Bodimunkkien HC-klubi

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Tromm
  • Aloitettu Aloitettu
Raskolnikov sanoi:
Tietysti, ajattelin. Severinus oli Petruksen vastakohta. Hänen näkemyksensä siitä millaista bodimunkin elämän tulisi olla olivat jopa radikaalimpia kuin Sigismundin. Severinus oli jo joitain vuosia kovaan ääneen vaatinut bodijumalista luopumista ja ajanut paljon maallisempia linjauksia kuin mitä munkit olivat luostariin littyessään sitoutuneet noudattamaan. Häntä kannattivat muun muassa suuri osa noviiseista, jotka kokivat luostarielämään siirtymisen liian haastavana siviilielämään verrattuna. Helpottuneena käsitin että Petrus, hyväntahtoinen vanhus, ei ollutakaan arkkiviholliseni. Syyllinen oli Severinus, munkkipolitiikan nouseva tähti. Hänen syyllisyytensä selitti miksi bodijumalten kuvat oli viety ruokailutiloista. Severinus suorastaan halveksi munkkielämän uskonnollista ja vaatimatonta puolta. Hän kannatti modernisaatiota, visioi turistivirroista ja yltäkylläisyydestä.
Click to expand...

Ei saatana, mitä settiä!

:lol2:
 
GAZOZ.FI
10% ALENNUS KOODILLA PAKKOTOISTO
1735 – Petrus kertoi Severinuksen kutsuneen koolle hätäkokouksen, jossa äänestettäisiin veljeskunnan tulevasta johtajasta ja linjauksista. Toisin sanoen munkkien olisi valittava apotiksi haluamansa henkilö kahden edellämainitun väliltä. Vaikutti siltä, että Severinus katalana juonittelijana aikoi julkisesti vierittää syyn Sigismundin murhasta Petruksen niskoille. Jotenkin minun oli estettävä suunnitelman toteutuminen.

1800 – Severinus oli niin itsevarma ja röyhkeä, että hän tuskin vaivautui piilottamaan varastamiaan bodijumalten kuvia kammiotaan turvallisempaan paikkaan. Tarvitsin kuitenkin mukaani luotettavan ja puolueettoman munkin todistajaksi, jos kuvat todellakin löytyisivät sieltä missä oletin niiden olevan. Minulla oli puoli tuntia aikaa, kokous pidettäisiin 18.30, päivän treeniaika oli peruttu ja julistettu yleinen välipäivä.

Keksin etsiä käsiini veli Franciscuksen. Tästä aikoinaan peilin jähmettämästä noviisista oli kasvanut arvostettu, vaatimaton ja nuhteeton bodimunkki. Jos hän olisi mukana todistamassa Severinuksen petosta, mahdollisuuteni tulla uskotuksi kasvaisivat huomattavasti. Hiippailin siis Fraciscuksen kammioon ja selitin hänelle kaiken juurta jaksain. Franciscus ei niellyt selitystäni purematta, mutta suostui lähtemään mukaani Severinuksen kammioon, todistaisihan bodikuvien löytyminen kertomukseni todeksi.

1810 – Saavuimme käytävälle jolla Severinuksen kammio sijaitsi. Severinus itse oli valmistelemassa kokousta, mutta hän ei ollut niin typerä, että olisi jättänyt kammionsa vartioimattomaksi. Vanha tuttavani, muliisikaksikon härkämäinen jättiläinen seisoi jäyhänä ja hievahtamatta kammion sisäänkäynnin edessä. Vaikka olin kerran onnistunut tyrmäämään valtavan vastustajani, se johtui nälän aiheuttamasta raivokohtauksesta. Nyt meidän olisi selviydyttävä hänestä normaalein voimin, mutta edes Franciscus apunani en uskonut voivamme vastata hänen fyysistä voimaansa. Niinpä kaivoin taskuistani esiin pähkinöitä, heitin ne voimalla muliisin ohi ja painauduimme Franciscuksen kanssa käytävän syvennykseen piiloon. Jätti vahtasi pähkinöitä vesi kielellä, mutta ei vielä liikahtanutkaan. Sitten hän teki nopean pyrähdyksen lähimpien pähkinöiden luokse ja palasi salamana paikalleen, saalistaan tyytyväisenä mutustellen. Elehdin kysyvästi Franciscukselle ja vastahakoisesti hän taikoi esiin proteiinipaukan kaapunsa syvyyksistä. Sinkosin patukan niin kauas kuin jaksoin, ja ääntä nopeammin vahti syöksyi sen perään, ja me kammioon.
 
Kyllä sulle ruvetaan hommaamaan jo omaa osiota täältä pakkikselta. Hummerivirran osion kanssa samaan mestaan. Siellä riittäis sitten mukavaa luettavaa päivien piristykseksi!:D
Vois saada Hummiksellekkin lisää potkua tarinointiin, kun teikäläinen laittais omalle osiolleen settiä tulemaan..

Keep up the good work Rasha!!:whip:
 
1815 – Severinuksen kammio, kuten bodimunkin kammiot yleensäkin, oli hyvin vaatimattomasti kalustettu, lukuunottamatta suurta kirjahyllyä joka peitti koko vasemmanpuoleisen seinän. Oikealla seinällä oli vuode ja peräseinällä kirjoituspöytä. Huomasin, että perinteisestä kammiosta poiketen Severinuksella ei ollut pientä alttaria jumalankuvineen ja suitsukkeineen. Franciscus mitä ilmeisimmin havaitsi saman asian, koska hän kuiskaili sanaa ”kerettiläinen” ja sylkäisi kahdesti vasemman olkansa yli. Etenin kirjoituspöydän luo pyyhkien limaa kasvoiltani.

1817 – Pengoin kirjoituspöydän läpi perinpohjaisesti ja salalokeroiden toivossa innostuin hieman liikaa. Yritin parhaani mukaan naamioida työpöydän koskemattomaksi, mutta tulitikun kokoisista osista koottavan pöydän yhteen liittäminen on jotain, mitä vain ruotsalainen tavaratalo voi saada ihmisen tekemään. Koska kummallakaan meistä ei ollut liimaa, jätimme pöydän sikseen. Franciscus ryhtyi etsimään johtolankoja sängyn uumenista kun huomasin, että muuten niin pölyisessä kirjahyllyssä yhden kirjan edessä ei ollut pölyä juuri nimeksikään. Voitonriemuisesti tarrasin opukseen ja odotin löytäväni kansien välistä varastettuja pyhiä lavakuvia bodauksen jumalista. Sisältö käsitti kuitenkin kisoissa keikistelevää bodijumalaa lievästi niukemmin pukeutuneita naisihmisiä.

1819 – Franciscus kiskoi päänsä esiin Severinuksen sängyn alta kasvot villakoirien peitossa. Hän nousi pystyyn ja aivasti niin voimakkaasti, että lensi vasten kirjahyllyä joka törmäyksen voimasta pyörähti yhdeksänkymmentä astetta. Kirjahylly olikin ovi salakäytävään.
 
1820 – Aikamme alkoi käydä todella vähiin. Kokous avattaisiin kymmenen minuutin kuluttua ja me törmäilimme pimeässä käytävässä vuoroin seiniin, vuoroin toisiimme. Franciscuksen seksuaalinen suuntautuminen asettui mielessäni kyseenalaiseksi muutaman ihan hitusen liian kauan kestäneen lantio-takapuoli kosketuksen myötä. Päästin pettyneen oloisen Franciscuksen edelleni ja huomasimme että kauempana edessä hehkui heikosti valoa. Pian saavuimmekin pieneen huoneeseen jonka nurkassa oli läjä kaltoinkohdeltuja bodijumalten kuvia. Kyynel silmäkulmassa polvistuin kuvakasan eteen ja liikutin sormeani kuvan päällä Ronnien ääriviivoja pitkin.

- Joku päätyy vielä helvettiin tämän vuoksi, puhisi Franciscus raivoissaan
- Siitä pidän huolen, lupasin.

Otimme pari ikoneista matkaamme todisteiksi, ja lähdimme takaisin kohti Severinuksen kammiota.

1825 – Kammiossa kurkistin varovaisesti lukonraosta josko reitti olisi selvä, mutta kuten arvata saattoi tuijotin jättimäisen muliisin selkää. Järkäle oli palannut vahtipaikalleen ja seisoi hievahtamatta oven edessä. Olin neuvoton ja melkein heitin jo kirveen kaivoon, mutta Franciscus otti ja koputti kylmän rauhallisesti oveen.

- Kuka siellä? Kuului möreä ääni oven toiselta puolelta.
- Me vain, Franci vastasi.
- Ketkä me, kysyi muliisi.
- Ketkä te, sanoi Franci.
- Miten niin me, meitä on vain yksi, kuului epäröivä vastaus.
- Sinun kuuluisi kysyä ketkä te tarkoittaessasi meitä, Franci opasti.

Seurasi pitkä hiljaisuus.

-Kukaan ei pääse sisään, hämmentynyt muliisi julisti vaihtaen puheenaihetta.
-Me haluammekin ulos.

Ilmeisesti muliisi halusi välttää enemmät väittelyt oikeanlaisesta monikon persoonapronominin käytöstä sillä hetken kuluttua ovi aukeni epävarmasti ja hitaasti. Vedimme kumpikin kaavunhupumme pään ylle ja poistuimme rauhallisesti huoneesta.

- Pomo kielsi päästämästä ketään sisään, kuului epätoivoinen ääni yläpuoleltamme.
- Älä huoli, uloshan tässä ollaan koko ajan menossa, Franci sanoi ja kurottautui taputtamaan jättiä rohkaisevasti olalle.

Helpottuneen oloisena muliisi sulki oven ja ilmoitti tomerasti, että meillä ei ole mitään toivoa päästä kammioon sisään. Ilmeisesti kaveri oli ollut salilla kun luojabodijumala jakoi älyä luomuksilleen.
 
1830 – Ryntäsimme juuri ajoissa ruokailutiloihin. Kaikki munkit noviiseja myöten olivat kokoontuneet valitsemaan luostarille uutta Apottia. Korokkeella istuivat Petrus ja Severinus valmiina väittelemään munkkien esittämistä kysymyksistä. Soluttauduimme huomaamattomasti sankan munkkijoukon sekaan ja etenimme lähemmäksi koroketta. Veli Octavius johti väittelytilaisuutta ja jakoi puheenvuoroja. Ensimmäinen kysyjä nousi puhujapöntön taa ja aloitti:

- Mikä on ehdokkaiden kanta siihen, että kana tarjoillaan kypsentämättömänä, eikä keittiöhenkilökunta suostu keittämään edes kananmunia?

Sillä välin kun yleisö keskittyi väittelijöihin ja argumentteihin perinteistä, keittiöresurssien vähyydestä, tulonsiirtojen vaikeudesta, organisaation toimamattomuudesta, kattiloiden liian pienestä kapasiteetista, henkilökunnan kompetenssista, tilan ja ajan puutteesta, logistiikan ongelmista ja kanan lihan mausta, hiivimme Franciscuksen kanssa kysyjän taakse, kolkkasimme hänet hienotunteisesti tajuttomaksi ja potkimme munkkimytyn korokkeen alle piiloon. Asetuin kysyjän paikalle.

Kun vihdoinkin kysymykseen kanan raakuudesta ja munien keittämättömyydestä ei saatu minkäänlaista selventävää vastausta, siirryttiin luonnollisesti seuraavaan aiheeseen. Koko huoneen katseet kohdistuivat minuun ja aloitin:

- Osoitan kysymykseni veli Severinukselle. Mikä mahtaa olla syy siihen, että murhasit Apotti Sigismundin ja murhautit kammiotoverini Benedictuksen?

Severinuksen kasvot valahtivat kalman kalpeiksi. Yleisöstä kuului ”Rienausta!” huutoja Severinuksen kannattajien puolelta ja vastavuoroisesti ”Petos!” Petruksen kannattajien joukosta. Severinus pomppasi jalkeille ja osoitti minua vapisevalla etusormellaan.

- Kuinka kehtaat syyttää minua moisesta rikoksesta munkkiutta vastaan ilman todisteita!!!

Laskin hupun alas ja annoin merkin Franciscukselle, joka nousi korokkeelle pidellen löytämiämme kuvia käsissään.

- Nämä! Pyhät! Bodi! Jumalan! Kuvat! LöysimmeSeverinuksensalaisestahuoneestajonnepääseehänenkammiossaanolevankirjahyllyäesittävänsalaovenkautta, Fanci huusi dramaattisella äänellä ja jatkoi ottaen askeleen kohti Severinusta syyttävä sormi ojossa, Severinus murhasi apotin, askel, Benedictus näki murhan, askel, Severinus varasti ikonit, askel, ja murhautti tapausta todistaneen Benedictuksen, askel.

Franciscus huomasi menneensä dramaattisuudessaan liian pikälle, sillä hän oli askeltanut Severinuksen ohi, ja korokkeen reunan yli. Kaikkien kiinnittäessä huomionsa hullunkurisesti tippuneeseen Franciscukseen, Severinus otti jalat alleen ja pakeni.
 
1900 – Juoksin Severinuksen perään, mutta minua heikotti valtavasti. Yritin muistaa koska olin syönyt viimeksi, ja kauhistuin suunnattomasti käsittäessäni, että siitä todellakin oli useita tunteja. Tunsin kuinka katabolia jäyti sisintäni, mielestäni ruumiini alkoi kutistua, minuun iski suoranainen paniikki. Kuvittelin pieneneväni pienenemistäni, Fanciscus ja Petrus saivat minut kiinni yrittäessäni kieriä ruokavarastoon oven ja lattian välisestä raosta.

1910 – Kun minut oli elvytetty muutamalla sheikkerisellä proteiinia ja hiilihydraatteja, tunsin olevani jälleen valmis takaa-ajoon. Noviisi, jota yleisesti kutsuttiin paprikaksi ja halveksittiin vegaanina, oli nähnyt Severinuksen vilahtavan kellareihin. Kiitin ällöttävää kasvisyöjää tiedosta nakkaamalla häntä sheikkerillä päähän. Paprikan kannalta oli valitettavaa, että hegemoninen yhteisömme suhtautui poikkeaviin yksilöihin jokseenkin nuivasti.

1915 – Sankoin joukouin, lyhdyin ja soihduin varustautuneina, me munkit etenimme luostarin pimeisiin kellareihin etsimään Severinusta. En voinut olla hämmästelemättä sitä, että mistä ihmeestä munkit olivat taikoneet itselleen kolmipiikkisiä talikoita ja teräviä viikatteita näin lyhyessä ajassa. Ilmeisesti soihdut, talikot ja viikatteet olivat yleisiä välttämättömyyksiä takaa-ajotilanteissa. Yllätyksemme ei ollut suuri, kun paprika saapui paikalle ja veti tämänkin tilanteen överiksi. Oikeassa kädessään hänellä oli rinnakkaispiippuinen haulikko, ja vasemmassa hihna. Hihnan päässä oli verikoira, jonka nimen Paprika ylpeänä ilmoitti olevan Old Blue. Pari kappaletta talikoita lensi liioittelijaa kohti, ja vahingosta viisastuneena hän luikki takaisin ylös. Me muut jatkoimme pimeiden käytävien uumeniin.
 
Heittäkääpä joku vinkkinä, että mitä kirjaa vois pitää oikeen bodauksen raamattuna ja perustavanlaatuisena teoksena? Tarvii detaljia jatkoon. En löyvä hakemalla.
 
Okei, luotetaan Solidiin ku sillon ni valtava sausage.
 
Noni tässä o ny koko nivaska loppuineen päivineen. Vähän normaalia pidempi päivä munkeilla


Raskolnikov sanoi:
Bodiluostarin hiljaiselo järkkyi tänä synkkänä ja myrskyisenä yönä, kun heräsimme kammioissamme kammottavaan meteliin. Yhtä aikaa pomppasimme Benedictuksen kanssa säikähtäneinä vuoteistamme. Katseemme kohtasivat ja sanaakaan sanomatta vedimme nopeasti yllemme munkinkaavut ja säntäsimme kohti mekkalan aiheuttajaa luostarin ruokatiloihin. Muutkin munkit olivat nousseet ja unisia munkkeja ilmestyi sieltä täältä paikalle. Ruokalassa odotti kammottava näky. Lyhistyneenä bodialttarin eteen oli surullinen verilammikossa makaava mytty munkin kaapua ja sen omistajaa. Panin heti merkille, että pyhät bodikuvat olivat hävinneet lukuunottamatta Lee Honeyn kuvaa, joka lojui alttarin edessä kehys särkyneenä. Nämä bodijumalten itsensä singeeraamat kuvat olivat luostarimme arvokkainta omaisuutta.

Kuollut munkki paljastui Apotti Sigismundiksi. Kauhistunut kohahdus hyökyi aaltona läpi paikalle kertyneen munkkimeren.
Päätettiin, että vanhimmat munkit kokoontuisivat aamupalan jälkeen pohtimaan tilannetta ja jatkotoimenpiteitä. Niin traagista kuin kaikki olikin, tuntuisi syömisen väliin jättäminen pahalle antautumiselta.

0600 - En saanut nukutuksi loppuyönä. Kauhistuttavat tapahtumat pyörivät päässäni ja yritin saada niihin jonkinlaista järjestystä. Bodikappelin kellon lyönnit ilmoittivat, että on ylösnousun aika. Väsyneenä ja surullisena vääntäydyin ylös vuoteestani. Aamu oli sateinen, ukkosti. Aivan kuin taivas olisi surrut kanssamme ja uhonnut kostoa syyllisille. Apotti oli epäilemättä murhattu, jos kuolema olisi ollut onnettomuus, minne ja miksi pyhät kuvat olivat hävinneet?

0603 - Vastahakoisesti suoritin aamuiset bodirituaalit. En voinut katsoa Ronniepatsastani päinkään. Tuntui kuin jumalat olisivat hyljänneet meidät, vaikka uhrasimme heille niin säntillisesti. Kaikesta huolimatta pakotin itseni polttamaan parit suklaan tuoksuiset suitsukkeet jumalten kunniaksi, vaikka en tehnytkään sitä puhtain sydämin. Mielessäni syljin jumalten jalkoihin, kuinka he voivat antaa jonkin näin kauhean tapahtua. Oliko meidät kirottu? Mitä olimme tehneet väärin?

0605 - Aamupala syötiin hiljaisuuden vallitessa. Kaikki tuntuivat menettäneen ruokahalunsa, tuskin sain syötyä kahta kokonaista kalkkunaa, väen väkisin jouduin pakottamaan itseni nielemään viimeisetkin palat. Eikä pohjalla ollut kuin tiu kananmunia ja litra rahkaa. Uskomatonta kuinka psyyke vaikuttaa ihmisen elimistöön. Lopetellessani aamupalaa weight gainerillä huomasin, etten ollut nähnyt Benedictusta koko aamuna. Itse asiassa näin hänet viimeksi, kun nousimme vuoteiltamme yön pikkutunteina. Hän ei palannut kanssani kammioon. Missä oli Benedictus? Oliko hän jotenkin sekaantunut tapahtuneeseen?

0630 - Me vanhemmat munkit jäimme aamupalan jälkeen ruokasaliin pohtimaan tilannetta ja sitä, miten tästä jatkettaisiin eteenpäin. Apotti Sigismundin oikea käsi mestari Petrus johti puhetta. Petrus oli luostarimme vanhimpia munkkeja. Hän edusti radikaalikonservatiivista munkkilinjaa, joka tavoitteli uskonnollisempaa ja tiukempaa munkkeilua. Siitä huolimatta tämä puolisokea vanhus oli aina ollut Sigismundin luottomies, ja hän jos kuka tunsi kaikki luostarimme salaisuudet.

Petrus määräsi muodostettavaksi tutkimuskomitean, joka ottaisi tapahtuneesta perinpohjaisesti selvää. Muliisi, eli munkkipoliisi hoitaisi käytännön tutkintaa, jota komitea valvoo. Harmikseni en päässyt komitean jäseneksi, mutta toisaalta minulla oli muutakin mietittävää. Ensinnäkin minun täytyisi paikantaa Benedictus. Eikä kukaan nimenomaisesti kieltänyt minua nuuskimasta juttua omin päin.

0700 - Yleisen lepäilyn sijaan valmistauduin löytämään Benedictuksen ja toivoin pääseväni luostarimme harmonisen rauhan rikkoneen mielipuolen jäljille. Päätin varautua kaikkeen. Minulla ei ehkä olisi aikaa palata ruokailemaan ajoissa, joten ruuan oli nyt tultava Muhammedin luo. Pakkasin reppuni täyteen energiajuomia, proteiinijauhepusseja ja erinäisiä patukoita. Luonnollisen ravinnon sijaan minun oli pärjättävä lisäravinteilla. Harmillista, sillä tänään luostarin puutarhasta oli saatu kiinni kokonainen hirviperhe. Ruoan lisäksi pakkasin mukaani taskulampun, köyttä, veitsen ja käsipainon, ihan siltä varalta etten ehtisi takaisin treeniaikaan mennessä. Ei yhden katoamistapauksen selvittämiseksi kannata koko päivää heittää hukkaan.

0730 - Päätin aloittaa retkeni sieltä missä olin havainnut Benedictuksen viimeksi, eli rikospaikalta. Hiiviskelin ruokasaliin muina miehinä, onneksi luostarinväki oli lepäilemässä ja säästämässä kaloreita. Varsinainen tapahtumapaikka oli eristetty keltaisella nauhalla, jossa luki toistuvasti mustalla tekstillä MULIISI. Vääntäydyin kömpelösti nauhan alitse itse tragedian keskustaan. Verilammikko oli yhä lattialla ja sen keskelle oli piirtynyt munkinkaapuisen ruumiin kuva, liitua ei tarvittu asennon lattiaan merkitsemiseen. Kyynel jos toinenkin vierähti poskelleni muistellessani meille yhteisen isähahmon viisaita opetuksia. Kuka nyt ottaa vastuun siitä, että ”The Way Of The Bodimunkki” säilyttää kaikki ylevät päämääränsä ja toteutustapansa.

Kyynelteni lomitse huomasin auringonsäteen osuvan johonkin kimaltavaan verilammikossa. Epäilin ensiksi vetistävien silmieni todistusvoimaa, mutta jos kohta veressä kimalsi taas. Kumarruin lähemmäksi tutkimaan olisiko se kenties lasinsirpale särkyneestä Lee Honey kuvasta, mutta mitä vielä. Samassa kun puristin löytöni nyrkkiini Petruksen lähin oppipoika, rokonarpinen ja luotaantyöntävä Hostiliamus, ryntäsi paikalle. Noviisin selässä ratsastaen ja ratsuaan piiskaten tämä vertaistensa halveksima pilkunviilaaja saapui luokseni kasvot raivon vääristäminä. Huutaen hän selvitti minulle, kuinka saastutin rikospaikkaa ja kenen vastuulla tutkimukset oikein olivat. Valitettavasti Hostiliamus oli valittu tutkimuskomitean johtoon. Desibeleihin ja sylkitulvaan kyllästyneenä tempaisin rivakan oikean suoran kuspiän klyyvaria kohti ja poistuin paikalta.

0800 - Etsiskelin Benedictusta ympäri luostaria ja sen tiluksia. Kyselin hänen peräänsä niin keittiöväeltä, kuin puutarhureiltakin. Kukaan ei ollut nähnyt Benedictusta sitten eilisen. Tovin kuluttua tulin siihen johtopäätökseen, että jos Benedictus vielä majailee luostarin alueella, hänen on oltava luostarin kellarissa. Kellarit ovat valtava labyrinttien viidakko, joka on rakennettu kallioperässä olevien luolien yhteyteen. Jos Benedictus on eksynyt sinne, toiveet hänen löytämisestään ovat olemattomat.

Varauduin harhailemaan pimeissä kellareissa hankkimalla varaparistot taskulamppuuni. Kuinka monta elokuvaa olenkaan nähnyt, joissa taskulampun paristot pettävät juuri kun valoa eniten kaivattaisiin. Lisäksi kävin täyttämässä reppuni taskut valkoisilla pihakivillä, joita ei voi sekoittaa luolan harmaaseen graniittiin. Näin voisin merkitä reittini, enkä eksyisi matkallani kuin ateenalaiset uhrit Minotauroksen labyrintteihin. Idea noudattaa erään kuuluisan sisarusparin nokkelaa tapaa selvitä takaisin sinne mistä lähtivätkin. Toisin kuin Hannu ja Kerttu tekivät toisella yrittämällä, en kuitenkaan koskaan suostuisi tuhlaamaan ruokaa moiseen, edes leivänmuruja. Häpeällistä. Suunnistin siis alas kosteaan pimeyteen, haaveillen piparkakkuluostareista.

0900 - Normaalissa päiväjärjestyksessä nyt olisi aamuisen välipalan aika. Mielessäni kirosin sitä julmettua kaloreiden kulutushelvettiä, johon Benen etsiskely oli minut pakottanut. Istahdin kellarikäytävän sivuun lepäämään ja nauttimaan hiukan ravinteita. Suonissa kihisi, hengästytti ja väsytti. Tunsin luissani kuinka kuihduin pikavauhtia yhä pienemmäksi ja pienemmäksi. Tätä menoa painaisin tuskin sataakolmeakymmentä kiloa seuraavassa päivittäisessä punnituksessa. Päätin ruveta tästä lähtien pitämään kirjaa jokaisesta kalorista jonka Benedictus tulee olemaan minulle velkaa. Yksi.

Jatkaessani matkaani kellarikäytävää pitkin kiviä tipautellen, huomasin taskulamppuni valokeilan pyyhkäistessä lattiaa, että en ollut ensimmäinen vieras näillä main vähään aikaan. Lattiaa peittävään pölyyn oli jäänyt jälki, aivan kuin jotain olisi vast ikään raahattu pitkin käytävää. Toivoin sen olevan ruokaa. Ehkä joku kitsaista munkeista säilöi porsaansa tänne, ehkä Benedictuksella oli salainen ruokavarasto... Kuola valuen etenin pölyyn jääneen vanan viitoittamaa tietä. Vain luoja tietää kuinka vähän olin syönyt kuluneen aamun aikana. 137.

0930 - Tulin paikkaan jossa seuraamani jälki näytti päättyvän kellarikammion oveen. Ovi oli lukossa, mutta täällä alhaalla kosteassa puiset ovet alkavat lahota hyvinkin nopeasti. Kun otetaan huomioon kuinka vanhoja nämä kammiot olivat, uskoin selviäväni ovesta suhteellisen vaivattomasti hakkaamalla sen säpäleiksi käsipainollani. Kuinka... (PAM) Monta... (PAM) Kaloria... (PAM) Pitää... (PAM) Munkin....(PAM) Samassa ovi räiväistiin vasten päätäni ja minulta pimeni vintti.

1100 - Olin ilmeisesti ollut tajuttomana ainakin puolitoista tuntia. Jäätävä kauhu hiipi selkärankaani pitkin ylöspäin ja iski aivoihini valtavalla voimalla: Lounasaika oli mennyt jo tunti sitten. Sen enempiä miettimättä kauhoin refleksinomaisesti suuhuni kaiken mikä käsiini repusta osui. Jonkun aikaa mussutettuani palasin tasapainoon, viimeksi sain noin kovia vieroitusoireita kun jätin käymättä aamuisella välipalalla keskiviikkona, toinen toukokuuta, kuusi vuotta sitten.

Yrittäessäni saada patukoiden foliokääreitä irti kurkustani ja hampaideni väleistä, huomasin että taskulampusta oli patterit finito. En ollut shokissa edes huomannut toimivani täydessä pimeydessä. Onneksi olin varautunut tähän. Kirottuja olkoon kaikki pimeydessä vaeltavat idiootit, joilla ei ole varaparistoja. Lamppu minun paimeneni, eikä minulta pattereita puutu. Tunnustelin taskulamppua pimeydessä, ja yritin päätellä mihin suuntaan se oli vierinyt kun minut tyrmättiin. Taputellessani tietäni eteenpäin pitkin kaiken itseensä imevää mustuutta, törmäsin johonkin pehmeään ja mutta karheaan. Tajusin sen olevan munkin kaapu ja kaavun sisällä oli jotain. Jotain kylmää. Mahdollisesti porsas? 255.

1108 - Löysin vihdoin taskulamppuni ja tieni takaisin repulle. Vaihdettuani virtalähteet valontuojaan sain selville minkälaista jälkeä olin tehnyt eväideni keskuudessa. Repun sisusta oli kuin raivotautisen proteiinipuutosta kärsivän ahman jäljiltä. Kaikki oli revitty auki hampain, jopa kiertokorkkiset weight gainer purnukat. Älä ikinä tule bodimunkin ja hänen ateriansa väliin.

Heitin repun selkääni ja suuntasin kohti löytämääni porsasta. Vaan ei... Porsas ei ollutkaan porsas. Porsas oli Benedictuksen kuollut ruumis. Tajuttuani tämän tunsin hyvin lievää helpotusta siitä, että porsas ei ollutkaan Benedictuksen elävä ruumis, mutta zombittomuus oli tilanteessa laiha lohtu. Vajosin polvilleni ja itkin vuolaasti. En pysty sanomaan kuinka paljon itkin menetetyn porsaan vuoksi ja kuinka paljon kuolleen Benedictuksen, mutta joudun myöntämään: melko paljon porsaan. Benedictus, vanha kunnon kammiotoverini, ja hänetkin murhattu. Sininen juova kiersi muuten niin vaalean ruumiin kaulan ympäri. Epäilemättä Benedictus oli kuristettu. Tutkin ruumiin huolellisesti, mutta en löytänyt munkinkaavun kätköistä mitään merkityksellistä. Juuri kun olin luovuttamaisillani, huomasin ruumiin oikean käden olevan puristettuna tiukasti nyrkkiin. Väkivalloin sain nyrkin lopulta auki. Sieltä paljastui kultainen tupsu. Lupasin mielessäni Benedictukselle ratkaista kultaisen tupsun arvoituksen ja toimittaa hänene murhaajansa oikeuden eteen elävänä tai kuolleena. Mieluiten ensimmäisenä. Mutta lähellä toista.

1230 - Vihdoin ulostauduin kellarin homeisesta luolastosta ja olin jälleen ihmisten ilmoilla. Pohdiskeluni olivat saaneet minut epäilemään että Petruksella oli oltava näppinsä pelissä sekä Sigismundin, että Benedictuksen murhissa. Ymmärsin, että Petrus oli seuraava vallankahvassa ja halusi ehkä siksi raivata Sigismundin tieltään. Kaiken lisäksi heidän näkemyksensä bodiluostarin politiikasta olivat jokseenkin erilaisia, Petrus ei äärikonservatiivina ollut samoilla linjoilla Sigismundin kanssa, joka oli pikemminkin maltillinen liberaali. Petrus ei esimerkiksi missään nimessä hyväksynyt sitä ”paineiden purku tapaa”, jota useat meistä hyödynsivät lähikylän bordellissa niinä harvoina kertoina kun sinne pääsimme. Lisäksi juuri Petrus oli nimennyt Hostiliamuksen tutkimuskomitean johtoon ja Hostiliamus puolestaan yritti estää minua tarkastelemasta Sigismundin murhapaikkaa lähemmin. Plot thickens, kuten joku jenkkimunkki sanoisi tässä välissä.

1235 - Päästyäni siis takaisin päivänvaloon minua odotti ikävä yllätys. Suuri joukko munkkeja oli kokoontunut kellareihin vievän oven luokse, missä muliisi löi käsiraudat ranteisiini ja ilmoitti pidättävänsä minut epäiltynä Hostiliamuksen ja Benedictuksen murhista.
- Hostiliamus on kuollut, kysyin hölmistyneenä?
- Aivan kuin et sitä tietäisi, vastasi jopa bodimunkiksi suurikokoinen muliisi.
- Hostiliamus löydettiin kuolleena kammiostaan ja noviisi jolla hän ratsastaa todisti nähneensä Hostiliamuksen viimeki sinun seurassasi, jatkoi pienempikokoinen viekkaan rotan näköinen muliisi.

1240 - Minua ryhdyttiin kuljettamaan kohti luostarin vankityrmää, huolimatta siitä että huutaen vannoin syyttömyyttäni. Mainitut kaksi muliisia pitivät minua tiukassa otteessaan ja kiskoivat kohti länsisiiven syrjäisimpiä osia, joissa tyrmät sijaitsivat. Olimme kolkolla ja pitkällä käytävällä, kun biologinen kelloni kertoi minulle, että päivällisen aika oli alkanu jo kymmenen minuuttia sitten. Sisälläni alkoi kiehua hallitsemattomasti. Jostain syystä aloin muuttua vihreäksi. Uskon sen johtuva kummallisista kemiallisista reaktioista joita odottamaton ruuanpuute elimistössäni aiheutti. Tuntui kuin olisin saanut tuhannen bodimunkin voimat ja kaapuuni ilmestyneistä repeytymistä päätellen lihakseni jännittyivät äärimmilleen, suuremmiksi mitä ne olivat koskaan olleet. Onnekseni käsiraudat olivat osin antebrachiumini päällä ja tämä käsittämätön lihasjännitys sai ne aukeamaan kuin eroottisen tanssijan reidet lisämaksun innoittamana.

Ruumiini toimi ajatusta nopeammin, itse en tuntunut ottavan osaa tapahtumiin ollenkaan. Salamannopeasti suurempi muliisi oli paiskautunut tajuttomana vasten käytävän seinää. Havahduin siihen, että olin solmimassa pienemmän muliisin käsiä pupunkorvilla rusetille hänen selkänsä taakse. Jätin homman sikseen ja pakenin.

1300 – Löysin itseni luostarin ruokavarastosta. Ilmeisesti tajuntani kytkeytyi nälän vaikutuksesta vuorotellen pois päältä ja takaisin päälle. Minulla ei ollut mitään hajua, kuinka olin ruokavarastoon päässyt, saati että miksi käsissäni oli puoliksi syöty pastakattila. Jollakulla on vahvat hampaat, mietin päästäessäni kummasti metallin makuisen röyhtäisyn.

Oli selvää, että minua yritettiin lavastaa syylliseksi, mutta kuka on kaiken takana. Ilmeisesti Hostiliamus oli järisyttävästä epämiellyttävyydestään huolimatta nuhteeton, hänet tapettiin jotta tutkinta viivästyisi ja minusta saataisiin syntipukki. Mietin kuinka vähän minulla oikeastaan oli johtolankoja. Ainoastaan verilammikosta löytämäni silmälasin linssi. Murhaaja on likinäköinen, mutta likinäköisiä munkkeja oli useita. Johtolanka..? Lanka! Tupsu! Kaivoin taskuistani esiin kultaisen tupsun jonka olin löytänyt Benedictuksen ruumiin luota. Tupsu oli munkinkaavun vyöstä, joka on kultainen tupsupäinen nauha. Benedictus oli selvästi kuristettu ohuella narulla, eli Benen tappaja oli kuristanut hänet oman kaapunsa vyöllä. Yksitupsuinen vyö merkkaisi murhaajan. Aivan kuin olisin nähnyt moisen jossakin. Alitajuntani yritti takoa havaintoa ylemmän tietoisuuden piiriin, mutta en vain muistanut missä ja koska olisin nähnyt yksitupsuisen vyön. Joka tapauksessa minua etsittäisiin, joten yksitupsuisen vyön arvoitus olisi ratkaistava pysytellen poissa munkkiveljeskunnan silmistä.

1315 – Mietin miten voisin liikkua ympäri luostaria, ilman että minuun kiinnitettäisiin sen suurempaa huomiota, kun vastaus käveli sisään ruokavarastoon. Luostarimme keittiöhenkilökunta oli joidenkin yksilöiden osalta imenyt suuria vaikutteita bodimunkkeilusta ja jotkut heistä olivat vähintäänkin noviisia vastaavassa kunnossa. Niinpä sisään kävelly raamikas kokki koki suuren hämmästyksen, kun häntä tervehti päähän iskeytynyt kattilan puolikas jonka anteeksipyyntöjä mielessäni toistellen iskin miehen kuuppaan. Pukeuduin hänen vaaleisiin kokinvaatteisiinsa ja vedin lötkön leipurinhatun syvälle päähäni. Piirsin ylähuuleeni viikset uunista poimimallani hiilellä ja sotkin kasvoihini ankanpaistin kastiketta ja rasvaa. Vedin selkäni kumarammaksi, esittäen huonoryhtistä ja lähdin hiukan nilkuttaen liikkeelle. Näin olin melko varmasti turvassa, bodimunkit eivät juurikaan kiinnitä huomiota henkilökuntaan, vain sen puutteeseen.

1330 – Ajattelin edetä tutkimuksissani yksinkertaisinta mahdollista reittiä. Minun täytyi selvittää, kuka antoi käskyn vangitsemisestani, ja kukapa sen tietäisi paremmin kuin höykyttämäni Muliisikaksikko. Oli siis päästävä heidän kintereilleen. Suuntasin kulkuni kohti Muliisien päämajanaan pitämää kammiokompleksia luostarin länsisiivessä.

1340 – Kuljeksin hissukseni pitkin käytävien reunoja, yrittäen olla herättämättä minkäänlaista mielenkiintoa, kantaen mukanani taikinakulhoa täydellisen illuusion luomiseksi. Minulla oli ilmeisesti lahjoja tähän nuuskijan työhön, ehkä olisi pitänyt aikoinaan ryhtyä salamuliisiksi.

1350 – Saavuin muliisien kortteeriin, eikä aikaakaan kun onnistuin paikantamaan kammion jossa kohtaamaani parivaljakkoa yhä paikkailtiin. Jäin oven luokse vakoilemaan tapahtumia ja samalla täydensin alati hupenevaa kalorivarastoani mässäilemällä raakaa taikinaa kulhostani. Suurempi muliisi makasi vuoteessa yhä tajuttomana ja viekkaan näköinen, bodimunkiksi huomattavan pienikokoinen, korkeintaan 110 kiloinen rääpäle istui toisen vuoteen laidalla, kun hänen otsassaan olevaa vekkiä neulottiin umpeen. Mielessäni huokaisin helpotuksesta, sillä pienempää olisi huomattavasti helpompi kovistella kun hänen jättimäinen parinsa ei ole tiellä.

1400 – Kuten arvata saattoi, haavoja ompeleva bodimunkki poistui pian hankkiakseen hoidokeilleen jotain syötävää. Havaitsin tilaisuuteni tulleen ja syöksyin sisään kammioon. Yhdellä nopealla liikkeellä vaiensin avunhuutoon valmistautuvan muliisin ja paiskasin taikinakulhosta käteen jääneen sirpaleen menemään. Nostin tajuttoman uhrin harteilleni ja poistuin länsisiivestä niin pikaisesti kuin pääsin. Kukaan ei udellut minulta miksi kannoin munkkia harteillani, sillä kuten kokemus on osoittanut, bodiluostarissa itse kukin pyrki päästä toisten kannettavaksi kaloreita säästääkseen.

1410 – Mietin kuumeisesti mihin piiloutuisin saaliini kanssa, ennen kuin hän herää ja alkaa pitää meteliä. Omaa kammiotani pidettäisiin varmasti silmällä, joten sinne palaaminen olisi sulaa hulluutta. En keksinyt muita vaihtoehtoja kuin edesmenneen apotin kammioon murtautumisen. Huone olisi riittävän syrjäinen, eikä kukaan kehtaisi eksyä paikalle kunnioituksesta menehtynyttä johtajaamme kohtaan.

1415 – Käytin tajuntonta muliisia pehmentimenä ja runnoin oven auki apotin kammioon. Telkesin oven takanamme ja raahasin vetelän kuulusteltavan tuoliin. Muliisi alkoi osoittaa heräämisen merkkejä, joten päätin sito hänen kätensä tuolin selkänojan taakse. Aukaisin vyön hänen kaavustaan ja olin siirtyä tuolin taakse käsi sitomaan, kun huomasin narusta puuttuvan tupsun.

Käsittämätön raivo alkoi täyttää koko olemustani. Aivan kuin jokin olisi levinnyt minussa uloimmista osista sisempiin päin ja lopulta ottanut sydämeni tiukkaan puristukseen niin, että tunsin hetken olevani kykenemätön liikkumaan tai edes hengittämään.

1420 - Tässä hän siis oli, syyllinen Benedictuksen kuolemaan, täysin minun armoillani. Vaistoni suorastaan huusivat minua taittamaan miehen niskan ja kostamaan ystäväni kohtalon. Silmä silmästä. Käteni oli jo hakemassa tukevaa otetta vankini kurkusta, kun tajusin että minun oli saatava tietää miksi. Miksi Benedictus oli kuollut, miksi apotti oli murhattu, kuka oli kaiken takana? Tiukan kuristusotteen sijaan läpsäisin muliisia tuttavallisesti kämmensyrjällä poskelle, ihan vain herättääkseni hänet. En tiedä heräsikö muliisi läpsäykseen, vai siihen että hän tuoleineen päivineen iskeytyi viereiseen seinään, mutta heräsipä paskianen kuitenkin.

Nostin sekavan oloisen viholliseni takaisin istuma-asentoon. Hetken aikaa tuijotimme toisiamme silmiin, ja hänen hämmentynyt katseensa muuttui pilkalliseksi virneeksi.

- Yhä vapaalla jalalla näemmä. Minua etsitään jo, ei kestä kauaa kun joku arvaa tulla etsimään meitä täältä, muliisi virkkoi.

Ystävällismielisen keskustelun hengessä poimin mustekynän apotin työpöydältä ja iskin sen pystyyn viisastelijan reiteen. Tukahdutin ilmoille kajahtaneen tuskanhuudon tunkemalla kaavun liepeen huutajan suuhun.

- Mitä jos keskittyisit vain vastailemaan kysymyksiini, paitsi jos henkikultasi ei ole sinulle minkään arvoinen, sanoin rauhallisesti.

Virne pyyhkiytyi pois kasvoilta ja sain vastaukseksi pelokkaan nyökkäyksen.

- Tiedän että tapoit Benedictuksen, kerroin heilutellessani vyön tupsua omistajansa silmien edessä

Muliisin pupillit laajenivat hämmästyksestä ja hänen hätääntynyt katseensa etsi vyötä lantioiltaan. Tämä jos mikä riitti minulle todisteeksi siitä, että käsissäni oli etsimäni murhaaja.

- Kerro miksi Benedictuksen täytyi kuolla, niin saat itse elää, vaadin.

Saatuani vastaukseksi surullisen pään pudistuksen, napautin kädelläni kynää pari senttiä syvemmälle miehen reiteen. Ilmoille kuului munkinkaavun vaimentama tuskainen äännähdys. Kidutettu nyökytti hitaasti päätään ja vapautin hänet kaapusuukapulastaan.

- Petrus, hän vastasi vedettyään ahnaasti ilmaa keuhkoihinsa. Petrus on kaiken takana, hän halusi apotiksi apotin paikalle ja on seuraava valtajärjestyksessä. Petrus lupasi minulle ja toverilleni korkean aseman muliisijärjestössä, joten toimimme hänen käskyjensä mukaan. Benedictus oli nähnyt kuinka apotti Sigismund ja Petrus olivat riidelleet luostarin doktriineista. Petrus, kuten tiedät ei hyväksynyt kaikkia Sigismundin liberaaleja metodeja, joten hän päätti raivata apotin tieltään. Nyt, jos päästät minut menemään ja lupaat olla hiiskumatta asiasta, voimme tehdä sinusta vaikutusvaltaisen jäsenen munkkiorgansiaation huipulla, rotannaamainen murhaaja lupaili.

En kyennyt uskomaan moista Petruksesta. Hän oli vanhoillisuudestaan huolimatta ollut aina uskollinen Sigismundille. Ahneuden viekoitteleva voima on kuitenkin valtava, ajattelin suuren surun painaessa sisintäni ja väänsin kaksin käsin Benedictuksen tappajan pään nopeasti ympäri. Voimakkaan rasahduksen saattelemana hän poistui tästä maailmasta. Minun oli mentävä tapaamaan Petrusta.

1500 – Minun oli palattava ruokavarstoon syömään, en voinut jatkaa missiotani ilman tarpeellista tankkausta, joten kaivoin hyllyistä käsiini pari fasaania ja tankkasin ne alas riisikulhollisen kera. Palan painikkeeksi kiskoin perään jokusen rahkadesin, ja huuhdoin kaiken alas proteiinipirtelöllä. Rukoilin Schwarzeneggeria varjelemaan minua valitsemallani tiellä, ja voitelin pääni pyhällä oliiviöljyllä. Loput oliiviöljystä otin matkaani ja täytin taskuni pähkinöillä. Hätävara, jos sattuisi niin etten pääse vähään aikaan käsiksi ruokaan.

1600 – Bodimunkin elo on erittäin haastavaa. Etenkin portaiden nousu ja muu aerobinen huuhaa on muutoin kuin dieetillä erittäin paheksuttua ja välteltyä toimintaa. Niinpä tilanne jossa havaitsin olevani tuntui suorastaan naurettavalta. Olin onnistunut linkoamaan köyden luostarin katolle sen seinän luona jolla Petruksen kammion ikkuna sijaitsi. Nyt siis killuin köyden varassa usean metrin korkeudessa ja pyrin ylöspäin. Onneksi kesä oli jo ohitse ja laskeutuva hämärä suojasi minua uteliailta katseilta. Koska tulisin joka tapauksessa mitä luultavimmin menettämään treenimahdollisuuteni tältä päivältä, päätin käyttä tilaisuuden hyväkseni ja jatkoin kiipeämistä pelkkien käsien varassa. Hyväksi hauiksille ja latseille.

1730 – Erinäisillä ulokkeilla vietettyjen sarjataukojen jälkeen olin vihdoin Petruksen ikkunan tuntumassa. Luostarissa oli juuri alkanut lepo- ja rukoushetki, niinpä Petruskin makasi sängyllään illallisen jälkeisillä päiväunilla. Kissamaisella notkeudella ahtauduin ikkunasta sisään ja siinä hiiviskellessäni tulin kaataneeksi tuolin, törmänneeksi seinään, ja kaatuneeksi pöytää vasten. Bodimunkit eivät ole maailman sulavimpia liikuskelijoita. Sanomattakin selvää, että Petrus heräsi aiheuttamaani meteliin.

1732 – Olin siis silmätysten itse pääpirun kanssa. Petrus katsoi minua silmiin, minä Petrusta ja Petrus takaisin, koska en halunnut olla viimeinen silmiin katsottava, katsoin silmiinkatsojaa takaisin silmiin. Petruksen ilme ei ollut katuva tai pahansuopa, vaan kysyvä. Tämä sai minut hetkeksi tolaltani, kunnes tajusin olevani tekemisissä ovelan juonittelijan kanssa joka eittämättä osasi hyvin kätkeä syyllisyytensä.

- Petrus sinä vihoviimeinen huoranpenikka, aloitin hienovaraisesti. Sekä Sigismund, että Benedictus ovat kuolleet vallanhimosi vuoksi.

- Mistä ihmeestä sinä puhut poikani, munkkivanhus vastasi.

Kerroin kaiken minkä tiesin hänen pirullisesta salajuonestaan, ja siitä mitä olin saanut tietää edesmenneeltä muliisipetturilta. Petrus pudisti päätään ja vajosi surullisena polvilleen.

- Voi ***********, sinua on sumutettu. En olisi koskaan voinut pettää Sigismundia. Hän oli minulle kuin veli huolimatta siitä, että näkemyksemme eivät aina osuneetkaan silmästä silmään.

Petruksen vilpittön olemus hämmensi minut totaalisesti. Olin saapunut kammioon varmana siitä, että syyllinen olisi hallusani. Nyt en ollutkaan enää niin varma. Samassa muistin ratkaisevan todisteen ja kaivoin löytämäni linssin esiin kaapuni kätköistä.

- Löysin tämän Sigismundin kuolinsijalta, mutta et ole koskaan tainnut tarvita silmälaseja Petrus.

Petrus otti linssin käteensä ja hänen kasvoilleen levisi epäuskoinen ilme.

- Severinus, Petrus lausui. Sinä iltana kun saavuimme tiloihin jossa Sigismund oli surmattu, näin Severinuksen tarkastelevan hätääntyneen näköisenä lasejaan, jotka hän sitten kätki taskuihinsa. En silloin ymmärtänyt miksi, tai pitänyt sitä mitenkään merkittävänä.

Tietysti, ajattelin. Severinus oli Petruksen vastakohta. Hänen näkemyksensä siitä millaista bodimunkin elämän tulisi olla olivat jopa radikaalimpia kuin Sigismundin. Severinus oli jo joitain vuosia kovaan ääneen vaatinut bodijumalista luopumista ja ajanut paljon maallisempia linjauksia kuin mitä munkit olivat luostariin littyessään sitoutuneet noudattamaan. Häntä kannattivat muun muassa suuri osa noviiseista, jotka kokivat luostarielämään siirtymisen liian haastavana siviilielämään verrattuna. Helpottuneena käsitin että Petrus, hyväntahtoinen vanhus, ei ollutakaan arkkiviholliseni. Syyllinen oli Severinus, munkkipolitiikan nouseva tähti. Hänen syyllisyytensä selitti miksi bodijumalten kuvat oli viety ruokailutiloista. Severinus suorastaan halveksi munkkielämän uskonnollista ja vaatimatonta puolta. Hän kannatti modernisaatiota, visioi turistivirroista ja yltäkylläisyydestä.

1735 – Petrus kertoi Severinuksen kutsuneen koolle hätäkokouksen, jossa äänestettäisiin veljeskunnan tulevasta johtajasta ja linjauksista. Toisin sanoen munkkien olisi valittava apotiksi haluamansa henkilö kahden edellämainitun väliltä. Vaikutti siltä, että Severinus katalana juonittelijana aikoi julkisesti vierittää syyn Sigismundin murhasta Petruksen niskoille. Jotenkin minun oli estettävä suunnitelman toteutuminen.

1800 – Severinus oli niin itsevarma ja röyhkeä, että hän tuskin vaivautui piilottamaan varastamiaan bodijumalten kuvia kammiotaan turvallisempaan paikkaan. Tarvitsin kuitenkin mukaani luotettavan ja puolueettoman munkin todistajaksi, jos kuvat todellakin löytyisivät sieltä missä oletin niiden olevan. Minulla oli puoli tuntia aikaa, kokous pidettäisiin 18.30, päivän treeniaika oli peruttu ja julistettu yleinen välipäivä.

Keksin etsiä käsiini veli Franciscuksen. Tästä aikoinaan peilin jähmettämästä noviisista oli kasvanut arvostettu, vaatimaton ja nuhteeton bodimunkki. Jos hän olisi mukana todistamassa Severinuksen petosta, mahdollisuuteni tulla uskotuksi kasvaisivat huomattavasti. Hiippailin siis Fraciscuksen kammioon ja selitin hänelle kaiken juurta jaksain. Franciscus ei niellyt selitystäni purematta, mutta suostui lähtemään mukaani Severinuksen kammioon, todistaisihan bodikuvien löytyminen kertomukseni todeksi.

1810 – Saavuimme käytävälle jolla Severinuksen kammio sijaitsi. Severinus itse oli valmistelemassa kokousta, mutta hän ei ollut niin typerä, että olisi jättänyt kammionsa vartioimattomaksi. Vanha tuttavani, muliisikaksikon härkämäinen jättiläinen seisoi jäyhänä ja hievahtamatta kammion sisäänkäynnin edessä. Vaikka olin kerran onnistunut tyrmäämään valtavan vastustajani, se johtui nälän aiheuttamasta raivokohtauksesta. Nyt meidän olisi selviydyttävä hänestä normaalein voimin, mutta edes Franciscus apunani en uskonut voivamme vastata hänen fyysistä voimaansa. Niinpä kaivoin taskuistani esiin pähkinöitä, heitin ne voimalla muliisin ohi ja painauduimme Franciscuksen kanssa käytävän syvennykseen piiloon. Jätti vahtasi pähkinöitä vesi kielellä, mutta ei vielä liikahtanutkaan. Sitten hän teki nopean pyrähdyksen lähimpien pähkinöiden luokse ja palasi salamana paikalleen, saalistaan tyytyväisenä mutustellen. Elehdin kysyvästi Franciscukselle ja vastahakoisesti hän taikoi esiin proteiinipaukan kaapunsa syvyyksistä. Sinkosin patukan niin kauas kuin jaksoin, ja ääntä nopeammin vahti syöksyi sen perään, ja me kammioon.

1815 – Severinuksen kammio, kuten bodimunkin kammiot yleensäkin, oli hyvin vaatimattomasti kalustettu, lukuunottamatta suurta kirjahyllyä joka peitti koko vasemmanpuoleisen seinän. Oikealla seinällä oli vuode ja peräseinällä kirjoituspöytä. Huomasin, että perinteisestä kammiosta poiketen Severinuksella ei ollut pientä alttaria jumalankuvineen ja suitsukkeineen. Franciscus mitä ilmeisimmin havaitsi saman asian, koska hän kuiskaili sanaa ”kerettiläinen” ja sylkäisi kahdesti vasemman olkansa yli. Etenin kirjoituspöydän luo pyyhkien limaa kasvoiltani.

1817 – Pengoin kirjoituspöydän läpi perinpohjaisesti ja salalokeroiden toivossa innostuin hieman liikaa. Yritin parhaani mukaan naamioida työpöydän koskemattomaksi, mutta tulitikun kokoisista osista koottavan pöydän yhteen liittäminen on jotain, mitä vain ruotsalainen tavaratalo voi saada ihmisen tekemään. Koska kummallakaan meistä ei ollut liimaa, jätimme pöydän sikseen. Franciscus ryhtyi etsimään johtolankoja sängyn uumenista kun huomasin, että muuten niin pölyisessä kirjahyllyssä yhden kirjan edessä ei ollut pölyä juuri nimeksikään. Voitonriemuisesti tarrasin opukseen ja odotin löytäväni kansien välistä varastettuja pyhiä lavakuvia bodauksen jumalista. Sisältö käsitti kuitenkin kisoissa keikistelevää bodijumalaa lievästi niukemmin pukeutuneita naisihmisiä.

1819 – Franciscus kiskoi päänsä esiin Severinuksen sängyn alta kasvot villakoirien peitossa. Hän nousi pystyyn ja aivasti niin voimakkaasti, että lensi vasten kirjahyllyä joka törmäyksen voimasta pyörähti yhdeksänkymmentä astetta. Kirjahylly olikin ovi salakäytävään.

1820 – Aikamme alkoi käydä todella vähiin. Kokous avattaisiin kymmenen minuutin kuluttua ja me törmäilimme pimeässä käytävässä vuoroin seiniin, vuoroin toisiimme. Franciscuksen seksuaalinen suuntautuminen asettui mielessäni kyseenalaiseksi muutaman ihan hitusen liian kauan kestäneen lantio-takapuoli kosketuksen myötä. Päästin pettyneen oloisen Franciscuksen edelleni ja huomasimme että kauempana edessä hehkui heikosti valoa. Pian saavuimmekin pieneen huoneeseen jonka nurkassa oli läjä kaltoinkohdeltuja bodijumalten kuvia. Kyynel silmäkulmassa polvistuin kuvakasan eteen ja liikutin sormeani kuvan päällä Ronnien ääriviivoja pitkin.

- Joku päätyy vielä helvettiin tämän vuoksi, puhisi Franciscus raivoissaan
- Siitä pidän huolen, lupasin.

Otimme pari ikoneista matkaamme todisteiksi, ja lähdimme takaisin kohti Severinuksen kammiota.

1825 – Kammiossa kurkistin varovaisesti lukonraosta josko reitti olisi selvä, mutta kuten arvata saattoi tuijotin jättimäisen muliisin selkää. Järkäle oli palannut vahtipaikalleen ja seisoi hievahtamatta oven edessä. Olin neuvoton ja melkein heitin jo kirveen kaivoon, mutta Franciscus otti ja koputti kylmän rauhallisesti oveen.

- Kuka siellä? Kuului möreä ääni oven toiselta puolelta.
- Me vain, Franci vastasi.
- Ketkä me, kysyi muliisi.
- Ketkä te, sanoi Franci.
- Miten niin me, meitä on vain yksi, kuului epäröivä vastaus.
- Sinun kuuluisi kysyä ketkä te tarkoittaessasi meitä, Franci opasti.

Seurasi pitkä hiljaisuus.

-Kukaan ei pääse sisään, hämmentynyt muliisi julisti vaihtaen puheenaihetta.
-Me haluammekin ulos.

Ilmeisesti muliisi halusi välttää enemmät väittelyt oikeanlaisesta monikon persoonapronominin käytöstä sillä hetken kuluttua ovi aukeni epävarmasti ja hitaasti. Vedimme kumpikin kaavunhupumme pään ylle ja poistuimme rauhallisesti huoneesta.

- Pomo kielsi päästämästä ketään sisään, kuului epätoivoinen ääni yläpuoleltamme.
- Älä huoli, uloshan tässä ollaan koko ajan menossa, Franci sanoi ja kurottautui taputtamaan jättiä rohkaisevasti olalle.

Helpottuneen oloisena muliisi sulki oven ja ilmoitti tomerasti, että meillä ei ole mitään toivoa päästä kammioon sisään. Ilmeisesti kaveri oli ollut salilla kun luojabodijumala jakoi älyä luomuksilleen.

1830 – Ryntäsimme juuri ajoissa ruokailutiloihin. Kaikki munkit noviiseja myöten olivat kokoontuneet valitsemaan luostarille uutta Apottia. Korokkeella istuivat Petrus ja Severinus valmiina väittelemään munkkien esittämistä kysymyksistä. Soluttauduimme huomaamattomasti sankan munkkijoukon sekaan ja etenimme lähemmäksi koroketta. Veli Octavius johti väittelytilaisuutta ja jakoi puheenvuoroja. Ensimmäinen kysyjä nousi puhujapöntön taa ja aloitti:

- Mikä on ehdokkaiden kanta siihen, että kana tarjoillaan kypsentämättömänä, eikä keittiöhenkilökunta suostu keittämään edes kananmunia?

Sillä välin kun yleisö keskittyi väittelijöihin ja argumentteihin perinteistä, keittiöresurssien vähyydestä, tulonsiirtojen vaikeudesta, organisaation toimamattomuudesta, kattiloiden liian pienestä kapasiteetista, henkilökunnan kompetenssista, tilan ja ajan puutteesta, logistiikan ongelmista ja kanan lihan mausta, hiivimme Franciscuksen kanssa kysyjän taakse, kolkkasimme hänet hienotunteisesti tajuttomaksi ja potkimme munkkimytyn korokkeen alle piiloon. Asetuin kysyjän paikalle.

Kun vihdoinkin kysymykseen kanan raakuudesta ja munien keittämättömyydestä ei saatu minkäänlaista selventävää vastausta, siirryttiin luonnollisesti seuraavaan aiheeseen. Koko huoneen katseet kohdistuivat minuun ja aloitin:

- Osoitan kysymykseni veli Severinukselle. Mikä mahtaa olla syy siihen, että murhasit Apotti Sigismundin ja murhautit kammiotoverini Benedictuksen?

Severinuksen kasvot valahtivat kalman kalpeiksi. Yleisöstä kuului ”Rienausta!” huutoja Severinuksen kannattajien puolelta ja vastavuoroisesti ”Petos!” Petruksen kannattajien joukosta. Severinus pomppasi jalkeille ja osoitti minua vapisevalla etusormellaan.

- Kuinka kehtaat syyttää minua moisesta rikoksesta munkkiutta vastaan ilman todisteita!!!

Laskin hupun alas ja annoin merkin Franciscukselle, joka nousi korokkeelle pidellen löytämiämme kuvia käsissään.

- Nämä! Pyhät! Bodi! Jumalan! Kuvat! LöysimmeSeverinuksensalaisestahuoneestajonnepääseehänenkammiossaanolevankirjahyllyäesittävänsalaovenkautta, Fanci huusi dramaattisella äänellä ja jatkoi ottaen askeleen kohti Severinusta syyttävä sormi ojossa, Severinus murhasi apotin, askel, Benedictus näki murhan, askel, Severinus varasti ikonit, askel, ja murhautti tapausta todistaneen Benedictuksen, askel.

Franciscus huomasi menneensä dramaattisuudessaan liian pikälle, sillä hän oli askeltanut Severinuksen ohi, ja korokkeen reunan yli. Kaikkien kiinnittäessä huomionsa hullunkurisesti tippuneeseen Franciscukseen, Severinus otti jalat alleen ja pakeni.

1900 – Juoksin Severinuksen perään, mutta minua heikotti valtavasti. Yritin muistaa koska olin syönyt viimeksi, ja kauhistuin suunnattomasti käsittäessäni, että siitä todellakin oli useita tunteja. Tunsin kuinka katabolia jäyti sisintäni, mielestäni ruumiini alkoi kutistua, minuun iski suoranainen paniikki. Kuvittelin pieneneväni pienenemistäni, Fanciscus ja Petrus saivat minut kiinni yrittäessäni kieriä ruokavarastoon oven ja lattian välisestä raosta.

1910 – Kun minut oli elvytetty muutamalla sheikkerisellä proteiinia ja hiilihydraatteja, tunsin olevani jälleen valmis takaa-ajoon. Noviisi, jota yleisesti kutsuttiin paprikaksi ja halveksittiin vegaanina, oli nähnyt Severinuksen vilahtavan kellareihin. Kiitin ällöttävää kasvisyöjää tiedosta nakkaamalla häntä sheikkerillä päähän. Paprikan kannalta oli valitettavaa, että hegemoninen yhteisömme suhtautui poikkeaviin yksilöihin jokseenkin nuivasti.

1915 – Sankoin joukouin, lyhdyin ja soihduin varustautuneina, me munkit etenimme luostarin pimeisiin kellareihin etsimään Severinusta. En voinut olla hämmästelemättä sitä, että mistä ihmeestä munkit olivat taikoneet itselleen kolmipiikkisiä talikoita ja teräviä viikatteita näin lyhyessä ajassa. Ilmeisesti soihdut, talikot ja viikatteet olivat yleisiä välttämättömyyksiä takaa-ajotilanteissa. Yllätyksemme ei ollut suuri, kun paprika saapui paikalle ja veti tämänkin tilanteen överiksi. Oikeassa kädessään hänellä oli rinnakkaispiippuinen haulikko, ja vasemmassa hihna. Hihnan päässä oli verikoira, jonka nimen Paprika ylpeänä ilmoitti olevan Old Blue. Pari kappaletta talikoita lensi liioittelijaa kohti, ja vahingosta viisastuneena hän luikki takaisin ylös. Me muut jatkoimme pimeiden käytävien uumeniin.

2000 – Olimme harhailleet luostarin kellreissa jo pitkään, pääjoukko hajaantui useiksi osajoukoiksi lukemattomien sivukäytävien ja kammioden vuoksi. Kuljin eteenpäin seuranani veljet Franciscus, Petrus ja Octavius. Lopulta saavuimme osaan, jossa en ollut koskaan aiemmin käynyt. Petrus näytti hetken mietteliäältä ja sitten hänen ilmeensä kirkastui.

- Tiedän missä olemme, vanhus ilmoitti.

Itsevarmasti Petrus kääntyi seuraavasta neljän käytävän risteyksestä vasemmalle ja kuljettuamme joitakin satoja metrejä edemmäs hän pysähtyi ja vei sormen huulilleen hiljaisuuden merkiksi. Oikella oli syvennys, jonka perällä seisoi tukevasti valtava ovi. Petrus kertoi meille, että ovi johti luostarin maiden reunalla sijaitsevaan vartiotorniin, johon ei ollut pääsyä maan päältä. Joskus vuosia sitten nuorena munkkina, hän oli löytänyt tien torniin, muttei ollut käynyt siellä sittemmin.

2030 – Kiskoimme oven auki ja eteemme avautuivat kierreportaat jotka johtivat maanpinnan tasolle vartiotorniin. Bodimunkin varovaisuudella hiivimme ylös portaita, toisin sanoen hengästyimme puolessa välissä ja kannustimme toisiamme kovaäänisesti ”vielä jaksaa, jaksaa jaksaa” ja ”Nousee!” -huudoilla.

2045 – Kun vihdoin pääsimme ylös torniin asti, meitä kohtasi kauhistuttava näky. Torni oli sisältä ontto ja ylös vartiopaikalle johtivat seinää pitkin nousevat kierreportaat. Keskellä tornin lattiaa oli valtavan suuri, useita metrejä korkea kasa pyhiä esineitä, -kirjoituksia, -kuvia ja reliikkejä. Kasassa näkyi olevan sellaisia esineitä, joiden olemassaolosta liikkui vain huhuja ja kuiskauksi. Näin muun muassa Eugen Sandowin muumioidun ruumiin arkussaan, virheettömässä kunnossa olevan FLEX-lehden ensinumeron, useita nimikirjoituksella varustettuja bodijumalten lavakuvia, ja kasan päälimmäisenä oli Severinus levittämässä lamppuöljyä koko kauneuden ylle. Petruksen maljaan tipahti viimeinen pisara, kun Severinus nosti voitonriemuisesti esiin ”Heavy Duty:n” Mike Mentzerin nimikirjoituksella varustetun ensipainoksen esiin ja ryhtyi käyttämään sitä sytykkeenä. Severinus oli menettänyt vallanhimossaan viimeisetkin järkensä rippeet. Mies aikoi tuhota mittaamattoman arvokkaan bodikulttuuriperinnön lopullisesti. Samalla kun Severinus kaivoi tuluksiaan esiin, Petrus kiipesi raivostuneena pyhäinjäännöskasaa pitkin kohti sen huippua. Samassa kun Severinus sai ”Heavy Duty:n” sytytettyä, kaatoi Petrus hänet voimakkaalla taklauksella. Kumpikin kaatui kasan päälle ja tuli levisi salamannopeasti koko esineistöön. Mitään ei ollut tehtävissä, juoksimme ulos niin nopeasti kuin pääsimme. Yskittyämme hetken kellarin käytävällä Octavius tiedusteli Franciscuksen sijaintia. Hätääntyneenä vilkuilin ympärilleni, kunnes savun keskeltä ilmestyi nokinen hahmo.

- Kaikki on mennyttä, Severinus ja Petrus paloivat pyhäinjäännösten keskellä, Franci sanoi.
- Petrus lähti kuten halusikin, puolustaessaan sitä mihin uskoi, vastasi Octavius hartaasti.

Tuijottelimme kenkiemme kärkiä hiljaisina, valtava tyhjyyden tunne täytti sydämemme päästyämme ensin niin lähelle valtavaa aarretta, josta jouduimme samoin tein luopumaan. Petruksen menehtyminen ei juuri nostanut tunnelmaa.

2130 – Olimme levittäneet sanaa tapahtuneesta veljeskunnan joukkoon. Useimmat olivat sitä mieltä, että Franciscus sopisi erinomaisesti uudeksi apotiksi nuoruudestaan huolimatta. Hän oli uskonnollinen, rauhallinen, tasapuolinen ja... viisaahko.

Menimme Octaviuksen ja Francin kanssa bodikappeliin polttamaan suitsukkeita Petruksen muiston kunniaksi. Juuri kun olimme Octaviuksen kanssa polvistuneet valmiina hartaaseen rukoukseen, kuului takaamme voimakas ja antaumuksellinen nuuskimisen ääni. Kysyvin ilmein käännyimme kohti Francia, mahdollisesti tulevaa Apottiamme. Franciscuksella oli jotain myttynä nyrkkinsä sisällä ja hän haisteli sisältöä kuin euforiassa. Onnellisena Franci vapautti nyrkkinsä sisällön roikkumaan etusormen ja peukalon varaan.

- Dorian Yatesin ensimmäiset voittohousut vuoden -92 kisoista, pelastin ne.

Oksensin.


The End (at last)
Click to expand...
 
Loppuhan se vihdoinkin:D Hyvää stooria, on ajatus lentänyt varsin mallikkaasti tuota kirjottaessa ilmeisesti. Kiitoksia monista nauruista
 
Joo ei menny ku hitusen alle vuosi yhen tarinan kirjottamiseen, valitettavasti olen luonnostaan yhtä aktiivinen esseiden sun muiden koulujuttujen kirjottaja :D Hyvä jos on hymyilyttänyt, tavoite saavutettu.
 
Olipa jännä tarina.:wtf:

Sai kyllä nauraa tätä lukiessa, varsinkin kun oli tullut katottua Elokuva Ruusun Nimi, joka kertoo munkkiluostarissa tapahtuvista salaperäisistä murhista.

Kannattaa katsoa tuo elokuva, on niitä harvoja jolle voi antaa täydet 5 tähteä, Sean Connery pääosassa tekee elokuvasta täydellisen. Elokuva alkaa tosin hieman laiskasti, mutta mitä pidemmälle se etenee sen jännemmäksi menee.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ruusun_nimi
 
Itse asiassa kannattaa mielummin lukea Umberto Econ saman niminen kirja, jonka pohjalta elokuva on tehty ;)

edit. siinäpä se tietenki Wikipediassa kerrotaanki...
 
Ei tule kirjoja luettua, mutta toi on kyllä sen verran hyvä, että sen vois jopa jaksaa lukea.

Jos vaikka kirjastosta löytyy, ei ookkaan tullu käytyy 10 vuoteen:D
 

Latest posts

Suositut

Back
Ylös Bottom