Elokuva-arvostelut!

Meta title: 🎬🔥 Elokuva-arvostelut räjäyttää totuuden valkokankaasta 🔥🎬

Meta description: Tykittäen suoraan ytimeen: rehelliset arviot, kovat tuomiot ja armoton Pakkis-asenne ilman filttereitä.


Parasite

MV5BYWZjMjk3ZTItODQ2ZC00NTY5LWE0ZDYtZTI3MjcwN2Q5NTVkXkEyXkFqcGdeQXVyODk4OTc3MTY@._V1_SY1000_CR0,0,674,1000_AL_.jpg


Olipahan elokuva. Koreassa kyllä osataan tehdä elokuvia ja olen samalta ohjaajalta nähnyt ainakin Memories of Murderin, joten osasin odottaa laatua. Tämä elokuva toi mieleen Chan-Wook Parkin The Handmaiden elokuvan. On nämä korealaiset pätkät vaan niin erilaisia muihin verrattuna ja pelkästään hyvässä mielessä.

En nyt juonesta ala sen enempää kertomaan, mutta elokuvaan mahtui komedian lisäksi myös "rankempia" osia ja kaikkea draamasta thrilleriin / kauhuun. Käsikirjoitus on mielestäni nerokas ja korealaisen yhteiskunnan luokkaerojen kuvaus pysäyttävä. Suosittelen kyllä. Ei ihan heti tule mieleen edes samanlaista elokuvaa, mihin vertaisi.

10
 
Call Me by Your Name (2017)


Romanttinen draama, joka sijoittuu kahdeksankymmentäluvun Italiaan.
17-vuotias Elio ihastuu isänsä assistenttiin, aikuiseen mieheen.
Jos olet koskaan rakastanut mitään tai ketään, niin saatat tunnistaa tästä elokuvasta jotain.
Jos et ole, niin ehkä aistit millaista voisi olla rakastunut.

Ekalla kerralla kävin leffateatterissa ja eilen kertailin kotona.
Tämä toinen katselukerta oli lempeämpi kokemus, armollisempi minulle.

Ennen tätä elokuvaa en käsittänyt miksi mediassa hössötettiin Timothée Chalamet nimisestä nuoresta miehestä. En nähnyt hänessä mitään erikoista.
Mutta Call Me by Your Name:n jälkeen en ihmetellyt enää.
Elokuva on unenomaisen kaunis ja viipyilevä ja siinä aistii "lapsuuden kesien" joutilaan tunnelman.

En tiedä missä kohtaa Elio sai minusta otteen, mutta ei siinä kauaa mennyt, kun huomasin ihastelevani hänen herkkyyttään ja rohkeuttaan.
Timothée on sekä ammattitaitoinen että karismaattinen ja Armie Hammer on aivan elementissään roolissaan.
Leffassa on erinomainen casting.

tenor.gif


cmbyn-gif-07.gif


original.gif


tumblr_inline_p6zs9yxAeg1qk48gt_540.gifv


Soundtrack toimii.











tumblr_p1c75fnDst1rrfcboo2_r1_250.gif


tumblr_p2ai30LxLq1wmy13to2_540.gifv


CMBYNpeach-1529159293-1529159295.gif



tenor.gif


original.gif



cmbyn-gif-43.gif




Taitavat näyttelijät, upea miljöö, puvustus, lavastus, musiikki... kirjoittajien tarinankerronta yhdistettynä Luca Guadagninon taiteelliseen ja sensuelliin näkemykseen = upea elokuva.


10/10
 
Viimeksi muokattu:
Ylempänä oli uusi star wars saanut huonot arvostelut. Pakko sanoa kyllä aivan päinvastoin, että vaikken koskaan ole mikään star wars-fani ollutkaan, niin uppos kyllä hyvin. Osasyynä se, että kävin katsomassa leffan finnkinon iSense- salissa 3D:nä, ja leffan visuaalisuus löi mut kyllä aivan ällikällä. Koskaan en ole 3D leffassa nähnyt noin tarkkaa kuvaa ja muhkea, jopa hiukan överi äänentoisto toi kyllä tunnelmaa leffaan. Kyllä huomas muutenkin, että nyt on elokuvantekoon käytetty rahaa.

Pelkän visuaalisuuden vuoksi 10/10, jos pääsette iSenseen katsomaan niin menkää.
 
Call Me by Your Name (2017)


Romanttinen draama, joka sijoittuu kahdeksankymmentäluvun Italiaan.
17-vuotias Elio ihastuu isänsä assistenttiin, aikuiseen mieheen.
Jos olet koskaan rakastanut mitään tai ketään, niin saatat tunnistaa tästä elokuvasta jotain.
Jos et ole, niin ehkä aistit millaista voisi olla rakastunut.

Ekalla kerralla kävin leffateatterissa ja eilen kertailin kotona.
Tämä toinen katselukerta oli lempeämpi kokemus, armollisempi minulle.

Ennen tätä elokuvaa en käsittänyt miksi mediassa hössötettiin Timothée Chalamet nimisestä nuoresta miehestä. En nähnyt hänessä mitään erikoista.
Mutta Call Me by Your Name:n jälkeen en ihmetellyt enää.
Elokuva on unenomaisen kaunis ja viipyilevä ja siinä aistii "lapsuuden kesien" joutilaan tunnelman.

En tiedä missä kohtaa Elio sai minusta otteen, mutta ei siinä kauaa mennyt, kun huomasin ihastelevani hänen herkkyyttään ja rohkeuttaan.
Timothée on sekä ammattitaitoinen että karismaattinen ja Armie Hammer on aivan elementissään roolissaan.
Leffassa on erinomainen casting.

tenor.gif


cmbyn-gif-07.gif


original.gif


tumblr_inline_p6zs9yxAeg1qk48gt_540.gifv


Soundtrack toimii.











tumblr_p1c75fnDst1rrfcboo2_r1_250.gif


tumblr_p2ai30LxLq1wmy13to2_540.gifv


CMBYNpeach-1529159293-1529159295.gif



tenor.gif


original.gif



cmbyn-gif-43.gif




Taitavat näyttelijät, upea miljöö, puvustus, lavastus, musiikki... kirjoittajien tarinankerronta yhdistettynä Luca Guadagninon taiteelliseen ja sensuelliin näkemykseen = upea elokuva.


10/10


Täytyy katsoa kyllä tämä, sillä itse koin myös tämän Timothée Chalamee'n muuten hyvässä Lady Bird-elokuvassa jotenkin todella raskaana.
 
Täytyy katsoa kyllä tämä, sillä itse koin myös tämän Timothée Chalamee'n muuten hyvässä Lady Bird-elokuvassa jotenkin todella raskaana.

Ei hän ollut minunkaan mielestä parhaimmillaan Lady Birdissä, mutta Luca sai tässä hänestä enemmän irti.

Ja ohjaajan näkemyksestä täytyy vielä mainita, että leffaan on upotettu runsaasti viittauksia ja symboliikkaa.
Toisella katselukerralla huomasin vielä joitain, jotka olivat jääneet ensimmäisellä kerralla noteeraamatta.
Osa on kuvallisia, osa on musiikin lyriikoissa, osa esineissä ja mitä ne tässä yhteydessä merkitsevät.
Sivuosissa olevien ilmeetkin kertovat paljon, kun huomaa katsoa. :D
Ja se, kun aivan jokaista kohtausta ei ole täytetty dialogilla, sillä joskus kertoo enemmän se, kun ei sanota mitään.

Kaiken edellä mainitun vuoksi täytyy vielä lisätä disclaimer, että vaikka minä pidin, niin sehän ei takaa mitään.
Matalin odotuksin katsomaan, niin ei tipahda niin kovaa tonttiin, jos ei oikein skulaakaan itselle.


😄

Mulla tuppaa välillä olemaan taipumusta odottaa aivan liikaa.
 
Viimeksi muokattu:
HUOM. Sisältää spoilereita mut kun niin halusin alleviivata tärkeitä juttuja jotka olivat leffan plussia, mut uskon et varmaan kaikki on tän nähnyt. Tuli vähän pitkä teksti mut innostuin kirjoittaa kun on niin uskomattoman moninainen leffa asioissaan IMO.

Interstellar (2014) - IMDb 8,6
interstellar-gargantua-2560×1600.jpg

Kun tein Inceptionista aikoinaan ison arvostelun niin halusin tehdä nyt Interstellaristakin saman kaltaisen arvostelun. Joskus monia monia vuosia sit arvostellu tän lyhyesti niin haluan tehdä kattavamman arvostelun tästä. Ihan ensimmäisenä pitää sanoa että mielenkiintoisin idea ikinä leffalle Inceptionin ohella. Avaruus, mustat aukot, kaukaisiin galakseihin meno... ja tuo super huikea idea on toteutettu leffassa aivan timanttisesti ollen Inceptionin jälkeen tajunnan räjäyttävin leffa mitä oon ikinä nähnyt.

Heti leffan alussa mainitaan sana aave joka myöhemmin osoittautuu tosi isoksi asiaksi leffassa ja aika pirun hyvin kun heti leffan ekalla minuutilla mainitaan sana aave niin voi huomata todella selvästi, että leffassa on hiljaiset melankolisen aavemaiset musiikit, josta tosi paljon plussaa leffalle sillä tuo aavemaisest musiikit tuki tajuttoman hyvin tuota aave asiaa, koska loivat perkuleen hyvin sävellttyä aavemaista tunnelmaa ylle ja tuo aavemainen musiikki kuulostaa hyvin alakuloiselta ja tunnepitoiselta.

Alussa pohjustetaan hyvin laadukkaasti henkilöhahmoja ja etenkin heidän jollain tasolla hankalia välejään, etenkin leffassa isän Cooperin ja tyttönsä Murphyn isä-tytär suhde on tosi koskettavaa jälkeä ja heidän välinsä nousevat myöhemmin koko leffan isoimmaksi teemaksi ja pääpointiksi. Se oli kyllä tosi koskettavaa jälkeä kun Cooper jättää "hyvästit" ennenkuin lähtee kyyneleet silmissä autolla ajamaan kohti Nasan tukikohtaa ja sieltä avaruuteen. Alussa mainitaan myös perheen äidin kuolemasta joka loi sekin koskettavuuspintaa osaltan pohjaksi alkavalle masiiviselle leffalle. henkilöhahmoihin oli kyllä tosi hyvin syvyyttä saatu. Näyttelijäkaarti on täyttä timanttia ja voisi kertoa mietteitä jokaisesta näyttelijästä / henkilöhahmosta jotka on ihan saamarin hyvin toteutettu. Mut en jaksa niistä sen enempää puhua muuta kuin sen joka on pakko mainita et Matthew on kyllä ihan pirun loistava näyttelijä.

Leffan toisesta jutusta, maapallon kuihtumisesta. Ihan alusta asti hyvin kolkko tunnelma. kuihtuva maapallo, kaikkialla pölyä ja ohrat sun muut viljat kaikki kuolemassa ja tuo oli karulla tavalla erittäin hienoa tunnelmaa luova asia melankolisten musiikin soidessa, joka vaan voimistaa ja voimistaa tunnetta että maapallo on todellakin kuihtumassa, tuo pirun siisti voimakas synkähkö tunnelma ja ilme leffassa on todella läsnä alusta asti. Alussa ajoittain on tehty dokumentaarisesti kohtia jossa vanhat ihmiset puhuvat kuihtuvuudesta ja kun pölyä on kaikkialla ja tuo juttu toi asiaan hienosti lisää realistista tunnetta kuolevaan maapallo teemaan.

Ihan helvetin siisti tunnelma on leffassa, niin kuihtuvalla maapallolla, mutta etenkin siellä avaruudessa. Sinne kun lähdettiin niin sana ahdistavuus tuli mukaan. Mennä tuolla jossain avaruudessa kauas kauas tuntemattomaan galaksiin. Avaruuden äänettömyys oli kanssa siistiä Kun on aluksen pyöriessä aivan täysin hiljaista, mutta sitten myös äänimaailma siellä, mustan aukon kova humina, aluksen rämiseminen, kaikki. Avaruus oli 2001 Space Odysseyn tavoin saatu ahdistavaksi ja kaukaisuuden tunne kodista todella voimakkaan tuntuiseksi ja sellainen jännittävä tunne ja miten sieltä päästään takaisin ja yli 10 kertaa tän nähneenä vaikka tietää loppuratkaisun, mut tota asiaa on silti kiva ajatuksen tasolla jänkättää leffaa katsoessa. Oli myös ajatuksena ihan huikea se että miten aika liikkui siellä jossain aivan eri nopeudella kuin maassa. Maininta myös varmaan leffan hienoimmasta kohtauksesta kun Matthewin henkilöhahmo Cooper katsoo videoklippiä jossa etenkin se Murphy puhuu joka on nyt jo noin 40v ja Cooper murtuu kokonaan siinä ja tuntee syyllisyyttä siitä et tuntee pettäneensä mm Murphyn suht perselleen menneestä avaruussmatkailusta ja surua kun omat lapset on vanhentuneet vuosikymmeniä sillä aikaa kun Cooper kavereineen viipyi ihan liian pitkään siellä vesiplaneetalla. Toi oli aidosti todella koskettava kohtaus, eikä milliäkään mitään siirappia todellakaan. Tosi hyvin ajatusta eritoten tossa kohtauksessa ja Michael Canen esittämän professorin kaikki se hänene pohdiskelu asioista et löydettäis uusi kotiplaneetta pelastaen ihmiskunnan, kun tää maa kuihtuu kokonaan ja kaiknelaisia muita asioita itsensä syyttämistä joita hän miettii kuolinvuotellaan oli hyvällä tavalla epätoivoista ja surullista.

Yksi koskettavimpia leffoja mitä nähnyt ja se on ihmeellistä kun ohjaajana on Nolan, siis mestarillinen ohjaajahan hän on mut tässä ihmettelee et miten mies osaa myös luoda leffasta tosi ajatuksellisen ja koskettavan. Inceptionissa oli tosin pientä sellaista mutta tässä on tuo asia 10x paremmin tehtyä ajatuksellisuus asioissa.

Mustaukko kohtauksesta pitää mainita et se on kyllä leffahistorian päätähuimaavin kohtaus ikinä upeudellaan ulkonäöltään etenkin kun 4k HDR version omistan,, sit äänimaailmaltaan ja taas sanon että myös ajatuksen tasolla et onhan se nyt ihan uskomatonta aatella et mennään mustaan aukkoon. Sit se pitää sanoa että tuo kohtaus sillä vauhdillaan millä alus menee sinne kolmiulottemaisen näköisesti niin mua pistää tuo kohtaus ihan oikeasti pyörryttämään...

Sit kaksi planeetoista joille mentiin niin ovat siistin mielikuvituksellisia mutta samalla realistisen tuntuisia, ei mitään liisa ihmemaassa planeettoja, jossa örrimörrejä tms, vaan on synkkä vesiplaneetta jossa vyöryy järettömän kokoisia aaltoja ja se aallon tuleminen sieltä on kanssa tosi päätä huimaavan näköistä ja sit toinen on se jääplaneetta mikä oli kanssa siistin näköinen kun pilvien tilalla on jäätä taivaalla.

Se mikä tekee myös valtavalta osaltaan leffasta upean ja synkän avaruusmatkailun katselukokemuksen tunteen on Hans Zimmerin luomat musiikit jotka tuki kohtauksiin lisää tehokkuutta täydellisesti, ihan 10 tasoa on sävelet kyllä. Loppupuolella leffan meno rupee kiihtymään tunnelmaltaan todella kiihkeäksi, niin siellä avaruudessa kuin samaan aikaan myös kuihtuvassa maassa, jopa vähän kaoottiseksi ja zimmerin musiikit oli tosi hienoja etenkin ton lopun tapahtumien kiihtymisen aikana.

Sit ne kaikki aika jutut leffassa, miten jossain tuolla aika kulkee eri vauhtia ja mm aika avaruuden vääristyminen jne niin mua ahdistaa oikeasti joka kerta tätä leffaa katsoessa ja sen jälkeen sitä päässä pyörittäessä aikaa käsitteenä leffassa mm leffan surullisten teemojen kautta. Myös universumin äärettömyys / loputtomuus ja sitten kaukaisuus kotiplaneetalta ovat myös jostain syystä ajatuksena hyvin ahdistavaa kun rupee miettimään.

Lopun viidennessä ulottuvuudessa seikkailu oli musta uskomattoman makeeta mielikuvituksellisuudessaan ja ajatuksena et kaikenmaailman ihmisten tajuamat aikakäsitteet rikkouttuu jne menee sellaiseksi pyörremyrskyksi ne et oksat pois, kunnon next levelille kun Cooper oli siellä viidennessä ulottuvuudessa yhteydessä sinne Murphyn huoneesen kirjahyllyyn painovoiman avulla, oli etenkin kun ekaa kertaa näki niin ihan mielen räjäyttävä tuo asia moninaisuuksissaan ja on edelleen mielen päräyttävä IMO.

Siitä pitää muuten ehdottomasti mainita että se avaruuden täysi pimeys ja vieraisiin galakseihin meno joka loi äärettömyyden tunnetta + melkein kolmetuntinen kesto + myös se tuohon lisäksi että leffa on hyvin moniuloitteinen, niin nuo kolme asiaa yhdessä tekevät leffasta tosi suuren ja massiivisen katselukokemuksen tunteen.

Leffan loppuratkaisu on aisosti erittäin koskettava kun Cooper siellä oliko se nyt Jupiterin kiertoradalle tehdyssä avaruuuskeskuksessa niin menee sinne puhumaan sängyssä makaavaalle Murphylle joka on nyt jo jotain yli satavuotias et minä olin aaveesi jne.

10 ja saattaa mahtua jopa top kymppiin itelläni kaikista leffoista mitä nähnyt.
 
Viimeksi muokattu:
Ad-Astra.webp


Kun asia on kyllin vakava tai henkilökohtainen motivaatio suuri niin avaruuden äärettömältä tuntuvat välimatkatkaan eivät ole esteenä tehtävän toteuttamiseen. Päähenkilön isänkaipuu ja planetta Maan pelastaminen toimivat "rakettimoottorina" kohti kaukaista aurinkokuntamme planeettaa. Ihmiskunta on alkanut levittäytyä ulos Maapallolta ja monilla on omat intressit sen suhteen. Matkalla sattuu ja tapahtuu .... Astraalinen RoadMovie.
Bradilta kohtuu hyvä roolityö, samoin lyhykäisyydessään hyvät Tommy ja Donald..... Liv on "seinäkukkasena" kuten niin usein ...

8/10




"So it goes" - (Those three famous words from Slaughterhouse-Give, by Kurt Vonnegut)
 
Aiemmin täällä puhuin et annan jossain vaiheessa The Forest of Love leffalle uuden mahdollisuuden ja tänään aion antaa sille uuden mahdollisuuden katsoen leffan ja sit tulee häiriintynyt arvostelu siitä xD Oli se leffa sitten kauheeta paskaa tai hyvä. Se oli se leffa jossa josta kerron aiemmin täällä sen verran et siinä tyttökoulussa tytöt juovat kemian luokasta jotain unilääkettä ja menevät katon reunalle seisomaan nukahtaen ja tippuen alas...

Kyseessä on sarjamurhaaja elokuva ja siitä tuli mieleen et oon muuten hävittänyt savuna ilmaan Memories of Murderin, etsinyt kaikki paikat eikä löydy mistään. Pitää varmaan huutonetistä ostaa se kun on niin saamarin kova leffa ja se tunnelma siinä on ihan huikeeta.
 
The Forest of Love

mun pää... mun aivot... Älkää ikinä koskeko pitkällä tikullakaan tähän leffaan.

Alkupuoli oli vielä ihan toimivaa, mut sit kässäri lässähti totaalisesti ja alkoi niin sadistinen ja fetistinen meininki, että en PYSTYNYT kattoo loppuun leffaa vaan jäi 1h11min katsomatta, alkoi olla nimittäin todella työlästä katsoa. Kerron jotain juonenkuvaksesta ja plussista ja sitten ne miinukset. Sori lukuiset kirosanat mut minuu hituttaa.

Tuosta kerrontatyylistä niin hyvä esimerkki kun leffa alkaa tosi oudosti koska sarjamurhaaja esitellään heti alussa, tuo oli tosi persoonallinen tapa musta leffalle. Tuon jälkeen leffa alkaa prologilla, kun 2 kaveria tutustuu kadulla kitaraa soittavaan kaveriin ja ottavat hänet mukaan heidän kämppäänsä ja puhuvat että alkaisivat tehdä elokuvaa. Tuo kitaraa soittavaa kaveri kertoo olevan neitsyt. Nuo kaksi muuta kaveria menevät yhden tytön luo ja kysyvät häneltä että pelehtelisikö tyttö tuo neitsyt tyypin kanssa. Tyttö kieltäytyy, mutta sanoo että tuntee erään hänen entisen ystävänsä Mitsukon joka voisi suostua. Kun he menevät porukalla tuon tytön asunnolle niin alkaa selvitä että tytöillä on todella hankalat välit ja pintaa syvemmällä...

Tuosta juonenkuvaksesta voi sen verran paljastaa et Mitksuko makaa huoneessaan ja sit kuvataan valokuvaa kuolleesta tytöstä ja tuo Mitsuko on jotenkin ihan hajalla. Tyttöjen tavatessa alkaa sellainen näköharhojen ja mm ihan helvetin outojen muistojen vyöry. Oli vaan silleen et mitä helvettiä. Taeko näyttää mitsukolle arven reidessään ja alkaa vauhkota Mitsukolle että luo arpi ja siirry eteenpäin. Häiriintynyttä mut se vaan kohta kasvaa lisää...

Tuon Mitskukon käytöksen, näköharhojen ja sekavien muistelmien sekamelska saa kelailee, että tuo Mitsuko on traumatisoitunut ja psykoosissa oleva kaiken kokemansa jälkeen ja jo siitä lähtien kun eräs hänen kaverinsa kuoli. Tuntuu olevan se hänen pääkoppansa niin sekaisin kaikesta että on erittäin sekavassa psykoosissa.

Tuosta et pompitaan välillä häiriintyneisiin muistikuviin kun Mitsuko ja Taeko olivat aikoinaan tyttökoulussa, niin tuollainen muistikuviin vähän väliä hyppiminen oli leffan ohjauksen puolesta hyvää tasoa, sillä tää ei oo sellainen leffa joka etenee pala palalta eteenpäin, vaan pompitaan tosiaan noihin muistikuviin ja aikaisemmille vuosiin taustoitettaen tarinaa ja hahmoja mm leffan puolivälissä kun hypätään vuoteen muun muassa 1985 vuoteen sinne tyttökoulun tapahtumiin jonka kautta rakennettiin tasokkaasti Mitsukoa ja taekoa Persoonina.

Tuosta pompataan tosiaan 1985 jolloin nuo tytöt ovat nuorempia ja tyttökoulussa, jossa perehdytään että mistä kaikki alkoi. Tuosta kohtaa leffa menee tosi häiriintyneeksi kun pompataan taas nykyhetkeen mm Mitsuko runkkaa katsoen kuolleen tytön kuvaa joka kuoli suojatielle kun olivat vielä siellä tyttökoulussa.

Nuo kaikki tähän asti kertomani jutut juonessa tapahtui varmaan 20 min sisään 2h30min leffassa et ei spoilaa mitään ollen lähtöasetelma leffalle ja tuossa kohtaa pärähtikin ruutuun vasta leffan nimi ja tuli "luku 1"

Helvetti että menee häiriintyneeksi etenkin kun (mainitsen tämän kohdan ilman spoileria koska aiemmin täällä paljastinkin tuon kohdan kun puhuin tästä leffasta täällä.) Elikä sit hypätään taas vuoteen 1985 ja kuolleen tytön takia koulutytöt haluavat liittyä kuolleen tytön seuraan juomalla kemian luokasta unilääkettä ja menevät seisomaan koulun katon reunalle naureskellen. Aika helvetin sairasta ja häiriintynyttä meininkiä, mut mä tykkään joistakin leffoista jotka on häiriintyneitä, niin pidin tuosta kohtauksesta vielä koska oli niin pimee ja häiriintynyt ja siinä tajusi miten totaalisen sekaisin tytöt olivat sisältään menneet sen yhden tytön kuoleman takia.

Nyt alkaa ne miinukset...

siitä sarjamurhaajasta... siis niiIIIn oksettavan kiero kuin korkkiruuvi koko ukko melkein rasittavin tyyppi ikinä missään leffassa. Kertoo taustoistaan tapaamilleen tytöilleen täysiä valheita ja puheillaan herrasmiestä esittäen sekoittaa tyttöjen päät ja hakkaa näitä ja se Mitsuko vaan tykkää siitä... sekin kun murhaaja tiputtaa suustaan klimpin Mitsukon suuhun............ Siis sellaista ihan helvetin sairasta paskaa, et hyi helv... ei mitään taidetta vaan pelkkää sairasta paskaa alkoi leffa olla. Ne kolme kaverusta jotka tekevät sitä elokuvaa napatakseen murhaajan, niin nuo näyttelijät on repäisty jostain ö luokasta... Sit se heidän välinen dialogi kohtauksiin sisältyöihin ihan älyttömän epätilanne tajuista ja aivan järjettömän epäloogista ettei mitään järkeä ja niin epäuskottavaa kuin olla ja voi miten ne on kirjoitettu nuo kolme kaverusta leffaan. niin paskaa että sitä ei pysty edes selittämään...

Mun katselu loppui siihen kun se murhaaja hakkasi ja hakkasi vaan mm Mitsukoa ja Mitsuko tykkäsi siitä ja hänellä kauheat arvet ja sit rupes hakkaa aivan jokaista ja kaikki oli vaan silleen mikäs tässä eikä pistäneet vastaan ja samalla kässäri rupes menee aivan käsittämömään surkeaan suuntaan jossa ei enää ollut mitään järkeä ja lopetin katsomisen kun se sarjamurhaaja ja ne kolme kaverusta jotka alkoivat tekee ton sarjamurhaajan kanssa elokuvaa niin että nuo kaverukset rupes hakkaa ihan kaikkia.

Noin puoleenväliin ihan ok toimiva, mut sit alkoi mennä ihan liiallisuksiin ja ihan järjettömäksi ihan kaikki jutut... Ei arvosanaa koska en katsonut kuin puoleen väliin, mut sen voin sanoa että älkää ihmiset menkö tätä koskaan kattomaan. Miten netflix originals leffa voi olla noin sairas.
 
Viimeksi muokattu:
Ai että mä ootan sitä päivää kun saan Ju On The Grudgen lainaan.(y) Piru vie että se on varmaan pelottava leffa, en muista leffasta muuta kuin sen et siitä meni aikoinaan yönunet.:LOL:
 
Pitäisi tehdä oikea arvostelu ja tämä on melkein noloa, mutta lyhyesti:
'The Irishman'

Modernin mafiaelokuvan kiistattomat kuninkaat Scorsese, De Niro, Pesci ja Pacino yhdessä eivät näin lähtökohtaisestikaan voi kovinkaan suurella todennäköisyydellä pettää, mutta jotenkin oli etukäteen vaikea uskoa, että kolmen ensin mainitun parhaiden yhteisten elokuvien tasolle olisi enää mahdollista yltää.

Tämä kolme ja puolituntinen eepos tekee kuitenkin tästä lähes mahdottoman tuntuisesta ajatuksesta totta, nousten samalla mafiaelokuvien aivan kirkkaimpaan kärkeen. Kaikkein parhaaksi? Kyseessä on lopulta elokuva, joka on paljon enemmän kuin "vain" mestarillinen mafiaelokuva. Elokuva on päivänselvä joutsenlaulu herrojen yhteisen mafiaelokuvan saralla ja koska jo tämä itsessään tuntuu haikealta, jopa sentimentaaliselta, on elokuvan viimeisten noin 40 minuutin teemallinen anti todella todella pysäyttävää. Monilla eri tasoilla.

Elokuvan syvällisempi anti elämää, kuolemaa, aikaa ja merkittävimpienkin henkilöiden omaa merkityksettömyyttä koskien on korostetun, mutta ei pätkääkään alleviivaan voimakasta. Aiheiden käsittely ei ole symbolista, pohdiskelevaa, tutkiskelevaa tai filosofista, vaan suoraviivaisen tyylikästä ja kaunista, toteavaa. Elokuva ei ole minuuttiakaan liian pitkä tai pitkäveteinen, ja sen pitkällä kestolla ja äärimmäisellä mukaansatempaavuudella on suora ja valtava merkitys siihen, millainen iskuvoima The Irishmanin viimeisellä vajaalla tunnilla on.

Näyttelijät ovat rooleissaan odotetun hyviä, mutta De Niron suoritus on mielestäni kiistatta hänen koko uransa parhaita, ellei paras. Hänen roolisuorituksensa arvon nostaa uudelle tasolle tunne, jossa De Niron itsensä ja hänen näyttelemänsä hahmon (Frank Sheeran) välinen resonointi nimenomaan näihin aiemmin mainittuihin elämän suuriin teemoihin liittyen näyttäytyy todella voimakkaana ja samalla De Niron ja Sheeranin välinen kuilu hälvenee. Ajoittain tuntuu jopa siltä, kuin Scorsese ja De Niro käyttäisivät tietoisesti metatason kerrontaa. Tämä on kuitenkin vain tunne, ei varmastikaan tekijöidensä varsinainen tarkoitus.

Elokuvasta olisi sanottavaa paljon ja se ansaitsisi paljon kattavamman arvostelun, sillä elokuvaa voisi hehkuttaa esimerkiksi niin soundtrackiin, elokuvan visuaaliseen ilmeeseen kuin käsikirjoitukseenkin liittyen. Mutta nostetaan nyt kaikkein korkeimmalle jalustalle nämä kolme näyttelijää ja heidän upeat roolisuorituksensa sekä itse ohjaaja, Martin Scorsese, jonka kohdalla voisi hyvin kuvitella, että kun elokuva on lopulta ollut valmis, eikä siihen ole enää ollut koskeminen, ovat tunnelatausten purkautumiset voineet olla hyvinkin voimakkaat.

The Irishmanin lopputekstien pyöriessä ainakin allekirjoittaneen kaltaiselle pitkän linjan "elokuva-intoilijalle" syntyy todella mielenkiintoinen ja jollain tapaa ambivalentti tunne-elämys, jossa niin elokuvan teemat, elokuva itsessään kuin tekijöidensä merkitys yleensäkin muodostavat kokonaisuuden, joka on samaan aikaan toisaalta saumattoman koherentti ja haikea, mutta jonka eri tasot ovat kuitenkin selkeästi olemassa.

Kyseessä ei ole ainoastaan yksi viime vuosikymmenen parhaista elokuvista, vaan The Irishman on samalla elokuvan historiallinen merkkipaalu, yhden ajanjakson päätös. Hyvästely ja summaus, jossa kliseisesti todettuna kokonaisuus on todellakin paljon paljon enemmän kuin osiensa summa.
 
Crawl - (2019)
46.png

Screen-Shot-2019-09-24-at-7.36.51-PM.png

Leffa sijoittuu Floridan hurrikaanin aikaan sijoittuviin tapahtumiin, kun nuori nainen on uimakilpailuharjoituksissa ja myrsky on jo hyvää vauhtia yltmymässä vitostason myrkyksi. Nainen (Haley) lähtee etsimään isäänsä koska Haleylle tulee puhelu siskoltaan, et isää pitäis lähtee etsii kun ei vastaa puhelimeen ja vitostason myrsky päällä, joten Haley lähtee etsii sit eräältä asunnolta isäänsä ja löytääkin hänet eräästä kellarista. Sieltä löytyykin isän lisäksi jotain muutakin...

Teki mieli kattoa tällainen uusi alligaattoreihin liittyvä kauhu, kun jotenkin tykkään paljon esim hai aiheisista selviytymis kauhuista, enkä oo muistaakseni edes nähnyt krokotiiliaiheisia selviytymiskauhuleffoja. Sit toinen iso syy miksi halusin katsoa tän on Kaya Scodelario pääosassa.:heart:

Leffassa heti ruvetaan käymään läpi tällaisen tyyliselle leffalle niiiin nähtyjä kliseitä. En sano aina, mut todella usein tällaisissa selviytymiskamppailu leffoissa tuntuu olevan et on mm isä ja tytär jotka on riidoissa, äiti eronnut isästä, isä masentunut ja juo sen takia. Tossa jo ekan 5 min sisään leffassa arvasi et niiden myöhemmin leffassa tulevien alligaattoreiden takia isän ja tyttären on unohdettava riidat ja vedettävä yhteistä köyttä. Tosin toki jollain tavalla henkilöhahmoja pitää pohjustaa, mut miksi niin usein just ton tyyppisellä nähdyllä kaavalla? Sama juttu että kun alussa kuvataan Haley uimaharjoituksia ja muistelmia isän tsemppaus sanoista uimiskilpailuihin liittyen kun Haley oli pieni, niin ei varmaan edes spoilaa kertoa (kun tiesi jo aivan heti leffan alussa että myöhemmin et tolla uimakilpailujutulla ja alligaattori teemalla on päivän selvä yhteys, jolla meinaan kun alligaattori tulee kuvioihin niin Haley ottaa uimaharkkoja alligaattoria vastaan ja sit tietää jo senkin alussa et tuossa totisessa tilanteessa tulee niitä isäpapan antamia tsemppaus lauseita...

Oli tässä leffassa tosin jotain hyvääkin, jos tykkää tällaisista vaikka just alligaattori tai vaikka hai aiheisista selviytymiskauhuista. Tuo floridassa oleva vitosluokan hurrikaani ja sen mukanaan tuoma tulva oli tosi hyvä veto alligaattoreiden kannalta sillä se loi tosi paljon uskottavuutta sille että noita otuksia löytyisi kellarista. Sit plussaa tuosta hurrikaanista senkin takia, koska se loi siistin tosi synkän näköisen miljöön tällaiselle alligaattorikauhulle kun siellä kellarissa oli myrskyn takia niin pimeää mikä loi osaltaan ahdistavuuttaa leffaan.

Sit pakko myöntää et mua vähän jollakin tasolla oikeasti ahdisti leffa kun ovat ahtaassa pimeässä kellarissa siellä alligaattorin kanssa... Ekan kerran kun veren näkee siellä, niin alkoi pelätä ekaa säikäytyskohtausta ja kun se alligaattori ekan kerran tulee sieltä jostain niin sen jälkeen alkoi kuumottelee kelaillen että montakohan niitä siellä oikein on? Onko siellä niitä vaan yksi? vai kaksi? kolme???:eek: Sitä en paljasta onko siellä niitä enempää kuin yksi, mutta kyllä ahdisti MISTÄ? ne mahdolliset useammat alligaattorit ilmestyy varsinkin kun veden pinta nousi niin ei tiennyt yhtään missä se otus kulkee. yhdessä kohtaa kuulokkeissa äänet täysillä sain kyllä aikamoisen paskahalvauksen.:LOL: Muutenkin riipi se äänimaailma kun kuului otuksen pitämää sihinää saati sitä ruplatusta. Ihankuin joku traktori olisi ollut siellä.

Se kun alligaattori ekan kerran tulee niin siitä eteenpäin ahdisti joitakin aikoja oikeasti, mutta mitä pidemmälle homma eteni niin sitä epäpelottavammaksi se alkoi mennä, kun alligaattorin liikkeet, käyttäytyminen jne alkoi toistaa itseään niin alkoi tavallaan oppia tajuamaan milloin ne hyökkää sieltä ja milloin ei. Alkoi mennä tosiaan alamäkeen toi ahdistavuus sen takia ja siitäkin miinusta et todella yksitoikkoisena homma rupeaa polkemaan paikallaan toistaen itseään, niitä hyökkäyksiä oli aivan liikaa siltäkin osin mennen tosi kliseiseksi et vielä sieltä pompataan viimeisillä voimilla. Lisäksi vaikka verta näkyi niin olisi saanut olla paljon raaeempi koska se olis luonut kauhistattuvuutta meininkiin. Loppuratkaisussa ei ole kanssa mitään munaa.

alligaattorista sitten oli niin ainakin hdr kuvalla todella aidon näköinen ja iso sellainen mutta suht realistisen kokoinen vielä kuitenkin, josta plussaa, koska esim Anakonda leffassa on ihan naurettavaa miten se kärmeen koko on vedetty aivan jäätävän överiksi... Olis muuten ollut pirun ahdistavaa ajatuksena leffassa suistokrotoktiili jotka on oikeasti aivan epäluonnollisen isoja mönkiäisiä, mut se olis taas ollut tosi epärealistista tähän leffaan, koska ei mun käsittääkseni Floridassa niitä elele.:LOL: mut sitä meinaan et ois kyllä mukava sellainen hyvin tehty leffa nähdä jossa olisi oikeita isoja krokotiileja eikä noita paljon pienempiä alligaattoreita.

Lopuksi voisi mainita että oliko se nyt 2016 vuosi tullut The Shallows valkohaileffa, niin se oli paljon parempi kuin tää, ei niiiin kliseinen ja ne monet kohdat siinä oli tosi karuja näkyjä:eek: ja ahdistavampi leffa muutenkin.

Kyllä tän Crawlinkin tosin nyt katselee jos tosiaan tykkää "eläinselviytymiskauhu" leffoista et tuossa genressään antaisin tälle
7
ja vertauksena tuolle The Shallowsille niin sille varmaan antaisin jonkun
8+
 
Viimeksi muokattu:
Van Cogh (2018)
van-gogh.jpg

800px-VanGogh-starry_night_ballance1.jpg

Halusin katsoa Vincent Van Coghista tehdyn leffan, normisti ei kiinnosta oikeastaan yhtään taidemaalarista kertovat elokuvat, mut Van Cogh on poikkeus koska ainut mitä hänestä ennestään oon tiennyt on se hänen kuuluisin? hyvin surrealistinen maalaus jossa on noita pyörremäisiä kuvoita taivaalla maalauksessa ja toinen asia minkä tiesin Coghista oli että hän sairastui mieleltään ja se loi mielenkiintoa paljon koska se hänen hulluus näkyi mm kuvan maalauksessa ja kiinosti täten nähdä et millä tavalla hän sai inspistä omasta mielenterveyden järkkymisestä tohon maalaukseen. Se innosti myös katsomaan vielä tuon lisäksi koska Dafoe joka on yks mun suosikkinäyttelijöistä, niin esittää Coghia.

Hienosti leffa alkaa kun noin 10 minsan päästä kun Cogh lähtee Etelä-Ranskaan, että saisi sieltä väriloistosta inspistä maalauksiinsa, niin tosi hienosti tehty maalauskohtaus tulee tuossa alussa kun ulkona on kova tuuli, mutta muuten aivan täysin hiljaista kun hän maalailee huoneessa. Tuossa kohtaa jo huomasi hulluuden ilmapiirin, ei vielä Coghin käytöksestä ollenkaan tossa, vaan kohtauksesta itsestään kun on tehty tunnelmaltaan sellaiseksi, joka enteili leffassa myöhemmin tulevaa hulluutta. Miljöö on kanssa upean näköistä leffassa siellä Ranskassa jota kuvataan tosi hienolla tavalla, erikoisista kuvakulmista ja usein heiluvalla kameralla + tuohon sävelet jotka oli tosi hienon kuuloisia.

Ekoja merkkejä hänen mielensä järkkymisestä huomasi leffassa siinä vaiheessa, kun hän luovalla mielellään rupesi miettimään maisemien kautta ikuisuutta ja olemassaoloa ja mm kun hän maalaa puunjuuria ja jotkin lapset tulee haukkumaan niitä maalattuja juuria madoiksi ja tuossa kohtaa Cogh tuntuu hermostuneelta ja hyvin ahdistuneelta ja kohtaus on jollain tavalla kaoottinen, kun kuvataan Dafoen silmistä ympärillä olevia maalausta haukkuvia lapsia, jossa kuvaus on myös kaoottista äänimaailman kanssa. Hienosti toteutetusti hänen mielen maisemansa alkoi horjua. Mm myös siksi kun kuulee päänsä sisällä kaoottista sekavien höpötysten aiemmin hänen todellisuudessa puhumiaan asioita ja muiden hänelle puhumien asioiden sekoituksia ja variaatioita sekoittuen nykyhetken ajatteluun ja puheeseen ja hänen katseestaan välillä kuvataan miten hän näkee sumuisena maailman, joka loi siistiä surrealistisuutta leffaan ja tukien entisestään sitä Coghin sekavaa mielen tilaa leffassa.

Todella hienosti muuten Cogh sai luotua oman mielensä sisällön hänen maalauksiinsa etenkin siihen, jossa on tosiaan niitä pyörremäisiä kuvioita, kun hän mietti vääristyneessä ajatusmaailmassaan mm luonnon, maalauksien, mielen, todellisuuden ja ikuisuuden suhteesta toisiinsa ja niiden yhteyksiä joiden tuloksena oli mm tuo hienon surrealistinen ja häiriintyneen psykoottinen maalaus. Tosin tuon maalauksen mitä se loppujen lopuksi tarkoitti ja mistä se kaikkeudesta hänen mielen syvyyksistään se kumpusi, niin tiesi vain ja ainoastaan Van Cogh itse, mutta leffassa paljastetaan katsojalle että mm just noista mainitsemistani hänen oman vääristyneen ajatuksen sisällön suhteesta luontoon, maalauksiin ja ikuisuuden pohdiskeluun jne. Sit tuosta Coghin vääristyneestä kuvasta millä hän näki maailman niin tuli mieleen, et onkohan jollain tasolla oikeasti totta se kuuluisa sanonta et luovuus ja hulluus kulkee käsikädessä. En muista miten tuo sanonta tarkalleen meni mut anyway.

Ihan hemmetin hienosti pohdiskeleva leffa / henkilö ollut tuo Van Cogh, jotain niiiin diippiä kamaa oli ne hänen höpinät et leffassa onnistutaan siksi yllättävänkin hyvin pääsemään jollain tasolla miehen pään sisälle, koska se oli niin diippiä, että voisi sanoa siksi monologin ja dialogin olevan tosi kovaa tasoa leffassa. Niin diippiä ne hänen höpinänsä et putosi oikeasti välillä kärryiltä leffassa, mut ei varmaan ole tarkoituskaan tietää kaikkea sitä hänen ajatusmaailmaansa joiden tuloksena oli ne maalaukset / varmasti mahdotonta edes pystyä tajuamaan mitä hän päässänsä kelaili. Dafoesta pitää sanoa että vetää kyllä ehkä elämänsä roolin tässä.

Se mikä itseä jäi ainoastaan harmittamaan leffassa oli, että odotin tuon kuvassa olevan maalauksen toteutuksesta, sen maalaamisesta paljon enemmän ollen asiaa leffassa ja odotin ennen leffan näkemistä tuon maalauksen olevan leffan kohokohta ja sit toivoin leffan olevan paljon paljon surrealistisempi et tyyppi ois vaikka nähnyt tuollaisia ihmeellisiä kuvioita taivaalla ollen kunnon psykedeelistä menoa. Vaikka tuo jäi harmittamaan että noin ei ollut, mutta siitä ei voi antaa leffalle kuitenkaan miinusta, sillä jos Van Cogh ei oikeasti nähnytkään taivaalla moista psykedeelistä tykitystä, niin ymmärrän täysin miksi sellaista ei leffassa ollut koska kuitenkin tositarinaan perustuva leffa.

9+
 
Van Cogh (2018)

Pitäis katsoa tämä. :)



Loving Vincent (2017)

Visuaalisesti upea ja ainutlaatuinen, sillä elokuvassa esiintyvien hahmojen osuudet on ensin näytelty ja sitten materiaali on maalattu käsin elokuvaksi - van Gogh -tyyliin.
Surrealistinen tunne nähdä yleensä staattisen öljyvärimaalauksen heräävän eloon.
Tuttuja teoksia on myös mukavaa bongailla elokuvasta.

Valitettavasti koin, että uniikista ja upeasta toteutustavasta huolimatta tarinankerronta tuntui tylsältä.

86a0a1b791f118c054e4185927bc64f6.gif



tumblr_owps8uwfWa1sa5fyqo1_500.gif



1bbc51e31db3354241f2b2a63cb4cc25cf98e3d8_hq.gif



tumblr_p6bt97egZ01qi0pl0o2_540.gif



5/10
 
Viimeksi muokattu:
A Prayer Before Dawn (2017)


Elämänmakuinen kuvaus huumeriippuvaisen nyrkkeilijän selviytymisestä thaimaalaisessa vankilassa.
Ei moralisoida eikä kikkailla metaforilla.
Tämä elokuva ei ole katsojalle diippii shittii, mutta kokija epäilemättä on käynyt diipeissä keloissa vankilassa ollessaan useammankin kerran.
Elokuva perustuu päähenkilön omaelämänkerralliseen kirjaan.

Bonus:
Sisältää thaimaalaisten jännämiesten tatuointitaidetta.

prayer-before.jpg



Billy.png



image.jpg


Viihdyttävä, vaikka ei tällaista leffaa katsoessa varmaankaan ole moraalisesti oikein viihtyä. Silti.

Saattaa vähentää mahdollista Thaimaahan kohdistuvaa matkakuumetta.


8/10
 
Viimeksi muokattu:
Back
Ylös Bottom