Elokuva-arvostelut!

[Luni]

Talk to Me oli itselle lievästi pettymys, sitä hehkutettiin niin paljon ja oli lopulta keskinkertainen elokuva, toki muutama "erilailla" tehty kohtaus nosti osakkeita. Kuten Tigre mainitsi, nuorten touhu söi elokuvan tunnelmaa/tasoa todella paljon, sekä oikeastaan tuhosi aluksi "siistin" idean. Omasta mielestäni sen yleinen arvosana on yläkanttiin, lähempänä 6 kuin 7.

 

[schwartzy]

Tuli katottua tuo talk to me bluraylta just ja oli kyllä hyvä pienen budjetin indie leffaksi lähestulkoon.

Itse en kokenu nuorten pelleilyä mitenkään erityisen typeräksi vaan aika perus leffa teini hölömöilyksi. mian hahmon tausta oli muutenkin tehty hyvin ja aika sopiva uhri tommosille.
Varsinkin sosiaalisen median kauttahan tuota ei uskoisi kukaan oikeaksi van joksikin filtteri pelleilyksi.

Loppu oli loistava ja jatkoa ovat racka racka veljekset tekemässä.

Nuo ohjaajathan on tunnettuja youtube lyhäreistä joissa meno on vedetty täysin yli eli siinä suhteessa erittäin rauhallinen leffa :D



View: https://youtu.be/zNlLAp2OGi8?si=g53loyDz4kDg97hW


View: https://youtu.be/2_E4k8Ag8GA?si=-3qaYmNS0BI7qjRC

 

[descent]

Talk to Me:n selkeästi suurin ongelma oli se, miten "käden toisella puolella" olevat hahmot oli visuaalisesti toteutettu. Niiden olisi pitänyt olla paljon vähäeleisempiä, eikä mitään ghostbusters-örkkejä. Ilman tuota ongelmaa pidin elokuvasta paljonkin. Mutta samalla tuo ongelma oli elokuvan pelottavuuden kannalta oleellinen. Kohtaukset, joiden olisi pitänyt olla hyytäviä ja pelottavia, olivat nyt tahattoman koomisia. Todella sääli.

 

[schwartzy]

Talk to Me:n selkeästi suurin ongelma oli se, miten "käden toisella puolella" olevat hahmot oli visuaalisesti toteutettu. Niiden olisi pitänyt olla paljon vähäeleisempiä, eikä mitään ghostbusters-örkkejä. Ilman tuota ongelmaa pidin elokuvasta paljonkin. Mutta samalla tuo ongelma oli elokuvan pelottavuuden kannalta oleellinen. Kohtaukset, joiden olisi pitänyt olla hyytäviä ja pelottavia, olivat nyt tahattoman koomisia. Todella sääli.

Käsitin että ne jotka oli ns örkkejä oli esim hukkumis ja tulipalo uhreja.. myös sen hukkumisuhrin äänimaailma oli vetinen.

 

[Jerico]

Käsitin että ne jotka oli ns örkkejä oli esim hukkumis ja tulipalo uhreja.. myös sen hukkumisuhrin äänimaailma oli vetinen.

Noin käsitin itsekin. Pidin siitä että jos kuolet väkivaltaisesti tai onnettomuudessa, henkesi kuvastaa sitä hetkeä. Ja se hukkunut nainen oli mielestäni hyvin toteutettu ja

Spoiler

oli manipuloimassa päähahmon kohtaloa. Päähahmo ei nähnyt äitiään vaan se hukkunut nainen esitti sitä. Tietyissä kohdissa kuuluu veden pulputusta yms.

Samoin sen

Spoiler

nuoren pojan

manauskohta oli hyvin tehty kun henki ei päästäkkään irti ja alkaa vahingoittaa uhriaan. Toki se vähän epäilytti

Spoiler

että selviäisikö kukaan niistä vammoista, mutta koska elokuvalogiikka niin menköön.

Tykkäsin leffasta melkoisesti ja varsinkin loppu oli hienosti tehty. Itselleni tunnelmaa riitti ja pidin siitä miten tuota manussekoilua käytettiin riippuvuuden vertauskuvana. Samoin teinien typerät nettihaasteet voidaan ottaa vaikuttimeksi. Oikeassa elämässä jengiä on kuollut kun pitää ottaa selfie jossain rotkon reunalla yms.

On kiva lukea erilaisia mielipiteitä varsinkin kauhuelokuvista.

7.5/10

 

[Tigre]

Three Extremes (2004)

Aika veikee kun kolmen eri maalaisen tunnetun aasialais ohjaajan yhtenäinen episodi pohjainen teos, Hong-Kong, Etelä-Korea ja Japani. Harvoin kuulee leffassa episodeittain kolmea eri kieltä. Enkä oo ennen nähnyt kolmen eri ohjaajan yhteistä kokoelma leffaa. Kelatkaa nyt jos ois vaikka, Christopher Nolan, Martin Scorsese ja Denis Villeneuve.

Kaikilla näillä kolmella lyhyt leffoilla on yhteinen iso tekijä, mutta toteutustyyli on jokaisessa ihan eri tyylinen, josta voi nähdä ohjaajan kädenjäljen. Park Chan-Wook ja Takashi Miike tyyliin huomaa helposti. Asia joka on suurin kaikissa kolmessa on ihmismielen pahuus ja sairaus. Näissä lyhyt leffoisssa katsoja matkustaa pimeän tunnelin uumeniin riipivään kauhuun psykologisen vaikuttavasti. Asia mistä tykkäsin eniten on jokainen leffa oli toteutustyyliltään aivan erilaisia lyhyt elokuvia, mutta saman pääasian kuvaamisessa, vähän niinkuin tulkintoja.

1. Dumplings - Fruit Chan (Hong-Kong)

Ainoa näistä kolmesta ohjaajasta joista en tiedä mitään, joten en voi kovin hyvin pureutua Fruit Chan ille esim tuttuun tyyliin jne, mutta jokatapauksessa. Häiriintyneillä äänitehosteilla alkavassa tarinassa kyseessä on ikääntyvä naisnäyttelijä, joka haluaa palautaa nuoren ulkokuorensa ja päätyy vinksahtaneeseen ja suorastaan oksettavaa metodiin nuorentaa. Kaikki muu jää pelottavasti toisarvoiseksi ja aikoo päästä tavoitteeseen keinolla millä hyvänsä. Pointtina on tasokkaasti toteutettu / kerrottu, että miten syvälle hän aikoo mennä ja miten nainen menettää kaiken välittävyytensä oikeuden ja vääryyden raja aidan hajotessa, kun nainen on astunut yli niin astutaan sitten kunnolla. Hyytävä loppuratkaisu.
8 / 10

2. Cut - Park Chan-Wook (Etelä-Korea)

Ohjaaja kaapataan ja kaappaja joka on ohjaajan leffoissa ollut näyttelijä, pakottaa ja kiristää ohjaajan tunnustamaan erään asian ja myös tekemään erään asian. Jollain tasolla tulee Oldboyn kattokerros kohtaus lopussa mieleen. Miettimään laittavasti kuvataan seonnutta ihmistä joka kokee saaneensa vääryyttä ja kohdeltu epäreilusti ja haluaa että ohjaaja tajuavansa miten epäreilua asia on haluaa takoa tämän hänen päähänsä. Ei tosin saavuta Oldboyn psykologista tasoa miettimään laittamisessa, koska asian teema oli aivan toisenlainen ja pintaraapaisu Oldboyn vastaavaan asiaan, mut ihan hyvä tämäkin. Tässä toisen ohjaajan Auditionin tyylistä kipeää luontaan työntävää fetissiä, kauhuleffa kyseessä ja tuo asia onnistuu pahasti puistauttamaan. Tässä on myös jotain mistä en pitänyt. Kuvan kohtauksessa olisi toiminut ihan hemmetin hyvin pimeä / hämärä valaistus, sen sijaan nyt oli kirkaat valot päällä, joka oikeasti rikkoi pahasti tunnelmaa. Sitten maininta kamera-ajoista huoneissa ja teatraalisesta änimaailmasta, tuttua Parkia ja verellä lotraamisella muistutta Parkin Thirst ia. Näyttelijöistä niin tässä on yks mun lemppari korea näyttelijä, Lee Byung-hun, mm i saw the devil.
9- / 10

3. Box - Takashi Miike (Japani)

Tämä on näistä kovin ja syväulotteisin. Muistuttaa paljon A Tale of Two Sistersia ja Auditionia, jotka on molemmat mun top 10ssa kaikista leffoista mitä nähnyt. Huippu tasoisesti käsitellään A Tale of Two Sistersin kaltaista järkyttävän trauman kuvausta ja syyllisyyttä, eräs menneisyydessä tapahtunut vahinko josta tyttö kokee syyllisyyttä jossa... vainoaa omassa päässään eikä saa rauhaa + vielä identiteetin jakautuminen. Auditionia muistuttaa häiriintynyt kuvasto ja sisältö ja sadistisuus, pahaenteisiä jostain asiasta kertovia eloisia unia. Kaksoset toimii vertauskuvana sille et heitä ei voi erottaa esim jos toinen kuolee niin kuolee toinenkin pään sisällä henkisesti. Siistin taiteellinen kuvastoltaan ja tyyliltään, todella tyylikkäästi auki jäävää juttua ja täydessä pimeydessä vain kynttilän valossa vilahteleva kaksipäinen / siiamilaistyttö, häiriintyneitä lavasteita / tapetteja, kauheita näkyjä joissa jännästi äänet menee mutelle kokonaan, joissa on mukana sadistisia painajaisunia. Kuvitelmat, muistot, unet, näyt sekoittuu samaksi massaksi. Tykkäsin myös miten aikatasot sekoittuu nerosti ja ollaan kahdella aikatasolla tasolla samaan aikaan. Tyhjiä hiljaisia käytäviä joissa kummittelee oli myös hieno tunnelman tekijä
9½ / 10

Leffakokoelma jossa voi harvinaisen paljon löytää erilaisia ajatuksellisia juttuja ja tasoja.
kokonaisuutena 9 / 10

 

[Tigre]

The Pope's Exorcist (2023)

Vatikaanin päämanaaja isä Gabriele (Russel Crowe) alkaa tutkia erittäin voimakkaaseen demoonin liittyvää tapausta ja alta paljastuu jotain paljon pahempaa ja isompaa. Aattelin katsoa kun uskonto / manaus teemasta tykkään paljon kauhuleffoissa ja sit vielä Russel Crowe manaajana.

Sellainen manaajaleffa, jossa pelottavuus ei ole lainkaan siinä paholaisen riivaamassa pojassa, vaan enemmänkin siinä miten tuo saatana pääsee manaajan ihon alle ja koettelee kaiken nähneen manaajan psyykettä tosissaan liittyen flashbackeja siihen. Isoin teho leffassa oli kuitenkin ylivoimaisesti se että mitä Vatikaani pitää salassa päivänvalosta ja pitää kulissia, erään kirkkoon liittyvän olevan "raadin" mielestä vanhat uskomukset paholaisesta on unohdettava, johon isä Gabriele vastaa "jos pahuutta ei ole olemassa, niin mikä on kirkon rooli ylipäätään" en oo ennen nähnyt uskonto kauhuleffaa, jossa on iso salaliitto on pääpointtina. Se mitä oli

Spoiler

kätketty sinne katakombiin ja jossa kyseisessä paikassa maan päällä rakennustyöt herätti paholaisen tuolla luostarissa. Uskonto, helvetti / saatana asiassa mennään menneisyyteen niinkin kauas kuin 1745 vuoteen asti jossa oliko se nyt helvetin kuninkaan on määrä tuhota kirkko maailmanlaajuisesti,

ajatuksen tasolla kiva kelailla tollaista. Veikeetä oli myös kädenvääntö kun tiede, lääketiede, psykologia, jumala, saatana otetaan moraalimaiseen keskusteluun / väittelyyn. Mielenkiintoista kun punnitaan noiden rajaa ja yhteyksiä ja toimintatapoja.

Hienoja asioita on siis leffassa, mut sit kaikki menee pilalle. Loppu menee pitkitetyksi kliseiseksi överiksi tehostemössö actioniksi, ei kanna juoni loppuun vaan menettää otteensa täysin kun noin 40min on jäljellä. Sitten henkilöhahmot, se kolmihenkinen perhe on niin kökösti tehty, että heidän mahdollisista kohtaloista ei jaksa välittää tippaakaan. Ei mitään tunne sidettä muodostu vaikka sitä yritetään hahmojen ainakin paperilla rankan menetyksen kautta. Myös hahmojen käytös ja heidän välit on kliseisen tuntuisia. Vielä sekin et kyseessä on kauhuleffa joka ei pelottanut, eikä edes jännittänyt, lukuunottamatta sitä mitä Vatikaani salasi, mut se ei yksinään pysty kokonaisvaltaista tunnelmaa pelastamaan.

Tästä tulee jatko-osa. En aatellut katsoa.

6 / 10

 

[Tigre]

Meg 2: The Trench (2023)

Olipas muuten harvinaisen typerä leffa. Ihankuin katsoisi kahta täysin eri leffaa. Eka puolikas on sellaista 7 luokkaa, loppupuolisko 5 luokkaa jos sitäkään. Eli ensin kehut sitten haukut.

Pelkäsin et tää on pelkkää tehostemättöä, mutta oli onneksi edes jotain järkeä. Alussa Jonas (Jason Statham) työssään taistelee merten saastuttamista radioaktiivisilla jätteillä vastaan. Tuosta siirrytään miehen toiseen ammattiin, syvämeren tutkijana. Eniten tykkäsin henkilöhahmoista, niitä taustoitettiin ihan hyvin aiemmasta osasta tähän hetkeen ja hahmoilla on selvät sidokset toisiinsa. Myös tutkimus instituutin saavutukset ja niistä taisteleminen tapahtuu rahanhimon sokaisemien pahisten puolesta. Tapahtumapaikaksi muodostuu mielenkiintoinen paikka kun ollaan 7500 metrin syvyydessä merenpohjassa. Syvyyden tunne on saatu ihan jees tasoisesti, ollaan merenpohjan täydessä pimeydessä esihistoriallisen jättihaiden kanssa. Ihan helvetin ahdistavaa, kun tyyppi lähtee meren syvyyksissä uimaan ilman pukua paikasta A sta paikkaan B.

Ja nyt se sirkus alkaa, syvältä merenpohjasta siirrytään aurinkorannalle jossa on tosi paljon ihmisiä. Valehtelematta niin varmaan yli 1h kestävää tyyliin yhtä ja samaa toimintakohtausta, missä on pelkkää CGI mäiskettä ja ihan kuratason huumoria, ohjaajalta puuttuu mielikuvitus kokonaan hahmottamisessa. Toistoa, toistoa ja toistoa. Kaiken kukkuraksi merestä nousee sellainen järjettömän kokoinen mustekala kera erittäin heikon CGIn ihan kuin jossain ö luokan monsteri leffassa konsanaan. Sitten hahmojen toteutus ja niistä välittäminen karisee kokonaan ja etenkin juonen järkevyys katoaa totaalisesti. Tässä loppupuolella leffassa ei ole enää minkäänlaista tunnelma ja ärsyttävän nyky Hollywood toiminta leffalle tyypilliset tunkkaiset musiikit.

Ehkä kaksijakoisin leffa minkä oon koskaan nähnyt.

5 / 10

 

[Tigre]

Speak No Evil ( 2022)

Lomareissulla Italiassa oleva Tanskalainen perhe tutustuu Hollantilaiseen perheeseen. Myöhemmin tämä Hollantilainen pariskunta kutsuu tuon Tanskalais perheen luokseen käymään heidän luonaan Hollannissa ja siellä ollessaan ilmapiiri on jostain syystä todella vaivaantunut henkilöiden kesken, mutta miksi...

Jo alussa on hyvin riipivät musiikit jotka enteili jotain hyvin pahaa. Heti aavistaa et kaikki ei ole kohdallaan, mitä tulee tapahtumaan. Pahansuopa tunnelma alkaa kasvaa kasvamistaan, eikä katkea hetkeksikään vaan kestää alusta loppuun. Niin tiukka otteinen et unohti ajankulun tätä katsoessa.

Ahdistavuuden luonnissa on mm myös aidon oloinen yleinen hiljaisuus ja etenkin aivan 10 tason näyttely aitoudessaan, se vaivaantuneisuus mikä näkyy pariskunnan kasvoilta + hahmojen hitutus käyrä kasvaa silminähtävästi koko ajan, mutta yrittävät pitää kaiken sen pinnan alla kytevän hermostuneisuuden sisällään. Hollantilais pariskunnan outo käytös ja Tanskalais pariskunnan myönteleväisyyden kautta yllä on jousen lailla jännittynyt ilmapiiri ja dialogi myös tehokkaalla tavalla vaivaantunutta, en ole missään leffassa nähnyt niin vaivaantunutta ilmapiiriä niinkuin tässä, lähellekään.

Mitä pidemmälle leffa etenee, sen intensiivisemmäksi se vaan muuttuu. Vaikka pahaa enteilevä ote on päällä, niin silti leffa ei ole laisinkaan kuitenkaan ennalta-arvattava. Loppu on ihan karmaiseva. Kaikki kauheus kumpuaa syviten siitä et Tanskalais pariskunta ei osaa sanoa vastaan mihinkään ja leffassa hyvin vihjataankin tuota asiaa katsojalle, "annatte sen tapahtua" Leffan kauheassa lopussa soi Antichristin kaltainen nais äänen ooppera laulua, joka oli oudolla tavalla luontaan työntävän kuuloista.

9- / 10

 

[Tigre]

City of God (2002)

Leffa kertoo Brasilian Rio De Janeiron (jumalten kaupunki) tositarinaan perustuvan leffan, jossa ihmiset elävät totaalisessa köyhyydessä ja väkivalloissa, jotka kumpuaa eniten huumemaailman kautta. Päähenkilö on Raketti niminen poika joka yrittää päästä pois koko paikasta pyrkien valokuvaajaksi ja elättämään sillä itsensä huumekaupan sijaan.

Äärimmäisen aidon tuntuinen ja sen takia pirun ahdista katselukokemus. Aivan silmitöntä pahuutta etenkin huumemaailman isonimisen pomon kautta, joka tappaa tyyliin kaiken mikä liikkuu ja tällä pomolla on iso armeijansa joilla kaikilla on aseet, jopa lapsilla, jotka ei epäile yhtään painamasta liipaisinta ja täten verta ja ruumiita löytyy mistäkin, jopa poliisitkin meinaa karttaa sinne menoa, joten poliiseista ei saa tippaakaan turvan tunnetta. Paikka joka ei pysy poliisien hallinnassa.

Ahdistavuuden tekijöinä on myös tyylikkään kaoottinen ja realistinen kuvaus/kameran käyttö, ihankuin eläisi tavallaan itse tuolla ghetossa, aivan huikeaa näyttelytasoa kauttaaltaan, erikoinen dynaaminen värimaailma joka teki persoonallisuuden tuntua paljon, miljöö on todella iso tunnelman tekijä, kun on kuvattu tuolla slummissa. Jäätävän ruman ja ahdistavan näköinen paikka.

Hienointa on kuitenkin se ajatuksellisuus. Leffa kuvaa syvällisesti, että miten vaikeaa on päästä pois paikasta, sitten missä menee hyvän ja pahan raja, koska monet lapset leffassa tekee rikoksia vain sen takia koska on lähes pakko, joka on ainut tie pelastaakseen itsensä, eivät siksi että nauttisivat hommasta. Osittain ymmärtää et joutuu tekee rikoksia. Päähenkilö poika pohtii paljon sisällään paremmasta tulevaisuudesta puntaroimalla asioiden muun muassa vaihtoehdot kauas kantavuuden kannalta ja ison riskinottamiselta, hän ei suostu tällaiseen elämään ja yrittää päästä pois. Missä on kohtalo, jatkaako esim veljensä jalanjälkiä vai toista parempaa rohkeampaa tietä.

Leffan ohjaajalta mm hienoja jippoja, dokumentaarinen kerronta liittyen esim aikatasojen kautta henkilöhahmoihin, niiden kehityksen ja moninaisten yhteyksien kautta nerokkaasti toisiinsa. Sittem itse tykkään paljon leffoista joissa kuljetaan matka halki vuosikymmenten, tekee jotenkin siistin ison / laaja alaisen elokuvakokemuksen ja tuossa näkee hienosti väsätyn päähenkilöiden kehityskaaren kun mennään tapahtumiin monien monien vuosien kuluessa

Erikoismaininta: lyhyt kahden tai siis oikeastaan kolmen tulen välissä kohtaus lopussa oli ajatukseltaan leffan paras ja tehokkain kohta.

10 / 10

 

[Luni]

City of God (2002)
katso liitettä 261549
Leffa kertoo Brasilian Rio De Janeiron (jumalten kaupunki) tositarinaan perustuvan leffan, jossa ihmiset elävät totaalisessa köyhyydessä ja väkivalloissa, jotka kumpuaa eniten huumemaailman kautta. Päähenkilö on Raketti niminen poika joka yrittää päästä pois koko paikasta pyrkien valokuvaajaksi ja elättämään sillä itsensä huumekaupan sijaan.

Äärimmäisen aidon tuntuinen ja sen takia pirun ahdista katselukokemus. Aivan silmitöntä pahuutta etenkin huumemaailman isonimisen pomon kautta, joka tappaa tyyliin kaiken mikä liikkuu ja tällä pomolla on iso armeijansa joilla kaikilla on aseet, jopa lapsilla, jotka ei epäile yhtään painamasta liipaisinta ja täten verta ja ruumiita löytyy mistäkin, jopa poliisitkin meinaa karttaa sinne menoa, joten poliiseista ei saa tippaakaan turvan tunnetta. Paikka joka ei pysy poliisien hallinnassa.

Ahdistavuuden tekijöinä on myös tyylikkään kaoottinen ja realistinen kuvaus/kameran käyttö, ihankuin eläisi tavallaan itse tuolla ghetossa, aivan huikeaa näyttelytasoa kauttaaltaan, erikoinen dynaaminen värimaailma joka teki persoonallisuuden tuntua paljon, miljöö on todella iso tunnelman tekijä, kun on kuvattu tuolla slummissa. Jäätävän ruman ja ahdistavan näköinen paikka.

Hienointa on kuitenkin se ajatuksellisuus. Leffa kuvaa syvällisesti, että miten vaikeaa on päästä pois paikasta, sitten missä menee hyvän ja pahan raja, koska monet lapset leffassa tekee rikoksia vain sen takia koska on lähes pakko, joka on ainut tie pelastaakseen itsensä, eivät siksi että nauttisivat hommasta. Osittain ymmärtää et joutuu tekee rikoksia. Päähenkilö poika pohtii paljon sisällään paremmasta tulevaisuudesta puntaroimalla asioiden muun muassa vaihtoehdot kauas kantavuuden kannalta ja ison riskinottamiselta, hän ei suostu tällaiseen elämään ja yrittää päästä pois. Missä on kohtalo, jatkaako esim veljensä jalanjälkiä vai toista parempaa rohkeampaa tietä.

Leffan ohjaajalta mm hienoja jippoja, dokumentaarinen kerronta liittyen esim aikatasojen kautta henkilöhahmoihin, niiden kehityksen ja moninaisten yhteyksien kautta nerokkaasti toisiinsa. Sittem itse tykkään paljon leffoista joissa kuljetaan matka halki vuosikymmenten, tekee jotenkin siistin ison / laaja alaisen elokuvakokemuksen ja tuossa näkee hienosti väsätyn päähenkilöiden kehityskaaren kun mennään tapahtumiin monien monien vuosien kuluessa

Erikoismaininta: lyhyt kahden tai siis oikeastaan kolmen tulen välissä kohtaus lopussa oli ajatukseltaan leffan paras ja tehokkain kohta.

10 / 10

Loistava arvostelu Tigre, pitääkin katsoa elokuva uudelleen, hetken aikaa kun viimeksi katsonut.

 

[Tigre]

Kiitos!

Nämäkin viimein julkaistettu, onkohan tämä Nolanin vuosi, Oppenheimerilla 13 ehdokkuutta...

- https://www.finnkino.fi/elokuva-alan-palkinnot/oscarit

Sit tää on mielenkiintoinen koska Hayao Miyazakin leffa

https://www.finnkino.fi/event/304364/title/poika_ja_haikara/

 

[Tigre]

65 (2023)

65 miljoonaa vuotta sitten Somaris nimisellä planeetalla avaruustutkija lähtee pitkälle matkalle avaruuteen saadaksen hoitoa kuoleman sairaalle tytölleen. Hän törmää aluksellaan meteoriitti joukkoon ja alus haaksirikkoutuu maahan aikaan jolloin dinosaurukset asutti maata. Mies löytää erään tyttärensä ikäisen tytön kapselista. Imdb 5,4 pisteet ei lupaillut mitään hyvää, mutta halusin katsoa puhtaasti idean takia. Äärimmäisen siistiä jo ajatuksen tasolla et ollaan 65 miljoona vuotta sitten dinosaurusten keskellä + vielä se että päästään samalla todistamaan sen 10km kokoisen asteroidin törmäystä joka tuhosi dinosaurukset jo tuo idea teki jo leffasta tosi mielenkiintoisen seurata. Heittää katsojan 65milj vuoden taakse.

Potentiaali oli paperilla mutta sitä hienoa ideaa ei osattu hyödyntää. Saurusten toteutuksen osalta puuttuu mielikuvitus pahasti. Ainut jännä kohta oli suht alussa kun saiteisessa pimeässä yössä kuuluu t-rexin karjuntaa jostain kaukaa. Muuten onkin sitten aika kökköä. T-rexi ei ollut lainkaan uhkaavan ja pelottavan tuntuisesti osattu toteuttaa. Myös visuaalisesti oli mielikuvitukseton, jatkuvaa pimeyttä oli lähes koko ajan, ei mitään trooppisia ympäristöjä joissa voisi nähdä esim pitkäkauloja, tämä onkin aika köyhä galleria paketti sauruksia. Astoreidin törmäys oli sellaista 7 tasoa visuaalisesti, on nähty paljon paljon parempia asteroidin törmäyksen toteutuksessa onnistuvia leffoja.

Juoneltaan ja toteutukseltaan muuten, kaikki alkaa keskeltä kaikkea ja siirtymävaihe ohitetaan. Englannin kieli rikkoi vähän immersiota, kun mies on ihan eri planeetalta. Sitten olosuhteisiin nähden todella kummallista ja epäuskottavaa toimintaa. Parasta leffassa oli päähenkilö miehen ja sen tytön isä-tytär hahmo suhde. Kyseinen tyttö muistuttaa miehen omaa kuollutta tytärtään, joten hahmoissa oli edes jotenkuten syvyyttä. Lyhyet flashbackit kuolleeseen tyttäreensä oli kiva lisä. Adam Driver menettelee roolissaan.

Kokonaisuutena kuitenkin aika laiska, jää ns kuti piippuun

6 / 10

 

[Jerico]

Hypnotic (2023)

Ben Affleckin ja Robert Rodriguezin kaltaiset nimet ja leffan konsepti vaikuttivat tosi mielenkiintoiselta. Mutta aika väljä maku siitä jäi.

Vaikutteita on otettu niin Nolanilta kuin Stephen Kingiltä (Tulisilmä). Elokuvasta puuttuu Rodriguezin tyypillinen energisyys ja vauhti, elokuva ei tunnu yhtään hänen tyyliseltään.

Affleck vaikuttaa olevan mieluummin jossain muualla ja elokuva pysähtyy ajoittain selittämään ihan liikaa asioita katsojalle. Toiminta on melko perusjuttua, mitään mieleenpainuvaa ei tapahdu. Myöskään visuaalinen puoli ei täysin onnistu tässä, leffa on ajoittain melko halvan näköinen ja oloinen. Jackie Earle Haley hukataan yhteen parin minuutin kohtaukseen. Alice Braga ja sivuroolien luottomies William Fichtner vetävät ihan ok suoritukset, mutta menevät hieman hukkaan tässä.

Loppujen lopuksi parasta tässä oli elokuvan idea, mutta toteutus ja käsikirjoitus olisivat kaivanneet enemmän hiomista. Hajuton, väritön ja mauton.

5½/10

Doomsday (2008)

Dog Soldiersin ohjaajan sekopäinen toimintarymistely, jossa Skotlanti eristetään muusta maailmasta kun maassa alkaa levitä tappava virus. Vuosien jälkeen Lontoosta alkaa löytyä samaa virusta, joten iskuryhmä lähetetään muurin toiselle puolelle hakemaan vastalääkettä, koska satelliitin ottamat kuvat paljastavat elämän selvinneen kuoleman keskellä.

Elokuva ei peittele vaikuttimenaan toimineita leffoja. Sen verran suoraviivaisesti lainataan ainakin Pako New Yorkista ja Mad Maxia. Neil Marshallin tyyliin leffasta löytyy niin kauhuelementtejä kuin brutaalia väkivaltaa. Rhona Mitra on sopivan tyly pääosan majurina, joka menetti toisen silmänsä ollessaan pieni tyttö. Muu näyttely toimii myös tarinan tarkoittamalla tavalla, välillä vedetään tarkoituksella överiksi.

Elokuva ei tosiaan ota itseään turhan vakavasti, mikä toimii tässä yllättävän hyvin. Plussaa tulee myös aidoista kuvauspaikoista ja käsityöllä tehdyistä tehosteista. Meikä tykkää.

Mitään suurta yhteiskunnallista sanomaa tai juonen loogisuuksia on tästä turha etsiä. Aivot nollatilaan ja genren ystävät saavat mitä hakevat. Tissejä, verta, ihmissyöntiä ja pienen valtion vuoden ammusmäärä reiluun 1,5 tuntiin.

7½/10

 

[Tigre]

Insidious (2010)

Perheen poikalapsi astraalimatkustelee unissaan, lopulta lähtee liian kauas kaukainen nimisen pahansuopien henkien todellisuuteen ja jää jumiin sinne ja poika joutuu tuon takia kooman kaltaiseen tilaan, mut on fyysisesti kunnossa. Oon tykännyt aina tästä kauhuleffana / kauhukokemuksena. Ihan hemmetin siisti ja mielenkiintoinen idea kauhuleffalle, et tyyppi astraalimatkustelee unissaan ja menee liian kauas pelottavaan pahantahtoiseen käänteismaailmaan jää jumiin sinne paikkaan joka on kaikkialla ympärillä mutta sitä ei näe.

Alku on jo erittäin pahanenteinen, tuossa tulee jo ilmi ja aistii et kummitukset ovat todella pahantahtoisia, (kuvassa yllä) sitten on se revittely ääniraita on niin riipivän kuuloista et en oo missään kauhuleffassa kuullut niin pelottavaa äänimaailmaa kuullut. Äänien lisäksi kyseessä on myös visuaalisesti upea kauhuleffa, todella mielikuvutuksellisia sellaisia, kauhukohtaukset on todella tyylikkäitä. esim täysin pimeät käytävät joissa on kamera ajoja ja myös pimeästä huoneen katosta vaaniva kamera, perkuleen siististi ja pelottavan näköisesti maskeeratut henkiolennot ja se usvainen kaukainen paikka, video kertoo enemään hienosta visuaalisuudesta ja pelottavuudesta.



Sitten monet ei tykkää leffan sen punaisen pirun kodistaan kaukainen todellisuudessa, mut ite tykkään kun tulee tosi ahdistava tunne et ollaa jumissa tuon pirun luona jossa ei ole olemassa aika käsittettä... eli tää kohta



jump scareja on mut leffa ei nojaa niihin vaan alla on tosi kova tunnelma, jump scaryt toimii lisämausteena. Todella hienot näyttelijät Patrick Wilson ja Rose Byrne ja tuo Rose on kyllä yks kauneimpia naisia mitä on. Noiden hyvien näyttelijöiden lisäksi perheenjäsenien siteet toisiinsa oli uskottavia ja hyvin toteutettuja, jonka takia henkilöistä oikeasti välittää. James Wan on huippu kauhuleffojen ohjaaja ja ite tykkään tästä Insidiouksesta enemmän kuin Conjuringista.

Vielä maininta et tykkäsin asiasta kun mies ei suostu kameran eteen / valokuviin hänestä ja tuohon asiaan liittyvä loppuratkaisu on ihan karmee.

9 / 10

 

[Tigre]

Insidious: The Red Door (2023)

Lambertin perheen isän Joshin ja pojan Daltonin muistot pyyhitään pois tietyltä ajalta et päästäisiin irti kummitteluun ja astraalimatkustuksiin liittyvien juttujen vuoksi. Mennään kakkososan lopusta ajassa 9 vuotta eteenpäin. Lambertin perheen isä ja äiti on eronnut, ekassa osassa riivattu Dalton on tässä noin 17v. Joshin ja Daltonin on kaivauduttava menneisyyden asioiden saadakseen käsiteltyä pelottavat kaukainen nimisen todellisuuden asiat loppuun.

Tämä on ekoissa Insidiouksessa näytelleen Patrick Wilsonin ohjaama leffa ja hirveä epäonnistuminen sellainen. Perus nyky-teinikauhu leffaa eikä mitään muuta. Alussa jo ärsyttävän kliseistä kautta käsitellään perheenjäsenten välejä, perheen poikalapsesta on tullut angsti teini, jolla on huonot välit vanhempiinsa ja tottakai yhdessä koetaan kauhut jolloin hyvä vetää yhteistä köyttä. tiesi jo alussa koko homman

Kahdessa ekoissa osissa pääpaino ehdottomasti on kauhuasiassa, tässä kauhu on toisijainen juttu ja keskitytään surkeaan angsti teinin ja isänsä väleihin. Esim ekassa osassa oli toki myös perheenjäsenien välisiä juttuja ja tottakai niitä on oltava, mutta ne oli paljon aidommin tehtyjä kuin tässä eivätkä varastaneet kauhu asian paikkaa kuten tässä kävi, hirveän kliseistä isä-poika perhedraamaa.

Leffassa on myös ihan haahuileva poikkoileva ote, jossa tunnelma ei pysy kasassa ollenkaan. Tunnelma puuttuu ja leffa nojaa säikytysten varaan ja sitten menään miljoona kertaa kauhuissa nähtyiden mysteeri taustojen tutkimiseen, tutkitaan vanhat kansiot ja haahuillaan paikasta toiseen. Ainoa ihan jees juttu leffassa on miten kauhu asiaa avataan piirustuksien / maalauksien kautta

juonellisesti äärimmäisen voimaton leffasarjan lopettamiseen.

5 / 10

 

[Pyy]

Dune part 2 katsottu elokuvateatterissa. Kovinta paskaa ikinä. 10+

 

[Jerico]

Samoin Dyyni osa 2 nähty ja olihan se elämys.

Täytyy koittaa raapustella jossain vaiheessa kunnon arvostelu, mutta Villeneuve ei edelleenkään petä. Melkein kolmen tunnin elokuva tuntui kestoaan lyhyemmältä ja itselleni olisi maistunut ainakin puoli tuntia lisää samaa herkkua.

Eka osa kannattaa pitää mielessä ennen tämän katsomista.

Eeppisyyttä, jylhyyttä ja upeita visuaaleja tarjolla. Parissa kohdassa meni kunnon viluväreet.

Jäin kaipaamaan lisää tätä maailmaa ja sen tarinaa. Toivottavasti sama tiimi tekisi vielä ainakin yhden lisää.

Kokonaisuutena eka osa + tämä 10/10

 

[Tigre]

Dune: Part Two

Ekassa osassa tykkäsin eniten leffan syväuloitteisemmasta asiasta, eli Paul Atreides profetaalisista unista ja tässä vietiin tuo asia uudelle tasolle. tykkäsin pirusti miten jo ennestään profetaaliseen henkilön mieleen yhdistyy lisäksi fremenien hallusiogeeni, joka iski kyllä kovasti minuun katsojana, sitten on hienoja pohdiskelevia teemoja mm kohtalo, polut, valinnat, johtajuus, valta, jne. Uskomukset ja uskonto liittyy myös Paul Atreidesiin, paljon on hienosti syvyyttä asioissa.

Paljon mahtipontisempi kuin eka osa. Varmaan upeinta äänimaailmaa missään leffassa. Jumaliste esim siellä taisteluareenalla ennen taistelua oli munaa sen äänimaailman kanssa ja mm sen kauniin naisäänen hoilotusta joka teki mittasuhteiltaan eeppisen leffan osaltaan. Myös paljon synkempi kuin eka. Teemat hahmoissa ja tarinassa hyvin alakuloisia ja se painostava ison sodan tuntu kaiken yllä. Visuaalisesti myös tosi dystooppisen tunnetta tekevä. Visuaalisesti huikea. Puvustukset, lavasteet nättejä, kameran käyttö oivaltavaa, kekseliäs visuaalisuus mm hahmon näkemistä enneunista on ensiluokkaista. Myös punaisena paahtava aavikko upeaa ja jotkut kohtaukset ovat seepian värisiä, jotka loi moninaisuutta ulkokuoreen ja erilaisuuden tunnetta eri rotujen välille jotka täten erottuvat hyvin toisistaan.

Vaikea sanoa kumpi on parempi, eka vai tämä. Molemmissa on puolensa. Tässä tietysti nuo mainitsemani ja Paul Atreides hahmona, johon liittyy voimakas tarunhohtoinen ja uskomuksiin liittyvä asia. Ekan osan valttikortti oli mm se miten kaikki oli uutta ja ihmeellistä katsojalle ja sitten asioiden tarinoita pohjustettin syvemmin kuin tässä uudessa. pienenä esimerkkinä lukemattomista on vaikka se myyttisen jättimadon tarinan kertominen/taustoittaminen joka oli todella kiehtovaa ja sen toteutus oli ajatuksen tasolla huikeaa.

Hahmojen ja heidän välisten suhteiden syväluotaava toteutus on upeaa, tykkäsin etenkin Paul Atreidesin ja ätinsä välisestä äiti-poika suhteesta jossa on asioita joita ei välttämättä olisi uskonut. koukuttavaa juonittelua myös muutamissa asioissa.

tunnelmissa on monia muotoja / vivahdetta, 3 esimerkkiä. 1 - Kun fremenit kävelee dyynillä auringon laskiessa hämärässä samalla kun 400m jättimadot on uhkana hiekan alla, surrealistinen välähtävien unien kanssa ja sellainen tyyntä ennen myrskyä tunne pimeällä ja hiljaisella aavikolla. 2 - korkea sykkeinen ja kiihkeä mahtipontisuus ja teatraalisuus. mullakin meni kylmät väreet monessa kohtaa. 3 - post apokalyptiset pommikohtaukset, joissa on maailman laajuinen sodan tunne ilmassa ja pimeyttä käytetään monessa kohtaa lisä buustina tuohon dystopian tunteeseen.

Massiivinen leffakokemus jossa kirsikkana kakun päällä loppukohtaus joka on aivan eeppinen. On muuten imdbssa 9,0 ja ääniä 90k

10 / 10

 

[Tigre]

Poor Things (2023)

Omituinen tiedemies / kirurgi, herättää kuolleen naisen Bellan henkiin suht kyseenalaisin keinoin. Ottaa raskaana olevan naisen vauvan pois mahasta, ottaa tältä aivot pois, naiselta aivot pois ja laittaa tilalle vauvan aivot, lapsen aivot aikuisen naisen kehossa... Mietti jo alussa että miten hämmentävää tuollainen voisi olla jos asia paljastuu naiselle itselleen ja mitä tapahtuisi minäkuvalle.

On tuo nyt sairasta tuollainen. Leffa pointiltaan käsittelee ja pohtii moraalisesti mm vapauden riistoa, kuoleman valinnan riistoa herättäessään naisen kuolleista ja identiteetin varastamista, hyväksikäyttöä, rajan vetoa anatomialla touhuamisessa oikeuden mukaisuudessa ja ihmismäisyyden ja eläimen määrittämisessä, tieteellisen kokeen ja henkilön määrittämisessä. leffassa nähdään mm ankan ja koiran sekoitus tepastellessa lattialla.

Häiriintynt idea / juoni, häiriintynyt tunnelma, väreillä kikkailu ja kalansilmällä kuvaus oli jotenkin tosi absurdia ja psykedeelisen tuntuista ja mitä pidemmälle leffa menee sen absurdisemmaksi touhu menee. Musiikit yhteydessä nohin hieman Vincent Van Cogh tyyliseen ulkoasuun lisänä kullaan mm kummallista kirkon urkujen pauhaamista jotka loi kauhu vivahteisia kohtia. Puvustukset, maskeeraus myös hyvin toimivia.

Emma Stone on ihan hämmentävän kova henkisen kuin myös fyysisen roolisuorituksen tehdessään, enkä ihmettele yhtään et jos vie Oscar pystin. Willem Dafoe on huikea kuten aina mutta hänen hahmon toteutus on hyvin keskikastia eikä jää mieleen. Hahmon kehitys on laadukasta työtä. Monivaiheinen juonen kulku rinnastetaan naisen läpikäymään matkaan, jossa hänen seksuaalisuutensa herää aivojen kehitteyssä ja jossa Bella alkaa kyseenalaistaa maailman hyvyyden ja hoksata pikkuhiljaa millaista vääryyttä on joutunut kokemaan.

Sen verran omanlainen ja genrejä sekoitteleva elokuva kauttaaltaan, et uskon vahvasti jos vie parhaan elokuvan Oscarin, vaikka itse toivoisin Oppenheimeria voittajaksi. Jos haluaa nähdä jotain tosi erilaista niin suosittelen.

9 / 10