OT VAROITUS
Treenijako on ikuisuuskysymys, johon, niinkun sanoit, ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta. Kuitenkin, jos proteiinisynteesiä ei ole keinotekoisesti pidennetty, koko kropan treenaaminen kahdesti tai jopa kolmesti viikossa on järkevää ja perusteltua, mutta, edelleen niinkun sanoitkin, palautumiseen pitää kiinnittää enemmän huomiota. Se, että treenataan kovaa, tarkoittaa että treenataan treenitapaan nähden riittävän kovaa, eli esim. nelijakoinen "perinteisenä" failuretreeninä ja esim. pakkotoistoja yms. kohtuu usein. Kaksjakosella näin ei kuulu, eikä voi treenata, mutta se ei tarkota etteikö treenattaisi kovaa. Esim. Hulmin, Hietalan ja Haikaraisen kirjotuksissa on useesti tästä asiasta juttua (juu, toisen käden tietoa, eli alkup. tutkimukset varmaan löytyis pubmedistä), ja sellaseen näkökantaan oon jäänyt, että pienijakoisella systeemillä treenaaminen on jopa hiukan helpompaa, vaikka palautumista pitääkin tarkkailla enemmän, koska suurijakoisessa, esim. nelijakoinen, pitää treenata niin helvetin kovaa että lopputulos on jotakuin sama.
Eli jos käyttää pienijakoisempaa treeniohjelmaa, ei ole edes tarkoitus treenata samalla tavalla kovaa kun monijakoisella - eli jos haluaa treeni toisensa jälkeen treenata miehekkäästi niin kovaa että peräsuoli pullahtaa, kannattaa valita useampijakoinen, mutta muutkaan tavat eivät ole huonompia. Kehitys voi olla vastaavaa, parempaa tai huonompaa, riippuen miljoonasta muusta asiasta kun treenijako. Se on totta että yksijakonen käy pidemmän päälle aika puisevaksi, mutta kaksijakosella voi harrastaja treenata vaikka koko ikänsä tuloksellisesti.
OT LOPPU