Ryhmäkurista puhuttaessa kannattaa muistaa, että harva puoluejohtaja on niin vahvassa asemassa, että voisi suvereenisti määräillä edustajia. Käytännössä kyseessä on vuoropuhelu puoluejohdon ja eduskuntaryhmän välillä (sekä laajemmin myös puolueen aktivistien, rivijäsenten ja äänestäjien kanssa). Jos puoluejohto esittää edustajille mahdottomia vaatimuksia, on aina olemassa vaara, että merkittävä osa edustajista kapinoi puolueen linjaa vastaan. Media ja muut puolueet pääsevät retostelemaan kapinalla, joka on yleensä myrkkyä puoluejohdon uskottavuudelle sekä sen myötä kannatukselle.
Ajatellaan vaikka kuvitteellinen skenaario, jossa Vihreillä on ympäristöministerin salkku. Ympäristöministeri on kovin huolissaan kasvihuoneilmiöstä, joten hänestä tulee kova ydinvoiman kannattaja (sillä ydinvoimalat eivät juuri tuota hiilidioksidia ilmakehään). Mutta Vihreiden eduskuntaryhmän jäsenistä suurin osa on kiihkeitä ydinvoiman vastustajia. Luuletko, että tälläisessä tilanteessa ympäristöministeri yrittää pakottaa ryhmänsä äänestämään uuden ydinvoimalan puolesta? Ei tietenkään, sillä ministeri on tarpeeksi älykäs tajutakseen, missä kulkee "poliittisesti mahdollisen" rajat. Tälläisessä tilanteessa siis ministeri, eli puoluejohdon jäsen, päätyy mukailemaan omien edustajiensa linjaa, huolimatta siitä, että hänellä on vahvasti eriävä mielipide asiasta. Kuka siis on tässä tilanteessa herra ja kuka renki?