Irti oravanpyörästä

Enää 10 viikkoa kesälomaan. Tohon saakka kun jotenkin selviäis vielä duunissa. Huomenna taas pitäis mennä. Väsyttää, pahaolo ja huippaa noin päälimmäisenä...
 
GAZOZ.FI
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
20 yötä ja sitten 3kk "sapattivapaalle". Toimettomana Thaimaassa, mitähän sitä kehittelis, eräänlainen irtautuminenhan tämäkin kait on. Lennot varattuna, eipä juuri muuta :D
 
Mulla ei ole kun 3vk loma, sama paikka ja ajankohta :)
Toivottavasti sais akut ladattua ja jaksais taas vuoden eteenpäin...
 
Luulen että mitä nopeammin kykenee sopeutumaan muutokseen ja varautumaan elämäntilanteen muuttumiseen tekemällä melko radikaalejakin päätöksiä, niin sitä vähemmän tuntee elävänsä oravanpyörässä.

Itselläni oli pari vuotta sitten elämän tilanne, minkä selvittämistä pidän vieläkin ihmeenä. Ehkä siinä helpotti että on joutunut valitettavankin paljon tekemään&kokemaan isoja päätöksiä ja elämänmuutoksia koko ikänsä.
 
Hyvittavinta tässä oravanpyörästä hyppäämisessä on ollut se, että ympäristöä tuntuu kovasti huolestuttavan, että mitä se Bandiitti nyt sitten tekee? Ihan kuin olisin joutumassa pahoille poluille...:D Vanhemmatkin on ihan :eek: tästä ratkaisusta ja odottaa jonkin sortin romahdusta. Siis hyvänen aika ihmiset! Vuoden loma itse ansaituilla ja säästetyillä ansioilla on minun oikeuteni! Loman jälkeen olen toivottavasti paremmassa iskussa kuin vuosiin tekemään mitä sitten ikinä huvittaakin.

Toinen mielenkiintoinen suhtautumistapa on hervoton kateus. Miten toi saa olla tolleen tekemättä mitään ja mun täytyy mennä töihin...? :itku: Ja sitten kun sanoo, että tekee perässä vaan jos noin kiusaa, niin saa kuulla jos jonkinlaisia selityksiä. Mutta kaikissa niissä taitaa olla takana vain se, ettei elintasoa haluata tiputtaa pätkääkään, vaikka se sitten tietää niska limassa raatamista. Olkaa sitten tyytyväisiä siihen, mitäs minulle kiukuttelette...:D Jos on tärkeämpää maksaa sitä autolainaa, kuin kävellä kullan kanssa käsi kädessä mansikoita ostamaan, niin ihan oma valinta. Varmasti minulla olisi 70v enemmän rahaa pankissa jos eläisin toisella tyylillä, mutta minkälaisen elämän olisin elänyt? Omia vanhempiakin kun katsoo, niin aina on raadettu ja yritetty, ja mitä on jäänyt käteen? Voi luoja...

Jos itsensä noin suhtkoht elättää, niin ei kai sen pitäisi muiden napaa kaivaa miten sitä elää, mutta näkyy kovasti vain kaivavan. Itsellä kesti kauan uskaltaa olla suorittamatta ja keräämättä rahaa ja tavaraa. Jotenkin sitä piti mika tehdä niin kuin muutkin tuntuivat tekevän. Ja pah! Elämän taito ja onni löytyy ihan muualta. Ja huomisen huolia voi vähentää tuntuvasti jos muistaa, että kaikkeen ei kuitenkaan voi varautua ja vaikuttaa. Kyllä elämä löytää keinot hieroa sitä nassua mutaan ihan varmasti, jos niikseen tulee... :D
 
Helvetin hyvää postia Bandiitilla, huomaa että olemme ajatelleet samoja asioita. Varmasti hyvä ratkaisu ja kuulun niihin vähiin ihmisiin ketkä ovat onnellisia puolestasi! Tsemppiä!

Eräs kaveri kirjoittaa signaturessaan:

"Pahinta olisi herätä joku aamu 70-vuotiaana elämättä päivääkään."

Tuossa on hyvin tiivistettynä tämän hetken ajatukseni elämisestä.
 
Oi Bandiitti, samaa sitä on kuulunut täälläkin päin. Mitäs se Veltto nyt sitten elämällään tekee? Ensimmäisen aikuisiän kesäloman pidin 29 vuotiaana. Oli todella vaikeata olla tekemättä mitään.

Mä tyydyn olemaan keskituloinen. Kuitenkin on luontaisetuja aika paljon, joten elämänlaatu on kohtuullisen hyvä. Liian moni elää tulevaisuudessa, tekee duunia vain muiden vuoksi. Eli kyllä sitä moni puurtaa kuin hullu, vain näyttääkseen hyvältä muiden silmissä. Arvostelijoita silti tuntuu aina riittävän. Vaikka koetankin elää hetkessäkin, niin on kyllä käynyt mielessä, että viiskymppisenä sitä jo eläkkeelle vois painua. :D
 
Eräänlaista osittaista irtautumista kai tämä minunkin nykyinen tilanteeni on.

Vaimo lähti äippäloman jälkeen töihin, on osa-aikaisissa hommissa. Mä lähin sitten samalla osittaiselle hoitovapaalle, eli työtunnit tipahti 40-->30 per viikko. Vain sanoa näin parin viikon jälkeen, että kyllä maistuu! Kuuteen aamulla töihin ja 12.30 himaan, ei yhtään huonosti jää vapaa-aikaa. Pojan pistän päikkärille kun tulen kotiin, ehdin tässä pari tuntia näppäämään nettiä tai vaikka raampimaan munia, ihan mitä ikinä huvittakaan tehdä. Sitten pari kertaa viikossa käydään pojan kanssa salilla, kun siellä saa kahdesti viikossa lapsen vietyä hoitohuoneeseen. Ja vielä tämän jälkeenkin on jokunen tunti illalla aikaa leikkiä pojan kanssa ja kattoa töllöä!

Eikä tässä edes häviä juuri mitään, joskus sitä suorastaan kiittää progressiivista verotusta. Lisäksi kun hoitaa lapsen kotona, niin saa KELAsta kodinhoidontukea. Eli tällä hetkellä meidän perhe saa valtiolta tukina suurinpiirtein samat mitä maksaa veroja. Ei yhtään paskempi vaihtoehto tämäkään. ;)
 
Timba79 sanoi:
Eräänlaista osittaista irtautumista kai tämä minunkin nykyinen tilanteeni on...
Click to expand...

kuulostaa niin helvetin hyvältä, kun joku todellakin osaa käyttää yhteiskunnan tukia oikein, ja niin että myös itse osaa olla ottamatta stressiä siitä, kun nyt ei teekään ´sitä yhteiskunnan vaatimaa´ 40 tuntia viikossa töitä. noiden hetkien vois kuvitella olevan sellasia, mitä ei rahalla voi ostaa. veikkaanpa näin lonkalta, että suurin osa perheiden päistä ei pääse (halua/voi/uskalla?) viettämään aikaa tuolla tavalla jälkikasvunsa kanssa.

jos ikinä tenavoidun (muutenkin siis kuin mieleltäni), niin samalla tavalla itsekin haluais aikaa viettää mukulansa kanssa.
 
taicaviitta sanoi:
kuulostaa niin helvetin hyvältä, kun joku todellakin osaa käyttää yhteiskunnan tukia oikein, ja niin että myös itse osaa olla ottamatta stressiä siitä, kun nyt ei teekään ´sitä yhteiskunnan vaatimaa´ 40 tuntia viikossa töitä. noiden hetkien vois kuvitella olevan sellasia, mitä ei rahalla voi ostaa. veikkaanpa näin lonkalta, että suurin osa perheiden päistä ei pääse (halua/voi/uskalla?) viettämään aikaa tuolla tavalla jälkikasvunsa kanssa.

jos ikinä tenavoidun (muutenkin siis kuin mieleltäni), niin samalla tavalla itsekin haluais aikaa viettää mukulansa kanssa.
Click to expand...

No ei tässä itseään miksikään sosiaalipummiksi sentään voi sanoa. Tämäkin kun valitettavasti on väliaikainen ratkaisu. Mutta niin hullulta kuin se kuulostaakin, niin enemmän jää käteen näin kuin siten että vietäisiin poika hoitoon. Eikä sitten kovin hyvältä ajatukselta tunnu viedä vajaan vuodenikästä mihinkään päiväkotiin. Enkä tietenkään tässä tuomitse niitä jotka näin tekee, itsestä se ei vaan tunnu oikealta kun on vaihtoehtokin olemassa.

Mutta kyllä siitä jotain henkisiä kiksejä saa kun edes yhden kerran elämässään saa valtion nettomaksajaksi näissä hommissa!

Ja bonuksena tässä pääsee itse työnpuolesta vähän helvetisti vähemmällä. Tuntiakaan en tänävuonna aatellu ylitöitä tehdä jne jne. Silti hommat tulee hoidettua, mutta päivät tuntuu puolta lyhkäsemmiltä vaikkei lyhenekkään kuin neljänneksellä.

Suosittelen tätä ehdottomasti kaikille pieniä lapsia omistaville! Alle 3-vuotiaasta siis saa tuon kodinhoidontuen. Ja itse osittaista hoitovapaata voi tehdä siihen asti kunnes nuorin lapsi menee kakkosluokalle kouluun, eli vähän hiton pitkään jos niin haluaa. KELAn sivuilla nuo on hyvin selitetty.
 
Minun ei pitäisi lukea tämmöisiä threadeja, mietin muutenkin liikaa elämäni kulkua. Tai no liikaa ja liikaa, useamman vuoden ajan olen kuitenkin päivittäin miettinyt asioita mitä haluan elämältäni, olen tarkistellut lukuisia ammatteja ja pohtinut... Hyvän puolen tässä aktiivisessa tiedonkeruussa toivon olevan se, että en 35 vuotiaana huomaa olevani aivan väärillä raiteilla. Huonona puolena on takuulla ajoittainen (pahakin) masentuneisuus, maailmantuska, voimattomuus, pelot, jne. Nämäkin tosin lienevät suhteellisen normaaleja tunnetiloja useimpien ihmisten elämässä.
Pohdintojeni tuloksena mikään ei ole kuitenkaan muuttunut, lienen siis oikeilla jäljillä.

Luin Indican ajatuksista paria sivua aiemmin ja olin yllättynyt miten kukaan muu ei tunnu olevan (enää ainakaan) kiinnostunut vastaavista asioista. Itse olen kovin kunnianhimoinen ja haluan koko ajan enemmän ja pidemmälle (mutta en kuitenkaan hinnalla millä hyvänsä). Haluan nähdä kuinka "korkealle" voin omilla ansioilla päästä, mutta näitä teidän juttuja lukiessa iski ahdistus, että jos en 30 vuotiaana olekkaan sitten tyytyväinen :eek: Vaikka en juurikaan ole materialisti niin haluaisin joskus palkkakuitistani lukea 5:lla alkavan summan. Mitä niillä rahoilla tekisin? Laittasin varmaan tilille pölyyntymään ja koittaisin päästä vielä vähän pidemmälle.

Niin, minä olen tämmöinen DI, ehkä tulevaisuudessa KTM ja muita hienoja kirjainyhdistelmiä. Lisättäköön vielä, että raha EI ole työni miellekkyyden mittari, mutta niin kauan kuin työ muuten tuntuu mielekkäältä niin samahan se on siinä sivussa pyrkiä tienaamaan sen minkä irti saan. Toisaalta voi olla hyvinkin mahdollista, että vuoden päästä olen jo toista mieltä ja haen opiskelemaan opettajaksi tai alan lisääntymään...

Ja alkuperäiseen kysymykseen vastaten; vaikka itse tunnistan selkeästi tämän oravanpyörän olemassa olon, niin en näe mitään syytä pyristellä sitä vastaan. Työni tuo hurjasti lisää miellekkyyttä elämääni, silloinkin kun vituttaa. Haasteet on sitä varten, että niistä selvitään. Ehkä kysymys lopulta onkin siitä, minkälaisia haasteita on valmis ottamaan vastaan. Toistaiseksi ainakin minulle riittää 5vkoa lomaa/vuosi + satunnaiset vapaapäivät, ehkä joskus jään vielä opintovapaalle tms. ja matkustan alpeille oppimaan elämää.

Tämä kirjoitus ei ole hyökkäys henkilöitä kohtaan, jotka ovat sairastuneet/väsyneet/tympääntyneet/tms, vaan ihan omia ajatuksiani omasta elämästäni. Minulle on ihan sama miten porukka vapaansa hoitaa kunhan minun ei tarvitse tehdä toisten hommia heidän lusmuiluntarpeen tyydyttyessä. jne. jne.

nyt en jaksa kirjoittaa enempää, pitäs vissiin töitäkin tehdä :piis:
 
Kuulin vasta, että eräs perheenisä jätti oravanpyörän (+vaimon ja kolme poikaa) ja muutti toiselle puolen maapalloa vuodeksi duuniin. Samalla jäi perheen varaama ensimmäinen yhteinen lomareissu ja keskeneräinen omakotitalo.
 
Neuvostoliitto sanoi:
Kuulin vasta, että eräs perheenisä jätti oravanpyörän (+vaimon ja kolme poikaa) ja muutti toiselle puolen maapalloa vuodeksi duuniin. Samalla jäi perheen varaama ensimmäinen yhteinen lomareissu ja keskeneräinen omakotitalo.
Click to expand...

Hahhah! Aika kylmettävää.. :lol2: Ei taida kunnon miehen mallia saada nekään kakarat.

Mutta tosiaan, iso :worship: näille kavereille, jotka pystyvät irrottautumaan edes jotenkin oravanpyörästään, vaikka samaan aikaan on perhe elätettävänä. Vaikkakin omasta mielestäni oravanpyörään suurimpia vaikuttavia tekijöitä onkin juuri perheen perustaminen, koska pitemmässä juoksussa juuri kuumottaa takaraivossa se ajatus, et "enhän mä voi mihinkään lähteä, mulla on vaimo ja lapset täällä, koirakin pitää ruokkia...."
Sillä tämmöiset isot asiat tuovat juuri sen isomman vastuun.

Joo, okei, mä oon ehkä kuitenki taas jäävi kommentoimaan.. Punkkaan kaverin alivuokralaisena, kaikenlaista pikkuduunia tulee heitettyä koko ajan, todellista kädestä suuhun-elämää. Mut, eipä ainakaan tarvii kantaa huolta opiskeluista tai muista. Ja nyt voi ainakin keskittyä paremmin sen rikkaan naisen etsimiseen. :D
 
kattipaskiainen sanoi:
Haluan nähdä kuinka "korkealle" voin omilla ansioilla päästä, mutta näitä teidän juttuja lukiessa iski ahdistus, että jos en 30 vuotiaana olekkaan sitten tyytyväinen :eek: Vaikka en juurikaan ole materialisti niin haluaisin joskus palkkakuitistani lukea 5:lla alkavan summan. Mitä niillä rahoilla tekisin?
Click to expand...
Maksaisit 20-30 vuoden asuntolainaa?
 
kattipaskiainen sanoi:
Tämä kirjoitus ei ole hyökkäys henkilöitä kohtaan, jotka ovat sairastuneet/väsyneet/tympääntyneet/tms, vaan ihan omia ajatuksiani omasta elämästäni. Minulle on ihan sama miten porukka vapaansa hoitaa kunhan minun ei tarvitse tehdä toisten hommia heidän lusmuiluntarpeen tyydyttyessä. jne. jne.

nyt en jaksa kirjoittaa enempää, pitäs vissiin töitäkin tehdä :piis:
Click to expand...

Noh, sä huomaat sitten kun opiskelut on ohi ja "oikea elämä " (tm) alkaa. Ei se stressi mihinkään jäänyt. Olisko pitänyt siltikin höllätä tahtia sen yhden vuoden ja nyt olisi parisuhde ja ehkä jopa perheen alkukin mahdollinen? Sitä sanotaan kolmenkympin kriisiksi. Yleensä se murtokohta sattuu siihen kolmenkymmenen ikävuoden tienoille. Toinen mahdollisuus on sitten, jos on hankkinut lapset nuorena ja sitten alkaa ihmettelemään, että mitäs nyt? Oliskohan pitänyt hommata parempi ammattikin... Oliskohan ehtinyt lastenhoidon lomassa?

Ehkä ihmistä ajaa aina eteenpäin tyytymättömyys elämäänsä? Miksi puurtaa, jos on oikeasti jo tyytyväinen? Ehkä pitää siteerata suomalaista elokuva-alan merkkiteosta: "Kun mikään ei riitä...". :D
 
VelttoV sanoi:
Noh, sä huomaat sitten kun opiskelut on ohi ja "oikea elämä " (tm) alkaa. Ei se stressi mihinkään jäänyt. Olisko pitänyt siltikin höllätä tahtia sen yhden vuoden ja nyt olisi parisuhde ja ehkä jopa perheen alkukin mahdollinen? Sitä sanotaan kolmenkympin kriisiksi. Yleensä se murtokohta sattuu siihen kolmenkymmenen ikävuoden tienoille. Toinen mahdollisuus on sitten, jos on hankkinut lapset nuorena ja sitten alkaa ihmettelemään, että mitäs nyt? Oliskohan pitänyt hommata parempi ammattikin... Oliskohan ehtinyt lastenhoidon lomassa?

Ehkä ihmistä ajaa aina eteenpäin tyytymättömyys elämäänsä? Miksi puurtaa, jos on oikeasti jo tyytyväinen? Ehkä pitää siteerata suomalaista elokuva-alan merkkiteosta: "Kun mikään ei riitä...". :D
Click to expand...

Ehkä elämä itsessään riittää joillekin ihmisille.
 
Onko oravanpyörästä pakko irtautua lopullisesti ja muuttaa Sotkamoon viljelemään poroja ? Voihan sitä ottaa lyhyempiäkin irtiottoja.

Eikä ne lapset mikään este ole. Skidit mukaan. Meillä on nyt 2v 6kk vanhat skidit ja vaimon kanssa on selkeä suunitelma että viimeinen 6-12kk ennen koulun alkua me vietetään kaikki yhdessä ulkomailla ja kotimaassa. Rahaa säästöön ja sapatin ajaksi asuntolainaan lyhennysvapaata. Ton takia jää ehkä taulutelkkari ostamatta ja auto vaihtamatta mutta sou not ja elämä on. Eikä meitä edes duuni vituta mutta kun elämässä nyt vaan voi tehdä muutakin.
 
VelttoV sanoi:
Noh, sä huomaat sitten kun opiskelut on ohi ja "oikea elämä " (tm) alkaa. Ei se stressi mihinkään jäänyt. Olisko pitänyt siltikin höllätä tahtia sen yhden vuoden ja nyt olisi parisuhde ja ehkä jopa perheen alkukin mahdollinen? Sitä sanotaan kolmenkympin kriisiksi. Yleensä se murtokohta sattuu siihen kolmenkymmenen ikävuoden tienoille. Toinen mahdollisuus on sitten, jos on hankkinut lapset nuorena ja sitten alkaa ihmettelemään, että mitäs nyt? Oliskohan pitänyt hommata parempi ammattikin... Oliskohan ehtinyt lastenhoidon lomassa?

Ehkä ihmistä ajaa aina eteenpäin tyytymättömyys elämäänsä? Miksi puurtaa, jos on oikeasti jo tyytyväinen? Ehkä pitää siteerata suomalaista elokuva-alan merkkiteosta: "Kun mikään ei riitä...". :D
Click to expand...

*plääh* Meinasin kirjoittaa pitkän jaarituksen, jossa perustellen "kumoan" jokaisen väitteesi, mutta enpä sitten viitikkään. Ei sillä ole mitään väliä, että sinun elämäntyylisi ei takuulla tyydyttäisi minua ja omani taas ahdistaisi (?)sinua. Minä en olisi kovin tyytyväinen ellen saisi "puurtaa" (kovin negatiivinen sävy tällä sanalla). Ja minä nyt ihan vilpittömästi toivon, että sinä olet väärässä ja minä olen oikeassa sen suhteen mikä on minulle hyvä ja oikea tapa elää.

Dopey: olen maksanut jo vuoden (en tosin noin isoa lainaa) ;)
 
Back
Ylös Bottom