Kädenvääntö

No en meinaa. Pientä tolkkua nyt. Totta helvetis siinä on aina mahdollisuudet molemmilla kun kun kaksi ammattimaista vastustajaa kohtaa. Niin oli mahdollisuus Robbellakin Joshuaa vastaan, Suomen futismaajoukkueella oli mahdollisuus Walesia vastaan... Mut toinen tyrmättiin ja toisessa tuli myös 4-0 lukemat. Eli ylivoimainen esitys Walesilta Suomea vastaan. Siihen ei liity mitenkään se että joku puulaakiporukka ois ottanyt vielä enemmän pataan.
Näinhän se toki meni kun tarkkoja ollaan, mut ei siis vääntämällä erääkään Ermesille kuten tuossa aikaisemmin kirjoitin. No mut joo, se siitä mun puolesta. Hyvä matsihan tuo toki muuten oli.
Itse totesit aiemmin että häviö on häviö ja sillä selvä. Tulostaulun lukematkin olivat mun esimerkissä samat 4-0.

Mut hienoo että myönsit kyseisen ajattelun mielettömyyden.


View: https://youtu.be/orHrX6ihsXQ?si=1wpbhkFkM0xsDMz9


Tossa on hyvä esimerkki miten pienestä se voi olla kiinni. Pari erää näyttää täysin ylivoimaiselta mut sitten tulee pikkusen väsymystä alle ja vastustajan käsi ei enää menekkään tyynyyn.

Kahden ekan erän perusteella joku hätäinen olisi luullut ettei kaverit väännä edes samassa sarjassa mutta kolmas erä paljasti todellisuuden.

Ja mun pointti tässä on siis se että vaikka tulostaululla olis 6-0 niin se ei välttämättä tarkoita selvää voittoa.

Ihan pienetkin asiat voi joskus kääntää 6-0 tuloksen 0-6 tulokseksi.
 
Viimeksi muokattu:
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Ja mun pointti tässä on siis se että jos tulostaululla olis 6-0 niin se tarkoittaa vitun selvää voittoa. Lopputulos ratkaisee.

Toki sitten ottelutapahtumista sun muusta voi väitellä loputtomiin, kuten me nyt tässä :giggle: Ja sekin on vaan yks urheilun monista hienouksista, spekuloida niitä näitä.

Tossa sun viimeisimmässäkin esimerkissä päätöslukemat on 3-2. Tiukkaa oli kyllä, ja juurikin ihan eri meininki verrattuna siihen että toinen ei käy koko matsin aikana sekuntiakaan voitavalla puolella.
 
Jep, ehkä tässä on sitten kyse lopulta siitä miten se tiukka matsi halutaan määritellä. Ymmärrän kyllä tavallaan sen, että näissä huippujen kohtaamisessa matsi voi päättyä 6-0, mutta olla silti tiukka, jos pystyy oikeasti laittamaan vastaan. Mutta, jos ei tosiaan voittopuolelle pääsee ollenkaan ilman kaverin terveysongelmia, niin en sitten tiedä. Luulen, että ne jotka oikeasti vääntää kilpaa kättä itse osaa näitä paremmin spekuloida.

Mun mielestä tuo 4. erä tossa Levanin ja Ermesin matsissa vähän vääristää koko ottelua, jos ajatellaan että siinä kohtaa alkoi jo silmissä pimetä georgialaisella. Onko se sitten heikkoutta/huonoutta, en tiedä :D
 
Me siis ajatellaan erilailla, ja se on ihan ok :giggle: Omalla vaatimattomalla urheilu-uralla oon aina juhlinut voittamista, ja vittuuntunut häviämisestä, numeroista viis.

Joo näitä jengi ajattelee eri tavoilla. Itelle täysin ylivoimainen voitto ei maistu yhtä hyvältä kuin tiukan ottelun voitto. Ja vastaavasti todella täpärä häviö harmittaa enemmän kuin 0-6 turpasauna, johtuen siitä murskatappiossa fiilis ettei ollut mitään mahiksiakaan voittoon.
 
"Suomea kädenväännön EM-kilpailuihin Puolaan 13-17.6.2024 on lähdössä edustamaan 22 hengen joukkue 🇫🇮
Joukkueenjohtajana toimii Ville Mutikainen.

Joukkueessa mukana maailmanmestareita, euroopanmestareita ja arvokisamitalisteja, ja sanomattakin selvää, että he kaikki ovat Suomen parhaimmistoa, joten tältä joukkueelta on lupa odottaa menestystä 💪

Ala-Laurinaho Jussi
Hukkanen Santeri
Huuskonen Marko
Jääskeläinen Ville
Kingelin Asseri
Koskinen Heikki
Kuks Mihkel
Lindström Toni
Loukola Kasper
Loukola Tero
Meijanen Marko
Mikkonen Juha
Moksi Aku
Mutikainen Ville
Myllynen Raimo
Niskanen Henry
Paakkanen Kai
Saaranluoma Topi
Saarinen Tero
Salminen Juha
Sirkkilä Perttu
Toiva Ville
 
"Suomea kädenväännön EM-kilpailuihin Puolaan 13-17.6.2024 on lähdössä edustamaan 22 hengen joukkue 🇫🇮
Joukkueenjohtajana toimii Ville Mutikainen.

Joukkueessa mukana maailmanmestareita, euroopanmestareita ja arvokisamitalisteja, ja sanomattakin selvää, että he kaikki ovat Suomen parhaimmistoa, joten tältä joukkueelta on lupa odottaa menestystä 💪

Ala-Laurinaho Jussi
Hukkanen Santeri
Huuskonen Marko
Jääskeläinen Ville
Kingelin Asseri
Koskinen Heikki
Kuks Mihkel
Lindström Toni
Loukola Kasper
Loukola Tero
Meijanen Marko
Mikkonen Juha
Moksi Aku
Mutikainen Ville
Myllynen Raimo
Niskanen Henry
Paakkanen Kai
Saaranluoma Topi
Saarinen Tero
Salminen Juha
Sirkkilä Perttu
Toiva Ville
Tuleeko näistä mitään videokoostetta?
 
Ermes sano että ottanu 95 kg backpressure noston taljassa. Nyt on jo 100 kg niin lähellä että se on saatava videolle. On härski määrä pitoa kädessä. Se ehkä estää Levania pääsemästä prässäämään.
 
Ermes sano että ottanu 95 kg backpressure noston taljassa. Nyt on jo 100 kg niin lähellä että se on saatava videolle. On härski määrä pitoa kädessä. Se ehkä estää Levania pääsemästä prässäämään.

Tossahan toi. Ihan kelpo nykäisy 😅
 

Tossahan toi. Ihan kelpo nykäisy 😅
Tuo ranneside 🤔
Eikö se vie vähän ideaa koko liikkeestä?
Jos tekisi suoraan taaksepäin liikkeen eikä kääntäisi rintama suuntaa niin eikö se olisi just takapaineelle?
 
Tuo ranneside 🤔
Eikö se vie vähän ideaa koko liikkeestä?
Jos tekisi suoraan taaksepäin liikkeen eikä kääntäisi rintama suuntaa niin eikö se olisi just takapaineelle?
Oot kyllä oikeassa että toi tyyli ei ole suoraan vertailukelpoinen kun muut vetää suorempaan taaksepäin.

Mut toi Ermeksen versio on potentiaalisesti lajinomaisempi🤔

Luulen että jatkossakin on paremmuus selvitettävä toisiaan vastaan vääntämällä eikä apuliikkeillä 😄
 
Ermeksen ranne ilmeisesti tulee muita voimia jäljessä. Varmaan siksi tuo ranneside. Onhan se pitänyt ennenkin sitä eri liikkeissä. Suoraan neutraaliotteella saa varmaan selvästi vähemmän mutta näähän on vain apuliikkeitä. Miettikää kun tulisi tuo voimannostovarustekulttuuri myös Kädenväännön apuliikkeisiin. Kohta on joka ukolla erilaiset ranne ja kyynärvarusteet sekä hauisjousi. Kuka saa vaan isoimmain raudan :unsure: Kilpailupuolelle myös eri liitto ja sitäkautta eri tekniikat:giggle:
 
Tuo ranneside 🤔
Eikö se vie vähän ideaa koko liikkeestä?
Jos tekisi suoraan taaksepäin liikkeen eikä kääntäisi rintama suuntaa niin eikö se olisi just takapaineelle?
näin ajattelin itsekkin että jos takapainetta mittaisin tuolla nostolla niin kädenvääntö asennosta suoraan noja taaksepäin niin että rauta irtoaa mutta hauiskulma ei muutu. En tiedä mikä pointti on että hauis aukeaa ensin 10cm ja paine on lähes sivuttain kun rauta irtoaa maasta. Tokihan tuo on varmaan mihin kulmaan ermes sen luonnolisesti vie ja helvetin vahva mutta onko tuolla oikeasti puhtaan takapaineen kans mitään tekemistä?
 
"Elite Armwrestling has never been as great as today. That is why we are breaking PPV records in every country. I didn't even announce August Florida event but already about 10 VIP sponsors confirmed their presence.

That is why Devon's and Levan's YT channels are about to reach 1 million subscribers each. Only 3 years ago Devon's channel was around 300k as far as I remember. 2 years ago my channel had 8k subscribers while today my 2 channels reached +312k subscribers. İnstagram about to reach 100k followers. Facebook is also growing as Armwrestling Engin group reached 45k members while East vs West Armwrestling page has near 90k followers.

I understand the disappointment of the certain people who has written me my events are the best in the history are now trying to twist the truth but my 2 channels together reaching 130 million views is just showing the growth.

90% of the most viewed content on social media are about Kott and EvW. Chael Sonnen talking about East vs West event and Brian Shaw, Larry Wheels, Leonidas Arkona Kiril Sarchev are becoming armwrestlers. Realize that these very popular people actually becoming armwrestlers.

When has over 500 people traveled to another country as being spectators only to watch an armwrestling event before? Pay attention, this people traveled to another country just to watch an armwrestling event. With hotel flight food over 500k dollars is spent to watch an armwrestling event. A guy traveling from US or Canada to watch this event spent probably 1,500- 2,000 dollars to watch an armwrestling event. They did this to watch the most elite armwrestling event. Armwrestling Community is growing mostly because of the elite armwrestlers and elite armwrestling events.

Till today we had qualification events in US, Canada, Brazil, Latvia, Italy, Hungary, Slovakia, Germany, Luxembourg, Switzerland, Australia, Philippines, South Africa, Czech Republic, UAE, Norway, UK and some other countries and more requests are coming.

I understand the frustration of some people but i would suggest them to enjoy the growth of armwrestling. I understand their negative efforts but Facts > Biased opinions. I think envy should be controlled and we should all be happy for the growth of our wonderful sport.

Thanks to everyone who support."

- Engin
 
näin ajattelin itsekkin että jos takapainetta mittaisin tuolla nostolla niin kädenvääntö asennosta suoraan noja taaksepäin niin että rauta irtoaa mutta hauiskulma ei muutu. En tiedä mikä pointti on että hauis aukeaa ensin 10cm ja paine on lähes sivuttain kun rauta irtoaa maasta. Tokihan tuo on varmaan mihin kulmaan ermes sen luonnolisesti vie ja helvetin vahva mutta onko tuolla oikeasti puhtaan takapaineen kans mitään tekemistä?
Toi takapaineen mittaaminen tollaa tietyllä kulmalla on kyllä pirun vaikeeta, kun kuka sen pystyy sanomaan jos käsi vähän aukee? Siis hyvä tapa reenata ja olla rehellinen ittelleen, mutta penteleen vaikee maksimi liike ✌️
 
Toi takapaineen mittaaminen tollaa tietyllä kulmalla on kyllä pirun vaikeeta, kun kuka sen pystyy sanomaan jos käsi vähän aukee? Siis hyvä tapa reenata ja olla rehellinen ittelleen, mutta penteleen vaikee maksimi liike ✌️
Joo ei sen maximissa tarvi pysyä kiinni kunhan vaan irtoaa jos toisia vastaan vertaillaan. Lähinnä vaan sitä että jos itse sitä treenaisin niin en antais kulman auteta aivan noin radikaalisti tai en itse sitä hyväksyisi ja painoa pois. Vähän kuten Devon sano siitä sen nostosta että jos pronaatio nitkahtaa edes pikkusen kun paino irtoaa niin ei ole nosto. Samaa ajattelen tuosta hauiskulman pidosta että onko sillä väliä kuinka paljon siitä irrottaa jos käsi on auennu jo lähes tyynyyn asti kun paino irtoaa. Eikö se maximaalinen rasitus ole sitten kuitenkin siellä eikä startissa.


View: https://www.youtube.com/watch?v=tiGFu0aFR2U&t=146s


Tämä jäbä selittää vähän niitä normi nostoja ja samaa mieltä aika pitkälle miten ne kannattaa mitata ettei mene aivan räkäsyks kaikki ja huijaa vaan ittiään, niinku ermes
 
Rintamakulma kun lähtee aukeamaan niin hauiskulmaa vastaan tuleva voima lähtee laskemaan. Tai siis jos voima tulee olkavarteen nähden sivulta eikä edestä. Täysin sivulta tullessaan hauiskulmaa vasten tuleva voima menee nollaan. Jäänyt sellainen fiilis että esim. Toddzilla ja Matyushenko ymmärtää hyvin noi hommat miten niiden kannattaa tarkalleen tehdä apuliikkeet että ne siirtyy itse vääntämiseen.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Ylös Bottom