- Liittynyt
- 23.9.2003
- Viestejä
- 307
- Ikä
- 40
Mun pointti noissa kahdessa kysymyksessä oli se, että ei ole olemassa yhtä hyvää kasvatusta tai yhdenlaista normaalia perhettä. Monilla eri kombinaatioilla päästään erittäin hyviin tuloksiin eli lapsesta kasvaa tervemielinen ja hyvin yhteiskuntaan sopeutunut yksilö.
Joo, ymmärrän tämän täysin.
Mutta niin kuin sanoin, ei ole olemassa yhtä syytä, joka selittäisi kaiken. Jostain ne päihdeongelmat ja rikkinäiset koditkin on lähtöisin ja vanhemmat, jotka pelkäävät omia lapsiaan. Olen tismalleen samaa mieltä siinä, että on hirvittävää nähdä, kun vanhempi koittaa palvella lastaan ja pyytää lupaa lapselta asioihin, joissa lapsella ei pitäisi olla mitään sananvaltaa. Esimerkiksi tosielämässä kohdattua viime kesänä uimarannalla. Vanhempi käy kysymässä, että haluaako lapsi lähteä kotiin. No eipä halunnut. Sitten vanhempi yritti vetää lasta vedestä pois (ihan nätisti), kun lapsi karjaisi "EEEEEIIII!!". Se vanhempi säikähti ihan kauheasti ja antoi lapsen jatkaa leikkejään.
Tässä onkin ero: tuo "haluaisitko lähteä kotiin?" on kysymys, johon voi vastata myös kieltävästi. On eriasia, jos vanhempi käy esim sanomassa, että nyt lähdetään kotiin. Haluatko laskea vielä kerran liukumäestä vai tehdä vielä kaksi hiekkakakkua?"
Vanhempia pitäisi tukea kasvatuksessa syyllistämättä. Syyllistetty vanhempi kun ei ole kovin yhteistyöhaluinen. Lisäksi pitää puuttua ongelmiin heti, kun niitä ilmenee eikä vain odotella, josko ne ongelmat katoaisivat itsestään. Harvoin nimittäin katoavat. Lapsi viettää ison osan elämästään koulussa, joten siellä koulussa pitäisi olla kaiken hyvin. On nimittäin tutkittu, että kouluolot vaikuttavat oleellisesti lapsen mielialaan. En valitettavasti muista lähdettä, kun erityispedagogiikan luennolla oli tästä asiasta puhetta. Samaisella luennolla näin kovin epämieluisia tilastoja. Muutaman prosentin ongelmaoppilasryhmä vie valtaosan oppilashuoltoon tarkoitetuista rahoista. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että kouluissa ei ole terveydenhoitajaa, kuraattoria ja psykologia kuin hyvin rajoitetusti tavattavissa.
Lapsista tämäkin lähtee. Jos on hyvä lapsuus, ei ihminen kovin katkeraksi kasva. Tällä hetkellä tilanne on se, että vaikka suurin osa lapsista voi hyvin, huonosti voivien lasten määrä on hurjassa kasvussa, mikä näkyy avohuollon, erityisopetuksen ja sijaishuollon tilastoissa. Näihin lukuihin voi tutustua teoksessa Suomalainen lapsi 2007. Ei kovin iloista luettavaa.
Esim. meidän koulussa on täysipäiväisesti paikalla sekä terveydenhoitaja, kuraattori että psykologi. Lastensuojeluilmoituksia tehdään vuositasolla verraten vähän. Olen siinä mielessä iloinen, että meillä asioihin tartutaan varhain ja ne otetaan vakavasti. Sen sijaan joskus ajattelee hiljaa mielessään kaikenlaista, kun vanhempi sanoo ettei hän voi eikä jaksa rajoittaa 14v pelaamista tietokoneella kaikkea mahdollista vapaa-aikaa koulun ulkopuolella, kun hänenkin pitää "irrotella" (kyllä, tämä on suora lainaus), vaikka olisi miten tosi kyseessä. Toisaalta myös eronneet vanhemmat aiheuttavat tehokkaasti hajaannusta esim niin, etteivät mitenkään kykene sopimaan yhteisistä pelisääntöjä lapselleen, edes lasta hoitavien poliklinikan ammattilaisten kanssa, vaikka tämän tilannen olisi miten vakava hyvänsä. Luonnollisesti nuori itse on tuolloin väliinputoaja.
Joten tällä hetkellä suurimman huolenaiheen pitäisi olla se, että miten ihmiset saadaan kuntoon. Sitten voidaan miettiä niitä aselupia ja vartijoiden tilaamista kouluihin.
Sanos muuta. Ehkä lapsen saadakseen pitäisi selvitytyä jonkinlaisesta "inssistä" tai saada ainakin ohjekirja.