Ketoosidieetti

Itte pudottelin keväällä ensin keto + pätkäpaasto ja sitten jatkoin hiilareiden kanssa pätkäpaastoillen painonpudotusta, ja kolesteroliarvot nousi dieetin seurauksena. Ketoillessakaan en syönyt pekoni-kananmunasettiä, vaan kanaa, naudan jauhelihaa yms ja sitten manteleita, oliiviöljyä, MCT öljyä jne joista kaloreita. Ainoana paheena toki juustot. Puhtaasti mutuilemalla luulen että osaksi liittyy myös tuohon pätkäpaastoiluun koska rasvat lähtee liikkeelle energiaksi siinä paastoillessa.

Omat arvot oli :
fP-Kol: 6.6
fP-Kol, HDL (paasto): 1.79
Kolesteroli/HDL suhde: 3.7
non-HDL(paasto): 4.8
fP-kol, LDL(paasto): 4.4
fP Triglyseridit (paasto): 0.9

Noilla arvoilla lääkäri ehdotti kolesterolilääkkeitä joista kieltäydyin. Sitten katsottiin jotain ennustelaskuria josta saatiin tulokseksi että jos saan pudotettua kolesterolit vaikka 4.4:ään, niin sydän ja verisuonitautien riski pienenee prosentin murto-osia. Oltiin sitten molemmat yhtä mieltä siitä että ei ne kolesterolilääkkeet ehkä sittenkään ole tarpeen, etenkin kun verenpaineet, paino, liikuntamäärät, sukurasitteet yms oli kondiksessa.

Itselle nuo arvot ei kerro oikeastaan mitään muuta kuin että oisihan ne varmasti hyvä saada alemmas, mutta näin työpaikkaruokailua harrastavana veikkaan että tämän terveellisemmin en voi edes syödä (toki joulukuu on mennyt ihan höpöksi ruokailujen suhteen joten). Ehkäpä nyt oliskin hyvä sauma käydä mittaamassa kolet ja katsoa mihin tämä joulukuun sikailu ilman pätkäpaastoilua on johtanut.
Nuo arvot on hyvät, en ainakaan lääkkeitä lähtisi harkitsemaan. Statiinit eivät ainakaan lisää terveyttä.

Jäännöskolesteroli on hieman korkea, 0,41, ellen väärin laskenut päässäni. Eli fP-kol 6,6 - HDL 1,79 - LDL 4,4. Korjaa jos meni väärin. Olisi hyvä olla 0,25 tai alle. Jos pätkäpaastoilet ja ketoilet riittävästi niin sekin laskee varmasti.

Enkä usko että sinulla insuliinin kanssa suurta ongelmaa, koska triglyt on melko hyvät. Trigly/HDL suhde on loistava 0,5.

Non-HDL on hyvällä tasolla, jää varaa huonontuakin.

Hyvä olisi tietää pitkä sokeri ja insuliini? Ne kertoisi paljon näiden muiden lisäksi.

Silti hiilareiden karsiminen voisi auttaa, jos haluaa hifistelyä veriarvoihin. Mutta sinuna en tosiaankaan olisi huolissani kokonaiskolesterolista ja LDL pitoisuudesta yksistään. Kokonaisuus ratkaisee.
 
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Kiitos jälleen @Vesa Valkeejärvi todella hyvästä infopaketista. Erittäin hyvin selitetyt asiat ja asiantuntemusta huokuva postaukset.
Kiitos. Nämä on tavallaan aika yksinkertaisia asioita, mutta mystiikka niiden ympärillä saa aikaan monenlaista tulkintaa.

Kyseessä on biologiaa, eli tulkinnan varaa ei pitäisi paljon olla, sillä asiat perustuu tieteeseen eli kokemukseen ja tutkimuksiin yhdessä. Riippuen kenen leipää syöt, löytyy hyvin ristiriitaista tutkimusta, siksi myös kokemus on ensiarvoisen tärkeää.

Hyvää lähestyvää joulua Isolle Allulle, ja kaikille muille myös 🎅
 
Nuo arvot on hyvät, en ainakaan lääkkeitä lähtisi harkitsemaan. Statiinit eivät ainakaan lisää terveyttä.

Jäännöskolesteroli on hieman korkea, 0,41, ellen väärin laskenut päässäni. Eli fP-kol 6,6 - HDL 1,79 - LDL 4,4. Korjaa jos meni väärin. Olisi hyvä olla 0,25 tai alle. Jos pätkäpaastoilet ja ketoilet riittävästi niin sekin laskee varmasti.

Enkä usko että sinulla insuliinin kanssa suurta ongelmaa, koska triglyt on melko hyvät. Trigly/HDL suhde on loistava 0,5.

Non-HDL on hyvällä tasolla, jää varaa huonontuakin.

Hyvä olisi tietää pitkä sokeri ja insuliini? Ne kertoisi paljon näiden muiden lisäksi.

Silti hiilareiden karsiminen voisi auttaa, jos haluaa hifistelyä veriarvoihin. Mutta sinuna en tosiaankaan olisi huolissani kokonaiskolesterolista ja LDL pitoisuudesta yksistään. Kokonaisuus ratkaisee.

Kiitoksia vastauksesta, koitin tulkata noita labratuloksia ja sieltä löytyi:
fP-Glukoosi(paasto): 5.7mmol/l

Insuliinista ei ollut mitään mainintaa.

Mutta käynpä mielenkiinnosta ottamassa uudet kolesteroliarvot piakkoin ja katson mihin suuntaan ne on muuttuneet kun paastoilu ja ketoilu on muuttuneet konvehteihin ja joulukinkkuun
 
Hyvä idea.

Tuo paastoglukoosi on hieman korkeahko jos ketoilet. Jos taas olet ns. sekasyöjä, niin helposti se on tuota luokkaa. Rajana pidetään arvoa 6, mutta se ei ole enää mikään hyvä arvo.

Paastoarvon saa helposti sinne 3-4 välille, joka on oikein hyvä arvo.

Pitkä sokeri ja insuliini tosiaan kertoo enemmän.

Erinomaista on se, että oli ne arvot lähes mitä tahansa, niin aina niihin voi vaikuttaa positiivisesti 😊
 
Nuo verikokeet otettiin siinä kohtaa kun ketoilut oli jo loppuneet ja pätkäpaastoilu jatkui.
 
Hyvä idea.

Tuo paastoglukoosi on hieman korkeahko jos ketoilet. Jos taas olet ns. sekasyöjä, niin helposti se on tuota luokkaa. Rajana pidetään arvoa 6, mutta se ei ole enää mikään hyvä arvo.

Paastoarvon saa helposti sinne 3-4 välille, joka on oikein hyvä arvo.

Pitkä sokeri ja insuliini tosiaan kertoo enemmän.

Erinomaista on se, että oli ne arvot lähes mitä tahansa, niin aina niihin voi vaikuttaa positiivisesti 😊
Jaa mutta nyt kun googlailin niin löytyihän noista kokeista B-Hemoglobiini-A1c joka kait tarkottaa tuota pitkää sokeria.

B-Hemoglobiini-A1c: 38 mmol/mol
 
Juu, tuo just. Aika yläviitteillä on, vaikkakin sisällä. 20-42 muistaakseni raja-arvot.

En missään nimessä lähtisi nyt panikoimaan, mutta ehkä hyvä tiedostaa omat herkkyydet ja puuttua niihin ajoissa 💯
 
Jahs nyt on virallisterveelliset käärmeissään:

VUONNA 2020 Jan Baszuckin silmiin osuivat Harvardin yliopiston psykiatrian apulaisprofessori Chris Palmerin tutkimukset ruokavalion käytöstä mielenterveystyössä.
Matt Baszucki aloitti ketogeenisen ruokavalion 4. tammikuuta 2021. Päivämäärä on jäänyt mieleen, koska muutos oli niin suuri.
Muutamassa viikossa hän alkoi voida paremmin.
”Aivot olivat kirkkaat ja mieli levollinen”, Matt Baszucki kuvailee.
Ketogeenisessa ruokavaliossa syödään hyvin rajoitetusti hiilihydraatteja, runsaasti rasvaa sekä proteiineja. Perinteisiä viljatuotteita, kuten leipää ja pastaa, sekä riisiä ja perunaa vältetään. Kananmunien, avokadon, pähkinöiden, kasvisten, kalan ja kanan kulutusta suositaan.
Hiilihydraattien rajoittamisen vuoksi keho muuntaa rasvaa energiaksi ja maksa alkaa tuottaa ketoaineiksi kutsuttuja yhdisteitä. Ne korvaavat glukoosin solujen polttoaineena.
Keho siirtyy paastoa muistuttavaan tilaan eli ketoosiin.
Palmerin mukaan aivot hyötyvät tästä useilla tavoilla. Ne saavat tasaisemman energianlähteen kuin hiilihydraattipitoisesta ruokavaliosta. Lisäksi tasainen verensokeri voi vaikuttaa myönteisesti mielialaan ja kognitiiviseen toimintaan.

😄
Samankaltaisen vaikutuksen voi saada myös noudattamalla matalan glykeemisen indeksin ruokavaliota, jossa suositaan täysjyväviljaa, kasviksia, hedelmiä ja marjoja.🥴
 
Jos valmiiksi jo ketoilee, miten näkisit että tätä voi helposti, tai ylipäätään alentaa? Olettaen että kyseessä normaalipainoinen heppu.
Hyvä kysymys.

Pitäisi selvittää miten ketoilet, eli voiko ruokavaliossasi olla jotain mikä triggeröi tulehdusta, vaikka se muuten menisikin ketoruokavalion kategoriaan? Jos käytät runsaasti kasviksia raakana, etenkin sipulia, kaalia, munakoisoa, tomaattia, paprikaa ja juureksia, ne voivat aiheuttaa tuon kaltaisia oireita herkimmille.

Toinen on jos syöt pääasiassa ns. laihaa lihaa, kanaa ja kalaa, eli jotain erittäin vähärasvaista, ja vastaavasti hyvin vähän tyydyttynyttä rasvaa. Tällöin elimistö joutuu tekemään suhteettoman paljon energiaa aminohapoista, ja se voi myös nostaa verensokeria.

Tiettyjen mikroravinteiden puute, jos ruokavalio on tietyllä tapaa köyhää. A, B, E, D3, kromi, seleeni, sinkki, magnesium, jodi, kalsium ja natrium nyt ainakin vaikuttaa verensokeriin oleellisesti. Tosin näiden ravinteiden puute koskee yleensä vegaaneja, mutta etenkin jodi, kalsium ja magnesium voivat olla haastavia saada balanssiin, jos käytetään paljon kasviksia ruokavaliossa. Sama koskee täysjyväviljaa, mutta oletan että niitä et käytä, koska olet ketoruokavaliolla.

Krooninen stressi sekä liiallinen kofeiini ja liikunta voivat olla hyvä syy nostaa kortisolia ja sitä kautta verensokeria ja insuliinia. Tätä korostaa vielä jos on miinuskaloreilla. Tämä iskee helposti käpyrauhaseen ja kilpirauhaseen lamaannuttavasti, ja se vaikuttaa todella moneen eri asiaan negatiivisesti.

En tiedä oliko näistä apua, mutta voidaan jatkaa pohdintaa, jos mikään ei osunut lähellekään :giggle:
 
Jahs nyt on virallisterveelliset käärmeissään:

VUONNA 2020 Jan Baszuckin silmiin osuivat Harvardin yliopiston psykiatrian apulaisprofessori Chris Palmerin tutkimukset ruokavalion käytöstä mielenterveystyössä.
Matt Baszucki aloitti ketogeenisen ruokavalion 4. tammikuuta 2021. Päivämäärä on jäänyt mieleen, koska muutos oli niin suuri.
Muutamassa viikossa hän alkoi voida paremmin.
”Aivot olivat kirkkaat ja mieli levollinen”, Matt Baszucki kuvailee.
Ketogeenisessa ruokavaliossa syödään hyvin rajoitetusti hiilihydraatteja, runsaasti rasvaa sekä proteiineja. Perinteisiä viljatuotteita, kuten leipää ja pastaa, sekä riisiä ja perunaa vältetään. Kananmunien, avokadon, pähkinöiden, kasvisten, kalan ja kanan kulutusta suositaan.
Hiilihydraattien rajoittamisen vuoksi keho muuntaa rasvaa energiaksi ja maksa alkaa tuottaa ketoaineiksi kutsuttuja yhdisteitä. Ne korvaavat glukoosin solujen polttoaineena.
Keho siirtyy paastoa muistuttavaan tilaan eli ketoosiin.
Palmerin mukaan aivot hyötyvät tästä useilla tavoilla. Ne saavat tasaisemman energianlähteen kuin hiilihydraattipitoisesta ruokavaliosta. Lisäksi tasainen verensokeri voi vaikuttaa myönteisesti mielialaan ja kognitiiviseen toimintaan.

😄
Samankaltaisen vaikutuksen voi saada myös noudattamalla matalan glykeemisen indeksin ruokavaliota, jossa suositaan täysjyväviljaa, kasviksia, hedelmiä ja marjoja.🥴
Se, että ketoogeeninen ruokavalio voi auttaa mielenterveysongelmista kärsiviä, ei kuitenkaan tarkoita sitä, että se olisi paras vaihtoehto ns. normaaleille ihmisille.
 
Kiitoksia vastauksesta, koitin tulkata noita labratuloksia ja sieltä löytyi:
fP-Glukoosi(paasto): 5.7mmol/l

Insuliinista ei ollut mitään mainintaa.

Mutta käynpä mielenkiinnosta ottamassa uudet kolesteroliarvot piakkoin ja katson mihin suuntaan ne on muuttuneet kun paastoilu ja ketoilu on muuttuneet konvehteihin ja joulukinkkuun
Insuliinia ei mitata ikinä perus verikokeissa. Pitää pyytää erikseen. Sinulla jos paastosokeri on 5.7 niin ei välttämättä olisi huono idea pyytää insuliini verikoetta myös.
 
Se, että ketoogeeninen ruokavalio voi auttaa mielenterveysongelmista kärsiviä, ei kuitenkaan tarkoita sitä, että se olisi paras vaihtoehto ns. normaaleille ihmisille.
En ole ketogeenistä ruokavaliota kokeillut, koska harrastan urheilua, mutta mielestäni tuohon mielen vakauteen pääsee ihan perusterveellisilläkin elintavoilla. Mutta toki jos ne perusterveet elintavat ovat tyyliin sipsiä ja suklaata ylimäärin eikä liikuntaa lainkaan, niin ehkä tuollainen kieltodieetti voi toimia.
 
Miksi se ei olisi, jos puhutaan terveys näkökulmasta? Kulinarismi ja maksimaalinen lihaskasvu asiat erikseen.

Toki riippuu myös miten määritellään paras 😊
 
En ole ketogeenistä ruokavaliota kokeillut, koska harrastan urheilua, mutta mielestäni tuohon mielen vakauteen pääsee ihan perusterveellisilläkin elintavoilla. Mutta toki jos ne perusterveet elintavat ovat tyyliin sipsiä ja suklaata ylimäärin eikä liikuntaa lainkaan, niin ehkä tuollainen kieltodieetti voi toimia.
Pääsee kyllä. Keto/carnivore on enemmänkin ongelmia ennakoivia ja hoitavia vaihtoehtoja.
 
Back
Ylös Bottom