussa kai toimii energiantuoton periaatteiden mukaisesti..
 
Mites kulkee esim 10km juoksu tai puolikas, jos ei hiilarit kierrossa?
Juosten en oo pidempiä lenkkejä tehnyt käytännössä ikinä. Hiihtolenkkeihin kun vertaa niin suorituskyky kympin kovatehosella erittäin hyvä. Tulee tehtyä paljon noita maksimaalisia hapenottotreenejä ja hyvin kyllä kulkee ja kehitystä tulee.
 
Okei aika jännä, kun aikalailla yleisesti tunnustetaan, että rasvat ovat liian hitaita polttoaineita lähestyttäessä maksimitehoista suoritusta .
 
Ite vedin viime talvena hiihtäen 1.5h karvan alle 170 keskisykkeellä, geelit oli taskussa siltä varalta että seinä tulee vastaan mutta iloksi piti todeta että ei tullut seinä vastaan ja vauhti kesti hyvin koko lenkin. Ainut ongelma ketolla on että välillä juostessa meinaa tulla paskat housuun ihan väkisin, vissiin kakka niin liukasta 😄
 
Tässä pari -21 ja -22 vuoden laturetkeä mitkä on menty ihan minimaalisilla hh. Jälkimmäinen täysin omavaraisesti reppu selässä.

Kun kroppa osaa hyödyntää tehokkaasti omia enegiavarastoja, niin ei geelejä tartte kannella mukana.

1705258134983.png

1705258177679.png
 
Back
Ylös Bottom