Sen verran on ikää ja kypsyyttä jo kertynyt, etten hyväksy laittomuuksia, vaikka nuorempana olin vakuuttunut, että ne ovat ainoa keino vaikuttaa. Silloin kun ottaa lain omaan käsiinsä, täytyy hyväksyä myös se, että joku voi vastata samalla tavalla. Ennustamattomassa ja omavaltaisessa yhteiskunnassa, jossa pelko on keskeinen tai aina taustalla vaikuttava tunne, tuskin kukaan kuitenkaan haluaa elää.
Vaikka itsestä tuntuisi, että mitään muutosta ei tapahdu, niin se ei oikeuta ylilyönteihin. Täytyy vain olla kärsivällinen ja uskoa omaan asiaansa ja hiljaiseen muutokseen ja pyrkiä vaikuttamaan demokratian sallimin keinoin. Turkistarhaiskuilla tai muilla väkivaltaisilla teoilla tavoite kääntyy päälaelleen.
Kun iskun kärsinyt turkistarhaaja nappaa aktivistin lapsen autoonsa koulutien varrelta ja säilyttää tätä säkki päässä pimeässä huoneessa vanhempien läkähtyessä huoleen, niin toivottavasti vanhemmat ymmärtävät, että tarhaaja toimii täysin yhtä moraalisesti kuin aktivistitkin ovat toimineet. Jos hyväksyy sen, että lakia voi rikkoa omien päämäärien vuoksi, niin silloin on hyväksyttävä, että lakia voi rikkoa omien päämäärien vuoksi miten tahansa, koska laki ei ole yksilön määritettävissä oleva asia. Jos lakiin ei sitoudu, ei sitoutumista voi vaatia muiltakaan, ei missään tilanteessa.
Surullisinta minusta näissä tilanteissa on se, että joukossa voi olla ihmisiä, jotka eivät oikeasti ymmärrä esimerkiksi sitä, mitä on elää raskaiden velkojen alla koko elämä. Korvaukset ovat merkittäviä. Yksi ajattelematon teko voi tehdä suuren taakan koko loppuelämästä.