Ketoosidieetti

10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Pitää aina muistaa, että riisiä pupeltava kansakin pysyy laihana ja terveenä.
Niin kauan kun ollaan terveitä, lähes kaikki ruoka toimii. Sitten kun joku paikka pettää, ollaan eri tilanteessa.

Riisistä puheen ollen. Fermentoitu valkoinen riisi on todella hyvä vatsalääke. Ei niin että sitä vain lisätään ruokavalioon, vaan niin että sillä ja luuiliemellä korvataan hetkeksi kaikki muu ruoka.

Tosi pahojakin suolisto-ongelmia on korjattu fermentoidulla riisivellillä ja rasvaisella luuliemellä. Suoliston mikrobisto korjaantuu hitaasti, eli se voi ottaa aikaa viikoista kuukausiin, mutta on se lyhyt aika siihen nähden kun monet ovat kärsineet pahoista oireista vuosia.

Rikkinäisen suoliston aiheuttamia oireita voi olla ihottumasta aina autoimmuunisairauksiin asti.
 
Täällä kolesteroleja spekuloitu.

Vaimo oli käyny työterveydessä. Kok kol 5.4, LDL 3.8, HDL 1.7, trig 0.99. Ei ylipainoa. Hyvin vähän liikuntaa. Reilu 4-kymppinen. Suvussa sepelvaltimotautia.

Lääkäri oli puuttunut ldl arvoon ja kok koleen. Kaikki kovat rasvat minimiin, pun liha pois etc. Ei sanaakaan trig ja hdl stä. Jos ei muutu ruokavaliomuutoksilla niin statiinit. 😐😄🤣

V…tu nämä lääkärit on kujalla…Moni varmaan sitten alkaa syödä noita myrkkyjä kun määrätään.
 
Naisilla käsittääkseni on paaaljon pienempi merkitys kolesterolilla. Estrogeeni jollain tapaa suojaa .
 
En pääse lukemaan mutta tiivistettynä "Tutkijat: Suosittu dieetti voi vahingoittaa verenkiertoelimistöä"

Ketonkin voi vetää monella tapaa. Itse ajattelin keväällä taas kokeilla. Ketoa kritisoivissa jutuissa on yleensä kuvia pekonista, läskistä, makkaroista yms. Omissa ketoiluissa liha on ollut vähän rasvaisempaa nautaa, sikaa fileenä tai kasslerina, broileria paistileikkeinä. Rasvaa pähkinöistä, avokadoista ja oliiviöljystä, munista ja lihasta. Pekonia ja juustoja hyvin vähän. Paljon vihreitä kasviksia. En tiiä sitte onko väärin ketoiltu. Viimeksi taisin käydä pian ketoilun jälkeen työterveydessä verikokeissa ja tuli kehuja niin verenpaineesta kuin kolesteroleista. Ikää oli silloinkin 40+
 
"Tutkijat: Suosittu dieetti voi vahingoittaa verenkiertoelimistöä"
Tämän perusteella puhutaan einesten ostajista.

Tänäänkin työpaikan jääkaapissa oli mun munakas, kotona tehty, sis. luomumunia, luomukermaa ja pikkujoulukinkun jämät.

7 muulla tyypillä 7 rasiaa eineksiä.

Ja aina hyvä huomioida tuossa yllämainitussa tuo "voi vahingoittaa...", eli "saattaa, ehkä".
 
Ketonkin voi vetää monella tapaa. Itse ajattelin keväällä taas kokeilla. Ketoa kritisoivissa jutuissa on yleensä kuvia pekonista, läskistä, makkaroista yms. Omissa ketoiluissa liha on ollut vähän rasvaisempaa nautaa, sikaa fileenä tai kasslerina, broileria paistileikkeinä. Rasvaa pähkinöistä, avokadoista ja oliiviöljystä, munista ja lihasta. Pekonia ja juustoja hyvin vähän. Paljon vihreitä kasviksia. En tiiä sitte onko väärin ketoiltu. Viimeksi taisin käydä pian ketoilun jälkeen työterveydessä verikokeissa ja tuli kehuja niin verenpaineesta kuin kolesteroleista. Ikää oli silloinkin 40+
Keton ongelma on juuri siinä miten sitä markkinoitiin aikaisemmin. Kuvissa tosiaan makkarat, pekonit ja paistetut kananmunat. Ihan kuin siinä olisi tosiaan ne ainoat asiat mitä ketolla syödään. Itsekin ketoillessa syön saman tyylistä "puhdasta" ketoa ja kyllä ne ateriat tuppaa olemaan huomattavasti terveellisempiä kuin omat sekaruokavalion ateriat.
 
Hei, ootteko mittaillu kolearvoja, jotka rasvalla ja prodella menee? Itse nyt n. 6 kk menny. Syön kaks kertaa päivässä. Lounaalla salaattia/ kasviksia ja lihaa mitä nyt sattuu oleen tarjolla. Illalla ollut melkeen koko ajan sama ateria, eli vähärasvasta possua, kasviksia, oliiviöljyä, saksanpähkinöitä ja muutama kananmuna.
Kävin ottaan labrat ja kolet noussu keväästä. Keväällä oli tämmöset: fpkol 4,9, hdl 1,95, ldl 2,5, fptrigly 0,52.
Arvot nyt: fpkol 6,5, hdl 2,30, ldl 4,3, fptrigly 0,53
 
Minä oon vetäny nyt viimeisimmän 8 viikon kovan dieetin 16/8 pätkäpaasto prode-rasva ruokavaliolla, ja kolet nousseet reilusti kaikilta osin mutta triglyt pudonneet 0.4 tasolle. @Vesa Valkeejärvi kertoi seerumin kolesterolitasojen nousun johtuvan rasvan palamisreaktiosta. Itse en ole aiheesta lukenut niin paljoa että enempää lähtisin sulle kertomaan, mutta aiheeseen enemmän vihkiytyneet voivat varmasti täydentää.

Mutta joka tapauksessa sullahan on huippu kolesteroliarvot kun noita katsoo. HDL:ää tosi hyvin ja matalat triglyseridit.
 
Itte pudottelin keväällä ensin keto + pätkäpaasto ja sitten jatkoin hiilareiden kanssa pätkäpaastoillen painonpudotusta, ja kolesteroliarvot nousi dieetin seurauksena. Ketoillessakaan en syönyt pekoni-kananmunasettiä, vaan kanaa, naudan jauhelihaa yms ja sitten manteleita, oliiviöljyä, MCT öljyä jne joista kaloreita. Ainoana paheena toki juustot. Puhtaasti mutuilemalla luulen että osaksi liittyy myös tuohon pätkäpaastoiluun koska rasvat lähtee liikkeelle energiaksi siinä paastoillessa.

Omat arvot oli :
fP-Kol: 6.6
fP-Kol, HDL (paasto): 1.79
Kolesteroli/HDL suhde: 3.7
non-HDL(paasto): 4.8
fP-kol, LDL(paasto): 4.4
fP Triglyseridit (paasto): 0.9

Noilla arvoilla lääkäri ehdotti kolesterolilääkkeitä joista kieltäydyin. Sitten katsottiin jotain ennustelaskuria josta saatiin tulokseksi että jos saan pudotettua kolesterolit vaikka 4.4:ään, niin sydän ja verisuonitautien riski pienenee prosentin murto-osia. Oltiin sitten molemmat yhtä mieltä siitä että ei ne kolesterolilääkkeet ehkä sittenkään ole tarpeen, etenkin kun verenpaineet, paino, liikuntamäärät, sukurasitteet yms oli kondiksessa.

Itselle nuo arvot ei kerro oikeastaan mitään muuta kuin että oisihan ne varmasti hyvä saada alemmas, mutta näin työpaikkaruokailua harrastavana veikkaan että tämän terveellisemmin en voi edes syödä (toki joulukuu on mennyt ihan höpöksi ruokailujen suhteen joten). Ehkäpä nyt oliskin hyvä sauma käydä mittaamassa kolet ja katsoa mihin tämä joulukuun sikailu ilman pätkäpaastoilua on johtanut.
 
Minä oon vetäny nyt viimeisimmän 8 viikon kovan dieetin 16/8 pätkäpaasto prode-rasva ruokavaliolla, ja kolet nousseet reilusti kaikilta osin mutta triglyt pudonneet 0.4 tasolle. @Vesa Valkeejärvi kertoi seerumin kolesterolitasojen nousun johtuvan rasvan palamisreaktiosta. Itse en ole aiheesta lukenut niin paljoa että enempää lähtisin sulle kertomaan, mutta aiheeseen enemmän vihkiytyneet voivat varmasti täydentää.

Mutta joka tapauksessa sullahan on huippu kolesteroliarvot kun noita katsoo. HDL:ää tosi hyvin ja matalat triglyseridit.
Joo. Tuo triglyjen tippuminen on varma merkki siitä että kehosi käyttää rasvaa energiaksi.

Kun triglyt kohoaa, ne rasvat jäävät kiertämään "tyhjänpanttina" verenkiertoon. Se on merkki siitä että solut on täynnä glukoosia ja rasvaa ei tarvita energiaksi. Näin karkeasti.

Paastossa ja ketoosissa elimistö ei pura rasvaa kiertämään verenkiertoon kuin sen verran mitä on tarve, eli triglyt pysyy alhaalla. Jos triglyt kohoaa kroonisesti paastossa, on se merkki insuliiniresistenssistä.

LDL kohoaa siksi että lipoproteiinit kuljettaa kaikkea rasvaliukoista meidän verenkierrossa. Triglyseridit kun lähtee liikkeelle, ne sullotaan VLDL liporoteiiniin, kuten myös kolesteroli, A, D, E, K ja Q10 vitamiinit sekä fosfolipidit. Triglyjä VLDL sisältää tilavuudellisesti eniten.

Triglyt luovutetaan ensin pois lipoproteiinin kyydistä, koska energiaa tarvitaan paastossa, jolloin jäljelle nuo edellämainitut muut kyydissä olevat. Triglyt loppuu noin tunnissa, ja jäljelle jäävä liporoteiini nimetään uudelleen ja siitä tulee LDL. Se on siis tismalleen sama, mutta siitä puuttuu triglyt.

LDL elinkaari on noin 48 tuntia. Koska triglyjä tarvitaan paastossa tosi paljon, kun emme syö mitään, niin myös LDL on silloin paljon. Looigista. Kolesteroli ei muodostu ongelmaksi, sillä paastossa elimistöstä puuttuu insuliini ja glukoosi jotka aiheuttavat LDL karsinoitumista. Tämä tunnetaan nimellä ateroskleroosi, valtimokovettumatauti.

Insuliini ja glukoosi (sekä linolihappo) aiheuttavat oksidatiivista stressiä ja insuliiniresistenssiä, jotka ovat juurisyyt mm. diabetekseen, sisäelinten rasvoittumiseen, sydän ja verisuonitauteihin ja metaboliseen oireyhtymään.

Kolesterolia taas tarvitaan jokaisessa solussa, jatkuvasti. Solukalvot muodostuu fosfolipideistä ja kolesterolista, eli niistä mitä LDL kuljettaa. Kolesterolista tehdään monia hormoneja, D-vitamiinia yms. Se on täydellisen välttämätöntä elämälle.

Kolesteroli myös korjaa soluja, erityisesti verisuonten seinämiä, aivoja ja hermostoa. Kolesterolia on tasan yhtä laatua, välttämätöntä, se vain kulkee erilaisten lipoprteiinien mukana, jolloin se jostain syystä nimetään eri kolesteroliksi.

Kolesteroli ei ole ikinä ongelma. Ainoastaan liporoteiini apoB100, missä kolesterolia pääasiassa on, voi hapettua insuliinin, glukoosin ja linolihapon vaikutuksesta. Näin apoB100 voi muodostaa plakia verisuonten seinämiin. Tuo oli tosi nopea selitys, prosessi on mutkikkaampi. Tällöinkään kolesteroli ei ole syypää, vaan ne mitkä tulehduksen aiheuttavat. Mitä vähemmän meillä on oksidatiivista stressiä aiheuttavaa materiaalia elimistössä, sen varmemmin meille ei aiheudu mitään ongelmia.

Paasto ja ketoosi kun yhdistetään laadukaisiin ruokiin, ei siis eineksiin, voidaan oksidatiivista stressiä laskea monin kymmen kertaisesti.

Ketoaineet vs. glukoosi muodostuu vapaita happiradikaaleja 1:45, kun keho tuottaa niistä energiaa. Se on suuri ero.

Eli paastossa ja terveelisessä ketoosissa saa, ja kuuluu, LDL nousta, kunhan triglyt, jäännöskolesteroli ja HDL ovat linjassaan insuliinin ja pitkän sokerin kanssa. Näin tapahtuu aina kun ketoosi ja paasto jatkuu riittävän kauan, eikä samalla tupakoida, käytetä kohtuuttomasti alkoholia tai altistuta liiallisesti kemikaaleille.
 
Viimeksi muokattu:

Monikohan statiineja määrävä lääkäri ymmärtää tämän Vesan viestin ihmisen perusfysiologiasta. Veikkaan, että alle 1%.
 
Back
Ylös Bottom