- Liittynyt
- 1.3.2003
- Viestejä
- 4 493
Autosoitin heittäytyi oudoksi, ensin alkoi rätisemään ja pätkimään, ihan sama kuunteliko radiota vaiko tikulta musiikkia. Välistä kuitenkin loppui tuo. Tarpeeksi kauan jatkuttuaan mankkaan tulee lukemaan DC error, kappaleet löytää yhä mutta soimaan eivät lähde. Mistähän tuota vikaa pitäis lähteä selvittelemään?
Sen verran taustaa että eka kerta tuolla soittimella, ollut autossa pari kuukautta. Aiempi teki joskus samaa mutta alkoi sitten aina kuitenkin soida uudestaan viimeistään muutaman tunnin päästä. Autoa käytin pesussa pari tuntia aiemmin, mutta auto on kyllä pesetetty ennenkin tuon soittimen aikana ilman ongelmia.