Koska itse harrastat lajia noin paljon, esitän kysymykseni sinulle, tosin vastaat useamman ihmisen puolesta..
Kuinka hankalana näkisit vaihtoehdon, jossa ammuntaa harrastava ihminen joutuisi säilyttämään asetta radalla poissa kotoaan, jos
A) ei käy kuin max kerran vuodessa kilpailuissa?
B) käy esim. kymmenessä kilpailussa vuoden aikana?
Entä jos aseen saisi kotiinsa vasta esim. kolmen kilpailun jälkeen? Ja tätä tahtia pitäisi jatkaa joka vuosi.
Auttaisiko tämä "porrastaminen" mielestäsi OIKEASTI tässä asiassa?
Vastaan vain omasta puolestani, mutta en näe 1,7 miljoonan aseen säilyttämiselle realistista vaihtoehtoa nykyisen hajautetun mallin sijasta. En myöskään haluaisi varsinaisesti rajoittaa aseiden saatavuutta nykyisestään, mutta lupakäytäntöä olisi syytä kiristää huomattavasti. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö hallussalupia voitaisi myöntää lähes nykyistä määrrää, mutta seulan pitäisi tiukentua.
Emme pidä autokoulun käymistä ja ajokorttiin vaadittavaa lääkärintarkastusta mitenkään poikkeuksellisena käytäntönä, emmekä valita autokoulun aiheuttamista kustannuksistakaan. En näe mitään syytä, miksei samantapaista käytäntöä voitaisi yleistää myös ampuma-aseiden hallussapitolupien suhteen. Yhteiskunnalle lupakäytännön ja byrokratian monimutkaistaminen ei maksaisi mitään, sillä kustannukset voitaisiin sälyttää harrastajien harteille.
Nykyisen lupakäytännön mukaisesti ainoastaan poliisi ottaa kantaa hakijan edellytyksiin saada aseen hallussapitolupa. Poliisi ei järjestä normaalisti edes varsinaista haastattelua, vaan rekisterien läpi käyminen ja mahdollinen lyhyt juttutuokio asetta esitettäessä riittää. Ase esitetään poliisille sen ostamisen jälkeen, jolloin poliisi tarkistaa sen vastaavan ilmoitettua.
Ehdottaisin lupakäytännön uusimista, jossa kantaa luvan hakijan edellytyksiin ottaisi paitsi poliisi, niin myös lääkäri, psykologi, sekä ampumaseuran kouluttaja:
-Psykologiset testit voisivat olla kattavat, ja uskon, että ammattitaitoinen psykologi kykenisi päivässä selvittämään hakijan edellytykset aseen hallussapidolle. Vaadittujen testien ja haastattelujen määrittelyn jättäisin psykologian ammattilaisille. Lausunnon kustantaisi luvan hakija hyväksytyllä ammattilaisella.
-Lääkäri tarkistaisi potilaan perusmuotoisessa lääkärintarkastuksessa.
-Poliisi tarkistaisi asiaan kuuluvat henkilörekisterit.
-Ampuma- ja metsästysseurat kouluttaisivat lakisääteiset vaatimukset täyttäviä kouluttajia, jotka järjestäisivät turvallisen ampujan kursseja, joiden kesto voisi olla joitakin päiviä, kenties viikonloppukurssi. Kouluttajakoulutuksen järjestäisi poliisi. Aivan liian usein näen ampumaradoilla toimintaa, joka ei täytä turvallisen aseenkäsittelyn perusvaatimuksia. Vaarantavia virheitä ei toki satu solkenaan, mutta niitä ei tarvitakaan kuin yksi liikaa hengen menettämiseen.
Mikäli yksikin edellämainituista tahoista ei puoltaisi luvan saamista, sitä ei myöskään myönnettäisi. Ehdotukseni on toki pelkkä raakile, mutta en usko, että kukaan asetta oikeasti tarvitseva harrastukselleen omistautunut näkisi sen toteuttamiselle merkittäviä esteitä. Vertaisin ehdottamaani käytäntöä uudelleen autokouluun, jonka keskimääräinen hinta taitanee liikkua yli tuhannen euron.
Edit: Luonnollisesti aseiden suuri määrä edellyttää pitkiä siirtymäaikoja, tai uuden käytännön käyttöönottoa vain uusien luvanhakijoiden kohdalla. Kannattaa muistaa, että esimerkiksi kummatkin kouluampujat ovat käyttäneet vastahankittua asetta rikoksissaan.
