Kodari76: -Kumpaan suuntaan valehdellaan? Mun mielestä tuo roinailu oli huomattavasti yleisempää n. 10v sitten, mitä se nykyään tuntuis olevan. Enkä usko että silloinkaan joka kuudes "salitutuista" olisi roinailut, vaikka varsin moni sitä harrastelikin.
"Ehkä kuitenkin roinaaminen on pysynyt ennallan, mutta valehtelu on yleistynyt?"
edit2.
Mä luulen kanssa, että tuo on varsin suuri vaikuttaja tuohon tutkimukseen. Suuri osa nuorista aloittajista, keski-ikäisistä kuntoilijoista ja koko vanhempi saliväestö jättää näihin tutkimuksiin vastaamatta, jolloin tutkimuksen tulokset näyttävät sitten tuolta.
"Ja kun kysely suunnataan salijampoille, niin ehkä osa normaaleista kynäniskoista ei myönnä itseään treenaajiksi eivätkä siksi vastaa."
edit.
Kylli:- Ei ehkä kannattaisi, mutta eiköhän tässä ole tarkoitus selvittää kuinka moni käyttää lääkeaineita niiden lääkinnällisen tarkoituksen ulkopuolella nostaakseen treeni tehojaan tai vaikkapa polttaakseen rasvaa. Ja eikös huumeiden käyttäjiksi tulekin laskea sekä pössyttelijät että piikkittäjät niin kauan kun molemmat hummeisiksi lasketaan. Merkillinen tilastohan siitä tulisi, jos jokainen tekisi sen oman tulkintansa pohjalta. Ehkä tulevaisuudessa nuo luokitukset tulevat muuttumaan järkevämpään suuntaan, mutta nyt vain on vielä näin ja siltä pohjaltahan nuo tilastot on tehtävä, jos niistä jotain haluaa irti saada.
"Efeä ei näissä kyselyissä kannattaisi laskea samalla tavalla dopingiksi kuin steroideja, silloin tilastot näyttääkin varmaan aika kaameilta. Vähän sama juttu kuin että huumeidenkäyttäjiksi luetaan sekä kannabiksen että heroiinin käyttäjät. Nyt joku voi tietty alkaa jeesustelemaan mutta ei se vaan ole sama asia."
Ja asian vierestä hieman... Kuinkahan moni jättää kuntosaliharrastuksensa nyt aloittamatta, kun kerta on jo yleisesti tiedossa, että kauhean suuri osa niistä kuntosaliharrastajista onkin niitä kaameita douppaajia, kuten aiemminkin on jo osattu pelätä.