Irti oravanpyörästä

[vässy74]

Hyvän puolen tässä aktiivisessa tiedonkeruussa toivon olevan se, että en 35 vuotiaana huomaa olevani aivan väärillä raiteilla. Huonona puolena on takuulla ajoittainen (pahakin) masentuneisuus, maailmantuska, voimattomuus, pelot, jne. Nämäkin tosin lienevät suhteellisen normaaleja tunnetiloja useimpien ihmisten elämässä.
Pohdintojeni tuloksena mikään ei ole kuitenkaan muuttunut, lienen siis oikeilla jäljillä.

...Itse olen kovin kunnianhimoinen ja haluan koko ajan enemmän ja pidemmälle (mutta en kuitenkaan hinnalla millä hyvänsä). Haluan nähdä kuinka "korkealle" voin omilla ansioilla päästä, mutta näitä teidän juttuja lukiessa iski ahdistus, että jos en 30 vuotiaana olekkaan sitten tyytyväinen Vaikka en juurikaan ole materialisti niin haluaisin joskus palkkakuitistani lukea 5:lla alkavan summan. Mitä niillä rahoilla tekisin? Laittasin varmaan tilille pölyyntymään ja koittaisin päästä vielä vähän pidemmälle.

...Niin, minä olen tämmöinen DI...

Ja alkuperäiseen kysymykseen vastaten; vaikka itse tunnistan selkeästi tämän oravanpyörän olemassa olon, niin en näe mitään syytä pyristellä sitä vastaan. Työni tuo hurjasti lisää miellekkyyttä elämääni, silloinkin kun vituttaa. Haasteet on sitä varten, että niistä selvitään.

Tossa on varsin hyvää pohdintaa ja tunnistan tuosta ajattelusta itseni varsin hyvin vajaan 10 v takaa. Olin juurivalmistunut DI, intoa täynnä kuin ilmapallo katsomaan kuinka pitkälle pääsen, panostin duuniin helvetisti. Tuossa 30 ikävuoden korvilla pistin prioriteetit uudelleenarviointiin, vierotin itseni työnarkomaniasta (ihan muuttamatta Timbuktuun eli jatkoin samassa duunissa). Vaikka jotain virheitä tuli matkalla tehtyä en ole jaksanut katumiseen keskittyä; se on IMO täysin hedelmätöntä ja tietynlaista vastuunpakoilua omista aiemmista ratkaisuista. Aika paljon tuli duunille uhrattua, mutta toisaalta se on mahdollistanut paljon juttuja jotka muuten olis jäänyt tekemättä ja onpa tuosta jotain jäänyt käteenkin. Omalla kohdalla työura on ollut varsinainen seikkailu, IT-alan hulluina vuosina ympäri maailmaa sukkuloidessa koki, näki ja oppi yhtä jos toista. Hyvä liksa ei IMO ole maailman tärkein asia, mutta olisi tekopyhää väittää ettei sen tuomasta valinnanvapaudesta saa mitään irti.

Jos jotain vinkkiä tuohon heitän niin se olis että älä mieti liikaa, tee niinkuin nyt hyvältä tuntuu, jos haluat luoda uraa ja panostaa siihen niin go ahead. Niin kauan kuin teet sitä omasta halustasi ja saat siitä yhtä paljon tai enemmän kuin panostat kuin et sä missään oravanpyörässä ole. Jos homma alkaa tuntua puulta niin ainahan tilanteen ja prioriteetit voi aina arvioida uudestaan. Millään pohdinnalla et voi miettiä valmiiksi mitään bulletproof suunnitelmaa, joka 110% varmuudella pitää ikuisesti. Oranvanpyörässä olet vasta sitten kun tunnet ajaneesi itsesi tilanteeseen josta ei ole ulospääsyä eli esim. mitoitat asuntolainat jne. siten että sun on pakko olla seuraavat 20 v nousevassa palkkakierteessä että "kulissit" sen kestää.

 

[kattipaskiainen]

Tossa on varsin hyvää pohdintaa ja tunnistan tuosta ajattelusta itseni varsin hyvin vajaan 10 v takaa. Olin juurivalmistunut DI, intoa täynnä kuin ilmapallo katsomaan kuinka pitkälle pääsen, panostin duuniin helvetisti. Tuossa 30 ikävuoden korvilla pistin prioriteetit uudelleenarviointiin, vierotin itseni työnarkomaniasta (ihan muuttamatta Timbuktuun eli jatkoin samassa duunissa). Vaikka jotain virheitä tuli matkalla tehtyä en ole jaksanut katumiseen keskittyä; se on IMO täysin hedelmätöntä ja tietynlaista vastuunpakoilua omista aiemmista ratkaisuista. Aika paljon tuli duunille uhrattua, mutta toisaalta se on mahdollistanut paljon juttuja jotka muuten olis jäänyt tekemättä ja onpa tuosta jotain jäänyt käteenkin. Omalla kohdalla työura on ollut varsinainen seikkailu, IT-alan hulluina vuosina ympäri maailmaa sukkuloidessa koki, näki ja oppi yhtä jos toista. Hyvä liksa ei IMO ole maailman tärkein asia, mutta olisi tekopyhää väittää ettei sen tuomasta valinnanvapaudesta saa mitään irti.

Jos jotain vinkkiä tuohon heitän niin se olis että älä mieti liikaa, tee niinkuin nyt hyvältä tuntuu, jos haluat luoda uraa ja panostaa siihen niin go ahead. Niin kauan kuin teet sitä omasta halustasi ja saat siitä yhtä paljon tai enemmän kuin panostat kuin et sä missään oravanpyörässä ole. Jos homma alkaa tuntua puulta niin ainahan tilanteen ja prioriteetit voi aina arvioida uudestaan. Millään pohdinnalla et voi miettiä valmiiksi mitään bulletproof suunnitelmaa, joka 110% varmuudella pitää ikuisesti. Oranvanpyörässä olet vasta sitten kun tunnet ajaneesi itsesi tilanteeseen josta ei ole ulospääsyä eli esim. mitoitat asuntolainat jne. siten että sun on pakko olla seuraavat 20 v nousevassa palkkakierteessä että "kulissit" sen kestää.

Arvelinkin, että joku itsensä ajattelutavastani tunnistaisi. Kerrotakoot nyt vielä, että panostan työhöni 8h/pvä viitenä päivänä viikossa, mutta "silti" olen etenemässä kohti tavoitteitani ilman hurjia luopumisia (kuten eka postissani mainitsin, niin ei hinnalla millä hyvänsä). Ehkä luopumisten aika tulee myöhemmin, toivottavasti ei.

Kiitos vinkeistäsi asioitten miettimistä ja pohtimista en halua lopettaa, eikä tavoitteenani varsinaisesti ole tehdä mitään viisivuotissuunnitelmaa ;) kunhan kartoitan minua kiinnostavia mahdollisuuksia ja asioita maailmassa noin yleensä. Olen ehkä hivenen kärsimätön välillä, joten pelkkä tyhjäkäynti paikoillaan ilman tavoitteita ahdistaa. Osaksi se on varmasti pelkoa siitä, että elämä vain lipsahtaa sormieni välistä ja käteen ei jää mitään.

Ja miten se sanonta menee: tyytyväinen ihminen on kehityksen este. Itse olen tyytyväinen niin kauan kuin kehityn, joten ei ehkä ihan täysin pidä paikkaansa kohdallani. Ainakaan vielä. Pelottavaa kyllä kuulla miten moni 3-kymppinen on oikeasti tyytymätön tilanteeseensa :S

Niin ja vielä tuosta asioitten miettimisestä niin kyllä siihen liittyy paljon muitakin "haaveita" kuin urakehitys. Matkustelu, avioliitto, ehkä lapsia, omakotitalokin olisi kiva. Kaikkea en välttämättä saa enkä välttämättä edes halua ja jonkun verran on kiva jättää varaa pelkälle sattumalle. Tulen neljän vuoden päästä kertomaan tilannekatsauksen ja minkälaisessa kriisissä pyöriskelen (2vkoa syndeihin ;) )

Mukavaa keskustelua noin ylipäätänsä, saa taas lisää ajateltavaa :haart:

 

[vässy74]

Ja miten se sanonta menee: tyytyväinen ihminen on kehityksen este. Itse olen tyytyväinen niin kauan kuin kehityn, joten ei ehkä ihan täysin pidä paikkaansa kohdallani. Ainakaan vielä. Pelottavaa kyllä kuulla miten moni 3-kymppinen on oikeasti tyytymätön tilanteeseensa :S

Saman havainnon olen tehnyt itse. Jännä homma sinällään kun 30-vuotiaana mikään ei vielä ole myöhäistä ja isoja ratkaisuja pystyy kyllä tekemään jos vain haluaa ja ymmärtää ettei mikään tule ilmaiseksi. Tosin tuollaiset ihmiset on pääosin ns. kultaisessa häkissä ja mistään saavutetusta ei olla valmiita luopumaan eikä hirveästi mitään tekemään, mutta muutosta kuitenkin haluttaisiin ==> siispä keskitytään valittamaan. Jos on virheitä tehty, niistä otetaan opiksi ja elämä jatkuu, valittaminen ilman korjausliikkeitä täysin on hedelmätöntä. Mä aidosti ihailen ihmisiä jotka uskaltaa ottaa riskin ja pistää elämänsä tarvittaessa isoonkin remonttiin jossei nykymeininki miellytä.

Vaikken perheellinen olekkaan voisin kuvitella että muutoksia voi tehdä vaikka perhettä olisikin. Toki perheen elintasossa jne. voi tapahtua muutoksia tms. mutta kyllä uber-kyrpä otsassa duunin painaminen verenpaine taivaassa ennemmin tai myöhemmin perheeseen/parisuhteeseen negatiivisesti vaikuttaa.

 

[Phallos]

Minulla itselläni on sellainen käsitys, että siitä onnellisuus alkaa kun työnantajalla on mahdollisimman vähän sanomista. Olen ainakin yrittänyt pitää narut omissa käsissä. Kerran oli paikka josta pomo soitteli jatkuvasti iltaisin kotiin ja höpötteli seuraavan päivän ohjelmasta. Olin talossa vuoden ja häivyin, tein vielä selväksi että oli muuten ihan perseestä koko touhu

Työpaikkoja on tullut ja mennyt, näin voi tehdä kun ei ole uraa. Muut ihmiset kyllä kiinnittävät huomiota aika pian ja sitten alkaa paheksunta, kun ei missään viihdytä. Mitä se muille kuuluu mitä täällä tehdään, pääasia on että mies viihtyy.:arvi:

 

[Huppe]

*plääh* Meinasin kirjoittaa pitkän jaarituksen, jossa perustellen "kumoan" jokaisen väitteesi, mutta enpä sitten viitikkään. Ei sillä ole mitään väliä, että sinun elämäntyylisi ei takuulla tyydyttäisi minua ja omani taas ahdistaisi (?)sinua. Minä en olisi kovin tyytyväinen ellen saisi "puurtaa" (kovin negatiivinen sävy tällä sanalla). Ja minä nyt ihan vilpittömästi toivon, että sinä olet väärässä ja minä olen oikeassa sen suhteen mikä on minulle hyvä ja oikea tapa elää.

Dopey: olen maksanut jo vuoden (en tosin noin isoa lainaa) ;)

Et kirjoittanut minulle mutta uskon vakaasti että 6 vuoden päästä ajatuksesi ovat muuttuneet. Itselläni ajatukset olivat 25-vuotiaana vielä aivan jotain muuta kuin nyt 31-vuotiaana... Sen verran on pakko paljastaa että oravanpyörä "jää" jos suunnitelmat menee putkeen, jo tänä vuonna.

 

[Wondadog]

Mitä vittua höpiset?

Kyllä mun mielestä tuolla asenteella saibeilu on ihan puhdasta varastamista.
Eiköhän tuossa peräänkuuluteta ihan perinteista moraalia. Lusmusaibet pistää mielen vihaksi. En tarkoita siis tällaisia aiheellisia lyhyitä "bönislomia" mistä Timba79:kin sai asiansa järjestykseen.

Pakko myöntää että en ole itse ollut vastaavassa tilanteessa, mutta kun olen kuunnellut näitä tarinoita ihmisiltä kuinka "olen niin uupunut ja ahdistunut töissäni että olen nyt ollut jo 10kk sairaslomalla". No hyvänen aika, lähde sieltä pois. Ei se ahdistus ainakaan helpota jos koko ajan tarvii ressata sitä ahdistavaan työpaikkaan paluuta. Aina vedotaan karenssiin mutta tuntuu että ei vaan haluta tehdä "paskempaa" duunia. Onneksi firmat ei joudu maksamaan pitkään noita saikkuja mutta kuitenkin.

Nimim 10v aikana ei yhtäkään saikkua ilman kuumetta tai selvää työhaittaa.

 

[123jippo]

Tottakai on lintsaamista ja lusmuilua jos oikeesti ilman syytä ottaa saikkua duunista. Esim. vaikea uupumus on taas ihan pätevä syy saikun ottoon. Kyllä se lääkärikin siitä kirjottaa sairaslomaa.

Nimim: Sairaslomalla vain lääkärin määräyksestä

 

[VelttoV]

*plääh* Meinasin kirjoittaa pitkän jaarituksen, jossa perustellen "kumoan" jokaisen väitteesi, mutta enpä sitten viitikkään. Ei sillä ole mitään väliä, että sinun elämäntyylisi ei takuulla tyydyttäisi minua ja omani taas ahdistaisi (?)sinua. Minä en olisi kovin tyytyväinen ellen saisi "puurtaa" (kovin negatiivinen sävy tällä sanalla). Ja minä nyt ihan vilpittömästi toivon, että sinä olet väärässä ja minä olen oikeassa sen suhteen mikä on minulle hyvä ja oikea tapa elää.

Ei ollutkaan tarkoitus ennustaa miten tulet varmasti ajattelemaan. Kuitenkin ajatuksia tarkoitus herättää. Eli on syytä nuorenakin nauttia elämästä, ei vain suunnitella tulevaisuutta. Helposti kun siinä huomaa hypännensä tahattomasti oravanpyörään. Parasta on, että ajattelet asiaa muiltakin kanteilta. Ei siis ole tarkoitus neuvoa toista elämään, vaan varoitella. On kyllä läheltä tullut seurattua. Yhden kaverin kanssa asiasta puhuttiin viikonloppuna ja häntä haittasi todella paljon, että on niin hankala vain olla. Kun perhe muutti elämän prioriteetit, eikä enää tarvitsisi enää painaa niin sata lasissa. Eikä ole edes hyvä. Mutta kun se on hankalaa, ei ole enää pakko painaa sata lasissa uran vuoksi, mutta kun ei osaa jarruttaa. Sama tyyppi puhui aiemmin siitä tulevaisuudesta aina. Nyt se "tulevaisuus" on ajankohtainen. Mikäpä olisi tärkeämpää, kuin omat lapset? Samalla tyypillä meinasi terveys pettää jo.

Ja kyllä minullakin puurtamista riittää yhä. Ei kokonaan oravanpyörä irti päästä hetkessä. Eikä varmasti ikinä irti päästäkkään.

 

[Törppö]

En tarkoita siis tällaisia aiheellisia lyhyitä "bönislomia" .

Pitkäaikaiset "bönislomatko" eivät ole aiheellisia vai etkö hyväksy niitä muuten vaan?

Pakko myöntää että en ole itse ollut vastaavassa tilanteessa, mutta kun olen kuunnellut näitä tarinoita ihmisiltä kuinka "olen niin uupunut ja ahdistunut töissäni että olen nyt ollut jo 10kk sairaslomalla". No hyvänen aika, lähde sieltä pois. Ei se ahdistus ainakaan helpota jos koko ajan tarvii ressata sitä ahdistavaan työpaikkaan paluuta. Aina vedotaan karenssiin mutta tuntuu että ei vaan haluta tehdä "paskempaa" duunia..

Jep jep.. kolmen kuukauden täysi tulottomuus aivan omiaan vähentämään stressiä. Samoin kuin pohdinta uuden työpaikan löytämisestä, löytyykö se tällä viikolla vai ensi vuonna.

Ei se lääkäri turhasta kirjoita sairaslomaa. 60pv:n jälkeen Kela vaatii aina psykiatrin kirjoittaman todistuksen työkyvyttömyydestä.

Meinasin kirjoittaa pitkän vastineen, mutta taidankin tyytyä toteamaan vaan "voi voi, siinä on taas yksi joka ei tiedä mistä puhuu.."

Nimim 10v aikana ei yhtäkään saikkua ilman kuumetta tai selvää työhaittaa.

Koetko olevasi parempi ihminen koska et ole koskaan sairastunut työuupumukseen?

Ei meistä kukaan ole sen parempi kuin toinen, me ollaan vaan erilaisia. Ja meitä kaikkia tarvitaan tämän maailman pyörittämiseen. Kovin sympaattisesta ihmisestä ei tule hyvää johtajaa ja kovin tunteettomasta ei hyvää sairaanhoitajaa. Välillä vaan toivois että kaikilla olisi sitä ihmisyyttä etteivät ne törmäykset olisi niin rajuja.

 

[Jam]

Nimim 10v aikana ei yhtäkään saikkua ilman kuumetta tai selvää työhaittaa.

Sama juttu; saikkuja ainoastaan kuumeen tai psyyken takia.

 

[kattipaskiainen]

Et kirjoittanut minulle mutta uskon vakaasti että 6 vuoden päästä ajatuksesi ovat muuttuneet. Itselläni ajatukset olivat 25-vuotiaana vielä aivan jotain muuta kuin nyt 31-vuotiaana... Sen verran on pakko paljastaa että oravanpyörä "jää" jos suunnitelmat menee putkeen, jo tänä vuonna.

No juu, en missään vaiheessa väittänytkään, että ajatukseni eivät tulisi muuttumaan! Lähinnä pelottavaa ajatella (kuten edellisessä postissanikin kirjoitin) kuinka moni kolmikymppinen on tyytymätön elämäänsä. Toisaalta niitä tyytyväisiäkin on varmasti vähintään yhtä paljon (ainakin minun lähipiirissäni) ja toivon mukaan itsekkin kuulun parin vuoden päästä tähän ryhmään. Yksi iso ero sinun ja minun välillä on myös se, että minulla ei ole tarvetta ajella bemarilla tai ostella kalliita asuntoja ja hifilaitteita tunteakseni olevani elossa ;)

Kieltämättä huvittaa, sillä äitini sanoi koko nuoruuteni ajan, että "kyllä sinä sitten ymmärrät kun olet minun ikäinen/sinulla on omia lapsia". Meneehän se noinkin, eihän elämää voi oppia muuta kuin elämällä ja monet nuoruuden jyrkät mielipiteet hioutuu, kun tietoa tulee lisää. En nyt kuitenkaan ihan naivina itteäni pidä vaikka olenkin vasta 26-vuotias, aika tehokkaasti työelämä kasvattaa ihmistä (joskus varmaan kieroonkin).

Eli on syytä nuorenakin nauttia elämästä, ei vain suunnitella tulevaisuutta.

Niin, senpä takia olenkin nauttinut elämästäni täysin siemauksin ;) Ja edelleenkään, minä en varsinaisesti suunnittele...

Ilmeisesti kirjoitan todella epäselvästi, koska selvästikkin olet saanut minusta kuvan pingottavana nörttinä, jonka elämä on kulunut opiskellessa ja töitä tehdessä. En minä paina sata lasissa (lue edellinen postaukseni), tietenkin jos 8h/pvä on liian paljon niin silloin kannattaakin elellä vaikka valtion tuella tai tehdä osa-aikaisia hommia.

Ehkä täällä pohojosessa on lepposampaa, kun ei tarvitse koittaa päteä maallisella omaisuudella ja työstään saa jopa nauttia. Ei minun mielestäni siinä ole mitään siistiä, että reilu 30 vuotta ennen eläkeikää on pakko hypätä pois "oravanpyörästä" ettei vaan pää leviä (tai se on levinnyt jo). Tiedän kyllä, että esim. IT-ala osaa olla hyvinkin kuluttavaa, mutta turhapa sitä on syyttää, kun jokainen kuitenkin tekee valintansa itse.

:piis:

 

[Huppe]

Yksi iso ero sinun ja minun välillä on myös se, että minulla ei ole tarvetta ajella bemarilla tai ostella kalliita asuntoja ja hifilaitteita tunteakseni olevani elossa ;)

Hold your horses. Hifilaitteina on 2 kajaria ja vaffi +dvd/cd-soitin, yhteisarvo lienee muutamia satasia. Autona -89 Nissan jonka juuri vein hitsattavaksi ja illalla katsastettavaksi. Asunnot ostellaan sijoitustarkoituksessa, halpoja paskoja jotka rempataan hienoksi ja myydään kohta pois. Tarkoituksena juurikin tämä threadin aihealue.

Totta on se että ennen tuntui tarpeelliselta kohottaa elämänlaatua, oli uusi bemari, koti täynnä hifiä ja kaikki mahdolliset elektroniikat ja muut tuli osteltua. Tässä 30 korvilla olen vain järjestellyt elämää uusiksi, juu, esim. Bemarin rahat käytettiin asuntoon jne. Hifiä en koe enää tarpeelliseksi... Koen kuitenkin olevani enemmän elossa nyt kuin tuolloin joku vuosi sitten kaiken tuon kulutushyödykkeiden keskellä.

jokainen kuitenkin tekee valintansa itse.

Juuri näistä valinnoista on kyse. Mikä passaa toiselle, ei passaa toiselle eikä kohta välttämättä enää itsellekään. :piis:

PS. opetellaan Quottaamaan:

Eli on syytä nuorenakin nauttia elämästä, ei vain suunnitella tulevaisuutta.

 

[kattipaskiainen]

Totta on se että ennen tuntui tarpeelliselta kohottaa elämänlaatua, oli uusi bemari, koti täynnä hifiä ja kaikki mahdolliset elektroniikat ja muut tuli osteltua. Tässä 30 korvilla olen vain järjestellyt elämää uusiksi, juu, esim. Bemarin rahat käytettiin asuntoon jne. Hifiä en koe enää tarpeelliseksi... Koen kuitenkin olevani enemmän elossa nyt kuin tuolloin joku vuosi sitten kaiken tuon kulutushyödykkeiden keskellä.

Siis anteeksi, juurikin tätä tarkoitin, että sinulle oli aikaisemmin tärkeää maallinen omaisuus, silloin kun olit minun ikäinen ja ajattelit samansuuntaisesti. Minulle em. asiat eivät ole koskaan olleet erityisen tärkeitä => en koskaan tule kokemaan "valaistusta" ja tarvetta luopua statussymboleista, koska niitä ei edes ole. Tätä siis tarkoitin erolla sinun ja minun välillä.

PS. opetellaan Quottaamaan:

Ps. soita Karpolle ;P

 

[Huppe]

Jooh, pistää taas miettimään asioita kun sai eilen kuulla läheisen ihmisen pallonlaajennuksesta, vai mikä se nyt olikaan, sydänkohtaus/veritulppa-systeemi kuitenkin. Eikä muuten todellakaan ole esim. ylipainoinen ja muutenkin kaikinpuolin hyvässä kunnossa, ainakin siis ulkoisesti, sisäisesti ei näköjään. Hän on 44 vuotias. Onko järkeä olla tässä oravanpyörässä ainakaan täyspäiväisesti kun lähtö saattaa tulla jo 10 vuoden päästä, tai vaikka huomenna, mistä sitä tietää? Jos on mahdollisuus irtaantua niin miksei? Onneksi lähtö ei nyt kuitenkaan tuttavalle tullut, mutta lähellä se oli.

 

[modified]

Jooh, pistää taas miettimään asioita kun sai eilen kuulla läheisen ihmisen pallonlaajennuksesta.

Onneks ei tarvinnut ohitusleikkausta ja tuttu sai toisen mahdollisuuden.

Sydänkohtauksesta pitäisi tulla suoraan jotain vuosi sairaslomaa. Miten työterveyshuolto mahtaa sellaiseen suhtautua. Ihan mahdotonta jos taas painetaan menemään täysiä ja seuraava tulee 5v päästä.

 

[Jam]

Onneks ei tarvinnut ohitusleikkausta ja tuttu sai toisen mahdollisuuden.

Sydänkohtauksesta pitäisi tulla suoraan jotain vuosi sairaslomaa. Miten työterveyshuolto mahtaa sellaiseen suhtautua. Ihan mahdotonta jos taas painetaan menemään täysiä ja seuraava tulee 5v päästä.

Pakkolomalle tuskin kannattaa ketään laittaa hyvin pitkäksi aikaa, rankkaa sekin, ja moni varmasti alkaa tuossa vaiheessa pitämäänkin välivuosia itsensä vuoksi. Eihän se niin yksinkertaista tietenkään ole varsinkaan niille, jotka elävät "kultaisessa häkissä".

 

[Huppe]

Nyt olis hyvä tilaisuus lähteä, kämppä myyty alta pois eikä uutta ole (vielä). Mitähän sitä tekisi, palaisi (=jatkaisi) oravanpyörässä vai ottaa rahat ja lähteä tutustumaan maailmaan? Näitä ajatuksia on varmasti kiva searchilla katsella sitten muutaman vuoden päästä, missä silloin sitten onkaan :D

 

[Bandiitti]

Jep jep. Ystävä kertoi juuri oksentaneensa ensimmäisenä aamuna kesäloman jälkeen, kun oli niin kamalaa mennä töihin taas. Enpä ihmettele kun paikan tiedän... Mikähän oma olo on tammikuussa...? Vai meneekö toinen vapaavuosi putkeen...

 

[Wondadog]

Hih. Ihana lukea näitä vanhoja mutta provoavia viestejä joissa missataan pointti.

Pitkäaikaiset "bönislomatko" eivät ole aiheellisia vai etkö hyväksy niitä muuten vaan?

Ei, vain tarkoitukseni oli sanoa että kun kyseessä on aito burnout, niin loma on paikallaan. Tuo lyhyen ja pitkän erotteleminen keskenään oli täysin omaa provoasi.

Jep jep.. kolmen kuukauden täysi tulottomuus aivan omiaan vähentämään stressiä. Samoin kuin pohdinta uuden työpaikan löytämisestä, löytyykö se tällä viikolla vai ensi vuonna.

Jos töissä on rankkaa, kannattaa harkita alanvaihtoa.

Ei se lääkäri turhasta kirjoita sairaslomaa. 60pv:n jälkeen Kela vaatii aina psykiatrin kirjoittaman todistuksen työkyvyttömyydestä.

Totta. Aiheelliset, psykiatrin toteamat burnoutit ja masennus on asia aaaaaiiiivan erikseen, kuin asia mihin viittasin. Viittasin teennäisiin burnoutteihin joilla lusmut pystyy kikkaileen itelleen työnantajan ja Kelan maksamaa saikkupalkkaa. Ahaa, tartut kohta että mikäs minä olen tunnistamaan aidon ja teennäisen. En erotakaan, en ole lääkäri.
Tiedän vain kokemuksesta sen että vaimo on sairastanut burnoutin jossa tarvittiin psykiatrisen osaston lepoa, lääkitystä ja kotihoitoa. Se on vähän eri asia kuin mennä itkeen lekurille että "nyt ahdistaa mennä töihin, tarviisin pari viikkoa saibea". Burnoutista toipuva ei hummaa diskoissa ym.

Meinasin kirjoittaa pitkän vastineen, mutta taidankin tyytyä toteamaan vaan "voi voi, siinä on taas yksi joka ei tiedä mistä puhuu.."

Lue yllä, riittäisikö referenssini mahdollisesti asiaan?

Koetko olevasi parempi ihminen koska et ole koskaan sairastunut työuupumukseen?

En. Mutta pidän niitä parempina ihmisinä ketkä tuollaisesta sairaslomalla ollessaan _oikeasti_ ovat sairastuneet sellaiseen.

Ei meistä kukaan ole sen parempi kuin toinen, me ollaan vaan erilaisia. Ja meitä kaikkia tarvitaan tämän maailman pyörittämiseen. Kovin sympaattisesta ihmisestä ei tule hyvää johtajaa ja kovin tunteettomasta ei hyvää sairaanhoitajaa. Välillä vaan toivois että kaikilla olisi sitä ihmisyyttä etteivät ne törmäykset olisi niin rajuja.

Niin. Eli jos olisit ajatuksella lukenut viestini, olisit nähnyt että täysi sympatiani on ihmisten puolella jotka sairastuvat työuupumukseen/masennukseen jne. Itse lukeudun näihin, en ottanut sairaslomaa kun olisi pitänyt. Virheistä oppii. Myös vaimoni siis on käynyt läpi erilaisen uupumuksen. Tiedän varmaan mistä puhun. Mutta totuus on että tuollainen on myös äärimmäisen helppo valehdella lääkärille ja luin ylilääkärin lausunnon lehdestä missä hän kirjoitti "sairaslomien yleistyneen sille saralle että asiat, paineet ja tilanteet mitkä 10-20v sitten kuuluivat normaaliin arkeen työssä, ovat nykyään asioita mihin ihmiset ottavat sairaslomaa". Voitko kieltää tämän? Jos ei hotsita mennä duuniin, voidaan ilmoittaa olevansa uupunut.

On tosin totta että nykyinen oravanpyörä imee ihmisistä mehuja. Omalta osaltani voin yrittää vaikuttaa vain siihen että ollessani 8 ihmisen esimies, pyrin huomioimaan henkisiä resursseja. Olen lukemattomia kertoja laittanut itse ihmisiä palkalliselle vapaalle töistä, jos olen havainnut viitteitä uupumuksesta ym. Perhetilanteet on ollut sellaisia että olen nähnyt ihmisen olevan keskittymiskyvytön, joten olen sanonut että "mene kotiin lepäämään, soittele kun tilanne on parempi". Tästä olen saanut hyvää palautetta ja alaisteni työmoraali on huippuluokkaa.

Tarviiko tätä vielä, Törppö, jatkaa?

 

[Topah]

Nyt olis hyvä tilaisuus lähteä, kämppä myyty alta pois eikä uutta ole (vielä). Mitähän sitä tekisi, palaisi (=jatkaisi) oravanpyörässä vai ottaa rahat ja lähteä tutustumaan maailmaan? Näitä ajatuksia on varmasti kiva searchilla katsella sitten muutaman vuoden päästä, missä silloin sitten onkaan :D

Et kai sa hyva ihminen mieti, jos todellakin on mahdollisuus lahtea. Lahde ihmeessa hyva mies.... Mita enemman keraat velvollisuuksia kotosuomessa, sen vaikeempaa se on. Jata kaikki taakse ja lahde. Et kadu. :lol2: