Maailman laidalla käyminen ei sovi kaikille. Tunnen monia, jotka ovat ihan onnellisia siinä missä ovat eivätkä halua mihinkään pois. Mä olen omalla tavallani kateellinen, koska itse olen ihan päinvastaista tyyppiä. Haluan koko ajan vaan pois, haluan lähteä kauas ja tehdä asioita, koska paikallaan pysyminen ahdistaa jo ajatuksena niin paljon.
Tossa täytyy sanoa että kiteytyy meikänkin elämä ja suunnitelmista tärkeimmät. Mä en ole sen osalta tippaakaan luovuttanut, vaan päinvastoin ottanut välitavoitteita, ja ihan toteutumiskelpoinen roadmap niistä. Mulle ehkä se tärkein tavoite on aina ollut muuttaa ulkomaille. Ihan toteuttamiskelpoinen edelleen.
Sitäkään ikästressausta en ymmärrä, ehtiihän sitä "vakiintua" 40 vuotiaanakin? tai 50? Enkä luovuttamista esimerkiksi taloudellisen tilanteen parantamisen suhteen.. Todennäköisyydetkin puhuu sen puolesta että ei 30-vuotiaana olla vielä elämän rikkaimmillaan taloudellisesti, eikä vielä olla saavutettu uran huippua / yrittäjät eivät vielä ole henkilökohtaisen vastuuaikansa huipulla yrityksessään (siis monen menestys ei tule kuin vasta myöhemmin). Ei se ettei juuri esimerkiksi 28 vuotiaana tai 34 vuotiaana ole vielä vaurastunut tai päässyt johtotehtäviin tai menestynyt yrittäjänä tai muuttanut vaikka sveitsiin, tarkoita sitä etteikö niin voisi tapahtua vanhempana, 45-vuotiaana sama ihminen voi olla edennyt urallaan todella paljon, palkka voi olla 3-kertaistunut, kotimaa on voinut vaihtua muutamaan kertaan, yrityksen liikevaihto voi olla 20-kertaistuntut ja kannattavuus parantunut. Ei tää elämä ole kaikki tänne heti nyt-paikka vaikka monien mielestä niin ehkä on.
Itse aika läheisestikin olen ikäni tuntenut ihmisen joka on mm. toiminut toimialansa johtajana listatussa yrityksessä, käynyt koulutuksissa singaporea myöten firman rahoilla, nykyään vähän eri alan yrityksessä johtoportaassa (=ihan oikea johtaja eikä mikään 2500e/kk toimistopäällikkö) ja kolmekymppisenä hän oli ihan rivitoimistoduunari jonka ura oli aivan alkutekijöissään, eikä autokaan ollut kovin hieno. Se on mulle aina tähdentänyt, että hanki kunnon koulutus kovalta alalta (koska sillä ei kovin erikoinen tausta ole ja se on sanonut että oisi se helpottanut jos olisi, vaikkakin suurin osa ei tarvitsisi ihme lappuja, voi siitä tulla lasikatto jos niitä ei ole), äläkä koskaan tuudittaudu olemaan paikoillasi ja kuvittelemaan että nyt tässä elämässä ja tällä uralla vallitsee status quo (ei se bändi), vaan ole aina valmis muutokseen ja haasteisiin. Eikä se elämä ole ohi kun täyttää 30-vuotta. Työura on kuitenkin vasta aika kehitysvaiheessa. Koskaan ei saa luovuttaa, koska ikinä ei tiedä mihin sitä päätyisi jos jaksaisi sinnikkäästi yrittää eteenpäin. Elämä jatkuu kuolemaan asti..
Sukulaismies oli aikoinaan nuorenpana iso johtaja listatussa yrityksessä, johti kokonaista tuotantolaitosta. Sitten yli nelikymppisenä päätti alkaa itsenäiseksi konsultiksi alallaan, perusti yrityksen, ja ennenpitkää tienasi aivan tuhottomasti enemmän kuin toisten duunissa ikinä. Ei varmaan ekaa kertaa kesätöissä TKK:n kesälomilla duunarihommissa samassa firmassa oisi ajatellut että 25v päästä on jo siirtynyt uusiin haasteisiin, ja alkanut varttuneemmalla iällä oikeinkin menestyneeksi osoittautuneeksi yrittäjäksi. Oli sillä varmasti ihan kohtuulliset palkat, mutta rikas siitä tuli vasta keski-ikäisenä.
En halua nyt vaikuttaa miltään jarisarasvuolta, että kuhan tekee kaikkensa, niin kaikki on mahdollista.. mutta ainakaan ei menesty jos ei edes alitajuisesti sitä halua.
Toki henkilökohtaista menestymistä on monenlaista. Toisille menestys on 5 keskiarvo oikiksessa, ja kiitettävä gradu, toisille se on kunnialla lähihoitajaksi päätyminen ja laupeudentyö paikallisessa seurakunnassa vapaa-ajalla, kolmas haluaa tositeeven, oman kodin ja pienen perheen, joku haluaa pääministeriksi ja joku muuttaa amerikkaan. Mutta ei noista mitään saavuta jos ei uskalla edes yrittää menestyä, ei pääse lähihoitsuksi jos ei uskalla hakea kun ajattelee etten ainakaan pärjää. Ei saa perhettä jos ei uskaltaudu pyytämään mahdollista tulevaa vaimoa ulos, eikä senkoommin pääse pääministeriksi jos ei uskalla liittyä puoluetoimintaan mukaan. Taloudellinen menestys ihan samaa, ei sitä voi saada jos ei uskalla ottaa riskiä.
Joo ja tosta sitku-meiningistä oon vähän samaa mieltä. Tosin ymmärrän sillälailla myös että opiskelija helposti sanoo että sitku valmistun meen ulkomaille, kun opiskeluaikana ei oo rahaa välttämättä yhteen viikkoon edes syödä ruokaa, niin milläs rahoilla sitten kierretään australia myötä ja vastapäivään?
Toisaalta sitten tosta ulkomaille muuttamaanpyrkimisestä: Ei sinne ainakaan helpompi ole lähteä mitä vanhempi on, siksi mäkin lopetin vaihteeksi sitkuttelun kun mietin mitä kesäksi.
