Irti oravanpyörästä

Alko taas ottamaan päähän tämä oravanpyörä kertaalleen. Tuli tuossa mieleen että ottipa tuossa yksi duunikaveri ja muutti Barcelonaan, ei välttämättä paremman palkan toivossa vaan muuten vain irtaantuminen oravanpyörästä, duunin vaihto, muutto lämpimämpään jne. Olin aidosti iloinen hänen puolestaan. Olen ehkä jossain määrin kateellinenkin (mikä on aivan helvetin harvinaista).

Kun itsekin uskaltautuisi moiseen ratkaisuun... :rolleyes:
 
GAZOZ.FI
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
Nuo työpaikka lääkärit on ihan perseestä, kerran hoidin työkiireita puoliviikkoa kovassa kuumeessa ja kun sain hommat hoitoon, menin hakemaan lepo/sairaus taukoa niin lääkäri sanoi vain, että ihan virkeältä näytät ja eikun takaisin työmaalle. Sen jälkeen olen aina käynyt yksityisellä.
Noh, kävi paha aksidentti syksyllä lomaillessa ja hommasin parin viikon sairuslomat niin niipä sitten loppui työt pian sen jälkeen, en tiedä mistä johtui mutta nyt olen irti oravan pyörästä ja on ollut OIKEATA ELÄMÄÄ (ehtinyt tehdä asioita mitä olisi tahtonut, eikä ole kerennyt yli kymmeneen vuoteen, esim käydä luistelemassa ja pilkillä :hyper: ) Vanhempi sukupolvi ei tahdo ymmärtää tätä, etenkään isä ja äiti vaan ovat kokoajan huolissaan milloin palaan töihin.
En ole palaamassa ennenkuin syksyllä, nimittäin nyt vietän ensimmäisen kesäloman kymmeneen vuoteen ja katson sitten mikä kiinnostaa, vittu alan vaikka opetella espanjaa. Rahat riittää ja kerrankin on aikaa.

Kummia ihmiset jotka valittavat vapaa-ajan puutetta töissä ollessaan ja rahan puutetta poissa töistä ollessaan. Tällä menolla ei ole ikinä vapaa ja aina on jotain katkeruutta ja se jos mikä tuhoaa ihmisen.
Opettelen vielä, mutta olen huomannut, että onnellisia ovat ne jotka näkevät elämäntilanteidensa hyvät puolet oli tilanne mikä vain ja katkeria ovat he jotka aina valittavat elämänsä huonoja puolija.

Liittyisi varmaan tuonne kirja keskusteluun, mutta laitan tänne kun liittyy:
Noiden parin muun mukavan uuden aktiviteetin lisäksi on ollut nyt aikaa lukea kirjoja ja Paolo Coelho on ollut hyvä yllätys. Kuin Alkemistin ja 11 minuuttia ja niissä kirjoissa käsitellään minusta hyvin elämän elämisen taitoa.
 
jumiukko sanoi:
...Opettelen vielä, mutta olen huomannut, että onnellisia ovat ne jotka näkevät elämäntilanteidensa hyvät puolet oli tilanne mikä vain ja katkeria ovat he jotka aina valittavat elämänsä huonoja puolija.
...
Click to expand...

Nimenomaan näin. Melkein kaikissa asioissa on aina sekä hyvät että huonot puolensa. Monesti pitää käydä ensin "huonosti" että löytää ja tajuaa ne tilanteiden hyvät puolet :)
 
No niin. Sairaus aktivoitui taas siihen malliin, että nyt menossa 5 viikkoinen saikku ja sen jälkeen aion irtisanoutua. Ei ole järkeä terveyden kustannuksella enää vetää kravaatti vinossa eurojen perässä. Pakko hiljentää ja vaihtaa duunia.
 
jumiukko sanoi:
Opettelen vielä, mutta olen huomannut, että onnellisia ovat ne jotka näkevät elämäntilanteidensa hyvät puolet oli tilanne mikä vain ja katkeria ovat he jotka aina valittavat elämänsä huonoja puolija.
Click to expand...


Jep. Itsellä aika raskas syksy takana, josta on kärsinyt itse niinkuin vaimokin (pinna ollut todella kireänä, vanha Lepposa Wondis on kuulemma ollut kateissa)

Takaraivossa on jyskyttänyt juurikin tulospaineet, sekä ajatus juurikin oravanpyörästä. Mutta nyt on suunta parempaan. Tiedän että joissain tapauksissa lepo on ainoa ratkaisu, mutta mun mielestä kans bönistä käytetään paljon väärin kun tulee normaaleita tuntemuksia jotka kuuluu "vastuulliseen elämään". Mutta se että koittaa tulla sinuiksi elämäntilanteensa kanssa, on onnellinen siitä mitä on eikä onneton siitä mitä ei ole, ratkaisee paljon.

Olen itse koittanut saada aivot "työmoodiin", teen parhaani enkä muuta murehdi. Koitan kammeta motivaation siitä että luon puitteet lapsille olemalla kuitenkin kotona kohtuu paljon, ja siitä että pystyn ylläpitämään taloutta niin että vaimo voi antaa aikaa lapsille kotona (omasta tahdostaan). Hienojen autojen sijaan rahat laitettiin uuteen taloon. Joskus toki haikailee uuden auton perään, mutta uskon että näinpäin on murheita vähemmän. Kyllä muutaman vuoden ajetullakin pärjää...

Mutta jos on tosiaan tilanne että epäreilun pomon alaisuudessa riistetään alipalkalla kaikki mehut, eikä mistään saa tasapainoa asiaan niin joskus se tarvii vain rohkeasti hypätä kelkasta pois ja tehdä jotain muuta.

Tsemppiä kaikille.
 
Eli kirjoitetaas omaa tarinaa kun threadi taas ylhäällä. Tällä hetkellä alkaa opsikelut olemaan loppuvaiheessa ja oman alan töisä käytännössä täysipäiväisesti. Päivät parhaimmillaan 10h töissä + koulussa niin pitkään kuin tarvis. Aika ahdistavaa tuppaa välillä olemaan. Välillä tuntuu että viikonlopusta viikonloppuun pyörii elämä. Hirveät jurrit molempina päivinä ja taas seuraavalla viikolla uutta putkeen. Saan melko vapaasti päättää miten töissä olen, mutta koska muutamia asiakkaita täysin omalla vastuulla on aivan sama onko luennolla, lomalla vai muuten vaan krapulassa kotona niin puhelimeen on pakko vastata ja pistää homma toimimaan.

Eli lopputyö vielä puuttuu ja tämän jälkeen olis sit yks korkeakoulututkinto taskussa. Näin työelämän pyörteissä tuntuu että sillä ei tee mitään vaan jotain lisäkoulutusta pitäsi hankkia jatkotutkinnon, toisen tutkinnon ym. muodossa. Kavereita on ihan turha kuvitella viikolla näkevänsä, salille on kuitenkin pakko päästä koska tällä hetkellä se on ainoa harrastus joka pitää edes hieman järjissään.

Kuitenkin kaikesta huolimatta leimaavinta nykyiselle tilanteelle on sen maanis-depressiivinen luonne. Kun kaikki menee hyvin tuntuu et elämä luistaa ja hymy on huulilla ja sitten taas toisaalta välillä menee aika murheen alhossa ja miettii että miten **tussa tästä pääsee pois? Onnekseni oma ala ei ole hektisimmästä päästä. Kiire tietysti on koko ajan ja hommia liikaa, mutta kun pitää pään kylmänä niin eiköhän kaikki hoidu... Jaksamisia kaikille! :kippis1:
Ja perjantain viettoon....
 
Mitä itse huomannut, mikä helpottaa.

Riittävästi unta! >8h.
Työstressi pois, mikä ikinä siihen tepsii. Itsellä parhaiten se, että tehdään heti rästit pois ettei jää takaraivoon kummittelemaan.
 
Nyt on alkamassa kolmas kuukausi vuoden "sapattivapaasta":rock: ja ihan pelottaa. Miten sitä on totaalisen eri ihminen! Oliko työssäolo todella näin tuhoisaa?:( Nukun hyvin, pinnaa riittää ihan mihin vaan, aivot alkaa toimia ihan eri kierrosluvuilla, terveys on parantunut, salitulokset parantuneet koko ajan, sosiaalinen elämä parantunut huimasti jne.

Kammottavaa huomata nyt vasta oikein selvästi paljonko kärsi siitä kilpailun ja merkityksettömien työtehtävien kasasta. Ikinä enää en siihen päätäni laita. Vaikka nyt joudun tulemaan toimeen todella minimaalisella budjetilla verrattuna entiseen, on olotila niin paljon parempi, ettei sitä mikään raha korvaa. Huvittavaa kyllä töitä tarjotaan tasaiseen tahtiin, vaikka olen ilmoittanut olevani vuoden ainakin poissa. Yhden todella rahakkaan päivän keikan olen suostunut tekemään, muuten en ole töihin päin vilkuillutkaan.

Päivät täyttyvät siitä kun teen kaikkia niitä asioita, joista ajattelin viimeiset viisi vuotta että "sitku". Parin viikon päästä lähden jenkkeihin käymään ja siihen liittyy osittain työntekoa, mutta onneksi stressitöntä sellaista ja ihan mielenkiintoista. Jotenkin tuntuu, että tämmöinen free meininki sopisi minulle parhaiten. Tai kaikkein mieluiten menisin naimisiin ja yrittäisin lapseutua...;)

Jos tämä tämmöisenä jatkuu koko vuoden tulen olemaan ihan eri henkilö sapattivapaan lopussa kuin ennen sitä. Hyvä ja pelottavaa...:D
 
Taisinpa minäkin tänne joskus syksyllä kirjoitella omasta työuupumuksesta, masennuksesta ja sairaslomasta. Sairaslomaa on vietetty nyt tasan puoli vuotta eikä loppua vielä näy. Masennus hellittää otettaan, mutta vaanii kuitenkin nurkan takana iskeäkseen heikkona hetkenä. Edelleen kiskon kaiken negatiivisen itseeni ja tunnen vastuuta kaikista maailman tapahtumista.

Suurin hidaste toipumiselleni onkin juuri työpaikka ja siitä päästäänkin tähän oravanpyöräasiaan. Parasta olisi, että pääsisin eroon työpaikastani, mutta eipä sitä olekaan niin helpoksi tehty. Työvoimatoimisto pamauttaa välittömästi kolmen kuukauden karenssin jos suostun työsuhteen purkamiseen. Ei auta edes lääkärintodistus, koska pitäisi olla joku parantumaton sairaus tai vamma, ettei karenssia tulisi. Kolme kuukautta ilman mitään tuloja tekee lapsiperheelle paljon eikä varmaankaan vähentäisi sitä stressiä.

Päiväthän minulla tietysti olisi aikaa tehdä vaikka mitä. Vaan kun se innostus ja jaksaminen puuttuvat. Aika harva asia tuntuu niin kivalta, että sen eteen viitsisi nähdä mitään vaivaa. Niinpä päivät menee kotona lukuunottamatta punttijumppaa. Joskus saatan päästä irti tästä omasta oravanpyörästäni mukaan miehen työmatkalle. Se katkaisee edes jotenkin tämän arjen.

Kesää odotan. Olisi kiva päästä puutarha hommiin, fillaroimaan ja mopoilemaan. Mutta eipä kesää kannata paljoa suunnitella, koska sairauslomaa jatketaan aina kuukauden pätkissä. Tulevaisuus näyttää siis perin epävarmalta. Se on varmaa, että kovin paljon huonommaksi se ei tästä voi muuttua ja mielenterveyskeskuksen henkilökunta tekee varmasti kaikkensa että tästä suosta noustaisiin. Vaan kovin kaukaisia ovat ne ajatukset ihmisestä, joka osaisi nauttia pelkästä olemassa olostaan eikä epäilisi jatkuvasti muiden sanomisia ja tekemisiä. Luottamus muihin ihmisiin on aika lailla kadoksissa, kiitos turhasta huutaneen ja tyhjiä luvanneen työnantajan.

Mutta muut jotka haikailette eroon oravanpyörästä. Lähtekää kun siltä tuntuu. Mieluummin ennen kuin elämä tuntuu jatkuvalta suorittamiselta ja viikonlopusta toiseen elämiseltä.
 
Törppö sanoi:
Suurin hidaste toipumiselleni onkin juuri työpaikka ja siitä päästäänkin tähän oravanpyöräasiaan. Parasta olisi, että pääsisin eroon työpaikastani, mutta eipä sitä olekaan niin helpoksi tehty. Työvoimatoimisto pamauttaa välittömästi kolmen kuukauden karenssin jos suostun työsuhteen purkamiseen.
Click to expand...

Mites sairaseläke? Hakee sitä. Siitä pääsee kyllä eroon, jos joskus löytää sellaisen työn jota jaksaa. Ja on varma, joskin minimaalinen toimeentulo. Leimautumisen pelko voi tuon estää tosin, mutta nykyään on niin kaikenlaista ihmisillä, ettei tuo tuttavapiirissä olevan henkilön mukaan ole työnsaannille myöhemmin suurikaan este.
 
Törppö sanoi:
Ei tasan tule Kela sellaista alle 30-vuotiaalle myöntämään. Etenkään kun sairaslomaa on takana kuitenkin vasta puoli vuotta ja "aivovamma" sellaista laatua että parantua vielä voi.
Click to expand...

Vuoden kuntoutustuen jälkeen voi hakea työkyvyttömyyseläkettä. Itselleni sellainen myönnettiin 26 vuotiaana. Eläkkeeltä pääsee kuitenkin takaisin duuniin ja eläkeyhtiökin duuniin paluuta tukee ainakin suusanallisesti. Heillekin työllistyminen ja kuntoutuminen tulee halvemmaksi.
 
Jam sanoi:
Vuoden kuntoutustuen jälkeen voi hakea työkyvyttömyyseläkettä. Itselleni sellainen myönnettiin 26 vuotiaana. Eläkkeeltä pääsee kuitenkin takaisin duuniin ja eläkeyhtiökin duuniin paluuta tukee ainakin suusanallisesti. Heillekin työllistyminen ja kuntoutuminen tulee halvemmaksi.
Click to expand...
Mitenkäsä pääsisin myös eläkkeelle?
 
Onkohan siihen uupumukseen osasyyllisenä työpaineiden lisäksi naapureiden keskeinen kilpavarustelu? Mulla on ainakin sellainen käsitys, että vaikka jotenkin saisi sen työelämän pyörimään ilman pahempia syöksyjä niin viimeistään huoli naapurin elintasosta vie asian päätökseen.

Jumiukolta hyvä huomio kuinka surkeasti ihmiset viettää tätä elämää. Tosi moni keskittyy valittamaan, että työttömänä on rahat loppu ja töissä on tyhmää, ei kerkeä minnekään. Täysin turhaa ja arvotonta paskan jauhamista. Vähän sama kuin ne ihmiset joilla on kerrottavana pelkkiä negatiivisia asioita, kuten oma sairaskertomus ja voivottelu vuodesta toiseen.

Sitten se elämästä nauttiminen. On järjetöntä suunnitella elämäänsä käytännöllisyyden ja järkevyyden mukaan. Jos päätät lähteä ulkomaille, aina on joku kommentoimassa, että rahat voi viisaamminkin sijoittaa (ajatelkaa kuin paljon Liidlistä saa makaronia ja freeway cokista 1000€:lla).
Ajelen itse 10 vuotta vanhalla edustusautolla. Sen kuluttaa paljon bensaa, mutta siinä on kaikki varusteet se on tosi turvallinen ja tykkään mallista muutenkin. Arvo on noin 16000€. Eli tolla hinnalla kaupasta sais varmaan uuden mopoauton.
Työkaverit ostelee vuodesta toiseen semmosia uusia basic-Nissaneita ja hakkaa niihin rahaa varmaan 30000€ laaki. Sitten tullaan mulle ja muille kaltaisilleni ihmettelemään miten on varaa ajella sellaisella bensajuopolla.:david:

Itse ainakin uskon, että se hermoilu muitten ihmisten elämästä osaltaan vaikuttaa töissä uupumiseen.
 
Mites vuorotteluvapaa ?
Tässä en jaksanut koko litaniaa käydä läpi, muuten kuin ekat 3 sivua.

Tiedä sitten, onko ehdotus tullut jo ?
 
Huppe sanoi:
Mitenkäsä pääsisin myös eläkkeelle?
Click to expand...

vuoden kuntoutustuki eli vuoden kestänyt saikku. Sitten uusi B-lausunto ja hakemus työkyvyttömyyseläkkeestä. Jotenkin noin se meni. Jatkuva hoitokontakti ja sairaslomia pitkältä ajalta takana ennen tuota vuoden kuntoutustukea niin helpottanee työkyvyttömyyseläkepäätöksen saamista.
 
No eiköhän mun tapauksessani mielenterveyskeskus osaa ohjata oikeaan suuntaan sairaslomien yms suhteen.

Phallokselta tuli ihan asiaakin, mutta mutta.. Johonkin sinäkin ne rahasi käytät. Jos et osta niitä uusia autoja joka vuosi, niin ehkä matkustelet joka vuosi. Niille kavereille se uusi auto voi tuoda vastaavanlaisen tyydytyksen kuin se lomamatka sinulle. Sinä tykkäät matkustelusta ja kaverisi autoista. Toisten tekemiset eivät aina vaikuta kaikkein fiksuimmilta, mutta heille itselleen ne ovat sitä.

On totta, että työuupuneen taustalta löytyy usein muitakin kuin työnaiheuttamia paineita. Ja monesti on ihmisessäkin "vikaa". Kaikkeen ei kuitenkaan voi vaikuttaa. Itse pyrin eliminoimaan lähes kaiken stressin mihin pystyin vaikuttamaan. Vältin "hankalia" kontakteja vapaa-ajalla, jätin kevätdiettini kesken, kevensin punttijumppaani, luovuin kaikista vapaa-ajan aikataulutuksista.. Silti työn tuottama stressi vei voiton.

Ihmiselle joka ei koskaan ole kokenut totaalista romahtamista on hankala selittää asiaa. Asiat alkavat kasaantua lumipallon tavalla, pienet asiat saavat suuret mittakaavat. Silti suomalaisella sisulla pusketaan eteenpäin kunnes vauhti kertakaikkiaan loppuu. Mikään ei tunnu miltään. Ei hyvältä, ei pahalta. Tulevaisuutta ei ole ja menneisyys näyttää kurjalle. Olisi vaan helpompaa lakata olla olemasta ja ikävä kyllä se on ainoa ajatus joka tuo jonkunlaista lohtua.

Oravanpyörästä ei pääse koskaan kokonaan eroon. Pyörän on pyörittävä, koska muuten maailma kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Talouden on toimittava niin omalla kohdalla kuin maailmanlaajuisesti ja se pyörä vaatii toimiakseen ihmisiä. Ainoa mihin voi vaikuttaa on pyörän vauhti omalla kohdalla. Siihen vauhtiin voi jokainen kai vaikuttaa omilla teoillaan ja omalla elämänkatsomuksellaan. Pelkkä työpaikan vaihto ei välttämättä riitä. Pitää muuttaa jotain myös sisimmässään ja se onkin vaikeaa. Miten muuttaa omaa ajattelutapaansa ilman että menettää minuutensa. Ja mikä ylipäänsä saa ajatusmaailman muuttumaan. Pelkästään päätös ei riitä vaan ihmisen pitää oppia jotain. Ja oppiahan ei tunnetusti voi kaataa päähän. Vaikeaa eikö?

Itse seilaan jossain tuossa välimaastossa. Tiedän, että jotain pitäisi tajuta, mutta en vaan tiedä että mitä. Mikä on se salaisuus minkä niin moni muu tietää ja minä en? Arvatkaa vaan kuinka pelottavaa on seikkailla maailmassa jossa ei osaa arvioida edes omien ajatustensa järkevyyttä. Minulla on ihan omanlainen oravanpyöräni, se pyörii kahden akselin ympäri.

En silti vähättele muiden ongelmia. Ne ovat teille varmaankin yhtä hankalia selvittää. Voin vain toivoa, että teiltä löytyy asianmukaiset keinot siihen ajoissa ja osaatte nähdä metsän puilta.
 
Törppö sanoi:
Ihmiselle joka ei koskaan ole kokenut totaalista romahtamista on hankala selittää asiaa. Asiat alkavat kasaantua lumipallon tavalla, pienet asiat saavat suuret mittakaavat. Silti suomalaisella sisulla pusketaan eteenpäin kunnes vauhti kertakaikkiaan loppuu. Mikään ei tunnu miltään. Ei hyvältä, ei pahalta. Tulevaisuutta ei ole ja menneisyys näyttää kurjalle. Olisi vaan helpompaa lakata olla olemasta ja ikävä kyllä se on ainoa ajatus joka tuo jonkunlaista lohtua.
.
Click to expand...

Oikeastaan aika hyvin sen selitit. Allekirjoitan täysin.
 
Toi Törpön postaus on kyllä mullakin niin totta melkeinpä sanasta sanaan...
Duunista käskivät työpaikkalekurille, lekuri kirjoitti paperit vakuutusyhtiön kuntoutukseen jo vuosi sitten vaan en ole koskaan pannut niitä etiäpäin ja edes hakenut. En vaan millään pysty uskomaan että tosta loppujen lopuksi muuta seuraisi kun että työnantaja saisi oikein mustaa valkosella syyn purkaa työsopimuksen. Kysyin liiton lakimieheltä niin vuoden jatkunut sairastelu antaa aiheen purkaa työsopimus, kehotti olemaan varovainen. Eläkkeelle ei varmasti päästetä sillä sekä vakutuusyhtiö että firma (riittävän iso siis) joutuvat maksamaan isot rahat mun eläkkeestä. Enkä mä tosin tulisi edes toimeen jos tulot tippuis nyt puoleen...

Edit: Ei kun veinhän mä ne ekat kuntoutushakupaperit jo yli vuosi sitten vakuutusyhtiöön. Vastaus oli että ottakaa yhteyttä työvoimatoimistoon tai kelaan...
Noita toisia papereita mitä se firman lekuri tyrkytti en sitten tosiaan edes enää vienyt eteenpäin.

Phallos: Mäkään en tajua miksi ihmisten pitää puuttua ja kommentoida toisten tekemisiä ja ostamisia. Omahan on jokaisen asia ja omat rahat. Oon huomannu että parempi kun ei puhu mitään ja jos on pakko niin puhuu sitten jotain vaan vähän sinnepäin eikä kerro ihan kaikkea niin ei tarvitse kuunnella paskapuheita.
 
Back
Ylös Bottom