Voisin nyt vaikka tänne linkitellä venytyksiä joita käytin olkapään kuntouttamiseen.
Eli ensimmäiseksi otin tälläsen
venytyksen (vai miksi sitä nyt kutsuisi) mukaan. Huomasinkin olevani todella kankea, narusta sai jo ottaa ihan järkyttävän leveän otteen, jotta liikkeen jotenkin rauhassa sai vedettyä. Tuo narun kiskominen sattui kipeään olkapäähän alussa aika roimasti, ja käsien vieminen selän yli pään taakse tuntui aika omituiselta, mutta nykyään liikettä on jo huomattavasti helpompi tehdä.
Sitten bongasin
tämän venytyksen. Täytyy kyllä sanoa, että kyseinen liike oli varmastikin se joka eniten edesautti pikaista paranemista. Terve käsihän tossa meni lattiaan ongelmitta kun taas kipeä käsi jäi puolitiehen.
Tein myös
kiertäjäkalvosinliikkeitä hyvin kevyillä painoilla. Käytin jotain kilon painoa, jolla mainittavaa kipua ei tuntunut.
Tosiaan jos on olkapää kipeänä ei kannata jäädä vaan lepuuttamaan ja odottelemaan vaivan parantumista. Mulla vaiva vaan pahentu, kun en venytellyt tai mitään. Tietysti olettaen siis, että vaiva on samantyyppinen kuin minulla. Eli työntävät liikkeet sattuvat, kuten auton vaihteiden vaihtaminen jne.
Nykyään oikea olkapää on hyvässä kunnossa ja ajattelinkin jo kohta siirtyä normaaliin harjoitteluun, kunnes tänään vasen olkapää meni sitte vuorollaan.

Taas ihan yllättäen kun en tehnyt mitään rasittavaa, ja vieläpä pahemmin kipeä kuin oikea. Tuli sitten mieleen, että luultavasti vaivan aiheuttajana olisi lihasten epätasapainoisuus. Hassua sillä olen oikeastaan keskittynyt lähinnä sivuolkapäiden treenaukseen, en ole nähnyt tarpeellisena etuolkapäihin keskittymistä. Kaipa tässä sitten on alettava tekemään etu- ja takaolkapäille omia liikkeitä tilantaan korjaamiseksi...