Ei varmasti enää olisi välttämättä auttanutkaan ja muuttanut mielipiteitä, ne ovat kyteneet kauan ja kasvaneet kasvamistaan vuosien saatossa. Saaren tunteva henkilö on kirjoittanut aiemmin tähän ketjuun mielipiteensä hänestä ja mainitsi että ennen pukeutui toisin ja näytti toiselta, ehkä se oli aikaa jolloin hänellä vielä oli toiveikkaita ajatuksia elämän ja naistenkin suhteen? Kun asiat eivät silti muutu, yrität olla kuinka "hip hop ja in" tahansa, on ehkä aika juurikin sulkeutua ja eristäytyä, nousta sen joukon yläpuolelle johon ennen halusit kuulua. Sitä joukkoa kohtaan voi tuntemukset muuttua halveksunnaksi koska et päässyt siihen sisään, kasvatat vihaa, haluat näyttää olevasi erilainen, erityinen. Muutat pukeutumistasi koska et halua enää kuulua siihen massaan jonne ennen ehkä halusit. Pitäkööt tunkkinsa, näytetään sille sakille oma yli-vertaisuus, en olisi teitä koskaan tarvinutkaan.
Olen kyllä sen verran eri mieltä, että on yksilöitä jotka eivät koskaan haluakaan kuulua. Ehkä jossain vaiheessa se pukeutuminen ja muu on yhdenlaista ja toisessa toisenlaista, muoti muuttuu ja ihan tavallisetkin ihmiset. Varsinkaan jos ei ole nähnyt vähään aikaan. Mielestäni mennään metsään siinä, että odotetaan sitä näkyvää syrjäytymistä, jotain oireilua. Voiko olla oireilua, jos olet lapsesta asti ollut samanlainen? Vähän syrjäänvetäytyvä, erakkotyyppiä? Valtaosasta erakoita ei koskaan tule massasurmaajia. Charles Manson sai ihailua ja huomiota osakseen (lapsuus ja vanhemmat toki asia erikseen, mutta näin karrikoiden). Minusta ei ole hedelmällistä hakea niitä syitä pelkästään siihen, että minä on mennyt jotenkin rikki kun ei sovi siihen muottiin, joka kirjoittajan/oletetun yhteiskunnan/median mukaan on normaalia tai "mitä kuuluisi haluta ja olla mieltä".
Tässä pelataan aika pitkälle moraalikäsityksillä, jotka eivät ole ihan suoraan riippuvaisia siitä, miten joku on syrjäytynyt/erilainen/ei saanut jotain/sai jotain liikaa/kuunteli/pelasi tai mitä onkaan. Totta kai kaikki ihmisen kokema vaikuttaa siihen mitä hän tekee, mutta vaikeiden asioiden äärelle joutuminen ei tarkoita sitä, että pitää automaattisesti toimia. Pelkkä kostaminen tai joku "pahan olon purkaminen" tai napsahtaminen, "hulluksi tuleminen" ei riitä selvittämään, mihin toimiin voidaan ryhtyä. Syrjäytyminen ei merkitse kaikesta moraalista luopumista, oikean ja väärän erottamista. Totta kai vastentahtoista syrjäytymistä tulee ehkäistä, mutta jos joku haluaa eriytyä on siihen täysi oikeus. Ei voi olla oikein, että mielenterveyshuollon resursseja käytetään siihen, että mahdollisesti samanlaisia ajatuksia pyörittelevät henkilöt tai muuten vain erikoiset kaverit, tai yksinäiset, jotka eivät ryhdy mihinkään toimiin, raahataan väkisin tutkittavaksi. Ajatukset ovat sentään kaikilla vapaat.
Mielenkiintoista on lisäksi se, että sairaalloinen huomiontavoittelu voi manifestoitua niin vastakkaisilla tavoilla. Toiset haluat väkisin näyttämölle, toiset haluavat herättää pelkoa. Sama halu taustalla, halu kontrolloida sitä mitä muut ajattelevat minusta, halu että muut ajattelevat minua. Ja se voi olla alusta asti halu siihen pahaan tai pelkoon, ei kaikki tarvitse ensin kiusata ja torjua. Kaikki eivät ole edes luonnostaan niin yliseksuaalisia, että kaikki olisi kiinni vain siitä kuinka monta kertaa olet johonkin ikävuoteen mennessä saanut piparia.
