Raejuusto sanoi:
Täällä puhutaan aika paljon tuosta aivotoiminnasta, useimpien mielestä sen puuttuessa ihminen ei ole enää mitään ja pitää lopettaa. Että sängyssä maatessaan kommunikaatiokyvyttömänä ja tietoisuutta vailla oleva ihminen on kasa luuta ja lihaa. Mistäs sen tiedätte vaikka ihminen täyttäisi kaikki onnellisen elämän kriteerit pelkillä peruselintoiminnoilla? Jos ei ole aivotoimintaa, ei kärsi kivuistakaan, vai mitä? Jos tällainen potilas vaikka näkee koko elämänsä unta jossa tuntee elävänsä normaalisti. Mikä sellaisessa elämässä nyt on niin väärää? Miten joku toinen voi päättää mikä on oikeaa elämää ja mikä ei? Eikö erilaisuuden hyväksyminen ja ylläpitäminen ole yksi ihmisen perushyveistä?
Ilman aivotoimintaa ei nähdä unia. Senkin pystyy mittaamaan. Kun ihminen näkee unta, sen aivosähkökäyrä on tietynlainen. Aivokuolleella ei ole mitään sähköä eli ei tapahdu mitään. Ei näe unta.
Haluaisitko sinä elää ilman aivotoimintaa?
En pysty mitenkään rinnastamaan aivokuollutta ihmistä erilaisuuteen. Downin syndroomaa sairastava on erilainen, sokea on erilainen, oppimishäiriöinen on erilainen. Aivokuolleesta puuttuu ihmisyys.
Tuosta resurssien allokoinnista, paljon rahaa käytetään myös sellaisiin ihmisiin jotka eivät tee työtä, vahingoittavat muita ja itseään jatkuvasti eivätkä välttämättä ole kenellekään iloksi ja hyödyksi. Miten jonkun yhteiskunnalle hyödyttömän juopponarkkarin, jolla ei ole perhettä eikä ystäviä, elättäminen eroaa vaikeasti vammaisen hoitamisesta? Nauttiiko sellainen ihminen elämästään enemmän kuin vaikeasti vammainen?
Kuka tietää mitä elämän päättäminen tuo tullessaan? Vain arvailuja voi esittää, itse luulen että ei yhtään mitään. Aika pysähtyy kun ihminen kuolee, kuolema ei ole kenellekään palvelus.
Se voi olla palvelus ihmiselle, joka on kuolemansairas ja kärsii hirvittäviä kipuja koko ajan. Tässä siis sivuan eutanasia-aihetta enkä vammaisuutta.
Mitä jos esitänkin sellaisen ajatuksen, että kaikki mahdollinen elämä on arvokasta ja pitää säilyttää viimeiseen asti. Niin kauan kuin ihmisellä on aineenvaihdunnassa mukana olevia soluja on hänet pidettävä elossa. Jos ihmisen havaitaan kärsivän kivuista on niitä pyrittävä lievittämään kaikin keinoin. Elämän erilaisuutta kunnioitetaan ja kaikille tulee tästä hyvä mieli.
Mikä ihme tässä ajatuksessa on niin tekopyhää ja väärin?
No pidetään samalla kaikki bakteeritkin elossa väkisin, koska niilläkin on aineenvaihdunta! ;)
En kyllä sanoisi, että kaikille tulee hyvä mieli. Jos ottaa vaikkapa esimerkiksi sen aiemmin mainitseman elinsiirtotapauksen. Tai jos se kuolemansairas haluaa itse kuolla, koska kärsii eikä halua enää elää. Tai jos omaiset haluaa eutanasiaa, mutta laki ei salli sitä.
Entäpä pieni keskosvauva, joka pysyy vaivoin hengissä laitteiden avulla, mutta on vakava aivovaurio, keuhkot ei toimi, sydämessä on vikaa, suolisto ei toimi, silmissä retinopatia, sisäelimissä vikaa, vaatii jatkuvia leikkauksia, kärsii koko ajan kovia kipuja. Ei mitään mahdollisuutta elää sairaalan ulkopuolella. Hänetkö täytyisi pitää elossa kaikin keinoin, koska solut elää? Ja jos sydän pysähtyy (luonto puuttuu asiaan) täytyy elvyttää, koska kaikin keinoin täytyy pitää elossa?
Ja ihmettelet mitä tekopyhää tuossa on ja uskot, että loppujen lopuksi kaikilla on hyvä mieli?