Ikääntyminen

[ironchef]

Taitaa tää vanheneminen olla kaikilla aika samanlaista. Itsellä tuli aikoinaan oltua avoliitossa yli viisi vuotta 18-24 vuotiaaksi. Lähes Kaikki oman ikäiset kaverit menivät tuolloin kieli roikkuen, kalu kolmantena jalkana pitkin yön selkää ja hankkivat kokemuksia naisten ihmeellisestä maailmasta. Ja minä istuin kotona tytön kanssa. Suhde itsessään ei kaduta, mutta sen päättymisen jälkeen huomasin eläväni samalla tavalla kuin kaverini silloin ennen 18-vuotiaana. Jatkuvaa baarissa juoksemista kaljan ja välilihan huuruisessa todellisuudessa, jossa vain penetraatio kauniimpaan sukupuoleen oli pisteen arvoinen suoritus. Kaveripiiri nuoreni useammalla vuodella, koska oman ikäiset ovat vakiintumassa aloitettuaan seurustelun. Tasoittumista on jo havaittavissa, mutta kyllä edelleen jokin kyltymätön nuoruuden palo sisimmässä ajaa hyvin helposti mut kokemaan verkkoja ja narraamaan mätkyjä lihan valtameressä, joissa jopa 26 on melko korkea ikä. Ongelmaa en ole tästä itselleni tehnyt vaan olen ajatellut että ikä on pään sisällä ja kun ei enää jaksa panna eri naista eri asennoissa illasta aamuun ja iltaan niin kyllä sen huomaa ja ehkä palaa siihen ikäistensä tapaan katsoa maailmaa.
Sillä aikaa on enkä ole edes :wanha: vielä.
Tänään baariin tietty :lol2:

 

[aapeli]

Ei ikääntymisessä sinänsä mitään ongelmaa ole, ikääntyminen muuttaa ihmistä niin kuin täällä tuli jo moneen kertaan todettua. Näin pitää ollakkin. Lopulta henkinen puoli on se ratkaisevin, kasvu. Terveenä pysyminen.

Toisinaan huomaa jonkun, aika useinkin nykyään kuinka joku vaikkapa 40-50:nen yrittää pukeutua tyyliin 20:nen, siinä on jotakin säälittävää. Tai vaikka joku vanhenpi nainen lippalakki väärippäin kassajonossa niin nuorkekkaana, niin nuorekkaana.. Tällaset kertoo jotakin mm. siitä kuinka on uskallettu kohdata ikääntyminen, onko henkisessä kasvussa tapahtunut mitään ja mihin suuntaan.

Aikuisen ihmisen ei tarvitse enää selittää tai yrittää mukautua lässytyksiin. Mies tekee niin kuin tekee eikä selitä tai yritä.

 

[kekexx]

Oltiin just tossa vanhempien luona, isä täyttää ensvuonna 50 vuotta...
.. en mä sitä ainakaan osaa yhtään vanhana pitää, mutta 20 vuoden päästä on varmaan jo vähän eri juttu.

Mun isä on 78 ja vasta parina viime vuotena on ollut vanhenemisen merkkejä. Vituttaa, kun tietää, että saa muutaman vuoden kuluttua kantaa isäänsä arkussa.

 

[Dopey]

Tiedät olevasi yli 30, kun:
- ilman pysyvää miinuskaloridieettiä on jenkkakahvat vyötäröllä, vielä sitä jaksaa duunata eväät duuniin mutta joskus mietin, että kuinka kauan
- paikat paukkuu mitä ihmeellisemmistä syistä; vikat kaksi kuukautta oli ensimmäiset tänä vuonna kun on voinut tehdä mitään penkkivarianttia (kp vinopena), koska toinen olkapää vittuuntui ilmeisesti etukyykystä
- ihmettelet missä kaikki frendit on? sinkut on harrastuksissa tai uraputkessa ja perheellisten kanssa pitää tapaamiset olla seuraavassa kvartaalissa
- katsot DVD-hyllyäsi ja tajuat, että et ole ehtinyt katsoa viimeistä 15 ostamaasi elokuvaa; hylly lieneekin sitä varten, että voisit assosioitua mielielokuviisi, jos joku tuttu joskus ehtisi käymään ja näkisi ne
- lopetat parturissa ravaamisen ja alat ajella fledan pois kokonaan kun pälveä on anyway enemmän kuin tukka-alaa
- autonvaihdossa uuden kotteron ominaisuuksia ja ulkonäköä enemmän tulee mietittyä, miten senkin riesan saisi hoidettua mahdollisimman vähällä vaivalla

 

[Gillyanne]

Paljon hyviä kommentteja on ollut tässä ketjussa, ehkä yksi parhaita keskusteluja yleisellä puolella ikinä! Joten pitäähän sitä nyt tietenkin myös oma kortensa kekoon kantaa (ja toivoa siinä sivussa vimmatusti, ettei keskustelun taso meikäläisen mukaantulon myötä nyt mitenkään hirveän dramaattisesti laskisi... :D).

Itselläni tuo 30:n rajapyykki ohittui hiukkasen vajaa vuosi sitten, joten tässä on jo ehditty uuteen ikään tovi totutella. Ja unbelievable: Itse asiassa MIKÄÄN ei muuttunut! Kun viime syksyn ikäkriisistä selvittiin (se olikin pahin tähän asti kärsimäni, jatkui vuodenvaihteen yli ja siinä rytäkässä menivät uusiksi niin työ- kuin parisuhdekuviotkin), olen pikku hiljaa tajunnut sen, mitä tässäkin ketjussa on moneen kertaa toitotettu, eli "Olet juuri sen ikäinen, kuin tunnet olevasti". Ei se, että ikäni alkaakin nyt kolmosella, tarkoita, että minun pitäisi syöksyä suinpäin toteuttamaan sitä Suomalaista Unelmaa, jos se ei oikealta tunnu. (Tosin täytyy myöntää, että se vaihtoehto on alkanut tässä viime aikoina houkuttaa yhä enemmän ja enemmän... selvä merkki ikääntymisestä siis ;) ).

Kaksikymppiseksi en mistään hinnasta haluaisi palata, en edes kaksvitoseksi. Tämä siksi, että vasta ihan viime vuosina olen ns. löytänyt itseni ja alkanut tajuta, mitä oikein elämältä haluan, niin työ- kuin parisuhderintamallakin. Nuorempana sitä antoi helpommin periksi ja suostui laihoihin kompromisseihin, mutta nykyään uskaltaa jo vaatiakin ja pitää kiinni myös omista oikeuksistaan - ja toisaalta myös antaa itsestään enemmän. On oppinut ymmärtämääm, että "puolikkaaseen" tai "ihan kivaan" ei tosiaankaan ole tarvis tyytyä, sillä niitä napakymppejäkin ON ihan oikeasti olemassa.

Mitä tulee tuohon paljonpuhuttuun musamakuun, niin minäpä luulen, että mulla soi vielä vanhainkodissakin kolme kovaa N:ää: Nigthwish, Niskalaukaus ja Naikkarit, ja kullan kanssa yhdessä jammaillaan ja yhteisiä keikkakokemuksia muistellaan. :D

 

[Zappo]

mutta taitavat ne NAPAKYMPIT olla yhtä harvinaisia kuin lotossa, aika moni joutuu tyytymään alempiin voittoluokkiin ja jollaikin ei tuu edes lisänumeroita oikein.
Kylmä totuushan on että vapaita, fiksuja, lapsettomia noin kolmekymppisiä naisia on
olemassa vain urbaanimyyteissä ja kaupunkilegendoissa. Mutta nykyisillä parisuhdemarkkinoilla on miesten ja naisten tilanne tietenkin täysin eri. Voidaan puhua suorasta eri maailmoista joilla on kovin vähän yhtymäpintaa. Nyt puhutaan siis tavallisista miehistä, ei huippu alfa-uros YTM:stä joiden tilanne toki erilainen.

 

[Rinkku]

sillä niitä napakymppejäkin ON ihan oikeasti olemassa.

Onhan niitä olemassa, mutta sanoisin, että useimmat jossain vaiheessa vain valitsevat jonkun, jota suurinpiirtein sietää. Hyvin vähän on mielestäni ihmisiä, jotka vielä esim. viiden avioliittovuoden aikaan ovat silleen, että "kyllä on napakymppi toi siippa". On toki näitä "match-made-in-heaven", mutta usein sen etsiminen johtaa elämän pituiseen sinkkuuteen. Oddsit kun pienenevät koko ajan porukan vanhetessa ja vakiintuessa.

Niin ja tottakai KAIKILLA on suhteen alkuvaiheessa fantasiavaihe ja napakymppiolo. En kuitenkaan siitä tekisi pidempiä johtopäätöksiä. Vai aloitko sä nuorempana seukkaamaan siltä pohjalta, että toinen oli "ihan kiva"? Jos niin, niin voin kertoa, että sinulle uusi napakymppeyden tunne on ihan normaali ja yleinen fiilis melkein kaikilla rakastuneilla. Nyt vaan pidät peukkuja, että tulevaisuudessa se toinen pysyy suurinpiirtein siedettävänä, eikä ärsytä sua kroonisesti. Se on meinaan se pohja, jolla kansantalouden perusyksikkö eli perhe kestää dimangihäihin asti. Semmoisia ihmisiä on meinaan ihan vitun vähän, kun tarkemmin miettii.

 

[dirkdiggler]

Tänään tuli sit taas yksi vuosi lisää...ja pitikin lukea tämä threadi...

 

[XXL]

- Tuntuu että noin 25 vuotiaana huomaa lihovansa, huomaa krapulan pahenevan, omat nuorisovaatteet ja hiukset alkaa näyttää naurettavilta, ja ajattelee ettei 20-vuotiailta unelmapimuilta saa enää kuin ilkeitä katseita...

MUTTA:

- Tämän jälkeen oppii syömään hyvin (laihtuu), juomaan hillitymmin, käyttämään jopa lisäaineita kuten naamavoidetta, löytää oikeat miestenvaatteet (ensimmäistä kertaa), leikkaa hiukset siistiksi ja yllättäen nuoretkin naiset ovat kiinnostuneempia kuin aikana jolloin itse oli samanikäinen.

30-vuotias voi näyttää paremmalta kuin koskaan mutta kaikki eivät tähän rupea vaan rupsahtavat lopullisesti suoraan keski-ikäiseksi.

 

[Gillyanne]

... Niin ja tottakai KAIKILLA on suhteen alkuvaiheessa fantasiavaihe ja napakymppiolo. En kuitenkaan siitä tekisi pidempiä johtopäätöksiä. Vai aloitko sä nuorempana seukkaamaan siltä pohjalta, että toinen oli "ihan kiva"? Jos niin, niin voin kertoa, että sinulle uusi napakymppeyden tunne on ihan normaali ja yleinen fiilis melkein kaikilla rakastuneilla. Nyt vaan pidät peukkuja, että tulevaisuudessa se toinen pysyy suurinpiirtein siedettävänä, eikä ärsytä sua kroonisesti. Se on meinaan se pohja, jolla kansantalouden perusyksikkö eli perhe kestää dimangihäihin asti. Semmoisia ihmisiä on meinaan ihan vitun vähän, kun tarkemmin miettii.

Mä arvasin, että joku puuttuu tähän.

Eli tarkennetaanpa: Aikaisemmissa suhteissa, jopa siinä alttarille asti johtaneessa, on AINA ollut jotain, mikä on hiertänyt/mietityttänyt alusta asti. Eli olen sortunut ajattelemaan "kun on muuten hyvä ja ihana mies, niin kyllä tuon puutteen x/jutun y/tavan z kestää". KUN TAAS nykyisessä suhteessani ei ole yhtäkään sellaista asiaa, mistä joutuisin näin ajattelemaan. Myönnän auliisti, että alkutaipaleellahan tässä vasta ollaan, ja rakastuminen taatusti saa katselemaan erinäisiäkin asioita vaaleanpunaisten silmälasien läpi, mutta entäs sitten? Eiköhän tuo lie ihan sallitua meille aikuisillekin.

Eli tiedoksi Rinkulle, en ole ihan noviisi näissä parisuhdejutuissa ja väittäisin jo suurinpiirtein tietäväni, miten homma toimii. Ja tiedän myös, että koska tässä nykyisessä suhteessani on kohdallaan niin monta sellaista palaa, mitä ei koskaan aikaisemmin, niin aion kyllä täysin surutta ja häikäilemättä hehkuttaa "napakymppiä" tästä eteenpäinkin.

Pointtini tuossa ekassa postauksessa oli siis se, että jos jokin elementti parisuhteessa aiheuttaa toistuvasti ahdistusta/eripuraa/negatiivisia tunteita, ja varsinkaan mikäli tilanteessa ei ole odotettavissa parannusta (näin esim. itselläni on muutamassa aikaisemmassa suhteessani ollut), niin kannattaisi kyllä IMO vakavasti miettiä, onko tämä nyt todella sitä, mitä ehkäpä elämäni loppuun asti haluan. Itse kuitenkin miellän asian niin, että parisuhteen pitäisi pikemminkin antaa sitä energiaa ja hyviä viboja sen sijaan, että se "söisi" niitä.

 

[Metri]

Siteeraisin tähän threadiin Junnu Vainion laulun "Viisikymppisen viisu" kertosäettä:

Nuoruus on lahja, mutta vanheneminen on taidetta.
Ei saa elämäsi esteenä olla yhtään kaidetta.
Nuoruus on lahja, mutta vanheneminen on taidetta.
Syöksy siis tuhatkuutiolla riemun raidetta.

Eräät puhuvat :wanha: :sta ylitettyään vasta kolmekymppiä. En miekään ole Pakkiksella se vanhin, vaikka meikällä on lasissa jo 42 kevättä.

 

[Rinkku]

Pointtini tuossa ekassa postauksessa oli siis se, että jos jokin elementti parisuhteessa aiheuttaa toistuvasti ahdistusta/eripuraa/negatiivisia tunteita, ja varsinkaan mikäli tilanteessa ei ole odotettavissa parannusta (näin esim. itselläni on muutamassa aikaisemmassa suhteessani ollut), niin kannattaisi kyllä IMO vakavasti miettiä, onko tämä nyt todella sitä, mitä ehkäpä elämäni loppuun asti haluan. Itse kuitenkin miellän asian niin, että parisuhteen pitäisi pikemminkin antaa sitä energiaa ja hyviä viboja sen sijaan, että se "söisi" niitä.

Joo, ilman muuta. Sanoisin silti, että useimmilla se on toisessa väkisinkin olevien plussien ja miinusten tasapainottamista vaakakupissa. Voi olla kamaa mitkä vie energiaa ja kamaa, mitkä antaa energiaa. Siitä olen ihan sama mieltä, että jos se kokonaispaketti on enemmän negojen puolella, niin ei tietenkään kannata siinä kärvistellä. Ymmärsin sut väärin, sori. Tulkitsin, että tarkoitit, että kenenkään ei pitäisi tyytyä kuin napakymppiin. Sitä kautta sain assosiaation citylehden sinkkupalstasta ja TÄYDELLISEN partnerin metsästäjistä. Useimmilla se on kuitenkin niin, että timanttinen ykköskenttä painaa kupissa enemmän kuin aneeminen nelosketju ja veskarin silloiset nukahtamiset. (Haa, minä puhun metafooorien kieltä...)

 

[Gillyanne]

Joo, ilman muuta. Sanoisin silti, että useimmilla se on toisessa väkisinkin olevien plussien ja miinusten tasapainottamista vaakakupissa. Voi olla kamaa mitkä vie energiaa ja kamaa, mitkä antaa energiaa. Siitä olen ihan sama mieltä, että jos se kokonaispaketti on enemmän negojen puolella, niin ei tietenkään kannata siinä kärvistellä. Ymmärsin sut väärin, sori. Tulkitsin, että tarkoitit, että kenenkään ei pitäisi tyytyä kuin napakymppiin. Sitä kautta sain assosiaation citylehden sinkkupalstasta ja TÄYDELLISEN partnerin metsästäjistä. Useimmilla se on kuitenkin niin, että timanttinen ykköskenttä painaa kupissa enemmän kuin aneeminen nelosketju ja veskarin silloiset nukahtamiset. (Haa, minä puhun metafooorien kieltä...)

Hahaa, urheilumetaforat uppoavat meikäläiseen aina

Eli tottakai, näinhän se menee. AINA on ihan taatusti jotain, mikä siinä toisessa ärsyttää, ainakin huonoina päivinä. Mutta jos ne ärsytykset sijaitsevat tosiaan siellä nelosketjussa ja kakkosveskarissa ja ykkösvitja toimii kuin unelma ja svengaa kuin hirvi, niin mielestäni silloin lähennellään juuri sitä, mitä itse kutsun napakympiksi. Mutta jos ykkösketjun sentterin ja laiturien yhteistyö pätkii pahasti jo alkusarjan peleissä ja puolustuskin tuppaa vuotamaan, niin silloin on kyllä vähintäänkin aikalisän ja valitettavan usein myös suihkukomennuksen paikka.

 

[Rinkku]

Nyt toi metafora on Gilly täydellinen, loistava lisäys!

Nasta mimmi olet :thumbs:

 

[tarkemo]

On se perhana kun nykyään yli 14 vuotias on jo vanha!!

Tämän ajan meininkiä.
Tässäkin viestiketjussa 26-vuotiaat nuorukaiset valittavat että on jo vanha.
Voi hyvänen aika!

Ongelma on se että kaksikymppiset eivät usko ikinä vanhenevansa, ja silloin kun kolmekymmentä napsahtaa mittariin, niin itketään että: "voi, voi!"

Onko typerämpää kuin haukkua jotain vanhaksi, sillä se on asia mikä iskee aina vastaan!

Ehkä parikymppisten pitäisi alkaa miettimään sitä että he TULEVAT joskus VARMASTI olemaan kolmekymppisiä.
Jos siihen alkaa hyvissä ajoin valmistautumaan, niin säästymme tällaisilta viestiketjuilta.

Tehkää 20-vuotiaat esimerkiksi näin:
Kun näette kolmevitosen paarissa ja huomaatte hänen olevan vanhemman näköinen, niin ajatelkaa että ennemmin KUIN myöhemmin tulette näyttämään yhtä (kauhean) vanhalta ja että se tulee yllättämään teidät täysin.

Naurattaa kun joskus kavereiden kanssa käydään katsomassa bändiä nuoriso paikassa, ja kolmevitoset kaverini katsovat nuoriso-jengiä ihmetellen että mitä ihmettä tapahtui näinä kymmenenä vuotena.
He olivat juuri niitä kaksikymppisiä jotka eivät uskoneet vanhenevansa.

 

[Gillyanne]

Kiitos, Rinkku

/me punastelee helakasti

 

[Heavy-rock]

Mutta nyt setä lopettaa itkemisen, ja listaa ikääntymisen hyviä puolia.

- Pornosta nauttii vuosi vuodelta enemmän
- Voimat kasvavat koko ajan, jos vain käy salilla

OHO! Tuliks niitä noin monta!

MITÄ MUUTA SITÄ ENÄÄN SITTEN TARVIIKAAN?



T:33v :thumbs:

 

[quiz]

On se perhana kun nykyään yli 14 vuotias on jo vanha!!

Tämän ajan meininkiä.
Tässäkin viestiketjussa 26-vuotiaat nuorukaiset valittavat että on jo vanha.
Voi hyvänen aika!

Ongelma on se että kaksikymppiset eivät usko ikinä vanhenevansa, ja silloin kun kolmekymmentä napsahtaa mittariin, niin itketään että: "voi, voi!"

Onko typerämpää kuin haukkua jotain vanhaksi, sillä se on asia mikä iskee aina vastaan!

Ehkä parikymppisten pitäisi alkaa miettimään sitä että he TULEVAT joskus VARMASTI olemaan kolmekymppisiä.
Jos siihen alkaa hyvissä ajoin valmistautumaan, niin säästymme tällaisilta viestiketjuilta.

Tehkää 20-vuotiaat esimerkiksi näin:
Kun näette kolmevitosen paarissa ja huomaatte hänen olevan vanhemman näköinen, niin ajatelkaa että ennemmin KUIN myöhemmin tulette näyttämään yhtä (kauhean) vanhalta ja että se tulee yllättämään teidät täysin.

Naurattaa kun joskus kavereiden kanssa käydään katsomassa bändiä nuoriso paikassa, ja kolmevitoset kaverini katsovat nuoriso-jengiä ihmetellen että mitä ihmettä tapahtui näinä kymmenenä vuotena.
He olivat juuri niitä kaksikymppisiä jotka eivät uskoneet vanhenevansa.

Miksi parikymppisten pitäisi mitään tuollaisia miettiä? He ovat parikymppisiä eivätkä siis vanhoja. Nuoruuteen kuuluu nimenomaan se, että ei huomioida mitään tuollaista ja ollaan kuolemattomia. Se, että kaikki vanhenee, ei tee vanhenemisesta yhtään kivempaa, parempaa tai hyväksyttävämpää. Itse olen 28-vuotias vanhus. Olen tullut siihen masentavaan johtopäätökseen, että mitä ikinä saavutankin tulevaisuudessa, elämän nettoarvon muutos jää kuitenkin aina negatiiviseksi. Olisin mieluummin nykytilanteessani 28-vuotiaana kuin 38-vuotias riippumatta siitä, mitä saavutan seuraavan 10 vuoden aikana. Mitä naisiin tulee, niin joku sanoi tuolla, että ulkonäön arvostaminen on vähentynyt. Minulla näin ei ole käynyt. Pikemminkin on tullut äärimmäisen tietoiseksi ulkonäön vaikutuksesta. Nuorena naisiin ihastui sillä tavalla kuin sen on tarkoitettukin tapahtuvan. Nykyään naisten ulkonäköä rupeaa tietoisesti arvottamaan ja laittamaan asteikolle. Huomaa, että nuorena ihastui myös vähän vähemmän kauniisiin naisiin, kun naismaku ei ollut kehittynyt sellaiseksi naurettavaksi hifistelyksi mitä se on nykyään. Nykyään ei yksinkertaisesti pysty ihastumaan keneenkään. Naisen näkee tämän ulkonäköarvion lisäksi vain omaa etuaan tavoittelevana henkilönä kuten kaikki muutkin. Henkilönä, joka pyrkii maksimoimaan omalla markkina-arvollaan saatavissa olevan miehen markkina-arvon. "Tämäkin nainen tavoittelee minua vain, koska minua haluttavammat/arvokkaammat miehet eivät ole hänelle saavutettavissa." Masentavaa on, että kun omat kyvyt markkinoida ja myydä itseään näillä parisuhdemarkkinoilla hioutuu yhä paremmiksi, niin myytävä kampe muuttuu yhä paskemmaksi. Koska en yksinkertaisesti pysty tällaista kehitystä hyväksymään, jää jäljelle ainoastaan täydellinen markkinoilta vetäytyminen. Loppuelämäni tulen sitten juoksemaan yksin rahan perässä ja maksimoimaan omaa hyvää oloa ja terveyttä. Kunnes sitten joku päivä vanheneminen on lopulta tehnyt tehtävänsä ja itseinho on yksinkertaisesti sietämätöntä.

 

[Taskuamatsoni]

Vähän säälittää tuo aikaisessa 30-kriisissään kituva quiz. Joka threadissa viime aikoina itkenyt ikääntymistä. Kannattaisikohan tuossa iässä jo harkita aikuiseksi kasvamista? Minun ei tässä iässä sitä vielä tarvitse harkita. Onneksi.

 

[quiz]

Vähän säälittää tuo aikaisessa 30-kriisissään kituva quiz. Joka threadissa viime aikoina itkenyt ikääntymistä. Kannattaisikohan tuossa iässä jo harkita aikuiseksi kasvamista? Minun ei tässä iässä sitä vielä tarvitse harkita. Onneksi.

mua huvittaa että homma kuitataan jollain 3-kympin kriisillä. vanheneminen on ahdistanut minua jo vuosia ja tulee ahdistamaan lopun elämäni. kaikki vuodet 20 päälle on vain negatiivista.