- Liittynyt
- 12.1.2021
- Viestejä
- 745
Juu ,samaa mietin että miten tätä puidaan tulevissa haastatteluissa
Elokuva-arvostelut!
- Keskustelun aloittaja lentsikka
- Aloitettu
- Liittynyt
- 14.12.2008
- Viestejä
- 4 162
Ei oo tuoreessa muistissa tää, mut pystyn tekee arvostelun ku on niin monta kertaa katottu tämä.
The Good, the Bad and the Ugly (1966) IMDb 8,8
Leffa alkaa puhtaalla taideteosmaisilla musiikeilla. On vihellyksiä, huuliharpun soittoa, aseiden laulamista, hevoskärryjen kolkutuksia jne musiikin seassa.
Eletään Yhdysvaltojen sisällissotaa ja kolme henkilöä etsivät jokainen 200 000 dollarin arvoista kultakätköä. Idea on musta tosi siisti, kun kolme aivan erilaista ihmistä etsii samaa kultakätköä. Leffan taideteos tasoiset musiikit, juonen totetus, hahmot ja upea ajankuva luovat ihan käsittämättömän siistin massiivisen seikkailun tunnelman leffaan ja se seikkailun tunne leffassa on jotain uskomatonta.
Leffa alkaa varsinaisesti siitä, kun Lee Van Cleefin esittämä Angel Eye tulee erääseen taloon ja istuu talon isän kanssa ruokapöytään. Hän saa talon isältä tuhat dollaria ja erään henkilön nimen jota nykyään käyttää. Tuossa kohtaa jo Angel Eye on hurjan pelottava, kun sanoo että minä hoidan aina asian loppuun asti, vetäsee revolverin esiin ja ampuu isännän. Ei riittänyt nimen saaminen ja tuhat dollaria. mies tappaa pelkän vaivannäön takia ja ei ole olemassa sanaa inhimillinen vaan mies on silkkaa pahuuta kun ampuu vielä talossa olevan pojankin häikäilemättä ennenkuin lähtee. Tosi hyvä että leffassa on tällainen paha, se tuo loistavaa vastapainoa hyvälle. Seuraavassa kohtauksessa on jo seuraavan henkilön hengen vieminen ja tuossa kohtaa tulee tyylikkäästi pysäytys kuva kasvoihin ja ruutuun tulee teksti "paha".
Hyvästä pari sanaa. Jos pitäis sanoa leffahistorian äijin näyttelijä / hahmo niin Clint on tässä kyllä äijien äijä. Paras esimerkki lopussa kun aivan tyynen rauhallinen sikari suussa siinä niin venaili et milloin vetäsee aseen ja ampuu. Sit ku Clint vielä ampuu sen pahan hatun sinne monttuun loppu niittinä. Like a boss. Rumasta sen verran että toi leffaan eniten koukeroimaisuutta hahmoista joka johtuu ruman jatkuvasta kieroilusta johon ei voi luottaa, ei sitten mitenkään.
Juonen sisällön moninainen vaihtelu pitkin leffaa on mestarillista. leffan juonen käsikirjoitus jo paperilla on aivan huikeaa ja siinä on paljon oveluutta koukeroineen, mm hahmojen välisiin suhteisiin ja miten kukin omalla tavallaan etsii kultakätköä on koukeromaista. hyvä viisaudella ja oveluudella, ruma tekopyhänä ja kieroiluna ja paha tappaen kaikki jotka hidastavat tai estävät aarteen löytämistä. Mahtuu siis vaikka mitä erilaisia tapahtumia kolmen tunnin eepoksen sisään. joka henkilö tuo erilaista otetta leffaan. hyvä inhimillisyyttä ja reiluutta. Ruma idioottimaista hauskuutta ja paha ahdistavuutta ja pahan läsnäoloa. pakkomaininta musiikit yhteydessä kasvojen lähikuviin on aivan huippunero yhdistelmä.
Lopun kohtaus jossa kaikki kolme seisoo ringissä tosi pitkitettyjen musiikkien kera on kuin taideteos. Koko leffa on yksi taideteos.
10/10
The Good, the Bad and the Ugly (1966) IMDb 8,8
Leffa alkaa puhtaalla taideteosmaisilla musiikeilla. On vihellyksiä, huuliharpun soittoa, aseiden laulamista, hevoskärryjen kolkutuksia jne musiikin seassa.
Eletään Yhdysvaltojen sisällissotaa ja kolme henkilöä etsivät jokainen 200 000 dollarin arvoista kultakätköä. Idea on musta tosi siisti, kun kolme aivan erilaista ihmistä etsii samaa kultakätköä. Leffan taideteos tasoiset musiikit, juonen totetus, hahmot ja upea ajankuva luovat ihan käsittämättömän siistin massiivisen seikkailun tunnelman leffaan ja se seikkailun tunne leffassa on jotain uskomatonta.
Leffa alkaa varsinaisesti siitä, kun Lee Van Cleefin esittämä Angel Eye tulee erääseen taloon ja istuu talon isän kanssa ruokapöytään. Hän saa talon isältä tuhat dollaria ja erään henkilön nimen jota nykyään käyttää. Tuossa kohtaa jo Angel Eye on hurjan pelottava, kun sanoo että minä hoidan aina asian loppuun asti, vetäsee revolverin esiin ja ampuu isännän. Ei riittänyt nimen saaminen ja tuhat dollaria. mies tappaa pelkän vaivannäön takia ja ei ole olemassa sanaa inhimillinen vaan mies on silkkaa pahuuta kun ampuu vielä talossa olevan pojankin häikäilemättä ennenkuin lähtee. Tosi hyvä että leffassa on tällainen paha, se tuo loistavaa vastapainoa hyvälle. Seuraavassa kohtauksessa on jo seuraavan henkilön hengen vieminen ja tuossa kohtaa tulee tyylikkäästi pysäytys kuva kasvoihin ja ruutuun tulee teksti "paha".
Hyvästä pari sanaa. Jos pitäis sanoa leffahistorian äijin näyttelijä / hahmo niin Clint on tässä kyllä äijien äijä. Paras esimerkki lopussa kun aivan tyynen rauhallinen sikari suussa siinä niin venaili et milloin vetäsee aseen ja ampuu. Sit ku Clint vielä ampuu sen pahan hatun sinne monttuun loppu niittinä. Like a boss. Rumasta sen verran että toi leffaan eniten koukeroimaisuutta hahmoista joka johtuu ruman jatkuvasta kieroilusta johon ei voi luottaa, ei sitten mitenkään.
Juonen sisällön moninainen vaihtelu pitkin leffaa on mestarillista. leffan juonen käsikirjoitus jo paperilla on aivan huikeaa ja siinä on paljon oveluutta koukeroineen, mm hahmojen välisiin suhteisiin ja miten kukin omalla tavallaan etsii kultakätköä on koukeromaista. hyvä viisaudella ja oveluudella, ruma tekopyhänä ja kieroiluna ja paha tappaen kaikki jotka hidastavat tai estävät aarteen löytämistä. Mahtuu siis vaikka mitä erilaisia tapahtumia kolmen tunnin eepoksen sisään. joka henkilö tuo erilaista otetta leffaan. hyvä inhimillisyyttä ja reiluutta. Ruma idioottimaista hauskuutta ja paha ahdistavuutta ja pahan läsnäoloa. pakkomaininta musiikit yhteydessä kasvojen lähikuviin on aivan huippunero yhdistelmä.
Lopun kohtaus jossa kaikki kolme seisoo ringissä tosi pitkitettyjen musiikkien kera on kuin taideteos. Koko leffa on yksi taideteos.
10/10
- Liittynyt
- 5.7.2007
- Viestejä
- 3 238
Tää on ihan saatanan hyvä elokuva. Pitänyt katsoa monena viikonloppuna mutta en oo kokenut hetkeä oikeaksi. Tai siis että tää leffa jotenkin tarvii sellasen oikeen spesiaali fiiliksen.
- Liittynyt
- 9.1.2007
- Viestejä
- 1 271
Katselin hetki sitten Louhimiehen ongelmaisen tuotannon läpikäyneen Omerta 6/12.
Oli ihan ok, ei mitään maata mullistavaa. Kiva silti nähdä että täällä tehdään jotain muutakin kuin alkoholistidraamaa tai luokkakokouksen tyylistä "komediaa", joka saa lähinnä kiemurtelemaan myötähäpeästä.
Pääkkönen oli ihan jees pääosassa. Aika totinen rooli hänellä ja melko samalla ilmeellä vetää koko elokuvan. Toimintaa oli sopivasti ja muutama jännä hetki löytyy myös. Leffa eroaa Remeksen kirjasta aika paljon ja ilmeisesti koko käsikirjoitus uusittiin nopealla aikataululla. En tiedä kuinka paljon tuo vaikutti taustalla, mutta itseäni häiritsi hieman miten eri tavalla elokuvassa tietyt jutut meni. Hauskaa kuulla kotimaan kieltä toiminnan keskellä. Kuvaus oli hyvin tehtyä ja öinen pääkaupunki näytti hyvältä ilmasta kuvattuna.
Dialogin ajoittainen kömpelyys, juonen ajoittainen sekavuus ja paikasta toiseen hyppiminen vievät pisteitä. Vaikea pukea sanoiksi mikä tässä tökkii, mutta sellainen tietty tönkköys näitä kotimaisia usein vaivaa.
Hyvästä yrityksestä 6+/10
Oli ihan ok, ei mitään maata mullistavaa. Kiva silti nähdä että täällä tehdään jotain muutakin kuin alkoholistidraamaa tai luokkakokouksen tyylistä "komediaa", joka saa lähinnä kiemurtelemaan myötähäpeästä.
Pääkkönen oli ihan jees pääosassa. Aika totinen rooli hänellä ja melko samalla ilmeellä vetää koko elokuvan. Toimintaa oli sopivasti ja muutama jännä hetki löytyy myös. Leffa eroaa Remeksen kirjasta aika paljon ja ilmeisesti koko käsikirjoitus uusittiin nopealla aikataululla. En tiedä kuinka paljon tuo vaikutti taustalla, mutta itseäni häiritsi hieman miten eri tavalla elokuvassa tietyt jutut meni. Hauskaa kuulla kotimaan kieltä toiminnan keskellä. Kuvaus oli hyvin tehtyä ja öinen pääkaupunki näytti hyvältä ilmasta kuvattuna.
Dialogin ajoittainen kömpelyys, juonen ajoittainen sekavuus ja paikasta toiseen hyppiminen vievät pisteitä. Vaikea pukea sanoiksi mikä tässä tökkii, mutta sellainen tietty tönkköys näitä kotimaisia usein vaivaa.
Hyvästä yrityksestä 6+/10
descent
VIP
- Liittynyt
- 7.3.2006
- Viestejä
- 1 293
Hagazussa
Tätä elokuvaa ei ole helppo suositella vähänkään kipeää kuvastoa vierastaville, sillä joitakin lähestulkoon kyseenalaisia kohtauksia sisältävä Hagazussa voi vieraannuttaa paljonkin nähneen katsojan. Toisaalta itsetarkoituksellisuus onnistutaan vältettämään, joskin ajoin hieman rimaa hipoen. Hagazussa on neljään eri segmenttiin jaettu, eskalaatiotaan lähes koko kestonsa ajan odotuttava, tunnelmaltaan ja kuvastoltaan äärimmäisen painostava taideteos. Sen tarinallinen ja kerronnallinen anti on ajoin lähes paikoilleen pysähtynyttä, mutta sen ansiot piilevätkin muualla. Vinoutuneen seksuaalinen ja symboliikkaa tihkuva Hagazussa vaatii katsojaltaan paljon, ja voi silloinkin jäädä sisällöltään ontoksi. Mikäli elokuva kuitenkin vie mukanaan, on katsojalle tarjolla äärimmäisen epämiellyttävä ja psyykkisesti raskas, mutta todellakin katsomisen arvoinen kokemus.
Näyttelytyö on elokuvassa virheetöntä. Se on verbaalisesti erittäin pelkistettyä, ja nojaa nimenomaan ilmeisiin, eleisiin ja liikkeeseen. Ohjaajan ansiot lepäävät tässä esikoisohjauksessa todella taidokkaaseen visuaaliseen ja audiovisuaaliseen ilmaisuun, tunnelman rakentamiseen sekä oman kipeän maailman luomiseen. On vaikea ennustaa, miten ohjaaja selviää niin halutessaan perinteisemmän tarinavetoisen elokuvan kanssa, mutta siitä ei nyt toki olekaan kyse. Hagazussa tutkii noituutta, seksuaalisuutta, luontoa ja pahuutta tavoilla, jotka tekevät siitä mielenkiintoisimman ja rohkeimman eurooppalaisen kauhuelokuvan vuosiin. Elokuvan pieni kauneusvirhe tulee siitä, että ajoittain ei voi olla miettimättä (etenkin kun kyseessä on ohjaajan esikoisohjaus), onko elokuva täysin ohjaajansa hallussa, johtuen juuri hänen äärettömän pysähtyneestä tavastaan kertoa tarina. Mikäli kaikki on tietoista ja ohjaajansa näköistä, on kyseinen ohjaaja erityisesti seuraamisen arvoinen.
Tätä elokuvaa ei ole helppo suositella vähänkään kipeää kuvastoa vierastaville, sillä joitakin lähestulkoon kyseenalaisia kohtauksia sisältävä Hagazussa voi vieraannuttaa paljonkin nähneen katsojan. Toisaalta itsetarkoituksellisuus onnistutaan vältettämään, joskin ajoin hieman rimaa hipoen. Hagazussa on neljään eri segmenttiin jaettu, eskalaatiotaan lähes koko kestonsa ajan odotuttava, tunnelmaltaan ja kuvastoltaan äärimmäisen painostava taideteos. Sen tarinallinen ja kerronnallinen anti on ajoin lähes paikoilleen pysähtynyttä, mutta sen ansiot piilevätkin muualla. Vinoutuneen seksuaalinen ja symboliikkaa tihkuva Hagazussa vaatii katsojaltaan paljon, ja voi silloinkin jäädä sisällöltään ontoksi. Mikäli elokuva kuitenkin vie mukanaan, on katsojalle tarjolla äärimmäisen epämiellyttävä ja psyykkisesti raskas, mutta todellakin katsomisen arvoinen kokemus.
Näyttelytyö on elokuvassa virheetöntä. Se on verbaalisesti erittäin pelkistettyä, ja nojaa nimenomaan ilmeisiin, eleisiin ja liikkeeseen. Ohjaajan ansiot lepäävät tässä esikoisohjauksessa todella taidokkaaseen visuaaliseen ja audiovisuaaliseen ilmaisuun, tunnelman rakentamiseen sekä oman kipeän maailman luomiseen. On vaikea ennustaa, miten ohjaaja selviää niin halutessaan perinteisemmän tarinavetoisen elokuvan kanssa, mutta siitä ei nyt toki olekaan kyse. Hagazussa tutkii noituutta, seksuaalisuutta, luontoa ja pahuutta tavoilla, jotka tekevät siitä mielenkiintoisimman ja rohkeimman eurooppalaisen kauhuelokuvan vuosiin. Elokuvan pieni kauneusvirhe tulee siitä, että ajoittain ei voi olla miettimättä (etenkin kun kyseessä on ohjaajan esikoisohjaus), onko elokuva täysin ohjaajansa hallussa, johtuen juuri hänen äärettömän pysähtyneestä tavastaan kertoa tarina. Mikäli kaikki on tietoista ja ohjaajansa näköistä, on kyseinen ohjaaja erityisesti seuraamisen arvoinen.
descent
VIP
- Liittynyt
- 7.3.2006
- Viestejä
- 1 293
Coda oli kyllä viihdyttävä leffa. Ihan hävytöntä se huumori siinä viittomakielessä.
Oliko muuten sun mielestä kuinka hyvä leffa, vai tuliko lisäpojoja viittomakielestä kuinka paljon?
Tarkoitan ilmiötä, joka saavutti silloisen kliimaksinsa 'Black Panther'-elokuvassa, joka oli surkeudessaan niin uskomaton tekele, että camp-arvon horisontti ylitettiin aivan uskomattomalla tavalla. Mielestäni on suorastaan afroamerikkalaista elokuvakulttuuria (jota esim. Spike Lee on onnistunut hienosti nostamaan) alentavaa, että siitä puhuttaessa kyseistä kakkapökälettä viitsitään edes sivulauseessa mainita.
- Liittynyt
- 14.12.2008
- Viestejä
- 4 162
Olihan se jo juoneltaan ihan tasokasta pohdiskelevaa elokuvaa mut tosi paljon pisteitä tuli mulle lisää siitä viittomakielestä koska se oli puhtaasti niin jäätävän hauskasti tehtyä leffassa. Jos tää olis ollut draama viittomakielisestä perheestä ilman komediaa niin ei olis uponnut siis lähimainkaan niin paljon kuin nytten. Eli tosissaan se oivaltava huumori viittomakielessä oli leffan kantavin voima ehdottomasti.
descent
VIP
- Liittynyt
- 7.3.2006
- Viestejä
- 1 293
- Liittynyt
- 14.12.2008
- Viestejä
- 4 162
descent sä ku tykkäät ja arvostat leffoja joissa on ajatuksellista syvyyttä, niin vahva katselu suositus edellisellä sivulla arvostelemiini Chunking Expressiin ja 2046een jotka ovat samalta ohjaajalta. Ihan törkeen kovia leffoja. Löytyy viaplaysta.
Viimeksi muokattu:
descent
VIP
- Liittynyt
- 7.3.2006
- Viestejä
- 1 293
No hitto sä olet ennenkin suositellut, mutta on niin hitosti varmasti hyviä leffoja näkemättä
- Liittynyt
- 15.9.2012
- Viestejä
- 3 787
On nyt sitten virallista :( vaikka ei olekkaan tehnyt mitään muuta kuin c luokan leffoja viimeset vuodet
Bruce Willis to retire from acting due to aphasia diagnosis
https://www.google.com/amp/s/amp.th...etire-from-acting-following-aphasia-diagnosis
Bruce Willis to retire from acting due to aphasia diagnosis
https://www.google.com/amp/s/amp.th...etire-from-acting-following-aphasia-diagnosis
- Liittynyt
- 28.5.2016
- Viestejä
- 411
Oli varmaan vuosi tai pari sitten juttua muistiongelmista. Muutenkin jotenki tosi vanhentuneen ja väsyneen näköinen. Olis varmaan pitäny lopettaa jo ajat sitten.
- Liittynyt
- 15.9.2012
- Viestejä
- 3 787
Varmaan tehny noit surkeita leffoja mahd paljon kun sai vielä hyvät fyrkat niist...
Heittihän stallone sen expendables 3:sestakin pois kun pyys liikaa palkkaa, oisko ollu milli per päivä ja homma ois ollu neljön päivän kuvaukset..
- Liittynyt
- 28.5.2016
- Viestejä
- 411
Joo näin tosiaan kävi. Razzieissa oli oma kategoria tänä vuonna. Mutta aikoinaan huikea ukko ja monta kovaa action pätkää!
- Liittynyt
- 14.12.2008
- Viestejä
- 4 162
Ida (2013) IMDb 7,4
Oon tän joskus arvostellutkin mut ku löytänyt uutta leffasta.
Leffa kertoo 60 luvun Puolasta, jossa aiemmin sodassa vanhempansa menettänyt nunnaluostarissa asuva Ida muuttaa tätinsä luokse, koska nunnajohtaja haluaa että Ida näkee maailmaa ennenkuin lausuu nunnavalansa. Ida saa myös tietää että hän on juutalainen ja myös salaisuuksia vanhemmistaan.
Ihan ensimmäiseksi on pakko sanoa, että tän aiheiseen leffaan aivan pirun hieno veto tehdä leffa mustavalkoiseksi. Vei katsojan ainakin minut hienosti tuolle aikakaudelle tuo mustavalkoisuus, Loi myös mielettömän hienoa jotenkin vanhan ajan tunnelmaa ja se, minkä näköistä tuo lumi ja lumisade (kuvassa) kun on mustavalkoelokuva luoden taikamaisen kaunista ja samalla hyvin alakuloista tunnelmaa, tuo lumisade mustavalkokuvalla oli nimittäin erittäin synkän näköistä ja se tuntui symboloivan Idan rankkaa elämää ja raskaita teemoja leffassa. Kuvaus on myös ihan upeeta jälkeä ja musiikit tosi korvia hiveleviä. Leffassa ei mitenkään hirveän paljon puhuta mutta plussana tuon hiljaisuuden kautta leffassa on upeaa kuvallista kerrontaa.
Kauniin ulkokuoren alla on todella paljon pohdiskelevia ja syviä teemoja ollen elokuvallisesti mestariteos. Ohjaaja ei aliarvioi katsojaa vääntäen rautalangasta leffan asioita. Niistä teemoista. yksi on ainakin ajankuvaus leffan aikakaudesta, leffa kertoo mm holokaustin jättämistä traumoista, jotka on vieläkin näkyvissä 60 luvullakin henkilöissä ja heidän käytöksessään ja ajatusmaailmassaan. Sitten leffan se ehkä kaikkein isoin ja syvällisin juttu missä on tosi paljon ajatusta on, että menneisyyden auki jääneet todella karut haamut on kohdattava, jotta saa rauhan epätietoisuudesta. Sitten sellainen juttu että koko leffan ajan Ida etsii itseään mihin hän kuuluu ja mitä hän haluaa elämältään.
Leffassa on kaksi mielen poksauttavaa kohtausta. Eka on en mainitse kuka mutta eräs henkilö ihan yks kaks pistää musiikin soimaan ja hyppää ikkunasta alas tehden itsemurhan. Toinen juttu tuli kanssa todella puskista, Ida kokeilee
tuli aivan puun takaa.
Idan näyttelijälle pakko antaa isot plussat. Hänen kasvoiltaan ja olemukseltaan pystyy tulkitsemaan hänen tunnetilojaan hienosti toteutetusti. mm miten etsii vastauksia menneisyydestä ja miten surullinen hän on. Vetää aika uskottavan roolin ollen erittäin hiljainen pitäen uskottavasti kiinni luostari perinteistään.
Leffan ainoasta miinuksesta. Leffan pituus on 1h18min ollen erittäin pienimuotoinen elokuva. leffa olisi helposti voitu tehdä kaksituntiseksi, niin jäi kyllä paljon harmittamaan, sillä leffan katselu oli todella nautittavaa et mielellään olisin tykännyt et kestoa on 2 tuntia. SOS tää ei sit todellakaan sovi kovin suurelle yleisölle veikkaan.
Leffan loppuratkaisu jäi harmittamaan Idan puolesta paljon vaikka hän itse teki päätöksensä miten haluaa elää.
10/10
Oon tän joskus arvostellutkin mut ku löytänyt uutta leffasta.
Leffa kertoo 60 luvun Puolasta, jossa aiemmin sodassa vanhempansa menettänyt nunnaluostarissa asuva Ida muuttaa tätinsä luokse, koska nunnajohtaja haluaa että Ida näkee maailmaa ennenkuin lausuu nunnavalansa. Ida saa myös tietää että hän on juutalainen ja myös salaisuuksia vanhemmistaan.
Ihan ensimmäiseksi on pakko sanoa, että tän aiheiseen leffaan aivan pirun hieno veto tehdä leffa mustavalkoiseksi. Vei katsojan ainakin minut hienosti tuolle aikakaudelle tuo mustavalkoisuus, Loi myös mielettömän hienoa jotenkin vanhan ajan tunnelmaa ja se, minkä näköistä tuo lumi ja lumisade (kuvassa) kun on mustavalkoelokuva luoden taikamaisen kaunista ja samalla hyvin alakuloista tunnelmaa, tuo lumisade mustavalkokuvalla oli nimittäin erittäin synkän näköistä ja se tuntui symboloivan Idan rankkaa elämää ja raskaita teemoja leffassa. Kuvaus on myös ihan upeeta jälkeä ja musiikit tosi korvia hiveleviä. Leffassa ei mitenkään hirveän paljon puhuta mutta plussana tuon hiljaisuuden kautta leffassa on upeaa kuvallista kerrontaa.
Kauniin ulkokuoren alla on todella paljon pohdiskelevia ja syviä teemoja ollen elokuvallisesti mestariteos. Ohjaaja ei aliarvioi katsojaa vääntäen rautalangasta leffan asioita. Niistä teemoista. yksi on ainakin ajankuvaus leffan aikakaudesta, leffa kertoo mm holokaustin jättämistä traumoista, jotka on vieläkin näkyvissä 60 luvullakin henkilöissä ja heidän käytöksessään ja ajatusmaailmassaan. Sitten leffan se ehkä kaikkein isoin ja syvällisin juttu missä on tosi paljon ajatusta on, että menneisyyden auki jääneet todella karut haamut on kohdattava, jotta saa rauhan epätietoisuudesta. Sitten sellainen juttu että koko leffan ajan Ida etsii itseään mihin hän kuuluu ja mitä hän haluaa elämältään.
Leffassa on kaksi mielen poksauttavaa kohtausta. Eka on en mainitse kuka mutta eräs henkilö ihan yks kaks pistää musiikin soimaan ja hyppää ikkunasta alas tehden itsemurhan. Toinen juttu tuli kanssa todella puskista, Ida kokeilee
normaalia aikuisten elämää kun on koko ikänsä ollut orpokodissa ja luostarissa nunna päähine pois ja tukka auki, meikit naamaan, viinaa ja tupakkaa sekä seksiä.
Idan näyttelijälle pakko antaa isot plussat. Hänen kasvoiltaan ja olemukseltaan pystyy tulkitsemaan hänen tunnetilojaan hienosti toteutetusti. mm miten etsii vastauksia menneisyydestä ja miten surullinen hän on. Vetää aika uskottavan roolin ollen erittäin hiljainen pitäen uskottavasti kiinni luostari perinteistään.
Leffan ainoasta miinuksesta. Leffan pituus on 1h18min ollen erittäin pienimuotoinen elokuva. leffa olisi helposti voitu tehdä kaksituntiseksi, niin jäi kyllä paljon harmittamaan, sillä leffan katselu oli todella nautittavaa et mielellään olisin tykännyt et kestoa on 2 tuntia. SOS tää ei sit todellakaan sovi kovin suurelle yleisölle veikkaan.
Leffan loppuratkaisu jäi harmittamaan Idan puolesta paljon vaikka hän itse teki päätöksensä miten haluaa elää.
10/10
- Liittynyt
- 14.12.2008
- Viestejä
- 4 162
Sydämen kuiskaus (1995) IMDb 7,9
TämänKIN olen arvostellut joskus vuosia sit mut en tajunnut silloin joskus tuon kuvassa olevan nuken merkitystä ollenkaan, tosi tärkeä teema oli tuolla nukella.
Shizuku viettää kesälomaa ja lukee paljon kirjoja, kun hän aina lainaa jonkun kirjan niin takakannessa toistuu erään pojan nimi Seiji, joka kirjassa ja Shizuku ihmettelee että miten joku on lukenut täsmälleen samat kirjat kuin hän.
Luin että tämä perustuu samaan sarjakuvaan kuin Kissojen valtakunta, (joka on sekin veikee elokuva) kuvakäsikirjoituksen leffaan teki imo paras Studio Ghiblin ohjaaja Hayao Miyazaki, mutta leffan ohjasi kuitenkin Yoshifumi Kondo.
Leffa on rakkaustarina, mutta myös kertoo oman paikkansa löytämisestä sekä siitä voittaako rakkaus vai intohimo omia unelmiaan kohtaan, esim tässä Seiji on lähdössä Italiaan asti opiskelemaan viulujen valmistamista. Sitten sellainen hauska kohta on suht alussa, kun Shizuku menee junaan ja viereen tulee istumaan pulska kissa. Junasta poistuttuaan Shizuku seuraa kissaa ja kissa johdattaa Shizukun sattumalta erääseen paikkaan, joka muodostuu leffassa erittäin tärkeäksi paikaksi Shizukulle.
Rakkaustarina oli hyvin toteutettu. Hienosti pikkuhiljaa kehittyvä ihastuminen, jossa mm on aluksi luonnollista kiusallisuutta ja ujoutta kun juttelevat keskenään, mutta eivät halua aluksi myöntää sitä mitenkään toisillensa, mutta siitä sitten kuitenkin leppyvät ja muuttuvat tosi kohteliaiksi toisiaan kohtaan ja tuo leffan loppupuoliskon osuus on tosi hienosti toteutettua rakkaustarinaa ja etenkin loppuratkaisu on saamarin hieno ilman mitään siirappista kuraa jota inhoan yli kaiken, vaan luonnollisen vähäeleisesti ja hienovaraisesti tehty. Hienoja leffan ilmeeseen sopivia lauluja/musiikkeja/viulun soittoa soi vähän väliä leffassa ja ne loivat tunnelmaa hienosti ja loivat Shizukun ja Seijin rakkaustarinaan hienoa syvyyttä.
Yksi toinen tosi iso teema on myös mukana. seiji asuu pappansa alakerrassa tekemässä viuluja ja silloin, kun se kissa johdatti Shizukun sinne yläkertaan jossa pappa oli töissä. Niin siellä oli pöydällä sellainen kissa jonka silmät hohti smaragdia ja pappa sanoi että se ei ole myynnissä koska sillä on tunne arvoa ja Seijikin sanoi että pappa ei oo koskaan kertonut miksi sen enempää et miksi sillä on tunnearvoa. Shizuku kirjoittaa erästä kirjaa paroni nuken innoittamana ja leffassa oli tosi siistejä psykedeelisiä kohtauksia joissa Shizukun kuvitelmissa ja unissa Shizuku oli paronin kanssa muunmuassa leijumassa jossain taivaassa jossa pilvet sun muut oli smaragdia. Pappa halusi lukea Shizukun kirjan ensimmäisenä koska siihen liittyi paroni nukke. Kun pappa on lukenut kirjan niin päättää kertoa ensimmäistä kertaa kenellekään paronin tunnearvosta.
Ulkoasultaan erilaiset säätilat ja vaihtelevat vuorokauden ajat on kyllä todella upeasti tehtyjä, että niihin kiinnitti heti huomiota. Huomiota kiinnitti myös todella upeat kuvakulmat kaupunkiin monessa otteessa. Loppu on aivan huikean näköinen kun Shizuku ja Seiji ovat tosi korkealla josta näkee koko kaupungin joka on aamusumun peitossa (kuvassa) ja sen jälkeen kirkastuu kun aamuaurinko nousee kaupungin takanta. Luonnollisen tuntuinen rakkautta sisältävä asia tuossa kohtaa ja kun leffa loppuu niin jää todella hyvä mieli molempien puolesta.
9/10
TämänKIN olen arvostellut joskus vuosia sit mut en tajunnut silloin joskus tuon kuvassa olevan nuken merkitystä ollenkaan, tosi tärkeä teema oli tuolla nukella.
Shizuku viettää kesälomaa ja lukee paljon kirjoja, kun hän aina lainaa jonkun kirjan niin takakannessa toistuu erään pojan nimi Seiji, joka kirjassa ja Shizuku ihmettelee että miten joku on lukenut täsmälleen samat kirjat kuin hän.
Luin että tämä perustuu samaan sarjakuvaan kuin Kissojen valtakunta, (joka on sekin veikee elokuva) kuvakäsikirjoituksen leffaan teki imo paras Studio Ghiblin ohjaaja Hayao Miyazaki, mutta leffan ohjasi kuitenkin Yoshifumi Kondo.
Leffa on rakkaustarina, mutta myös kertoo oman paikkansa löytämisestä sekä siitä voittaako rakkaus vai intohimo omia unelmiaan kohtaan, esim tässä Seiji on lähdössä Italiaan asti opiskelemaan viulujen valmistamista. Sitten sellainen hauska kohta on suht alussa, kun Shizuku menee junaan ja viereen tulee istumaan pulska kissa. Junasta poistuttuaan Shizuku seuraa kissaa ja kissa johdattaa Shizukun sattumalta erääseen paikkaan, joka muodostuu leffassa erittäin tärkeäksi paikaksi Shizukulle.
Rakkaustarina oli hyvin toteutettu. Hienosti pikkuhiljaa kehittyvä ihastuminen, jossa mm on aluksi luonnollista kiusallisuutta ja ujoutta kun juttelevat keskenään, mutta eivät halua aluksi myöntää sitä mitenkään toisillensa, mutta siitä sitten kuitenkin leppyvät ja muuttuvat tosi kohteliaiksi toisiaan kohtaan ja tuo leffan loppupuoliskon osuus on tosi hienosti toteutettua rakkaustarinaa ja etenkin loppuratkaisu on saamarin hieno ilman mitään siirappista kuraa jota inhoan yli kaiken, vaan luonnollisen vähäeleisesti ja hienovaraisesti tehty. Hienoja leffan ilmeeseen sopivia lauluja/musiikkeja/viulun soittoa soi vähän väliä leffassa ja ne loivat tunnelmaa hienosti ja loivat Shizukun ja Seijin rakkaustarinaan hienoa syvyyttä.
Yksi toinen tosi iso teema on myös mukana. seiji asuu pappansa alakerrassa tekemässä viuluja ja silloin, kun se kissa johdatti Shizukun sinne yläkertaan jossa pappa oli töissä. Niin siellä oli pöydällä sellainen kissa jonka silmät hohti smaragdia ja pappa sanoi että se ei ole myynnissä koska sillä on tunne arvoa ja Seijikin sanoi että pappa ei oo koskaan kertonut miksi sen enempää et miksi sillä on tunnearvoa. Shizuku kirjoittaa erästä kirjaa paroni nuken innoittamana ja leffassa oli tosi siistejä psykedeelisiä kohtauksia joissa Shizukun kuvitelmissa ja unissa Shizuku oli paronin kanssa muunmuassa leijumassa jossain taivaassa jossa pilvet sun muut oli smaragdia. Pappa halusi lukea Shizukun kirjan ensimmäisenä koska siihen liittyi paroni nukke. Kun pappa on lukenut kirjan niin päättää kertoa ensimmäistä kertaa kenellekään paronin tunnearvosta.
Pappa oli hämillään et miten paljon oli yhteensattumia Shizukun kirjassa paronista. Pappa kertoi et nukkeja oli alunperin kaksi jotka vertauskuvauksena toimi papan ja vaimonsa suhteesta, jossa vaimo oli kuollut toisessa maailmansodassa ja naispuolinen paroni nukke kanssa oli kadonnut naisen mukana.
Ulkoasultaan erilaiset säätilat ja vaihtelevat vuorokauden ajat on kyllä todella upeasti tehtyjä, että niihin kiinnitti heti huomiota. Huomiota kiinnitti myös todella upeat kuvakulmat kaupunkiin monessa otteessa. Loppu on aivan huikean näköinen kun Shizuku ja Seiji ovat tosi korkealla josta näkee koko kaupungin joka on aamusumun peitossa (kuvassa) ja sen jälkeen kirkastuu kun aamuaurinko nousee kaupungin takanta. Luonnollisen tuntuinen rakkautta sisältävä asia tuossa kohtaa ja kun leffa loppuu niin jää todella hyvä mieli molempien puolesta.
9/10
Viimeksi muokattu:
- Liittynyt
- 9.1.2007
- Viestejä
- 1 271
Last Night in Soho (2021)
Edgar Wrightin uusin on ihan näppärä jännäri kauhumausteilla. Baby Driver on silti edelleen oma suosikkini ohjaajan tuotannosta.
Pääosan mimmit Thomasin Mckenzie ja Anya Taylor-Joy toimivat hyvin ja varsinkin Taylor-Joy meinaa varastaa koko leffan. Wrigtin tyylisesti musiikki pauhaa läpi koko elokuvan ja jossain kohdissa häiritsi katselukokemusta. Visuaalisesti 60-luvun Lontoo näyttää hienolta ja siirtymät menneisyyteen on tehty hienosti.
Elokuvan kauhuelementit eivät tarjoa mitään maata mullistavaa ja alun mysteeri toimi itselleni paremmin kuin loppupuoli.
Naisen asema ja nostalgian liiallinen ihannointi jäivät mieleen elokuvan jälkeen.
6½/10
Edgar Wrightin uusin on ihan näppärä jännäri kauhumausteilla. Baby Driver on silti edelleen oma suosikkini ohjaajan tuotannosta.
Pääosan mimmit Thomasin Mckenzie ja Anya Taylor-Joy toimivat hyvin ja varsinkin Taylor-Joy meinaa varastaa koko leffan. Wrigtin tyylisesti musiikki pauhaa läpi koko elokuvan ja jossain kohdissa häiritsi katselukokemusta. Visuaalisesti 60-luvun Lontoo näyttää hienolta ja siirtymät menneisyyteen on tehty hienosti.
Elokuvan kauhuelementit eivät tarjoa mitään maata mullistavaa ja alun mysteeri toimi itselleni paremmin kuin loppupuoli.
Naisen asema ja nostalgian liiallinen ihannointi jäivät mieleen elokuvan jälkeen.
6½/10
- Liittynyt
- 14.12.2008
- Viestejä
- 4 162
Phenomena (1985)
Oli täysin erilainen katselukokemus kuin joskus pari vuotta sit.
Leffan aloituskohtaus on musiikeiltaan hienon kaoottisen aavemaista ja sisällöltään karu. leffa alkaa varsinaisestiee tuon kohtauksen jälkeen. Ekana pakko mainita et Jennifer Connelly on tässä joka on aikuisempana ja nykyään 10 tason näyttelijä niin mielenkiintoista seurata hänen näyttelyään kun Connelly on tässä jotain oiskohan 14v. Antaisin hänelle jonkin 7 näyttelystään. "eihän kukaan ole seppä syntyessään" Btw Jenniferin esittämän hahmon nimi on Jennifer.
Erittäin isot plussat leffalle kun kertoo isoimmalta teemaltaan tytöstä jolla on kyky hallita hyönteisiä, joka on kyllä tosi veikee ja omaperäinen idea kiitos Dario Argenton ohjauksen. Tykkään pirusti tän leffan todella rauhallisesta kerronnasta. Parhaita kohtauksia on ehdottomasti ne kun Jennifer juttelee pyörätuolissa istuvan papan kanssa joka on on hyönteis asiantuntija ja tässä astutaan siihen että Jenniferiä ei pistä ampiaiset vaikka pitää sitä kädessä ja Jennifer saa muutkin hyönteiset käyttäytymään kummallisesti josta se pappa oli äärimmäisen kiinnostunut, koska on tosiaan hyönteistutkija / asiantuntija. Sit ei kovin olennainen asia mut haluun mainita että papalla on simpanssi lemmikkinä joka auttaa pappaa, kun pappa osoittaa laser valolla esim ruokahyllyyn niin simpanssi hakee sieltä ne tavarat papalle.
Leffa kertoo myös paljon murhaajasta joka tappaa öisin erään tyttökoulun tyttöjä ja pakko sanoa et ne oli ihan paskaa. Ei sitten niin minkäänlaista ahdistusta saa aikaan. ne on kuin täyttä tyhjää. Tunkkaisen retromaiset musiikit, naurettavia esim puukotukset. näkyy vaan puukko joka osuu esim mahaan jne. Lisäksi veri näyttää muovailvahalta. Onneksi näitä tappo kohtauksia oli suht vähän ja ne ei kestänyt kuin pari minuuttia. Tuon jutunko sivuttaa niin leffasta pystyy nauttii ku kaikki muut osa alueet toimii.
Lopusta pitää sanoa että vaikka aiemmin haukuin noita tappokohtauksia, niin tässä oltiin nostettu vaihdetta. Tässä oli hetkelliseksi sellainen tunnelma joku tuntui siltä kun leffa haluaisi ajaa katsojan nurkkaan ja onnistuu siinä. Niin ja se kuka oli murhaaja tuli aivan puskista, kuten muissakin Argenton teoksissa. leffan viimeinen pari minuuttinen oli timanttia ja tuli sellainen fiilis et OIKEIN ja repesin.
9/10
Oli täysin erilainen katselukokemus kuin joskus pari vuotta sit.
Leffan aloituskohtaus on musiikeiltaan hienon kaoottisen aavemaista ja sisällöltään karu. leffa alkaa varsinaisestiee tuon kohtauksen jälkeen. Ekana pakko mainita et Jennifer Connelly on tässä joka on aikuisempana ja nykyään 10 tason näyttelijä niin mielenkiintoista seurata hänen näyttelyään kun Connelly on tässä jotain oiskohan 14v. Antaisin hänelle jonkin 7 näyttelystään. "eihän kukaan ole seppä syntyessään" Btw Jenniferin esittämän hahmon nimi on Jennifer.
Erittäin isot plussat leffalle kun kertoo isoimmalta teemaltaan tytöstä jolla on kyky hallita hyönteisiä, joka on kyllä tosi veikee ja omaperäinen idea kiitos Dario Argenton ohjauksen. Tykkään pirusti tän leffan todella rauhallisesta kerronnasta. Parhaita kohtauksia on ehdottomasti ne kun Jennifer juttelee pyörätuolissa istuvan papan kanssa joka on on hyönteis asiantuntija ja tässä astutaan siihen että Jenniferiä ei pistä ampiaiset vaikka pitää sitä kädessä ja Jennifer saa muutkin hyönteiset käyttäytymään kummallisesti josta se pappa oli äärimmäisen kiinnostunut, koska on tosiaan hyönteistutkija / asiantuntija. Sit ei kovin olennainen asia mut haluun mainita että papalla on simpanssi lemmikkinä joka auttaa pappaa, kun pappa osoittaa laser valolla esim ruokahyllyyn niin simpanssi hakee sieltä ne tavarat papalle.
Leffa kertoo myös paljon murhaajasta joka tappaa öisin erään tyttökoulun tyttöjä ja pakko sanoa et ne oli ihan paskaa. Ei sitten niin minkäänlaista ahdistusta saa aikaan. ne on kuin täyttä tyhjää. Tunkkaisen retromaiset musiikit, naurettavia esim puukotukset. näkyy vaan puukko joka osuu esim mahaan jne. Lisäksi veri näyttää muovailvahalta. Onneksi näitä tappo kohtauksia oli suht vähän ja ne ei kestänyt kuin pari minuuttia. Tuon jutunko sivuttaa niin leffasta pystyy nauttii ku kaikki muut osa alueet toimii.
Lopusta pitää sanoa että vaikka aiemmin haukuin noita tappokohtauksia, niin tässä oltiin nostettu vaihdetta. Tässä oli hetkelliseksi sellainen tunnelma joku tuntui siltä kun leffa haluaisi ajaa katsojan nurkkaan ja onnistuu siinä. Niin ja se kuka oli murhaaja tuli aivan puskista, kuten muissakin Argenton teoksissa. leffan viimeinen pari minuuttinen oli timanttia ja tuli sellainen fiilis et OIKEIN ja repesin.
9/10