Elämän suunnittelu

[Weak]

Mutta sähän maksat hymyssäsuin verosi, kuten olet useasti sanonut. Mikäs nyt on, eikö hymyilytäkään enää?

Edelleen maksan tyytyväisenä veroni. Aina tulee olemaan pummeja ja mitä lie narkkeja, vaikka se joskus harmittaakin.

 

[SIC-]

Eipä tuo minua veronmaksajana vituta ollenkaan. En jotenkin näe tuollaista elämää mitenkään kadehdittavana, päinvastoin.

Minua vain säälittää miten joku heittää elämänsä hukkaan.

 

[Ranger]

Duunia on tehny pari päivää vuoden 2005 jälkeen, sossun ja kelan tuilla eletty siitä lähtien, luottotiedot menneet aikoja sitten, kaikki lindorffin jne. kirjeet heitetään avaamattomina nurkkaan ja hävitetään joskus, ainoa lasku, jonka edes joskus tulee maksettua on sähkölasku ja sähkötkin on kerran katkenneet, työkkärissä käydään muutaman minuutin ajan jokunen kerta vuodessa, sukulaisia ei muisteta merkkipäivinä, kämppää ei pidetä siistinä, ruoka joko haetaan ruokajonosta, tai hommataan pakastepizzaa tai ranskalaisia ja lihapullia/nakkeja, rahat juodaan parissa päivässä ilman huolia, suurin osa ajasta menee koneen ääressä.

Eli joo. Mä saatan joidenkin läheisten mielestä olla jopa fiksu mies ja siks ne mua jaksaa aina kannustaakin, mutta totuus on, ettei musta ikinä tule mitään(paitsi rikollinen). Tässä on taustalla joku perustavanlaatuinen aivotoiminnan/persoonallisuuden häiriö. Mä en yksinkertaisesti pysty elämän suunnitteluun.

Miten sä koet tulevaisuuden? missä sä näet itses vaikka 5-10 vuoden päästä?

 

[PekkaSS]

Miten sä koet tulevaisuuden? missä sä näet itses vaikka 5-10 vuoden päästä?

En mä tiedä. Varmaan linnassa, tai jonkun lihavan yksinhuoltajan laiskana avopuolisona. Ehkä jopa haudassa...

 

[Hippa]

En mä tiedä. Varmaan linnassa, tai jonkun lihavan yksinhuoltajan laiskana avopuolisona. Ehkä jopa haudassa...

En tiedä susta mitään, mutta kuulostat masentuneelta, lannistuneelta ja luovuttaneelta. Kannattaako noin nuorella iällä heittää elämänsä roskikseen? Mitä jos kuitenkin yrittäisit selvitä ongelmistasi ja saada elämäsi takaisin raiteilleen. Mun isä velkaantui pahasti 90-luvun laman aikana, kun yrityksensä meni konkurssiin. Hän oli tuolloin nelikymppinen ja masentui vakavasti. Hän eli melkein 15 vuotta työttömänä, velkaantuneena ja vailla halua edes yrittää selvitä. Asiat olisivat järjestyneet, jos hän vain olisi jaksanut taistella, mutta lopulta velat veivät voiton. Nyt ainoa mahdollisuus on odottaa, että velat vanhentuu. Onneksi hän löysi rakkauden, joten ei ole enää masentunut ja passiivinen, vaikka yhä on työtön eikä enää lähes kuusikymppisenä tule enää saamaan töitä mistään.

Mä sanon vaan, että se on elämää, joka ei kannata. Voi tuntua joidenkin vuosien ajan ihan ok:lta elää vähävaraisena, mutta vapaana, mutta pitemmällä aikavälillä tekee psyykelle todella pahaa. Ihmisellä on joku sisäsyntyinen aktiivisuuden tarve ja jossain vaiheessa kotona hengailu tyhjän päällä alkaa ottaa hermoon.

 

[Dopey]

Mulla polku on kulkenut korkealta katsottuna tuota koulu - lukio - korkeakoulu - softahommiin - DI paprut - vaimo - kersa latua, mutta omaa omakotitaloa ei ole vielä tullut hankittua ja autotkin on olleet liisattuja viime vuodet. Mikä on tuonut huomattavasti sisältöä tähän muuten suorahkoon junarataan ovat olleet ulkomailla vietetyt vuodet, ensin muutava vuosi USAssa ja nyt on menossa siirtyminen Intiaan. Suuri suunnitelma kyllä loppui noihin softa-DI:n papereihin ja sen jälkeen eteenpäin on ajanut mielenkiintoisten hommien löytäminen ja halu nähdä maailmaa vähän eri näkövinkkeleistä. Jossain vaiheessa tuli siirryttyä tekniseltä uraputkelta management puolelle ja tätä ajautumista edelleen itsekseni kyseenalaistan joskus, mutta on se tietysti oviakin avannut.

Jos tää perhe ja asuntolaina setup alkaa ahdistamaan niin lämpimästi suosittelen duunin hakemista Suomen ulkopuolelta. EU:n sisällä siirtyminen ei ole sen vaikeampaa kuin muutto Saarijärvelle. Elämän rakentaminen uudelleen eri kulttuuriin on koko perheelle lähentävä kokemus, ja sen kämpän Suomessa voi laittaa vaikka vuokralle siksi aikaa. Sitten kun reissulta tulee takaisin, on suhtautuminen tuttuihin ympyröihin Suomessakin muuttunut pysyvästi, kun aina tietää, että maailma on täynnä vaihtoehtoja.

 

[ladybird]

Tässä on taustalla joku perustavanlaatuinen aivotoiminnan/persoonallisuuden häiriö. Mä en yksinkertaisesti pysty elämän suunnitteluun.

Siis et pysty elämänsuunnitteluun vai et halua pystyä? Jos kyse olis oikeesti siitä, että sä et jostain syystä osaisi suunnitella elämääs niin miks et sitten menis vaikka sossuun ja pyydät niiltä apua siihen?

Musta vois olla kanssa kiva joskus asua ulkomailla jonkun aikaa, mutta ei kyllä jotenkin sinkkuna kiinnosta. Sitten kun/jos löydän miehen Suomesta niin vois vaikka lähteäkin.