Murheellisen yksinkertasta: Älä osta karkkia, äläkä syö jos tarjotaan
Pakkotoiston kaltaisessa yhteisössä, jossa tavoitteet ja elämäntavat ovat perusjantterista hieman poikkeavat ja ruokailutavat väestön keskitasoa paremmat(?), tuo voi tapauskohtaisesti onnistuakin. Useimmiten se ei elämää helpoksi tee, eikä johda onnistumisiin, koska syy piilee ravitsemuspsykologiassa. Laajempaa ongelmaa yritetään ratkaista (vain) konkreettisilla ruokatapojen muutoksilla, vaikka ongelma usein piilee korvien välissä: kieltävä suhtautuminen ruokaan on usein käsijarru, joka ei vapaudu pelkällä kieltämisellä. Me pakkiksellakin mielestäni välillä vähän turhaan ylenkatsotaan väestötason ravitsemusneuvonnan oppeja. Kilpaurheilijamaiset rutiinit toki vaatii toisinaan astetta tavoitteellisempia ja kurinalaisempia toimia, mutta loppupeleissä monet lainalaisuudet pätevät tavoitteista riippumatta. Etenkin kun puhutaan harrastepunttaajasta. Veikkaan, että alla olevalla tekstinpätkälle moni punttaaja lähinnä hymähtelee, mutta suosittelen pohdiskelemaan näkökulmaa avoimesti, vaikka se ei omimmalta ensi alkuun tuntuisikaan.
Melko usein tutkimuksissa ja käytännön ravitsemusneuvonnassa esiintyvä, mutta huonosti ymmärretty ominaisuus on se, että
syömisen syyllistäminen harvoin auttaa painonhallinnassa ja syömisen kontrollissa. Useimmiten käy päinvastoin - himot kasvavat kontrollin myötä. Toki ruokavalion laadullinen ja ateriarytmillinen kontrolli on syömisessä suotavaa, mutta esimerkiksi ruoan määrän rajoittaminen on usein pitkällä aikavälillä tuhoon tuomittua.
Tämä ”herkkuhimoisuudeksi” usein mielletty ominaisuus lukeutuu tunnesyömisen yhdeksi osaksi. Tunnesyömisen taustalla voi olla monisyisiä ajatuskuvioita, mutta yksinkertaisimmillaan
käytännössä syömistä rajoittava ajatusmalli pitää yllä tunnesyömistä. Se taas useimmiten tarkoittaa sitä, että juuri ne yksilöt, jotka pitävät itseään tiukimmillaan, myös sortuvat usein hyväksi kokemaltaan tiukalta linjalta. Vaikeinta tämän mieltämisessä usein on, että ne yksilöt, jotka kokevat herkuista kieltäytymisen vaikeaksi, eivät myöskään uskalla uskoa, että ottamalla rennommin voisi pitkällä aikavälillä syödä vähemmän. Tässäkin ketjussa on nähty useampia ajatusmalleja siitä, että lupa kohtuulliseen herkutteluun johtaisi yhä pahempaan ahmimiseen. Näin kuitenkin harvoin nähdään ravitsemusohjauksessa käyvän, vaikkakaan ilmiön psykologisen taustan sisäistäminen ja ajatusmalliin totuttautuminen käytännössä vie usein huikeasti aikaa.
On silti hyvä ymmärtää, että mieliteot ovat kuitenkin niin monisyinen asia, että hyvä ja riittävä syöminen yhdistettynä vapautuneeseen ajatteluun ei poista makean mielitekoja kokonaan. Olennaista onkin lähinnä tavoite, joka ei niiden kokonaan poistamiseen asetetakaan. Onnistuneempana tavoitteena pikemminkin useimmiten se, että
mieliteot asetetaan yleisen hyvinvoinnin ja painonhallinnan kannalta kohtuullisiin mittoihin. Makeanhimon totaalinen eliminointi ei liene realistista tai edes mielekästä.
Ydinasiana: Mielitekojen hallintakeinoista toimivin on usein se, että opetellaan syömään hyvällä omallatunnolla osana laihdutusta ja painonhallintaa. Kun tämä tasapaino opetellaan käytännön kautta ajan kanssa, alkaa kohtuus olla ajan myötä automaattista.
Eli sille Rennolle Painonhallinnalle :kippis1:
Kokemusta on...
. Pitää alkaa syömään vihanneksia enemmän ja pitää matkassa mandariineja ja jos kova makean nälkä yllättää kaupassa niin ostan vähän limpparia. Kyllä ne karkkipussia parempi on? 
