- Liittynyt
- 9.1.2007
- Viestejä
- 1 271
Possessor (2020)
Body horror-mestari David Cronenbergin pojan elokuva kertoo vaihtoehtoisesta maailmasta, jossa voidaan hallita teknologian avulla toisen ihmisen mieltä ja ruumista saaden tämä tekemään mitä halutaan. Tässä tapauksessa hämärä organisaatio käyttää viattomia ihmisiä palkkamurhissa, jonka jälkeen tämä tekijä tekee itsemurhan. Tosi mielenkiintoinen konsepti ja olen aina tykännyt tämän tyylisistä leffoista.
Olipa kokemus. Ei sovi kaikille, sen voin sanoa. Toimintaa oli vähemmän kuin luulin ja ne muutamat kohdat ovat todella väkivaltaisia ja rajuja. Verta ja gorea ei säästellä ja iskut tuntuvat kotisohvalle asti. Tehosteet olivat suurimmaksi osin tehty käsin, eikä tietokoneella. Oikea ratkaisu tämän tyylisissä elokuvissa ehdottomasti.
Pääosan mimmi Andrea Risenborough on itselle hieman tuntemattomampi tapaus. Ihan kelpo roolin tekee. Jää tosin hieman etäiseksi (toki osin juonen takia) ja siten toisen pääosan esittäjän (Christopher Abbott) varjoon.
Leffa luottaa visuaaliseen kerrontatyyliin ja itse tykkäsin siitä miten päähahmojen
Välillä mennään aika huumetripin tyyliselle matkalle ja valot vilkkuvat niin että päähän meinaa sattua.
Elokuva on hitaasti etenevä, paikoitellen raaka ja väkivaltainen. Pituus tuntuu alkupuolella ja hahmot jäävät hieman etäisiksi omaan makuun. Teemat jäivät mieleen ja loppupuolella tuleva setti tuli ns. puskista.
7/10

tajunnat taistelivat kohteeksi valitun tyypin (Abbott) kehon hallinnasta.